Kahden Yhdysvaltain presidentin ulkoministeri ja pitkäaikainen ulkopoliittinen vaikuttaja Henry Kissinger totesi: ”Stalin oli hirviö, mutta kansainvälisissä suhteissa mitä suurin realisti, kärsivällinen, terävä-älyinen ja leppymätön.”
Jokainen valtio tarvitsee sankarinsa. Meillä Suomessa talvi- ja jatkosodasta on kerrottu niin monia ”voitokkaita” tarinoita, puolustussotana, torjuntavoittona, erillissotana jne. Ja vaikka historiatiede on ne kaikki todennut vääriksi, sankaritarinat elävät edelleen. Tästä syystä on syytä tarkastella Josef Stalinin aikaisen Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa nousemalla suomalaisen hegemonian yläpuolelle.
Stalinin ulkopolitiikka jäi Winston Churchillin aloittaman kylmän sodan varjoon. Churchill oli keskeinen henkilö toisen maailmansodan osapuolijaossa, mutta hävitessään vuonna 1945 vaalit ja menettäessään pääministerin paikan, hän käänsi kelkkansa. Antifasistinen rintama hajosi.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa arviossa olisi hyvä muistaa Stalinin sodan jälkeinen linja. Tästä kirjoittaa historioitsija Eric Hobsbawm, jonka teokseen ”Äärimmäisyyksien aika” kirjoituksessani pääasiassa tukeudun.
Neuvostoliiton kommunistisella puolueella oli ehdoton auktoriteetti kommunistisiin puolueisiin kautta maailman. Niissä herätti hämmennystä Stalinin linjaus, jonka mukaan sodanjälkeisen politiikan tulee jatkua sekä kansainvälisesti että kunkin maan sisällä kattavan antifasistisen liiton piirissä.
Neuvostoliitto toisin sanoen toivoi, että kapitalistinen ja kommunistinen järjestelmä jatkaisi rinnakkaiseloa ”tai pikemminkin symbioosia”.
Stalin vastusti vallankumouksia. Hän vastusti mm. Jugoslavian, Albanian ja sittemmin Kiinan kommunistisia vallankumouksia. Stalin kehotti Jugoslavian kommunisteja säilyttämään monarkian ja kehotti Britannian kommunisteja vastustamaan Churchillin kokoomushallituksen hajottamista.
Stalinin kanta oli niin johdonmukainen, että se merkitsi pysyviä jäähyväisiä maailmanvallankumoukselle. Hän todisti tämän jo vuonna 1943 hajottamalla Kominternin ja hajottamalla niskoittelevan Yhdysvaltain kommunistisen puolueen vuonna 1944.
Suomeen Stalin suhtautui erityisellä myötätunnolla. Kun Franklin D. Roosevelt ja Churchill pitivät itsestään selvänä, että Neuvostoliitto ottaa sodan jälkeen Suomen, Stalin ei tähän suostunut.
Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittu YYA-sopimus noudatti tätä antifasistista linjaa. Vaikka Suomi oli taistellut natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan, halusi Stalin noudattaa pehmeää linjaa Suomea kohtaan. Sotakorvaukset pikemmin nostivat Suomen teollisuuden nykyaikaan kuin verottivat Suomea taloudellisesti. Sotakorvaukset olivat määrältään samansuuruiset kuin 1990-luvun alun pankkikriisistä koituneet kustannukset.
Venäjän ulkopolitiikka on koko sen olemassaolon ajan noudattanut samaa linjaa. Sille on ollut tärkeää, että sen läntiset naapurivaltiot ovat olleet ystävällisiä. Tästä syystä Suomen yksipuolinen tosiasiallinen irtautuminen sen ja Venäjän välisestä vuonna 1992 solmitusta Naapuruussopimuksesta on ollut sille valtava pettymys.
Jussi Särkelä on Suomen Uusi Strategia-yhdistyksen puheenjohtaja ja Naapuriseuran hallituksen jäsen.
8 kommenttia julkaisuun “Stalinin antifasistinen ulkopolitiikka”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Sotakorvaukset pikemmin nostivat Suomen teollisuuden nykyaikaan kuin verottivat Suomea taloudellisesti. Sotakorvaukset olivat määrältään samansuuruiset kuin 1990-luvun alun pankkikriisistä koituneet kustannukset.”
