Olin töissä yhdessä Suomen suurimmista mediataloista kun tilanne Venäjän ja Ukrainan välillä kärjistyi kevättalvella 2022. Suuri osa meistä toimittajista oli tavallisia perustason toimittajia, joilla oli taustalla esimerkiksi lifestylea ja viihdettä tai kotimaan uutisia. Monikaan meistä ei ollut millään tavalla ulkomaan politiikan asiantuntija – puhumattakaan militaristisista selkkauksista.
Hämmentyneet toimittajan tylleröt puhuivat vuoron perään “Ukrainan kriisistä” tai “konfliktista.” Kenelläkään ei ollut selkeää kokonaiskuvaa siitä mitä tapahtui.
Sitten astui ääneen kirjailija Sofi Oksanen, joka katsoi asiakseen kirjoittaa someen, että median tulisi puhua sodasta eikä esimerkiksi kriisistä. Tämän jälkeen otettiin ohjenuora: “Vastedes on kirjoitettava sodasta.” Ohjeistus tarkentui sittemmin: “Venäjän aloittama hyökkäyssota.”
Onko kirjailijalla riittävä asiantuntemus ohjeistaa mediaa? Eikö tilanne olisi ylipäätään ollut sellainen, josta vain erikoisasiantuntijat olisivat saaneet kirjoittaa? Ja todettakoon vielä, että puolueettomasti. Haastattelussa vieraillut puolustusvoimien asiantuntijakin totesi, ettei sotatilanteissa oikean tiedon saanti ole helppoa edes heille.
Siteerasimme toisinaan esimerkiksi The Kyiv Independentiä ja annoimme uutisten virrata kansalle tämän lehden artikkeleihin pohjautuen. Mutta kysymys kuuluukin, kuinka luotettava on The Kyiv Independent? Kuinka puolueeton se on, kun ukrainalaista mediaa on suurelta osin (80-90%) tukenut USAID (United States Agency for International Development)? USAID:a on sittemmin syytetty muun muassa korruptiosta ja petoksista.
Kansa on tottunut luottamaan valtamediaan, koska netissä kiertää valtava määrä myös valeuutisia. Mutta tietääkö kansa, miten valtamedian uutiset syntyvät tai millaisia puutteita niiden uutisoinnissa voi olla?
Suomalaiset saatiin vihaamaan Venäjää yksipuolisella uutisoinnilla. Kukaan ei halunnut kirjoittaa siitä, mitä tapahtui ennen tilanteen kärjistymistä tai mikä oli Venäjän kanta asiaan.
Eräässä toisessa media-alan työpaikassa valtion virkamies totesi minulle, että: “Suomalaiset haluavat auttaa Ukrainaa, koska meillä on kansallinen trauma Venäjästä.”
Hän oli siinä mielessä oikeassa, että monille talvisodasta traumatisoituneille (ja heidän jälkeläisilleen) Ukrainan tilanne on tekosyy tuoda Venäjäviha avoimesti esiin. Moni varmasti ajattelee, että: “Vihdoinkin Venäjää saa haukkua avoimesti.” Helsinkiläisten keskuudessa kiersi myös täysin hävytön kampanja, jossa ihmisiä kehotettiin heittämään koiran ulosteita Venäjän suurlähetystön pihamaalle. Tähän osallistui Ilta-Sanomien mukaan esimerkiksi kirjailija Rosa Meriläinen.
Kehottaisin valtamediaa seuraavia kansalaisia valppauteen. Ottakaa huomioon se, että edes valtamedian uutiset eivät aina ole luotettavista lähteistä poimittuja. Virheitä sattuu myös kiireessä, eivätkä kaikki edes kykene puolueettomaan ajatteluun.
Usein toimittajat tekevät työtä heitä käskyttävien tuottajien ja uutispäälliköiden alaisuudessa ja “tekevät työtä käskettyä”. Päälliköt puolestaan eivät useinkaan piittaa siitä ovatko heidän alaisensa kyllin päteviä kirjoittamaan annetuista aiheista.
Selvittäkää asioita itse ja tutkikaa annettua tietoa useista eri lähteistä. Näin toimimalla käsityksenne monista asioista saattaa muuttua.
Elise Tykkyläinen, freelancer toimittaja ja viestintäsuunnittelija.
