Olin kirjoittamassa otsikoksi ”Luopumisen keveys”. Siis soveltamassa huolettomasti kirjailija Milan Kunderaa, kunnes tulin tajuihini.
Luopumisella ei ole kilohintaa. Myöhemmällä iällä – väistöilmaisu vanhuus-sanalle – aika kuluu nopeammin joka päivä ja harrastaa riisumista. Elämään kuuluvat asiat katoavat yksi toisensa jälkeen.
Tämän voi sanoa kauniisti: aika pelkistää ihmisen. Jalostaako myös, se on kokonaan toinen asia.
”Arvopohjainen realismi” on ulkopolitiikassa opportunismin eli luikurimaisen
periaatteettomuuden tunnustamista. Tilanteen muuttuessa arvoista tulee kameleontti ja valehtelusta hyve.
Yhden ihmisen kohdalla, minunkin, se on viisaus. Vanhuuden vuosina on luovuttava tyynesti monesta, mutta säilytettävä elämisen arvokkuus ja arvot.
Jos pystyy.
Ihminen on oravan lähisukua. Nyt sen huomaa. Tavaroita on kertynyt valtavasti. Kaikista mikättimistä en edes muista, mitä ne ovat ja miksi olen ne hankkinut.
Turhuuden markkinoilta ostettu esinetaivas toimii alakulon poistajana, itsetunnon ja omahyväisyyden kasvattajana. Uusi auto, näyttävä urheilukello, kalliin brändin vaate tuottavat hetken mielihyvää, antavat tunteen onnistumisesta.
Tarve olla jotain korostuu myöhäisinä vuosina. Mitä olen saanut aikaan? Mistä minut muistetaan? Mitä hautakiveeni kirjoitetaan? Vastaukset ovat ikäviä ja surullisia.
Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla.
”Kun tuuli käy hänen ylitsensä,
ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne”.
(Psalmi 103)
Voi miten monet ovat olleet eri mieltä! Ovat kysyneet, mikä on minun perintöni, rakennuttaneet palatseja, pyramideja, monumentteja ja pystyttäneet patsaita hevosen kanssa ja ilman. Varmistaneet kuolemattomuutensa. Sitten kuolleet.
* * *
Kauan sitten haastattelin 102-vuotiasta miestä. Hän asui keskellä kaukaisia Lapin kairoja ja kertoi, että hänen elämänsä pisin matka oli reissu savotan kipinämikoksi 40 kilometrin päähän.
Ihmettelin, että eikö koskaan tehnyt mieli kauemmaksi.
”Miksi”. hän kysyi ja heilautti kättään kaaressa tarkoittaen, että maailma on tässä.
* * *
Mutta kun mikään ei riitä! Sotien ja mullistusten keskellä tavarahuuma kasvaa peitoksi todellisuudelle. Sen lisäksi sietämättömään oloon tarjotaan lääkkeeksi humpuukin vyöry.
Televisio ja verkko suoltavat viihdettä ennennäkemättömästi turruttamaan aivot ja aistit. Se on valtaa pitävien tuholaisten ja sen kanssa tanssivan valtavirtamedian suuri ja toteutunut tavoite.
Mitä väliä Gazan kansanmurhalla, Ukrainan ja Lähi-idän sodilla tai Nepalin ja Etelä-Amerikan katastrofeilla… Mitä väliä ilmastonmuutoksella, mitä väliä maailmanlopulla, kun voi katsoa 70 tuuman televisiosta, kuinka joku haluaa miljonääriksi?
* * *
Levollinen vanhuus edellyttää kohtuullista tyytyväisyyttä itseensä, sen rauhallista myöntämistä, että se mikä ja miten on elänyt, se riittää ja kelpaa hyvineen ja pahoineen.
Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Helpompi on surra ja vaipua alakuloon. Mutta voi tehdä toisinkin.
Kirjailija Helena Anhavan teoksista kaksi on puhutellut minua erityisesti. Niiden nimissä on jo sisältöä. Runoteos vuodelta 1971: ”Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa”. Ja hänen vuonna 2006 ilmestyneet muistelmansa: ”Toimita talosi”.
Näinä päivinä murheellisia, joihin luen myös sekavan maailman ahdistamat, on paljon.
Hiljainen puhe peittyy valheellisen uutisvirran ja viihteen kakofonian alle.
Niinpä olen tarttunut runoilijan kehotukseen: toimitan taloni. Se tarkoittaa konkreettista luopumista tavarataivaasta ja totta, myös talosta. Kun tekoäly tuhoaa Internetin ja rikolliset estävät verkko-ostokset, projekti helpottuu.
Tavoitteeni, päätökseni ja toiveeni: Turhuuksien karsiminen, yksinkertainen selkeys – täyttä ja täysipainoista elämää!
