Luin Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen 56-sivuisen raportin Era of Unrest: Finnish Future Operating Environment 2040. Tutkimusjohtajana on toiminut majuri Antti Pihlajamaa. Mukana raportin tekemisessä on ollut 16 upseeria ja tutkijaa.
Kyse on strategisesta ennakointitutkimuksesta, jossa tunnistetaan jatkuvuuksia ja epävarmuuksia ja rakennetaan niiden pohjalta vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisessa maailmassa Suomen puolustusjärjestelmän pitäisi kyetä toimimaan vuonna 2040, jos maailma kehittyy huonoon suuntaan?
Raportin viisi keskeistä muutostekijää ovat:
– suurvaltakamppailu
– turvallisuusympäristöstä nousevat uhkat
– Suomen liittolaisuudet ja kumppanuudet
– sodankäynti ja sotilaalliset suorituskyvyt
– yhteiskunta ja kokonaismaanpuolustus.
Muutostekijöiden perusteella muodostuu kokonaiskuva. Suomen ongelma vuonna 2040 ei välttämättä ole yksi suuri sota, vaan jatkuva strateginen epävakaus, joka voi milloin tahansa muuttua sodaksi.
Raportin mukaan rauhan ja sodan raja alkaa käytännössä kadota. Suomen puolustuskykyä ei enää pitäisi optimoida vain sodan voittamiseen, vaan myös jatkuvan harmaan vyöhykkeen hallintaan. Raportti vihjaa, että sodan määrittäminen tulee olemaan yksi Suomen vaikeimmista ongelmista.
Raportin mukaan Venäjä säilyy Suomen sotilaallisena uhkana myös vuonna 2040. Uhka on jatkuva, mutta sen tarkka muoto on epävarma. Venäjän tavoitteena ei välttämättä olisi Suomen miehittäminen, vaan Suomen eristäminen muista Nato-maista.
Olen itse asiassa puhunut samasta asiasta jo hyvin pitkään. Suomi ei kykene sotimaan, jos sen huoltokuljetukset- ja yhteydet ovat poikki. Venäjän ei ole tarvis pyrkiä valloittamaan Suomea, vaan riittää, että Venäjä tekee Suomesta sotilaallisesti vaikeasti tuettavan saarekkeen.
Nato voi olla Suomelle valtava vahvistus, mutta mikään ei tätä takaa. Voiko Nato-maiden tukeen luottaa? Voiko Suomi luoda itsestään ”country worth supporting” eli tukemisen arvoisen maan.
Samaan aikaan raportti katsoo, että kaikkein aliarvioiduin uhka on ehkä suomalainen yhteiskunta itse ja luettelee siihen liittyviä tekijöitä, kuten kansalaisten luottamus, talous, väestörakenne, alueelliset erot, maanpuolustustahto jne. Katsotaan, että jos Suomi tuhlaa rahat aseistukseen, eikä kansalaisiin, niin luottamus viranomaisiin murenee.
Raportti sulkee pois diplomatian Venäjän kanssa
Koko raportin heikoin kohta on se, että se että se ei näe muuta keinoa vaikuttaa, kuin vaikuttaa Nato-maana. Raportti esittää: ”Tehdään Suomesta niin tärkeä ja niin hyvin verkottunut osa pohjoiseurooppalaista puolustusjärjestelmää, että Suomen turvallisuutta uhkaava sota olisi vastustajalle erittäin kallis vaihtoehto.”
Kyse on siis valikoiduista kumppanuuksista, joista myös presidentti Alexander Stubb puhuu, eli Natosta, EU:sta, USA:sta ja YK:sta, mutta ei Venäjästä. Aivan kuin Venäjä olisi jokin järkähtämätön monoliitti, johon ei voisi vaikuttaa ja jonka kanssa ei voisi neuvotella. Pelottava mörkö, joka seisoo rajan takana maailman tappiin.
Raportin lähtökohta on, että Suomen pitää olla aktiivinen toimija kuten Stubbkin sanoo, mutta vain lännen suuntaan. Suomi ei voi siis odottaa toimintaympäristönsä muutosta, mutta sen pitää olla yhteiskunta, ”joka pystyy jatkamaan toimintaansa jatkuvassa epävarmuudessa, kestämään häiriöitä, torjumaan informaatiovaikuttamista, tuottamaan sotilaallista voimaa pitkään ja säilyttämään luottamuksensa liittolaisiin sekä omaan valtioonsa”.