(Blogi ja YouTube nickillä mooni1980)
27 kommenttia julkaisuun “Valtamedian pauloissa ei aina saa oikeaa tietoa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kun julkaistaan yksittäinen uutinen joka ei ole totta,on kyseessä valeuutinen. Kun uutisilla luodaan virheellinen kuva tapahtumista, on kyseessä valeuutisointi. Sitten meillä hämmästellään ”kuinkas tässä näin kävikään”.
Niin, kuinkas kävikään? Muutama miljoona ihmistä vain sattui kuolemaan. Se on valeuutisten ikävä puoli. Moni Suomenkin kansalainen kuollut Ukrainassa, jonne he ovat menneet taistelemaan valheellisen tiedon perusteella. Suomalainen media on osavastuussa heidän kuolemistaan. Päävastuussa ovat kuitenkin poliitikot.
Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa (Kirjeitä vankilasta) ilmiöstä, joka on kirjassa käännetty ’tyhmyydeksi’, mikä sitten lie alkuperäinen sana onkaan. Ilmiö itse sopii kuitenkin jotakuinkin hyvin kuvaamaan viime vuosien joukkotiedotuksen lopputulosta. Bonhoefferin mukaan jokainen vahva ulkoinen vallanmuodostus sokaisee suuren määrän ihmisiä tyhmyydellä. Vallankeskityksessä ihmiseen kohdistuva suunnaton paine riistää hänen sisäisen itsenäisyytensä ja ”jo keskustelussa tällaisen ihmisen kanssa huomaa, ettei ole tekemisissä hänen kanssaan henkilökohtaisesti, vaan hänet valtaansa saaneiden iskusanojen, parollien yms. kanssa”. Tällainen tyhmä on immuuni millekään perusteluille ja jos tosiasiat ovat ilmeisiä, ne voidaan sivuuttaa merkityksettöminä poikkeuksina. Bonhoeffer kirjoittaa, että tyhmä, toisin kuin paha, on loputtoman tyytyväinen itseensä ja että hänestä tulee jopa vaarallinen, kun hän ärsytettynä ryhtyy helposti hyökkäykseen. Tyhmää ei saa yrittää saattaa vakuuttuneeksi tosiasioista, sen on turhaa ja vaarallista: ”Muututtuaan näin tahdottomaksi välineeksi kykenee tyhmä ihminen kaikkeen pahaan ja on samalla kyvytön huomaamaan sen pahaksi.” Tyhmyyttä ei voi voittaa opettaminen, vaan sisäinen vapautuminen on mahdollista vasta ulkoisen vapautumisen jälkeen.
Vaikka tuo kaikki näyttäisi pätevän suureen osaan ihmisistä, niin itselläni on hieman sellainen tunne, että tuollaista tyhmyyttä suurempi ongelma, varsinkin pahimman ulkoa tuotetun kiihkon ja pelon jo laannuttua, on suomalaisten passiivisuus, alistuminen olosuhteisiin. Uutisia seuraavien keskustelujen lukeminen ei anna oikeaa kuvaa suomalaisten mielipiteistä ja luulen, että yhä useampi kyseenalaistaa tehtyjen ratkaisujen erinomaisuuden. Toisaalta mielipidekyselyn mukaan Stubb ja kumppanit ovat suoriutuneet hyvin ulkopolitiikan hoidossa. Taitaa olla niin, että huonoja päätöksiä ei haluta tunnustaa ja taannutaan taas ajopuun asteelle, jolloin kaikki ulkopolitiikka alkaa näyttää ’Suomen asioiden hoitamiselta’ ja kun edes jotain tehdään, luetaan se onnistumiseksi.
Tää kaikki paha maailmassa on siionisti kasaari juutaloisten syytä. Zelensky on jude ja varmaan siionisti. Neuvostoliitto oli siionistien projekti (sekä Lenin että Stalin olivat jutskuja) ja rikkaat jutskut Amerikasta kuten Rothschildit ja JP Morgan rahoittivat bolshevikki vallankumouksen.
Israel ja City of London hallitsevat Amerikkaa. Tämä kolmio pitäisi saada tuhottua täysin.
Onpa irrationaalinen vuodatus ollakseen Naapuriseuran sivuilla.
…ja kaiken lisäksi ”miltei kaikki väärin kuin entisen pojan veikkauskupongissa”.