Aivan niin. Pankkikriisi on oma lukunsa siinä hölmöläisten touhussa, jolla on seurannaisvaikutuksensa vieläkin. Pankkikriisillä pantiin pankkien taseet vakavaraisuuden suhteen EU-liitynnän edellyttämään kuntoon, kuppaamalla yksityistalouksien ja PK-teollisuuden omaisuus ja muut aviisit pankkien taseisiin. Siis pankkien, jotka tosiasiassa eivät tässä suhteessa menestyneet edes omalla sektorillaan asiantuntemuksineen.
Sotakorvaukset muuttivat Suomen maatalousvaltaisesta aggraariyhteiskunnasta moderniksi teollisuusvaltioksi. Eräänä ongelmana tässä oli mm. työstökoneiden työstötarkkuus, joka ei riittänyt kaikkien tuotteiden valmistamiseksi edellytettyjen spesifikaatioiden ja toleranssien mukaisiksi. Tarvittiin parempia työkalukoneita ja mittalaItteita.
Työstökoneiden, työkalujen, mittalaitteiden jne. maahantuontiyritykset kamppailivat tuontilisenssejä silloin myöntävän lisenssiviraston byrokraattien kanssa kehyksissä, joissa perusperiaatteena oli, että jos et ryypytä, järjestä ilmaisia lounaita, illallisia, ja persettä halukkaille, niin tuontilisenssiä ei tule. Tavaraa oli maahsn kuitenkin saatava. Näin sekin korruptio viimeistään ajettiin entisen kuorrutukseksi sisään niihin suomalaisen yhteiskunnan julkishallinnon elinten osiin, jotka näkivät tässä mahdollisuuden välistävetoihinn omaksi hyväkseen. Sillä oli vaikutuksensa myös tuontifirmojen toimihenkilöiden perhetasoilla, josta omat kokemukseni ja näkemykseni kumpuavat. Ymmärrys viranomaisilta puuttui silloin, kuten puuttuu nytkin, josta osoituksena on nykytilanne.
Sotakorvausten jälkeen, olen kuullut Stalinin lausuneen: ”Kun sotakorvaukset on maksettu, niin teemme kauppaa, joka moninkertaisesti ylittää sotakorvausten summan.” Totta vai tarua, mutta näin kyllä todellisuudessa myös tapahtui. Siitä hyötyivät monen eri sektorin toimijat, erityisesti rakennus-, ja varsinkin laivatollisuus.
Erilaisia erikoisaluksia valtamerien ja muihin merenpohjan tutkimuksiin valmistettiin eri telakoilla ei yksin kappalein, vaan sarjoittain, ja varustettiin tarpeen mukaisin instrumentein. Viimeisin tällainen tilaus tuli Norilsk Nickel nimiseltä firmalta jossa oli kysymys suurimman Suomessa koskaan rakennetun jäänmurtajan toimittamisesta, -kaiken kaikkiaan 4 kpl optiot mukaanlukien. Karkea arvio kaupan arvosta lonkalta heitettynä olisi ehkä n. 4 mrd.
Työllisyysvaikutukset kehitysnäkymineen olisivat myös olleet merkittävät.
Oli miten oli, niin
ulkoministerinä silloin toiminut Pekka Haavisto onnistui kuitenkin tuhoamaan tämänkin hankkeen kun ei myöntänyt vientilupaa. Miksi? Sitä kannattaa pohtia.
Myös energian saannin kannalta sotakorvausten jälkeinen tilanne oli merkityksellinen. Suomelle edulliset sopimukset toivat
juuri sitä, mistä puutteista nyt kärsitään. Ei ole mitään talouskehitystä ilman kohtuuhintaista energiaa.
Lyhyessä ajassa, muutamissa vuosikymmenissä on EU-hihhuloinnin kontekstissa onnistuttu tuhoamaan kaikki edellisten sukupolvien edistykselliset aikaansaannokset kansakunnan hyvinvoinniksi, mukaanlukien omavaraisuus strategisten hyödykkeiden suhteen, sekä rauhanomainen rinnakkaiselo naapureiden kesken.