Pääkuva: Reijo Kelan tilataideteos ”Hiljainen kansa”, Kuopion Karttulassa 2025, kuva tekstissä: Lapin vaivaiskouvu.
(JH:n arkisto)
9 kommenttia julkaisuun “Luopumisen paino”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Moi
Tämä on kännipostaus viskipullon pohjalta. Mauno on tehnyt hienoa duunia, ja Jauri jäsenistömme (hik) kanssa jatkaa samalla linjalla (hik). Olemme kaikki puheenkuljettajamme kanssa samalla rauhan asialla, sota (hik) ja tappaminen seis.
Olen pirun ylpeä itsestäni saadessani kuulua Naapuriseuraan, nähdessäni Maunon, Jaurin, jäsenistömme, suurlähettiläs Kuznetsovin (hik) henkilökuntineen tapaamisissamme, muut asianosaiset; rauha maailmaan ja asiat toimimaan.
Kaikkea parasta meille kaikille.
Jos meni persiilleen, saa laittaa mappi Deehen (Delete).
Nyt viskipullon korkki kiinni, mutta sainpas sanottua asiani.
Iso J
Tänä aamuna siis la 13.9 vilahti television uutisten alaosassa kuva, jossa oli Mauno Saari kättelemässä Venäjän Suomen suurlähettilästä Pavel Kuznetsovia. Meni niin nopeasti, että muuta en kerennyt tajuta.
Näittekö te saman ?
Maunon kirjoitus luopumisesta antaa aihetta moniin assosiaatioihin. Mauno varmaan muistaa, ja ehkä moni muukin sanonnan, joka liittyi tapahtumiin -90 luvulla. ”Roskat, -lue (paskat) pois rattailta”. Vauhtisokeat piirit ajoivat niitä rattaita lamakehyksiä pyörittäessään, saadakseen Suomen liitetyksi Euroopan Unioniin. Tämän vauhtisokeuden lopputulos on nyt nähtävissä koko loistavassa komeudessaan.
Mainittu sanonta rattaisiin liittyen sopii hyvin myös tähän Maunon elämää pohdiskelevaan yhteyteen, vaikka alkuperäinen akti olikin ”sivistysvaltion” sosiaalisena tapahtumana kyseenalainen. Luopuminen, -mitä se on? Kähmimisen vastakohta? Se ei ole samaa kuin luovuttaminen. Kokemusteni perusteella uskallan sanoa, että luopuminen parhaimmillaan on vapautumista ja vapauttamista paitsi itselle, myös toisille. Se antaa tilaa sille, mikä on tulossa. Maailmassa hallitun järjestyksen ylläpitäminen vaatii aina energiaa. Ilman sitä epäjärjestys lisääntyy. Siksi energia tulisikin suunnata sinne, missä sillä on toivottua merkitystä. Luopuminen on myös eräänlaista jalostumista. Kristinoppi käsittelee synneistä vapautumista. Tarkoitetaanko sillä vapautumista elämän taakasta vai mistä, jääköön itsekunkin omaan harkintaan. Kenties tunnetuin esimerkki luopumisesta on prinssi Siddharta Gautaman, sittemmmin Gautama Buddhan, jolla nuoruudessaan oli elämässään kaikki mitä ihminen ylipäätänsä saattoi ajatella haluavansa. Havaintojensa saattelemana hän päätyi ajatukseen, että ”Elämä on kärsimystä”, luopui kaikesta ”mammonasta hippuloineen, ja vetäytyi yksinäisyyteen keskittyäkseen siihen, miten kärsimyksistä vapaudutaan. Hänen henkinen perintönsä elää tänäkin päivänä sadoissa miljoonissa ihmisissä.
Luopuminen on joillekin vaikeata, etenkin jos siihen liittyy luopuminen kumuloituneesta kapitaalista tai vallasta yli toisten ihmisten, -milloin mitäkin tarkoituksta silmälläpitäen. Myös muisto menneistä ajoista, saatta olla kiusallista ja katkeraa tässä suhteessa ja jatkumoa yritetään ylläpitää vaikka rahkeet eivät enää riittäisi. Ajateltavissa myös on, että kyky luopua voidaan jossain mielessä suhteuttaa ymmärryksen ja henkisen sivistyksen tasoihin. Ajatellaan esimerkiksi USA:ta, ja sen politiikassa dominoivia yksilöitä. USA peri Euroopan hajonneen kolonialimin kuolinpesän, jo loi siitä tulevan vaurautensa ja globaalin dominanssinsa, jonka hiipumista ei vaan ymmärretä, vaikka ”Iso Pyörä” on jo pyörähtänyt, eikä menneeseen ole enää paluuta. Siinä se vaan huitoo ympäriinsä kuin tyrannosaurus. Kuola lentää hampaitten välistä ympäri maailmaa, aiheuttaen kärsimystä kaikkialle. Jotkut kuulevat tässää jo hegemonian kuolinkorinan, mutta luopuminen ymmärretään luovuttamiseksi ja heikkoudeksi, ja maailman kärsimykset jatkuvat. Missä on tämän oikeutus?