Lenin ja Stalin eivät todistetusti olleet juutalaisia. Stalinin kaudella jopa Neuvostoliitossa esiintyi antisemitismiä. Mainitut rikkaat amerikkalaiset olivat kyllä varmasti tietoisia bolshevikeista ja myöhemmin Neuvostoliiton kommunisteista ja heidän aiheuttamasta uhastaan kapitalismille. He olivat kuitenkin tasan vastakkaisella puolella kuin bolshevikit.
Israelin sionisteilla on kyllä tukeva ote Yhdysvaltain poliitikoista lobbauksen (lahjonnan) avulla ja on tainnut olla myös näiden ”palleista” Epstein-jupakan perusteella. Pedofilia-, kannibaali- ja muiden vastaavien syytteiden avulla vastahankainen poliitikko on paljon helpompi ”saada ruotuun” tai tarvittaessa tuhota kuin sulkemalla rahahanat. Epsteinhan on paljastunut hyvin suurella todennäköisyydellä Israelin agentiksi. Miten lie Trumpin laita?
Origo ei sano suoraan, mutta ”rivien välistä” voi lukea antisemitismiä. Minäkin olen anti-sionisti, mutta antisemitismi on tyystin eri asia. Sanoudun siitä irti jyrkästi. Tavalliset Israelin juutalaiset eivät ole syyllisiä mainitsemiisi rikoksiin. Israelin kansan sorrettu osa (sionistien sortama) palestiinalaiset ovat suurelta osin alkuperäisiä juutalaisia, jotka historian kulussa ovat kääntyneet/käännytetty islamin uskoon. Sionistit siis taistelevat (murhaavat) omaa alkuperäistä kansaansa vastaan. Vain uskonto on erilainen.
Eikä bolshevikkivallankumous minusta ollut rikos lainkaan. Se vain sattui liian aikaisin eli ennen kuin kapitalismi oli kehittynyt nykyiseksi tuhokapitalismiksi eikä siksi ollut kestävää. Juuri nyt alkaisi olla aika vallankumoukselle, jossa ihmiskunnan positiiviselle kehitykselle haitallinen globaali monopolikapitalismi tulisi korvata jollain paremmalla.
Tuohon vielä se lisäys, että Ranskan porvarillinen vallankumous sattui vain vajaa 130 vuotta aiemmin kuin bolshevikkivallankumous Venäjällä. Silloin 1700-luvun lopulla aateliston ja kuninkaan yksinvalta oli jo muodostunut yhteiskunnallisen positiivien kehityksen jarruksi (kaikkialla länsimaissa). Aateliston valta perustui maanomistukseen, kun taas kehitystä eteenpäin vievä porvaristo orastavine teollisuuksineen oli alistetussa asemassa. Aatelissääty papiston (sen ajan ”media”) avulla piti absoluuttista valtaa, jota ei edes voinut kumota säätyvaltiopäivillä. Kansan enemmistö ns. kolmas sääty koostui porvaristosta ja talonpojista sekä ”säädyttömistä” ja oli täysin kahden säädyn hallintavallassa.
Tiedossasi lienee, että Yhdysvalloissa(kin) asuu miljoonia juutalaisia, jotka eivät ole siionisteja..Yrittivätkö siionistit todellakin muodostaa Neuvostoliitosta ”Israelia”…:)
Monet olettavat, että ylläpidetty narratiivi on puhtaasti kotimaista tuotantoa. Näin ei ole. Suuri Kertomus on peräisin Washingtonin tink tankeista. Euroopan vasallit toisintavat sitä sisällöllisesti samanlaisena mutta omaan kieleen/kulttuuriin soveltaen. Esimerkiksi koska ilmeisesti sota itsessään ei ole tarpeeksi negatiivinen sana, piti sen eteen Ukrainan tapauksessa lisätä jokin etuliite. Amerikan kielessä se on unprovoked, suomessa hyökkäys-. Valaisevan tilannekuvan koko Euroopan osalta antaa oheinen journalisti Patrik Baabin haastattelu. Elämme järjestelmässä, johon verrattuna George Orwellin 1984 on kuin ala-asteen ainekirjoitus.
