Varsovassa marssitaan- Sotilasparaati pelotteeksi Venäjälle
Varsovassa on järjestetty suurin sotilasparaati sitten vuoden 1989. Paraati on tarkoitettu voimanosoitukseksi Venäjälle.
Varsovassa on järjestetty suurin sotilasparaati sitten vuoden 1989. Paraati on tarkoitettu voimanosoitukseksi Venäjälle.
Kokoomusvaikuttaja ja aktiivinen politiikan osallistuja Raimo Ilaskivi ei ole ilahtunut kokoomusjohdon presidenttiehdokkuuden ratkaisemisesta. ”Olin odottanut
Nigerin Ecowas-neuvotteluja Ghanan pääkaupungissa Accrassa oli lykätty määräämättömäksi ajaksi ”teknisistä syistä”.
Luna 25 on matkalla Kuuhun. Edellisestä venäläisestä kuullennosta on vierähtänyt 47 vuotta.
Kiovan hallitus haluaa USA:n F-16 -hävittäjiä mahdollisimman nopeasti, mutta ensimmäiset koulutukseen tulevat lentäjät ovat todennäköisesti
Länsi-Afrikan osavaltioyhteisö Ecowas on ohjeistanut sotilaspäälliköitään kokoamaan interventiojoukot mahdollista hyökkäystä varten Nigeriin. ”Maan sotilasvallankaappauksen
EU-komissaari Jutta Urpilainen (SDP) on lähdössä sosialidemokraattien presidenttiehdokkaaksi. Lehtitietojen mukaan hän ei ole vielä tehnyt
Venäjällä on todettu ensimmäiset tartuntatapaukset EG.5-koronaviruksen uudella variantilla, joka tunnetaan nimellä Eris. Sairastuneita on tunnistettu Moskovassa,
Kiinan ja Venäjän välinen kauppa on kasvanut 36,5 prosenttia tämän vuoden tammikuusta heinäkuuhun ja oli
USA rajoittaa amerikkalaisten investointeja Kiinaan herkkien teknologioiden alalla. Presidentti Biden allekirjoitti asiaa koskevan asetuksen