Trumpin toimet ovat ajaneet läntisen Euroopan hämminkiin
Hämminki kasvaa läntisessä Euroopassa. Trumpin hallinnon ulostulot ovat järkyttäneet niitä, jotka uskovat vielä vanhan järjestelmän
Hämminki kasvaa läntisessä Euroopassa. Trumpin hallinnon ulostulot ovat järkyttäneet niitä, jotka uskovat vielä vanhan järjestelmän
Olennainen osa oikeudenmukaista rauhaa on karkean sotapropagandan lopettaminen ja korvaaminen normaalilla diplomaattisella menettelyllä.
Vasemmistoliiton kansanedustajat Timo Furuholm ja Minja Koskela eivät näytä tietävän, miten YK:ssa viime viikolla loppujen
Ukrainan puolustava asema ei vapauta sitä kansainvälisen humanitäärisen oikeuden noudattamisesta.
Suomen media jatkaa sisulla ja sydämellä valehtelemista kohti umpikujaa.
Trump tiimeineen on ensimmäisen kerran myöntänyt Venäjän piirittämisen politiikan olemassaolon, kun tähän asti kaikki on kiistetty kolmen vuosikymmenen valehtelulla.
Suomella olisi nyt mahdollisuus ottaa todella merkittävä askel Euroopan turvallisuustilanteen parantamiseksi sanoutumalla irti DCA- ja NATO-sopimuksista ja julistautumalla uudelleen puolueettomaksi.
Euroopassa pidetään kriisikokous, jossa meitä edustavat juutit.
Kansa ja sen johtajat vaipuivat sotahumalaan, joka kumma kyllä jatkuu yhä HS-päätoimittajan tekstissä, vaikka siinä tunnustetaankin karvas tappio.