https://www.youtube.com/watch?v=PNbF9qYx0Mg
Näin. Jokainen valtio, yhteiskunta, järjestelmä rajoittaa sananvapautta silloin, kun siitä tulee uhka olevalle järjestykselle ja vallassa olevien asema on vaarassa horjua. Niin kauan kuin sananvapaudella ei tässä suhteessa ole juuri merkitystä, se voidaan sallia. Meillä sananvapauden rajat etenkin vuoden -22 jälkeen on selvästi osoitettu sillä, minkälaisen julkisen kohtelun ovat saaneet ne harvat, jotka poliitikkoina tai muuten merkitsevästä asemasta ovat rohjenneet olla Venäjästä ja Ukrainan tilanteesta ja Suomen suhteesta koko soppaan jotain mieltä, yhtymättä siihen mitä on opetettu. Näin ei sananvapauttaan käyttäviä ole toistaiseksi tarvinnut Suomessa viedä tuomioistuimien eteen tai asettaa heille pakotteita, vaan useimmat ovat ymmärtäneet mitä sopii puhua ja kirjoittaa ja mitä ei. Jotenkin surullisen erikoistapauksen muodostavat tutkijat, tohtorikoulutettavat ja sen semmoiset, jotka näissä olosuhteissa ja annetuin ehdoin ovat tulleet kirjoittaneeksi hirveää roskaa. Ehkä heidät myöhemmin voidaan nimetä jonkin tietyn koulukunnan pioneereiksi. Se, että eräissä Suomenkin moittimissa maissa on väitetysti sananvapauden tila huono, ei johdu pelkästää sikäläisten hallitsijoiden pahantahtoisuudesta, vaan myös ja ehkä erityisesti meikäläisten sananvapauden lähettiläiden ja demokraattien itsepintaisesta nokkansa työntämisestä muiden asioihin ja halusta muuttaa kaikki kansat kurjiksi länsimaalaisiksi hölmöiksi.
Niin, kyllähän mekin saamme täällä kirjoitella vapaasti. Nähtävästi agitaattorit ovat tehneet sen ikävä kyllä oikean johtopäätöksen, että riittää ns. valtamedian suitsiminen. Suomen herkkäuskoinen ja russofobiaan taipuvainen (vai kasvatettu) kansa uskoo sieltä kaiken. Ilmapiiri on niin sairas, että epäilevät tuomaat – jos sellaisia edes on – pitävät suunsa kiinni, koska näinä aikoina totuuden torvena esiintyminen kostautuu helposti taloudellisesti ja sosiaalisesti.
Sofi Oksanen ei—valitettavasti—voi ottaa kyseenalaista kunniaa valtamediamme ohjailussa kohti (paluuta) Venäjä-vihamieliseen journalistiseen otteeseen sotatoimien Ukrainassa laajennuttua Venäjän federaation sotavoimien operaatioksi vajaat neljä vuotta sitten.
Valtioneuvoston alaisuudessa lehdistönvapauttamme rajoittava Mediapooli muodostettiin aikanaan varjelemaan suomalaisia NATO:on liittymisen vastustukselta julkisessa sanassa. Kun Ukrainan tapahtumat mahdollistivat kansanäänestyksettömän pikaliitoksen sotaliittoon, Mediapoolin tehtäväksi jäi maamme Venäjä-suhteiden turmelu.
Ukrainan-kriisin edetessä ja kehittyessä sotimiseksi Mediapoolimme ohjaama (lue: painostama) media ohjaa (lue: painostaa) journalistejaan valitsemaan moraalin—lehtimiesetiikankin—ja toimeentulon välillä: alistumaan/suostumaan/omaksumaan Venäjän-vastaisen propagandan kaikessa toimituksellisessa työssään,
Kiusaus molilla on suuri laulaa työnantajan lauluja potkujen, alanvaihdon tai työttömyyden sijasta. Osa vasten tahtoaan, osa innoissaan. Moni on myös valinnut ne potkut.
”Lehdistönvapaudesta” on meilläkin kehkeytynyt lähinnä vitsi.
Sofi Oksanen on tuottanut tuhansia kiloja jätepaperia. Eikä kelpaa variksenpelättimeksi mansikkamaalle!!!!!!!!!!!
Noita-akat ovat satua, mutta jos jostain pitäisi keksiä niille inkarnaatio (lihaksi tuleminen), niin tässäpä meillä olisi sellainen.
🙂
Sofi Oksasella on vapaus valita pukeutumis-, meikkaus- ja kampaustyylinsä, en halua sitä kommentoida. Mutta Puhdistus-romaania vaivaa liiallinen tendenssi. Kirjailija haluaa koko ajan todistaa Neuvostoliiton (ja miesten) pahuuden ja virolaisten hyvyyden. Henkilöhahmoista ei tule kokonaisia tällä metodilla. Hieman pitkästyttävää, ja elämälle vierasta.