Raportti esittää suurimmaksi uhaksi ”jatkuvan kulumisen”. Eli Suomen suurin strateginen riski ei ehkä ole yksi suuri sota, vaan vuosikymmeniä kestävä epävakaus, joka kuluttaa vähitellen Suomen taloutta, puolustusjärjestelmää, poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnallista luottamusta – kunnes jokin kriisi ylittää kynnyksen. On riski, että yhteiskunta väsyy tai uhkiin totutaan.
Jos raportti esittää, että Suomen pitää pyrkiä muokkaamaan toimintaympäristöä etukäteen, niin miksi se ei esitä, että soitetaan Venäjän johdolle ja neuvotellaan? Aivan kuin tällaista mahdollisuutta ei muka olisi olemassa?
Jos Suomen pitää valmistautua maailmaan, jossa sota ei ole enää poikkeus vaan jatkuvan epävarmuuden lopputulos, niin miten olisi ponnistelut epävarmuuden poistamiseksi?
Koko raportin heikkous, joka itse asiassa vie pohjan koko esitykseltä, kuten Suomen presidentinkin esityksiltä, on se, että raportti tarkastelee ennen kaikkea sitä, miten Suomen pitäisi varautua Venäjän mahdolliseen toimintaan. Mutta paljon vähemmän tarkastellaan sitä, miten Suomi voisi aktiivisesti muuttaa Venäjän toimintaympäristöä diplomatian avulla.
Raportti ei anna diplomatialle minkäänlaista strategista painoa. Sen sijaan se antaa painon pelotteelle, liittolaisuudelle ja varautumiselle, aivan kuten presidenttimme viimeaikaisissa puheissaan. Tämä kertoo, että valittu linja on yhdessä sovittu ja puolustusvoimien selonteko on valitulle linjalle alisteinen.
Vastakkainasettelun vähentäminen Venäjän kanssa jää raportista puuttumaan
Katsotaanpa raportin yleislogiikkaa:
Jos raportin lähtökohta on, että epävakaus on Suomen suurin riski, niin siitä seuraa aivan pätevä looginen kysymys. Eikö yksi tapa vähentää epävakautta ole vähentää vastakkainasettelua Venäjän kanssa?
Tämä on klassista turvallisuuspolitiikkaa. Turvallisuus ei koostu vain siitä, että pystytään vastaamaan uhkaan. Se koostuu myös siitä, että uhkien syntymistä pyritään ehkäisemään. Siinä mielessä olisi mahdollista ajatella Suomen strategia neljänä samanaikaisena kerroksena:
Diplomatia → jännitteiden hallinta → pelote → puolustuskyky, eikä vain: pelote → puolustuskyky → liittolaiset. Raportin painotus on jälkimmäisessä.
Raportissa Venäjää käsitellään ennen kaikkea strategisena toimijana ja sotilaallisena uhkana.
Diplomatiassa Venäjä pitäisi nähdä myös:
– neuvottelukumppanina
– naapurina
– taloudellisena ja maantieteellisenä realiteettina
– valtiona, jolla on omat turvallisuuskäsityksensä
– valtiona, jonka käyttäytymiseen voidaan yrittää vaikuttaa
– ja ennen kaikkea toimijana, jonka kanssa voidaan tehdä myös (rajattuja) sopimuksia, vaikka laajempi luottamus puuttuisi.
Viimeinen kohta on erittäin tärkeä.
Diplomatia ei edellytä sitä, että Suomi luottaa Venäjään. Eikä se edellytä, että Suomi hyväksyy Venäjän politiikan. Vaikka meillä olisi keskenämme vakava eturistiriita, niin voi silti yrittää löytää sääntöjä, joilla ei ajaudu sotaan. Tämä on itse asiassa erittäin realistista diplomatiaa.
Neuvotteleminen Venäjän kanssa ei ole heikkoutta
Pitää myös muistaa, että neuvotteleminen ei tarkoita myöntymistä. Asioita voi tehdä usealla raiteella. Niin raportissa kuin Suomessa käytävässä keskustelussa on yksi vaarallinen väärä vastakkainasettelu: joko puolustetaan itseämme tai neuvotellaan. Todellisuudessa valtio voi tehdä molempia.
