Suomi on lännen poliittisten valtakeskusten sekä talous- ja rahoituspiirien kontrolloima vasallivaltio, joka on itsenäinen ainoastaan pinnallisesti. Vielä kylmän sodan aikana Suomen itsenäisyys ja taloudellinen kehitys perustuivat geopoliittiseen tasapainoon eri suurvaltojen välillä.
Puolueettomuuspolitiikan tarjoamat useammat vaihtoehdot merkitsivät geopolitiikassa ja omassa kaupankäynnissämme luonnollisesti suurempaa vaikutusvaltaa ja riippumattomuutta.
Länsi on tehnyt Suomesta alistuneen raaka-ainereservaattinsa vääristelemällä suomalaisten historiallisen ymmärryksen ja murtamalla suomalaisten tietoisuuden geopoliittisen tasapainon merkityksestä Suomen nousulle itsenäiseksi ja vauraaksi valtioksi.
Suomen länsimielisten puolueiden poliitikot ja valtamedia ovat tehneet suuren työn informaatiosodankäynnin kampanjan onnistumisessa.
Kuten Yhdysvaltojen ulkoministerin Colin Powellin entinen kansliapäällikkö Lawrence Wilkerson on paljastanut, Yhdysvallat rahoitti avokätisesti poliittisia vaalikampanjoita Itä- ja Pohjois-Euroopan puolueettomissa maissa saadakseen ne liittymään Natoon. Todennäköisesti näin tapahtui myös Suomessa.
Suomen ulkopoliittisessa historiassa on ollut kaksi pääsuuntausta; länsisuuntaus ja puolueettomuus. Nykypäivän yhden totuuden Suomessa sallitaan ainoastaan länsisuuntaus. Valtamedia osallistuu aktiivisesti ulkopoliittisen historiamme toisen pääsuuntauksen eli puolueettomuuden ja sen kannattajien mustamaalaukseen.
Virallinen Suomi, jolle Yhdysvallat ja EU ovat nyt ainoa vaihtoehto, on tehnyt maamme täysin riippuvaiseksi lännestä. Tämä puolestaan tekee helpoksi Suomen alistamisen lännelle.
Suomi ei nöyristellyt Neuvostoliittoa kylmän sodan aikana. Suomi harjoitti itsenäisenä valtiona molemmille edullista kahdenvälistä politiikkaa ja kaupallista yhteistyötä.
Suomella oli oma lainsäädäntö, omat rajavalvonta, oma raha, oma ulko- ja kauppapolitiikka. Neuvostoliiton asevoimia ei Porkkalan vuokra-alueen luovutuksen jälkeen enää koskaan saapunut Suomen maaperälle esimerkiksi sotaharjoituksiin.
Kylmän sodan aikana suomalaisyritykset loivat vaurautta suomalaisille eikä Suomi tehnyt mittavia tulonsiirtoja ulkomaille. Ero nykytilanteeseen on suuri.
Lännelle alistunut USA-EU-Nato-Suomi tuo nykyisin merkittävän osan lainsäädännöstään ulkopuolelta eli Euroopan unionin lainsäädäntökoneistosta. Suomella ei enää ole itsenäistä ulko-, raha- ja kauppapolitiikkaa, Suomi ei enää valvo kaikkia rajojaan ja saa omakseen kaikkia tullimaksuja. Suomi joutuu maksamaan tulonsiirtoja muille EU:n jäsenvaltioille. Suomi on luovuttanut Yhdysvalloille 15 tukikohtaa alueeltaan.
Suomi joutuu yksityistämään valtio-omisteisia yhtiöitään velkaannuttuaan länteen. Ulkomaalaiset kaivosyhtiöt kotiuttavat Suomesta taloudelliset voitot ja jättävät kaivosjätteet taakseen.
Miksi kukaan voi kannattaa tätä kurjaa todellisuutta Suomelle ja suomalaisille?
Onko sinun Suomesi Urho Kekkosen Suomi vai Alexander Stubbin Suomi?