Uskaltaisin väittää, että Oksasen menestys kirjailijana ei johdu kirjallisista syistä.
”Uskaltaisin väittää, että Oksasen menestys kirjailijana ei johdu kirjallisista syistä.”
Menestyksen takana lienee ”hienosteltu” ryssäviha…
”Noita-akat” eivät ole noita akkoja niinkään ulkoisen habituksensa vuoksi kuin sisäisen. Tästäkin suorastaan huokuu pohjaton ”ryssäviha”, kun hän mieliaiheeseensa pääsee.
Kiitos rohkeasta kirjoituksesta toimittajalle! Olenkin miettinyt, mitä toimittajat ajattelevat nykyisestä mediamaailmasta. Kaikki kriittiset eivät mielipidettään ilmaise, ymmärrettävistä syistä.
Ilmapiiriin vaikuttaa myös keskustelupalstojen ankara moderointi, esim. EU-kriittisiä argumentteja sodasta on vaikea saada läpi. Iltapäivälehtien fanaattiset kirjoitukset Venäjästä synnyttävät harhakuvan ”yhtenäisestä kansasta”. Se edistää vaikenemista lisää.
Ei pdä miettiä sitä, mitä toimittajat
ajattelevat, -se on toimittajien oma ongelma. Meidän on mietittävä sitä, mitä me näistä toimittsajista oikein ajattelemme, ja mtä siltä pohjalta oikein pitäisi tehdä.
Olen miettinyt lähinnä nykyjournalistien ammattietiikkaa, joka monelta tuntuu unohtuneen. Siis objektiivisuuteen pyrkimisen ihanne, totuuden etsiminen, kriittinen asenne lähteisiin jne.
Parempi sanoa: Valtamedian pauloissa pysyy tyhmänä. Omanlaatuisensa ennätyksen teki Iltasanomat onnistumalla olemaan näkemättä Gazan kansanmurhaa, ei riviäkään totaalisesta tuhosta. Tässä lyhyt lista kanavista joita päivittäin luen ja suosittelen tiedonhaluisille.
1 antiwar.com
2 consortiumnews.com
3 counterpunch.org
4 ronpaulinstitute.org
5 judgenap.com
6 sonar21.com
7 rtrunews.com (pikku korpraalin blokkaama, mutta sinne pääsee yandex.com hakukoneen kautta)
8 almayadeen english.net
”7 rtrunews.com (pikku korpraalin blokkaama, mutta sinne pääsee yandex.com hakukoneen kautta)”
Tuon täytyy johtua siitä, että sinulla on joku ”sensuuri-Euroopan” palveluntarjoajan DNS servers-asetus. Minulla RT News näkyy koska koneella on Cloudflaren vapaat asetukset primary: 1 1 1 1 ja secondary: 1 0 0 1. Toki Yandexin kautta myös pääsee.
En käy kertaamaan yksityiskohtia, mutta yleisesti sanoen tapahtumat Ukrainassa ovat osa USA-Naton maailmanlaajuista geopolitiikkaa. Tavoitehan on ollut ottaa haltuun maita Venäjän ympäriltä ja lopulta kaataa tai ainakin heikentää itse Venäjä ja sitä kautta Kiina. Kysymys on länsimaisesta itseihailun kulttuurista ja sen tuottamasta ylivallan ideologiasta, johon mm. Suomen päättäjät ovat menneet antaumuksella mukaan.
Informaatiovaikuttamisella (propagandalla) ja moninaisilla muilla ison rahan avulla tuotetuilla menetelmillä suuri osa ihmisistä monissa maissa Venäjän rajoilla ja Länsi-Euroopassa on saatu vihaamaan Venäjää. Ukrainan kriisin taustat varsinkin on sekä vaiettu, valehdeltu että vääristelty, mutta muutoinkin kaksoisstandardit ovat ahkerassa käytössä. Esimerkiksi Yhdysvallat ei sietäisi rajoillaan päivääkään mitään vastaavaa, mitä Venäjä on sietänyt ja vaadittaisiin sietämään. Ukrainan kohdalla tosin Venäjänkin sietokyky loppui, mikä toisaalta oli länsimaissa ennustettu ja minkä toivottiin johtavan Venäjän romahtamiseen.