Edellisen valossa väkisinkin päätyy sellaiseen johtopäätökseen, että Suomen poliittisissa rakenteissa, on jotain perinjuurin ja perusteellisesti vialla, kun puupäät pääsevät päättämään asioista, joiden vaikutuksista mitä ilmeisimmin eivät ymmärrä yhtään mitään, oli ylioppilastodistuksissa mitä arvosanoja hyvänsä. Nämä kellokkaat eivät näytä käsittävän, mitä kansakunnan hyväksi toimiminen ylipäätänsä tarkoittaa. Eivät myöskään sitä, mitä työn hankkiminen ja perheen toimeentulon varmistaminen merkitsee, kun se on tehtävä itse, eikä puoluetoimistojen tai täysin hyödyttömien työllistämistoimistojen byrokraattien tuella, -siis tilanne, joka dominoi kansalaisista suurimman osan elämää ja arkipäivää. Jos tapahtuneisiin on jokin muu syy, niin siitäkin huolimatta eivät ole heiltä edellytettyjen tehtävien tasalla.
Kun Suomessa on eletty merkittävästi parempiakin aikoja kuin nyt, ja nykykehitys, jossa kansakunta räpiköi kuin sammakko mutakuopassa, kykenemättömänä edes hyppäämään sen reunalle, on tulosta vain ja ainoastaan poliittisista valinnoista.
Siitä syystä alan vähitellen olla sitä mieltä, että uudelleenkoulutukseen vaan koko poliittinen itsensä eliitiksi mieltävä joukkio siihen tapaan, josta Mao näytti esimerkkiä. Jos joku katsoo poikkeavansa joukosta, niin näyttäköön sen omalla esimerkillään.
Jos ei muu, niin ehkä Siperia sitten opettaa, kun sähköä ei enää tule töpselistä, ei vettä kraanasta, eikä rahaa saa pankista, ja maa on tuhkan peitossa.
Niistä lähtökohdista joissa nyt ollaan, kasvaa vain tunkiota.
Erään ajan poliittinen hokema oli ”Hallittu rakennemuutos.” Nyt se on sananmukaisesti tapahtunut käytännössä. Välitulos on tässä ja nyt nähtävissä ja lopputulos ennustettavissa. Tarvitaan uusi hallittu rakennmuutos joka alkaa sisältäpäin, -ja PIAN. Näissä olosuhteissa, kun koko läntistä maailmaa johtavat harhaiset mielipuolet Suomi mukaanluettuna, niin Suomi jää jalkoihin siinä joukossa itsenäiseen maan ohjaamiseen ja johtamiseen kykenemättömien poliitikkojensa ansiosta olosuhteissa joissa EU-, ja muut rotat selviytyäkseen alkavat syödä toisiaan.
”Tarvitaan uusi hallittu rakennmuutos joka alkaa sisältäpäin, -ja PIAN.”
Enshätään verolainsäädäntö uusiksi (, koska Valtionmkukkaro on tyhjä) ja 6-tuntinen työpäivä l
Oikeisto on pyrkinyt tekohengittämään ajatusta, ettei Stalin ”uskaltanut” miehittää Suomea Yhdysvaltain reaktion pelossa, vaikka olisi niin halunnut tehdä. Kuten Jussi Särkelä toteaa, Stalin ei kuitenkaan toiminut tunteiden varassa, vaan toteutti harkittua ulkopolitiikkaa, jossa Suomelle osui YYA-sopimus ilman yhteiskuntajärjestelmään kajoamista. Oman tulkintani mukaan Stalin oivalsi, että suomalaisista kannattaa mieluummiin koulia ulkopoliittisesti turvallinen ja luotettava naapuri kuin epäluotettava, koko ajan rähisevä ”liittolainen”. Se idea toimi Paasikiven ja Kekkosen realismin ansiosta varsin hyvin yli neljä vuosikymmentä.
Pieni pilkunviilaus. Neuvostoliitossahan ei ehtinyt koskaa olla ”kommunistinen järjestelmä”, joka on terminä anglosaksista harkittua piittaamattomuutta. Talousjärjestelmänä oli sosialistinen suunnitelmatalous, poliittisesti maa oli kommunistisen puolueen yksin johtama liittovaltio. Pitkän tähtäimen tavoiteena toki oli kommunismi, mutta se jäi sekä teoriassa että käytännössä saavuttamatta.
”Oman tulkintani mukaan Stalin oivalsi, että suomalaisista kannattaa mieluummiin koulia ulkopoliittisesti turvallinen ja luotettava naapuri kuin epäluotettava, koko ajan rähisevä ”liittolainen”. ”
Eräässä haastattelussa suurlähettiläs Chas Freeman vertaili USA:n ja Kiinan ulkopolitiikkaa. Hänen mielestään USA:n ulkopolitiikka (, myös EU:n, VOM) on mustavalkoinen: olet joko meidän puollella, tai meitä vastaan. Kiina sitä vastoin näkee ystäviä ja mahdollisia yhteistyökumppaneita.