10 kommenttia julkaisuun “Sakari Linden: Miksi Suomi on eksyksissä?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Minun Suomi on Urho Kekkosen Suomi.
Suurin ongelma suomalaisissa on itseluottamuksen puute. Emme uskalla olla itsenäinen, vahva, osaava valtio. ”Varmuuden vuoksi” päättäjämme haluavat nöyristellä maailman mahtivaltioille.
Alla on lainaus tämän päivän 20.5. 12.05. Ylen annista. Voiko toimittaja enää alemmaksi vaipua? Ja tällaista ”journalismia” joutuvat Suomen veronmaksajat kustantamaan.
”.. Banda, retosteli syöttävänsä poliittiset vastustajansa krokotiileille. Bandan aikana Malawi oli Afrikan Kainuu, jonne sopi hyvin oma savupirtin pojasta jylhäksi maanisäksi noussut Kekkonen, joka näytti muille torpan paikan, ”
”Tieto on valtaa” on joku filosofi todennut jo 1600-lvulla. ”Parta-Kalle” jalosti sen muotoon:”Tiedotusvälineiden omistus takaa vallan”. Nythän YLE:llä on ollut vuosia ikioma runoilija, Jari Tervo, jolla on olluit ”vapaat kädet” tuottaa U.K.K:ta ja hänen ulkopolitiikkaansa halventavia ohjelmia. Ei siis ihme, jos suomalaiset ovat ”tuuliajolla”. Oli kausi (1965-1994 ), jolloin (Eduskunnan-)Yleisradion ohjelmisto oli monipuolinen, (lähes)kaiken salliva, sallittiin ottaa kantaa asiaan kuin asiaan. Silloin oli muunmuassa yhteiskunnallisia keskusteluja, joita kansa ahnaasti katseli. Mitä lienee nyt..?
Olisikohan niin, että Tervon historiantuntemus ei riitä edes noihin Suomen lähihistoriaa vääristeleviin sepitelmiin? Useimmat Tervon tv-sarjat kun on käsikirjoittanut Marjo Vilkko. Minäkin pidin aikoinaan Tervon nokkelasta huumorista Uutisvuoto-sarjassa. Siihen aikaan tehtiin vielä pilaa ”isokenkäisten” kustannuksella.
Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen. Suomea hallitsevat miljonäärit sanelevat senkin mitä Tervon tulee sanoa – tai paremminkin mikä ei (kukaan) saa YLEssä sanoa. Toisin sanoen ”isokenkäiset” pilailevat Suomen kansan kustannuksella.
Yle toimii tasollaan toimittajakaarteineen, ja antinsa on myös sen mukaista…
Nyt sain oman tietokoneen takaisin korjaamolta. Parempi näin.
Olen yrittänyt pohtia sitä, että mistä Suomi löytäisi ”Uuden Kekkosen”. Uskon, että ”Kekkonen” piileskelee jossain, mutta ei tule jostain syystä esille. Mutta eduskunnassa ei ”Kekkonen” ainakaan nyt piileskele. Mutta missä, kas siinä kysymys?
Yksinkertainen vastaus otsikon kysymykaeen on että Suomi on eksyksissä, koska sen poliittiset pättäjät ovat eksyksissä. Ovat olleet jo pitkään, jonka vaikutukset ovat kumuloituneet nykyolosuhteissa.
Päättäjämme eivät ymmärrä, että nk. ”Lännen” osalta käynnissä olevassa ”yhteisprojektissa” kysymyksessä on pudotuspeli, jossa potentiaaliaet kilpailijat lyödään matalaksi, jotta päästään itse hyötymään kasvavista idän talouksista. On vain ajan kysymys, milloin länsimaisen sivistyksen ja arvomaailnan tuotokset konkretisoutuvat välistävetoina ja sooloiluna ohi rapistuvan E-yhteisön. Lännen teknologinen ylivoima on tänä päivänä ohi mennyt uni. Käytännössä pudotuspelin eräs ilmentymismuoto on kasvavat puolustusmenot tarkoituksella luotujen harhakuvitelmien seurauksena. Suomen osalta tämä kehitys on jo pitkällä, eikä Suomen talous sitä kestä, vaan kurjistuminen jatkuu lisävelkaantumisen myötä. Naivi ajatus yhteen puhaltavasta lännestä nousemassa uuteen kukoistukseensa on täysi harha, mutta Suomen poliitikkojen kuvittelema yhteinen uljas tavoite edelleenkin.
