Kuka on Jacques Baud ja miksi EU rankaisi häntä?

Viime vuoden joulukuussa Euroopan unioni teki laajaa kohua herättäneen pakotepäätöksen. Unioni kohdisti entiseen Sveitsin strategisen tiedustelupalvelun upseeriin Jacques Baudiin rajuja henkilökohtaisia pakotteita.

Eläkkeellä olevan everstin pankkitilit euroalueella suljettiin ja hänen varansa jäädytettiin. Toisin sanoen hän ei enää EU:n päätöksen jälkeen voinut käyttää omia tilejään. Baud julistettiin myös matkustuskieltoon. Hän ei enää voisi tulla EU:n jäsenmaiden alueille, esimerkiksi Belgian Brysseliin, jossa hän kuitenkin asuu.

Sveitsiläiseen asiantuntijaan kohdistettiin pakotteita siksi, ettei hän ole EU:n johdon kanssa samaa mieltä tilanteesta Ukrainassa ja maassa parhaillaan käytävän sodan syistä.

EU:n johto ei hyväksy Baudin useissa kirjoissaan ja kirjoituksissaan esittämiä näkemyksiä Ukrainan sodan syistä. EU:n komissio on rangaissut häntä myös siksi, että hän on esittänyt oman kantansa Ukrainan sodan syistä myös venäläismedian haastatteluissa. EU syyttää ja rankaisee Baudia ”pro-venäläisen propagandan levittämisestä”.

Tekoäly kertoo, ettei hakujen perusteella Baudin nimeä löydy lehden merkittävistä artikkeleista, analyyseistä tai haastatteluista.

Jos seuraa muun maailman mediaa, Baudin kerrotaan kirjoittaneen useita kirjoja, antaneen paljon haastatteluja ja olevan terrorismin ja Itä-Euroopan asiantuntija, jonka palveluja sekä YK että sotilasliitto Nato ovat käyttäneet monta vuotta mm. hänen ollessaan Ukrainassa asiantuntijana.

Baudin saama tuomio on aiheuttanut ns. Streisand-efektin. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedon kieltäminen ei estä sen leviämistä, vaan päinvastoin lisää kiinnostusta kiellettyyn tietoon. Näyttelijäna ja laulajana tunnettu Barbra Streisand oli yrittänyt estää erään valokuvansa esille panon ja sen jälkeen kuva levisi laajalle.

Baudin uusin kirja iilmestyi tänä vuonna

Baudin uusin teos ”Rauha Ukrainassa” on julkaistu tänä vuonna. Kirjaa ei vielä toistaiseksi ole suomennettu, mutta ranskankielinen aluperäisteos ”Paix en Ukraine” on ilmestynyt hiljattain myös ruotsiksi. Baudin kirjan sisältö paljastaa, miksi hän on saanut EU:n johtajat raivon valtaan.

Ukrainan vuonna 2014 alkaneen syöksykierteen syitä Baud perustelee samoilla sanoilla kuin taidemaalari Pablo Picasso vastatessaan saksalaisupseerin kysymykseen Picasson Guernica -maalauksesta. ”Teittekö te tämän”, kysyi upseeri. ”Ei, te teitte sen”, oli Picasson vastaus taulusta, joka kuvasi Saksan ilmavoimien aiheuttamia tuhoja espanjalaisessa kaupungissa maan sisällissodan aikana.

Baud syyttää Euroopan johtajia Ukrainan tapahtumista. ”Te teitte tämän” eli syöksitte Ukrainan yhä syvenevään kriisiin, joka johti sotaan, vaikka teillä oli kaikki mahdollisuudet toimia päinvastoin. Baud on tästä syystä leimattu Moskovan ääneksi.

Jos läntinen valtamedia haastattelisi Baudia, ensimmäinen kysymys hänelle olisi ”tuomitsetteko te Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan”.

Hänen tehtävänsä on selittää miten Venäjän kaltainen suurvalta toimii, silloin kun sen vastapuoli, eli tässä tapauksessa Kiovan hallinto ja sen eurooppalaiset tukijat kieltäytyvät noudattamasta antamiaan sitoumuksia ja tehtyjä sopimuksia

Sen jälkeen kun Kiovan hallinto huhtikuussa 2022 hylkäsi länsivaltojen painostuksesta Istanbulissa valmiiksi neuvotellun Ukrainan ja Venäjän välisen yhteisymmärryspoytäkirjan rauhansopimuksesta, tapahtumien vyöryä on enää ollut vaikea pysäyttää. Näin siksi, että Kiovan hallinto on sitonut itsensä sotaan, josta irtautuminen merkitsisi sille itselleen vallan menettämistä.

Baud käy kirjassaan lävitse yksityiskohtaisesti kaikki esitykset, jotka Yhdysvallat ja monet muut maat ovat tehneet Istanbulin yhteisymmärryksen jälkeen. Osapuolten ja etenkin Kiovan näkemykset ovat olleet niin kaukana jopa Yhdysvaltojen esittämistä, ettei niiden pohjalta ole syntynyt uskottavaa keskustelua rauhasta, ratkaisusta puhumattakaan. Esitykset ovat olleet varjonyrkkeilyä, joista ei ole voitu odottaa tuloksia.