Suomen strategia voisi olla: meillä on varteenotettava puolustus, olemme vaikea maantieteellinen (sotilaallinen) kohde, mutta olemme aina valmiita keskustelemaan siitä, miten vältetään tarpeettomat konfliktit. Tämä ei ole heikkoutta. Se voi jopa tehdä pelotteesta tehokkaamman, jos vastapuoli tietää, että:
– Suomi ei suostu painostettavaksi,
– Suomella on vahvat liittolaiset,
– Suomi pystyy puolustautumaan,
– mutta Suomi tarjoaa samalla toimivan diplomaattisen kanavan
Vastapuolella on näin enemmän mahdollisuuksia valita de-eskalaatio.
Raportti käyttää paljon energiaa kysymykseen, ”mitä jos turvallisuusympäristö muuttuu vielä huonommaksi?”. Se tekee skenaarioita. Mutta yhtä kiinnostava kysymys olisi, ”mitä jos Suomi onnistuu muuttamaan turvallisuusympäristöä paremmaksi?”. Kirjoitan näistä keinoista vielä toisen erillisen analyysin.
Suomessa on vuoden 2022 jälkeen vallinnut ajatus, että Suomen ei pidä neuvottelemalla pyrkiä ratkaisemaan Venäjän ja lännen välisiä turvallisuusristiriitoja. Natoon liittymällä valitsimme toisen tien ja poistimme itseltämme mahdollisuuden aktiiviseen toimijuuteen Venäjän osalta. Tämä on ollut iso virhe.
Diplomaattinen kanssakäyminen ei itsessään välttämättä estä sotia, mutta Suomen olisi pitänyt miettiä esimerkiksi Ukrainan tai mahdollisesti tulevan kriisin osalta seuraavia asetelmia:
1. Ennen kriisiä – mahdollisimman paljon diplomatiaa.
2. Kriisin aikana – diplomatia + voimakas pelote.
3. Jos sotilaallinen hyökkäys alkaa – puolustus + liittolaiset + diplomatia eskalaation hallitsemiseksi.
Diplomatia ei ole vaihtoehto puolustukselle
Diplomatia ei siis olisi vaihtoehto puolustukselle, vaan se olisi toinen samanaikainen toimintalinja.
Ja tässä päästään raportin varsinaiseen kritiikkiini. Jos raportin väite on:
– Epävakaus on tulevaisuuden suurin riski, niin olisi ollut täysin perusteltua käsitellä myös:
– Miten Suomi voisi aktiivisesti vähentää epävakautta?
Nyt painotus on paljolti se, ”miten Suomi kestää epävakauden”
Nämä ovat kaksi eri strategiaa. Ensimmäinen on riskin vähentämistä, toinen on riskin hallintaa. Viisas turvallisuuspolitiikka tarvitsee molemmat.
Suomi ja sen hallinto toimii täysin toinen silmä sokkona ja kieltää yhden toimintalinjan olemassaolon, tietoisesti. Kenraalit taas tekevät niin kuin käsketään. Suomella on ollut kaikki mahdollisuudet vähentää Venäjän uhkaa olemalla samanaikaisesti vahva ja valmis keskustelemaan. Näin ei kuitenkaan ole toimittu. Miksi?
Väitän, että niin raportissa kuin Suomen turvallisuuspoliittisessa ajattelussa on aito aukko. Turvallisuuspoliittinen ajattelu ja ulkopoliittinen linjamme vastaavat kyllä kysymykseen siitä, ”miten Suomi varautuu huonoon tulevaisuuteen?”. Mutta ne eivät vastaa kysymykseen siitä, ”miten Suomi voisi itse aktiivisesti tehdä tulevaisuudesta paremman?” . Siihen vastataan vain puolittain, pelkän lännen ja sen rakenteet näkemällä ja niihin nojautumalla.
Onko Suomen nykyinen Nato-strategia ja Venäjä-politiikka rakennettu niin, että diplomatialle jää oikeasti tilaa – vai olemmeko rakentamassa järjestelmää, jossa vastakkainasettelu voi muuttua itseään vahvistavaksi kierteeksi?
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on täysin kadoksissa tai sitten se sanellaan maamme ulkopuolelta. On uskomatonta, että maastamme ei löydy sen tutkijoiden kuin poliitikkojenkaan keskuudesta tämän asetelman kyseenalaistajia tai kritisoijia.