Itä on osoittanut, että tässäkin on olemassa toinen tie, joka on kaikille parempi. Joiltakin se edellyttää luopumista jostain sellaisesta, mikä heille ei mitenkään edes kuulu. Aurinko nousee idästä. Uuden aikakauden valoko siinä loistaa?
Loistaa ainakin niin kaun kun ”polla” spinnaa niinkuin se nyt tekee. Joillekin tämä tarloittaa katkeransävyistä luopumista. Luopuminen on raskasta myös suomallaisille poliitikoille, mutta edessä se silti on. Kun alunperin on veikattu kapista kaakkia (EU), ja paapperitiikeriä (Nato) niin niissä harhoissa roikutaan kynsin hampain kiinni, ruppi, ja nuppikin syvällä mutakuopassa, vaikka kaikki järkisyyt tukevat kuppaisen ja sairasmielisen kaakin teurastamista. Paperitiikeri menee silppuriin jo itsekseen ja omia aikojaan. Mutta.. Luopuminen harhoisista näyttää olevan mahdotonta, ennenkuin kaikki kollektiivisesti aikaansaatu hölmöys tulee päin pärstää korkoineen.
***
”Tarve olla jotain korostuu myöhäisinä vuosina. Mitä olen saanut aikaan? Mistä minut muistetaan? Mitä hautakiveeni kirjoitetaan? Vastaukset ovat ikäviä ja surullisia.”
Niinkö korostuu? Teot jäävät. Ihminen kirjoittaa kronikkaansa jo eläessään. Miksi sitä pitäisi takoa vielä hautakiviinkin, kun kokija ja tekijä ovat jo poissa? Naapuriseuraa elää ja voi hyvin. Siinä se tärkein. Lisää vain nuoria ja avarakatseisia ihmisiä joukkoon.
***
”Tavoitteeni, päätökseni ja toiveeni: Turhuuksien karsiminen, yksinkertainen selkeys – täyttä ja täysipainoista elämää!”
Ooooommmm! – Shanti!
Kiitos Mauno. Olen kaivannut kirjoituksiasi, koska niissä puhuu kirkkaan järjen lisäksi myös sydän.
Hömppämedia tyhjensi aivot omasta ajattelusta tehden aivopesussa vuosikymmenten esityön.
Miten helppoa oli kaataa tällaisiin päihin propaganda-valhe ja viha vyöry.
Muistan tapauksen 90-luvulta, kun menin pitkästä aikaa tapaamaan iäkästä sukulaistani.
Ensimmäiseksi hän kysyi katsoinko illalla Kauniita ja rohkeita ja olinko tietoinen sarjan päähenkilön
traagisista vaiheista .
Häntä ei yhtään kiinnostanut mitä minulle kuului
Hei Mauno
Olipa taas viisas kirjoitus Sinulta. Yleensäkin olet ollut tosiasiassa ja rauhan puolella, ja suurin syyni Naapuriseuraan liittymiseeni oli viisaat kirjoituksesi jo vuosia sitten. Turha sotia naapureiden kesken, asiat hoituvat aina, kunhan emme itse sählää niitä, kuten nyt on käynyt, taas kerran.
Lisänä hyvät bileet tapaamisissamme Tammisaaressa.
Mauno hyvä, sinulla on vielä paljon viisautta annettavana tyhmälle Suomen kansallemme. Anna palaa, grandpa…
Mitä tulee Jaurin ilmituloon, vaikuttaa oikein hyvältä ja asiansa osaavalta mieheltä. Jatkoon tieuran suunnassa.
Voimia Naapuriseuran jäsenistö myös.
Kaikkea parasta kaikille meille, Pavel Kuznetzoville, ja naapurivaltioillemme.
Ystävällisin terveisin
Iso J
Luulenpa, että meillä muilla on sama juttu. Samma här på svenska.
Vielä Maunolle sen verran, että jatka vain kirjoittamista. Niitä on mukava lukea, johtuen elämän viisauksista.
Kiitos viisaista sanoista. Olin mittaamassa verenpainetta ja ajattelin, että tuossapa rauhoittava teksti, mutta syke alkoikin kohota.
Hyvä elämä syntyy hyvistä teoista.
Kiitos Mauno!