Poliittisessa liturgiassa jatketaan
yhden ilmansuunnan arvomaailmoissa ja projekteissa roikkumista siinä toivossa, että jotain murusia tippuisi pussin perälle yhteisistä ponnistuksista. Tähän mennessä ei ole tullut muuta kuin kuluja. Toiveet Venäjän pilkkomisesta ja sen luonnonvarojen kaappaamisesta käytettävissä olevilla resursseilla on utopistista hulluutta, joka näyttää muuttuneen jo krooniseksi. Tekisi mieli asettaa kysymys Suonen päättäjille, että miten muulla tavoin aiotte nostaa Suomen nykyisesrä rappiotilasta kuin jatkamalla siihen malliin, ja jos muita vaihtoehtoja ei kuulu kuvioon, niin miten aiotte selviyryä tilanteesta ylipäätänsä. Eikö ole käsitystä siitä että jotain olisi perinjuurin vialla sekä tavoitteissa etyä tavoissa joilla tavoitteisiin pyritään?
”Yhdysvallat rahoitti avokätisesti poliittisia vaalikampanjoita Itä- ja Pohjois-Euroopan puolueettomissa maissa saadakseen ne liittymään Natoon. Todennäköisesti näin tapahtui myös Suomessa.”
Todennäköisesti näin tapahtui. Sisältäpäin ei vain nähdä ”värivallankumouksen” tapahtumista mediapoolin komppauksessa. Mielenkiintoista asiassa on tietysti se, millä hinnalla Suomi myytiin, -ts. kuka sai ja mitä? Aika näyttää miten halvalla meni, ja kuka nousi.
”Lännelle alistunut USA-EU-Nato-Suomi tuo nykyisin merkittävän osan lainsäädännöstään ulkopuolelta eli Euroopan unionin lainsäädäntökoneistosta.”
Merkillisintä tässä asiayhteydessä on se, että Suomi ei hallinnossaan aktiivisesti noudata ratifiomiaan kansainvälisiä sopimuksia, erityisestikään ei niitä, jotka takaavat yksilöoikeudet kansalaisille.
Suomen poliitikkojen kärki on suhmuroinut Suomen suhteen jo vuosikymmeniä, eivätkä ole saaneet aikaan muuta kuin konkurssipesän ja moraalisen rappiotilan viranomais-organisaatioissa, kuten oikeuslaitos. Muitakin on.
Talouskehitys vähän yli viiden miljoonan populaatiossa, jonka hyvinvoinnista olisi tullut huolehtia on ollut katastrofaalista, vaikka Lähtökohdat olivat hyvät. Olisi vain pitänyt ylläpitää hyviä suhteita sinne missä niillä on todellista merkitystä. Ei E-unionismi mitään ole taannut muuta kuin jo yllämainitut seuraamukset. Samaan aikaa Kiina, Intia ja Venäjä ovat monilla tasoilla nousseet maailman talouskehityksen huipulle massiivisesti toisenlaisista olosuhteista. Jostain syystä ertyisesti Kiina tuntuu olevan piikki ulkoministeri Valtosen nahoissa. Sekö että Kiinassa osataan tehdä kaikki mitä maailmalla tarvitaan, ja osataan lisäksi myös käyttäytyä ulkopolitiikan suhteisssa. Sekö rassaa Valtosta, -vaiko Bilderbergiläisyys?