Kuva: Leena Hietanen
13 kommenttia julkaisuun “Levottomuuksien aikakausi”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Voiko Suomi luoda itsestään ”country worth supporting” eli tukemisen arvoisen maan.” Totta kai jos ja kun mittava rahanpesu tulee hoitumaan aivan kuten Ukrainassa.
En ole vielä lukenut ko. julkaisua, mutta olen sen tutustumistarkoituksessa taltioinut. Siitä käynee selville missä avaruudessa raportin tekijöiden ajatukset kuleksivat, ja mikä on älyllisen epärehellisyyden aste. ”Johdannon” ensimmäinen lauseessa esitellään Venäjän ulkopolitiikka agressiivisena. Kaikkialle maailmaan levittäytyvä Nato koaliitio taas jonkinlaisena suojakuorena . Esikuvan siitä minkä reunaehtojen puitteissa raportti on laadittu, on tässä jo paalutettu Suomen hallinnon politiikalle tyypillistä onkin juuri se, että jos on kolme eri väristä ja kokoista palikkaa, olivat niiden väliset relaatiot toisiiinsa ja muuhun ympäristöön nehden mitkä hyvänsä, niin Suomen hallinto asiantuntijoineen saa ne aina samaan järjestykseen, vaikka mahdollisuuksia olisi 6. Tämä on tulosta globalitihautomoiden kasvattien aivotoiminnasta. Siitä myös johtuu, että maassa ei todellista edistystä tapahdu vaikka toimintaympäristö muuttuisi miten hyvänsä. Nykyinen vuosikausia jatkunut ”sentti eteen tuuma raakse” tyyliin edennyt yhteiskuntastruktuureja ja koherenssia rapauttava talous- ja muu kehitys lähtökohdiksi asetettuine uhkakuvineen ja poliittisine hokemineen on tästä selkein osoitus.
Lukuelämyksen tärkein anti olisikin löytää julkaisusta se faktoihin ja johdonmukaiseen päättelyyn perustuva argumentaatio, joka kumoaisi yo. väitteet.
”Tämä on tulosta globalitihautomoiden kasvattien aivotoiminnasta. Siitä myös johtuu, että maassa ei todellista edistystä tapahdu vaikka toimintaympäristö muuttuisi miten hyvänsä. ”
Hyvin pelkistetty!
Venäjällä ei ole todellakaan mitään halua miehittää Suomea eikä miehittämisessä olisi mitään järkeäkään kenenkään kannalta. Toisaalta äärimmäisessä pakkotilanteessa voi tapahtua mitä tahansa ainakin väliaikaisesti, mutta tuskin silloinkaan ainakaan isojen alueiden miehittämistä. Siinä raportti on oikeassa.
Venäjä ei tietysti halua tuollaista pakkotilannetta, mutta Suomen mahdollinen toimiminen sodassa lännen eturintamana aiheuttaisi ainakin Suomen pommittamisen. Kaiken kaikkiaan Venäjä ei ole uhka Suomelle muutoin kuin jos Suomen kautta aletaan taas sotia Venäjää vastaan. Toisen ongelmallisen ja meille ehkä hyvinkin vaarallisen tilanteen voi muodostaa ydinaseiden tuonti Suomeen.
Puheenvuorossa ihmetellään diplomatiavaihtoehdon puuttumista Venäjän suuntaan. No, Suomi on valinnut puolensa eivätkä siihen valintaan vaikuta totuus- tai oikeudenmukaisuuskysymykset, mutta ei siis myöskään Suomen oma etu. Jopa raportin tekijöissä voi olla järkeviäkin ihmisiä, mutta kukapa silmää tekevä uskaltaisi näinä aikoina sanoa ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita.
Mutta miksi Suomi on valinnut Venäjä-vihan, joka ei tosiasiallisesti perustu Venäjän pahuuteen (vaikka Ukrainan kriisi on saatu propagandalla sellaiselta näyttämään)? Itse uskon, että suurin vaikutin on rasistinen russofobia. Sen seurauksena kaivetaan ja vääristellään kaikki mahdollinen Venäjän ja venäläisten demonisoimiseksi ja ollaan valmiit vaikka uhraamaan itsemme länsiliiton globaalin herruuden alttarille.
