Noin parisataatuhatta ihmistä kuoli viime vuonna poliittisesti organisoidun, tarkoituksellisen tappamisen seurauksena. Tämä määrä pitää sisällään paitsi sodat, myös muun muassa erinäisten valtioiden omiin kansalaisiinsa kohdistamat toimet. Noin kaksinkertainen määrä ihmisiä kuoli ei-organisoidun, yksilöiden välisen väkivallan seurauksena.
Todennäköisesti määrät ovat vielä mainittua suurempia, sillä tapausten täytyy tilastoinnissa olla selkeästi todettavissa edellä mainituiksi kuoleman tyypeiksi. Selvää on, että maailmassa kuoli useampi satatuhatta ihmistä toisen ihmisen tarkoituksellisesti tappamana. Nämä kuolemat olisivat olleet ainakin teoreettisesti vältettävissä sitä tunnettua viidettä käskyä noudattamalla.
Miksi toisen ihmisen tappamisesta pidättäytyminen näyttää kuitenkin käytännössä olevan ihmislajille niin kovin hankalaa? Vastaus riippunee siitä, keneltä kysytään, sillä käsityksiä ihmisen perusolemuksesta on monia.
Etenkin konservatiivinen oikeisto korostaa ihmistä yksilönä, pohjimmiltaan itsekkäänä otuksena, jonka suhteet lajikumppaneihin jäsentyvät ennen kaikkea kilpailun kautta. Vahvin voittaa kilpailun, ja se on konservatiivisen oikeistolaisen mielestä hyvä ja oikein. Vasemmistolainen ihmiskuva korostaa puolestaan ihmistä osana yhteisöään. Se rakentuu käsitykselle ihmisestä ennen kaikkea sosiaalisena otuksena, jonka suhteita lajikumppaneihin luonnehtii yhteistyö.
Oikeistolaisessa katsomuksessa toisen ihmisen tappaminen on ennen kaikkea yksilön valinta ja yksilön vastuulla. Vasemmistolaisessa katsomuksessa peiliin katsomista joutuu harjoittamaan myös yhteisö ja yhteiskunta, kun ihminen tapetaan. Poliittistaustaisten ihmiskäsitysten ääripäät ovat yksinkertaistetusti nämä, mutta mitä sanoo asiaan Tiede?
Tiedekö tietää?
Todellisuudessahan Tiede absoluuttisia, muuttumattomia totuuksia tuottavana instituutiona on satuolento. Jopa suurienkin tieteellisten totuuksien tiedetään korvautuneen toisilla tieteiden tunnetun historian aikana.
Tästä syystä mikä tahansa tieteelliseksi itseään nimittävä selityskin on ehkä hyödyllistä ymmärtää lähinnä yleistyneenä, vahvasti perusteltuna nykykäsityksenä asioista. Esimerkkinä faktojen muuttuvaisuudesta voidaan tässä yhteydessä ajatella vaikkapa evoluutioteoriaan pohjaavaa näkemystä ihmisestä.
Varsin pitkään ihmislajin kehityksen ajateltiin rakentuvan itsekkäiden ihmisyksilöiden väliselle kilpailulle eli kamppailulle, jossa vain vahvimmat pärjäävät. Tämä näkemys on kuitenkin vahvasti kyseenalaistettu. Muun muassa antropologian professori Brian Hare on tutkimustensa pohjalta esittänyt, että ihmislajin menestys näyttäisi rakentuvan ennen kaikkea ystävällisimpien pärjäämiselle, yhteistyölle, joka hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia osapuolia.
Ajatus kiltteydestä ja yhteistyöstä ihmisyyttä olennaisesti luonnehtivana tekijänä tuntuu äkkiseltään hienolta ja kauniilta. Kun pysähtyy miettimään kaikkea maailman kauhua ja turhaa tappamista, tulee herkästi harkittua uudelleen.
Ehkä ajatus on sittenkin oikeastaan ihan hirveä?
Kirjoittaja on maailman ja Suomen tulevaisuudesta laajalti kiinnostunut kansalainen, psykologi ja ekonomi.
+++