Itse ihmettelen suuresti, miksi vaikkapa suomalaiset vihaavat venäläisiä. Joo, ihmisen pahuus, ahneus, jne. mutta eikö olisi itsellekin helpompaa ja varsinkin Suomen tapauksessa hyödyllisempää suhtautua Venäjään ja venäläisiin ystävällisinä naapureina, sillä ystävällisiä naapureita Venäjä ja venäläiset tahtoisivat olla Suomea ja suomalaisia kohtaan. Nyt siis propaganda on saanut Suomen kansan vihaamaan Venäjää, mutta ihmettelen propagandan taustavoimien motiiveja. Ne ovat suuri haitta ja vaara Suomelle ja suomalaisille.
Jes söör! Olen lopettanut esim. hesarin lukemisen jo monta vuotta sitten, kun sieltä tulee vain muutettuja ja keksittyjä poliittisia valheita. Yritin kirjoittaa ahkerasti omia mielipiteitäni, mutta niitä karsittiin pois suurin osa. Lopulta laittoivat täyteen boikottiin, jota kesti useita vuosia. Kun sitten pyysin avausta mielipiteisiin, niin avasivat. Kirjoitin muutaman kommentin Ukrainasta, ottivat pois. Lopetin ja hylkäsin koko hesarin. Ja se on ollut oikea päätös.
Iso ongelma on se, että suurin osa kansasta kuvittelee, että hesarin jutut ovat totta, kuten YLEnkin jutut. Näin saadaan kansan ajattelu ohjattua haluttuun suuntaan.
Minäkin otin joskus vuosia sitten tavakseni oikaista kommenteilla Hesarin artikkeleiden vääriä väitteitä. Sain kommenteilleni tyypilliset Venäjää vihaavien haukut. Se ei haitannut, mutta sitten kommenttejani alettiin poistaa. Tuli hupaisia ketjuja, kun haukkumiset olivat jäljellä, mutta ei haukkumisen kohdetta. Kohta sitten lopetinkin kommentointini. Uskoin lapsellisesti, että virheiden oikaisemisellani olisi myönteinen vaikutus. Kävi ilmi, että totuutta ei haluta tietää. Ryssäviha-asenteella menivät jo silloin.
Niin, meidän vanhojen partojen vinkkelistä, valtamediasta ei milloinkaan saa oikeaa tietoa. Siksi yritän miettiä mitä polkua nuoremman polven edustajat voisivat kulkea päästäkseen eteenpäin. Ilmeisesti olisi hyvä aloittaa nuoremmista toimittajista ja seurata heitä, ei muodostu sukupolvien välistä kuilua. Ensimmäisenä tulee mieleen australialainen Caitlin Johnstone sekä Yhdysvalloissa The Grayzonen toimitus jossa kirjoittavat mm. Max Blumenthal, Kit Klarenberg, Aaron Maté ja Ania Parampil.
Ja vielä: riippumatta siitä, ovatko valtamedian uutisten kertomat asiat totta vai ei, koko mylly tuntuu pyörivän määrätyn maailmankuvan ja asenteiden takomiseksi kuulijoiden ja lukijoiden nuppeihin. Tämä aivopesukone kulkee kaiken aikaa kuin askelen yleisöään edellä ja valmistelee maaperää tuleville poliittisille päätöksille. Muistelen että ”Luokkavallan vahtikoirat” -kirjan julkaisemisen aikoihin luultavasti jompikumpi kirjan kirjoittajista sanoi, että media on vallan vahtikoira siinä ainoassa merkityksessä, jossa vahtikoiria on olemassa. Media on osaltaan takaamassa olemassa olevan järjestyksen säilymistä. Valtaapitävien rötöksiä paljastaessaan se tekee juuri tätä säilyttävää työtään. Yksittäiset poliitikot voidaan kyllä uhrata järjestelmän legitimiteetin säilyttämiseksi kansan silmissä, mutta koko poliittisen luokan horjuttaminen ei kai tule kysymykseen. Mitään vastuuta toiminnastaan medialla ei tietenkään todellisuudessa ole. Kaikki sellaiseen liittyvä on surkeaa näpertelyä, pikku yksityiskohdissa kompastelua, muka, ja itsekritiikissään media jälleen legitimoi itse itseään.