Siis vielä. Venäjä ja venäläiset olisivat halunneet olla ystäviämme, mutta omilla toimillamme ja asenteillamme olemme tehneet heistä vihollisia sekä muuttaneet rauhan rajan vastakkainasettelun, turvattomuuden ja uhkailun rajaksi.
Puheenvuoro on 95 %:sti hyvä, mutta minua vaivaa tuo spekulointi, voiko Nato taata turvallisuuttamme. Juurikin USA-Nato on omien päätöstemme lisäksi ollut aiheuttamassa mahdollisen turvattomuutemme. USA-Nato pois Suomesta ja Suomi itse takaisin ystävällisen diplomatian ja kaupankäynnin linjoille, niin turvallisuutemme on tapissaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
En minä sitä silti väitä, etteikö Venäjä voisi suostua ystävyyteen, vaikka USA ja Nato Suomeen jäisivätkin. Ehkä se on mahdollista kunhan emme salli Venäjään Suomesta käsin kohdistuvan uhan kasvaa liian suureksi.
”Puheenvuoro on 95 %:sti hyvä, mutta minua vaivaa tuo spekulointi, voiko Nato taata turvallisuuttamme. Juurikin USA-Nato on omien päätöstemme lisäksi ollut aiheuttamassa mahdollisen turvattomuutemme.”
Onko tullut kenenkään päähän, että Venäjä voisi taata Suomen turvallisuuden ?
Naapurisopimuksen olen joskus lukenut. Se oli (on?) jonkinlainen ystävyyden ja turvallisuusasioiden julistus myönteisessä naapurihengessä. Muistaakseni YYA-sopimuksessa oli pykälä, jonka mukaan Suomi puolustaa koskemattomuuttaan kaikkiin ilmansuuntiin ja voi tarvittaessa pyytää Neuvostoliittoa avuksi.
Nythän on käynyt niin, että Suomi on antautunut vastoin em. sopimuksia Venäjän vihollisille ampumatta laukaustakaan. Päinvastoin Suomi itsekin olen riemumielin liittynyt Venäjän vihollisten joukkoon.
Takinkäännön helpottamiseksi kansan silmissä oikeutetuksi russofobinen valtiojohtomme vääristeli geopolitiikkaa ja varsinkin Ukrainan tapahtumia median ja ns. asiantuntijoiden suosiollisella avustuksella.
Aiemmin – olkoonkin, että myös silloin jotkut pitivät Neuvostoliittoa tai Venäjää uhkanamme – alussa mainitut sopimukset takasivat Suomen turvallisuuden, mutta myös Venäjän turvallisuuden Suomesta käsin.
Oli win-win -tilanne, mutta syystä, jota on vaikea käsittää, kellokkaamme halusivat tehdä Suomesta uhan Venäjälle, jolloin Venäjäkin voi olla jossain tilanteessa uhka meille. Ehkä he kaikessa pahantahtoisuudessaan laskivat sen varaan, että Venäjän karhu onnistutaan kaatamaan ja halusivat varmistaa pääsynsä osingoille.
”Puheenvuoro on 95 %:sti hyvä, mutta minua vaivaa tuo spekulointi,…”
Kaikki keskustelut tulevaisuudesta on aina ”spekulointia” johtuen lukemattomista koko ajan muuttuvista tekijöistä..Kuten Ahti Karjalainen aikoinaan totesi:”.., tulevaisuuden ennustaminen on vaikeinta”…
Jos Suomi joutuisi pulaan esimerkiksi Israelin hyökkäykseltä, nurkan takana hiiviskelisivät katsomassa, miten ressukoille kävisi! Sanoin israel, koska ilman provokaatiota ei tänne kukaan muu hyökkäisi!
Samaan yhteyteen voisin sanoa ihmetteleväni, kuinka Venäjä voi niellä kaiken tuon paskan mitä valtonen ja stubbi tekevät ja nyt entisen hitlerin saksa! Sotaa he haluavat! Venäjän tulisi kuljettaa kaikki merellä, sotalaivoilla, niin minä tekisin!
Vielä jäi mainitsematta, Hitlerin hyökätessä eurooppaan ja suomeen: USA tuli vasta sitten mukaan, kun saksalaist koputtivat heidän ovea kivääreillä!
”Nato voi olla Suomelle valtava vahvistus, mutta mikään ei tätä takaa. Voiko Nato-maiden tukeen luottaa?”