Ovatko poliitikkomme hukanneet avaimet, vai panneet ne yksinkertaisesti vain vääriin reikiin, paikoissa, joissa kääntely ei tuota kansallisesti hyödyllisiä tuloksia?
Mitä sitten tulee kysymykseen Kekkonen vs Stubb, niin jälkimmäinen ei edusta mtään sellaisia arvoja, joita pitäisin kansallisesti tavoiteltavina, vaikka onkin hyvin pukeutunut, kielitaitoinen, matkustuskykinem ja hampaatkin hohtavat. Mutta eihän hän voikkaan, koska on globalisiaatteen tuotos ja läpiinsä saturoima. Tärkeintä ei ole kielitaito, ja sukkulointi maailmalla, vaan se se mitä siellä puhuu ja mitä sitten tekee. Sillä on merkitystä.
Toistaiseksi häneltä orientoituminen ja teot Suomen hyväksi puuttuvat, eikä kehityskään näytä tuottavan uskottavia pyrkimyksiä tässä suhteessa. Kekkonen oli eri maata. Kekkosella oli henkistä kapasiteettia ja halua kuunnella myös kansalaistensa ääntä ja kykyä ja halua toimia kansakuntansa hyväksi mökin mummoista alkaen. Suomen nykyinen poliittinen hallinto on välineistänyt kansakuntansa kansalaisineen omien poliittisten intressiensä ajamiseksi.
Olen sitä mieltä, että Kekkonen. ja Kekkosen Suomi, kenties hieman jalostettuna oli ja olisi edelleenki parempi vaihtoehto. Mutta siitä luovuttiin poliittisin päätöksin joko vapaaehtoisesti ja/tai lännen painostamana, ja lopputulos on nyt nähtävissä. Eksyksissä oleva epäitsenäinen Suomi, joka ei päätä omista asioistaan eikä kansalaistensa hyvinvoinnista ja sille elintärkeistä asioista.
Ja siinäkin on sitten vielä ”tumpulat” puikoissa.
Kannatan Kekkosen ajan Suomea. Ja kannatan sellaista Suomea, joka ei osta aseita yhdellä eurollakaan eikä valmista aseita kenellekään. Teollisuus tulee luoda sellaiselle pohjalle, josta on hyötyä myyjälle ja ostajalle. Maa, jonka hyvinvointi perustuu pääasiassa aseiden valmistukseen, rakentaa oman hyvinvoinnin ostajamaan pahoinvointiin, kuten USA tekee nykyään. Myös Ukrainan teollisuus on pitkälle aseiden valmistusta, tosin niiden maksaja on pääasiassa tyhmääkin tyhmemmät EU-maat.
Minun Suomeni on ehdottomasti Urho Kekkosen Suomi! ”En päivääkään vaihtaisi pois,.-..”
Kannatan Suomen puolueettomuutta, mutta en ole koskaan oikein pitänyt sanasta puolueeton. Se tuo mieleeni ajatuksen tahdottomuudesta ja jopa nöyristelystä. Mielestäni Suomen pitäisi olla ensiksikin itsenäinen (ei EU:ssa) ja toiseksi sotilaallisesti liittoutumaton ketään vastaan (irti Natosta ja muista sotilaallisista sopimuksista). En nyt keksi, mikä olisi parempi sana kuin puolueeton.
Sitoutumaton voisi olla hyvä sana. Kyllä ulkopoliittistakin kantaa voisi ottaa, mutta ei kärkevästi eikä varsinkaan etukäteen jonkin ryhmittymän puolelle asettuen kuten nykyään. Nykyinen vastakkainasettelun aika on tyhmää (varsinkin Suomen kaltaisille maille) ja vastenmielistä. Totuudet, oikeudenmukaisuudet, diplomatia sekä rauhanvälittäjänä toimiminen ja hyväntahtoisen kansainvälisen kanssakäymisen edistäminen ohjaisivat sitoutumattoman Suomen ulkopolitiikkaa minun Suomessani.