Juuri noin. Kapitalistinen mediamonopooli on vallinnut täällä länsimaissa (ja muuallakin) niin kauan, että juuri kukaan – asiaan perehtyneet tutkijat tai kommunistit poislukien – ei edes tiedä mitä kommunismi tarkoittaa. Lähinnä se oli utopiaa, sillä edes sosialistinen suunnitelmatalous ei toiminut kuten piti. Minun mielestäni nimenomaan talous oli se mikä tuhosi sosialismin (ei siis kommunismin, jota missään ei edes koskaan ollut ollut).
Käytännössä kommunistit pyrkivät poistamaan ihmisen ahneuden, joka on osa kapitalistisen talousjärjestelmän perustaa. Ahneus on kuitenkin biologisen ihmisen perustunne tai -ominaisuus. Ei sitä voi poistaa. Sosialismilla oli siis kaksi mahdollisuutta joko tuhoutua tai muuttua. Kiina ja Vietnam valitsivat muutoksen (sallivat yksilön rajoitetun ahneuden) ja menestyivät. Kuuba ja Pohjois-Korea jatkavat entisellä tiellä. Hyvin ei näytä menevän etenkään taloudellisesti.
En malta tässä olla mainitsematta, että myös (Keynnesin talousteorioiden mahdollistamat) sekataloudet kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa olivat menestystarinoita. Nyt olemme puhtaassa raa’assa kapitalismissa ja tuhon tiellä muutenkin.
”En malta tässä olla mainitsematta, että myös (Keynnesin talousteorioiden mahdollistamat) sekataloudet kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa olivat menestystarinoita.”
Olisiko niin, että nyky-Kiina muistuttaa sodan jälkeistä Suomea siinää mielessä, että meillä Valtio loi mahdollisuudet (suus)teollisuudelle satsaamalla infraan, koulutukseen, sosiaalipolitiikaan ja terveydenhuoltoon. Kiinassa vastaavassa roolissa on sikäläinen kommunistipuolue.
YYA-sopimus on ollut paras sopimus, mitä Suomi on tehnyt sotien jälkeen Venäjän kanssa. Sopimuksen jälkeen Suomi nousi jaloilleen ja sopimus hyödynsi molempia osapuolia.
Mitä sitten tulee Suomen ja Venäjän johtajien keskinäisiin suhteisiin, niin Kekkosen aikana suhteet olivat erittäin hyvät. Koiviston ja Halosen aikana hyvät. Ahtisaari aloitti suhteiden hieromisen enemmän länteen, jota Niinistö sitten jatkoi, kuitenkin otti vastaan Putinin. Sitten suomalaiset saivat sen minkä ovat ansainneet eli Alexander Stubbin. Tämä vaihe on pohjanoteeraus Suomen historiassa, ainakin toistaisesti. Riippuen siitä kuka on seuraava, niin sitten nähdään onko Suomen vielä olemassa vai ei.
YYA-sopimus ei suinkaan ollut mikään Suomen silloisen hallituksen ehdotus. Se tarjoiltiin Suomelle Neuvostoliitosta eikä Menussa ollut mitään muuta. Se alkuperäinen YYA-ehdotus ei paljon poikennut niistä mitä N-L tarjosi Itä-Euroopan ”kansandemokratioille”. Kekkonen ja Paasikivi & co saivat kuitenkin muokattua sitä sellaiseen muotoon, jonka Suomi vapaana demokratiana saattoi hyväksyä.
Se ei siis suinkaan ollut mikään ”paras sopimus ikinä” – paras mahdollinen ehkä. Se sopimus oli tehtävä nimenomaan Neuvostoliiton turvallisuuden takia (sopimuksen osio A). Vaihtoehto olisi ollut se, että Suomesta olisi tullut ”Suomen sosialistinen neuvostotasavalta”. Myöhemmin osoittautui selkeästi, että ne Y-osiot hyödyttivät merkittävästi etenkin Suomen taloutta. Kaiken kaikkiaan YYA-sopimus oli siis varsin hyvä. Ilman sitä Suomesta (persaukinen sodan raiskaama maatalousvaltio) tuskin olisi tullut sitä teollistunutta ja kehittynyttä hyvinvointivaltiota mikä siitä jatkossa tuli.
Nyt olemme pitkällä kehityksessä ”banaanivaltioksi” – ilman omaa banaanintuotantoa tosin.