Seurannevatkohan kyseisen tutkimuslaitoksen analyytikot ”kammionsa” ulkopuolista maailmaa….Kahden eläköityneen amerikkalaiseverstin (,Douglas Macgregor ja Lawrence Wilkerson, ) mielestä NATO on todellakin ”paperitiikeri”, joka ei saisi kokoon minkäänlaista mainittavaa maa-armeijaa puolustamaan jäsenmaitaan…
Suomi ei halua nähdä, että sen omilla valinnoilla on seurauksensa. Venäjä on uhka, tottakai, jos Suomi rupeaa sitä uhkailemaan. Ja niinhän tehdään. 64 kpl F 35 hävittäjää, mihin niitä tarvitaan ? Iskemään Moskovan taakse sanoi kenraali Lindberg suljetussa tilaisuudessa. Suomi hankkii hyökkäysaseita ja päästää Venäjän päävihollisen Suomen alueelle huseeraamaan. Ja sitten ihmetellään, että Venäjä vastaa uhalla uhkaan ? Ydinaseitakin ollaan valmiit ottamaan vastaan. Ja kuvitellaan, ettei vastapuoli reagoisi samalla mitalla. Tai päivitellään kun se reagoi.
Suomi on luomassa itse itseään vahvistavaa noidankehää jossa aseita tulee ja turvattomuus kasvaa kunnes rysähtää. Ja sitten päivitellään, että eihän me mitään, eihän me niin tarkoitettu. Mutta kun ne muut. Mitäs me voitiin ?
Suomen eräs perusongelma on, ettei kyetä asettumaan vastapuolen asemaan. Näin tapahtui v. 1939 jolloin Churchill, Hitler ja Per Albin Hansson kaikki olivat sitä mieltä, että Suomen olisi pitänyt suostua Stalinin ehdotukseen. Nämä johtajat, niin erilaisia kuin olivatkin, ymmärsivät katsoa asioita vastapuolen näkökulmasta. Sitä ei Suomessa osattu eikä ole opittu vieläkään.
Näinhän ne asiat ovat. Sitten vielä tuohon sotilasporukan raportointiin. Ei kai mitään muuta voinutkaan odottaa, kuin eri vaihtoehtoja hyökkäämiseen ja sodan käymiseen Venäjän kanssa.
Mietitäänpä mitä on Ukrainassa tapahtunut. Useampi miljoona sotilasta on kuollut tai haavoittunut, siviilejä on kuollut, miljoonia nuoria on karannut toisiin maihin pysyäkseen hengissä. Ja kuka tämän sai aikaan? Sen sai aikaan USA ja muut aivottomat lännen maat. Ukrainan kansalta ei kysytty mitään.
Palataanpa sitten takaisin Suomeen. Jos ja kun tämä lännen kusipää johto päättää, kuten teki Ukrainassa, että Suomesta käsin aloitetaan uusi hyökkäys Venäjälle, niin se tietää Suomen loppua. Ensinnäkin täällä on paljon vähemmän ihmisiä kuin Ukrainassa ja mikäli sota syttyy, niin Venäjä ei aloita sitä kuten teki Ukrainassa, vaan tekee perusteelliset iskut Suomen strategisiin paikkoihin. Se on sitten siinä.
Miten tämä koko kuvio saadaan estettyä? Ensinnäkin Suomen johto on vaihdettava presidenttiä myöten. Aloitetaan neuvottelut Venäjän kanssa ja erotaan Natosta, EUsta ja irtisanotaan DCA-sopimus. Perutaan hävittäjäkaupat USAhan. Koko puolustusvoimien rakenne ja määrä vähennetään 90%:sesti.
Ollaan esimerkkinä muulle maailmalle, että elää voi ilman sotiakin.
Ihan totta. Maailmaa vaivaa ihmeellinen vastakkainasettelu. Lähi-itä on asia erikseen (monien mielestä tosin ei ole), mutta muutoin minusta vaikuttaa selvältä, että USA vasalleineen aiheuttaa vastakkainasetteluja ja sotia. Se vaatii muilta mailta itselleen uskollisuutta ja myötämielisyyttä (vrt. Venezuelan öljyvarojen kaappaaminen). Jos joku pullikoi vastaan, joutuu silmätikuksi, johon kohdistetaan talouspakotteita, manipulointia ja sotilaallista uhkaa.