On myös kysyttävä, onko Yhdysvallat itse tosiasiassa sitoutunut omiin esityksiinsä. Jos se olisi halunnut edistää rauhaa, se olisi voinut rajoittaa asetoimituksia ja varsinkin sotilastrategista tiedonsiirtoa Ukrainaan. Tosiasiassa juuri viime mainitttu on helpottanut ja monien mielestä jopa ohjannut sodankäyntiä.

Länsi on pettänyt Venäjän monta kertaa

Venäjän kokemien petosten sarja alkaa Baudin kirjassa ymmärrettävästi vuodesta 2014. Jos lukija haluaa vielä laajemman perspektiivin voi tutustua yhdysvaltalaisen tutkijan Scott Hortonin teokseen ”Provoked” (2024), jossa Horton käy lävitse kaikki Venäjän osalle tulleet provokaatiot Saksojen yhdistymisen jälkeen

Kahden saksalaisvaltion yhdistymisen hyväksymisen ehdoksi Neuvostoliitolle luvattiin 1990-luvun alussa, ettei sotilasliitto Nato laajene tuumaakaan Saksasta itään. Hortonin teos sisältää useita tuhansia viitteitä alkuperäislähteisiin. Baud kuten Hortonkin tekevät saman johtopäätöksen; Venäjää provosoitiin mitä suurimmassa määrin suoranaisilla valheilla.

Koska Baud kirjoittaa ranskaksi, lukija saa syventävän kuvan ranskankielisen Euroopan toimista, jotka ovat olleet vähemmän Suomessakin esillä. ”Erityisesti Ranskassa juuri ”eliittien” kykenemättömyys ymmärtää mitään muuta logiikkaa kuin omaansa on syynä maan taloudellisille, poliittisille ja sotilaallisille epäonnistumisille”, kirjoittaa Baud.

Eurooppa on muutenkin kirjan keskiössä. Baud jättää Yhdysvaltojen toiminnan vähemmälle huomiolle. Tämä johtuu mm. siitä, että Ukrainan sisäisen rauhan takaamiseksi laaditut Minskin sopimukset olivat Saksan ja Ranskan takaamia, vaikka takuista ei sittemmin pidetty kiinni eikä niitä noudatettu.

”Pidimme siitä tai emme, länsimaat (Saksan ja Ranskan johtamina) ovat kieltäytyessään toteuttamasta Minskin Ukrainaa koskevia sopimuksia luoneet edellytykset aseelliselle yhteenotolle Ukrainan ja Venäjän välillä”, toteaa Baud.

Barroso painosti Ukrainaa tekemään valinnan

Baud listaa yhä väkivaltaisemmiksi käyviä mielenosoituksia Kiovassa vuosina 2013-2014 . Ne päätyivät vallankaappaukseen, Ukrainan sisällissodan alkamiseen ja sen jälkeisiin sopimuksiin.

Kun Ukraina alkoi kaavailla laajenevaa yhteistoimintaa EU:n kanssa, se joutui ongelmalliseen tilanteeseen. Venäjä ei voinut avata EU:lle Ukrainan kautta esteetöntä pääsyä markkinoilleen.

Venäjä ehdotti kolmikantaneuvotteluja, jotta ongelmaan voitaisiin löytää ratkaisu. Baud kertoo EU:n komission silloisen puheenjohtajan, portugalilaisen José Manuel Barroson torjuneen Venäjän ehdotuksen. Barroso kehotti Ukrainaa valitsemaan joko EU:n tai tulliunionin Venäjän kanssa. ”Mutta ei molempia.”

Ukraina pyysi aikalisää voidakseen selvittää eri vaihtoehtojen vaikutuksia. Tästä saatiin aihe levottomuuksien ruokkimiselle.

”Missä määrin Barroso, joka itsekin on syvästi korruptoitunut, toimi Yhdyvaltojen hyväksi luodakseen täysin tarpeettoman kriisitilanteen? Emme tiedä, mutta todennäköisesti näin tapahtui”, kirjoittaa Baud. Hänen mielestään EU:n tavoitteena oli joka tapauksessa syyllistää Venäjää vaikeuttaessaan Ukrainan tilannetta.

Mielenosoitukset muuttuivat yhä väkivaltaisemmiksi

Aluksi Kiovassa osoitettiin mieltä rauhanomaisesti, mutta vähitellen väkivalta tuli mukaan kuvaan samalla kun mielenosoittajien kokoonpano muuttui.

Vuodenvaihteessa 2013-2014 noin 55 prosenttia mielenosoittajista tuli Kiovaan Länsi-Ukrainasta. Baud mainitsee kirjansa alussa, että läntinen Ukraina oli jo vuonna 1957 saanut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n huomion ”potentiaalisena keihäänkärkenä” Neuvostoliiton heikentämiseksi.

Länsi-Ukraina oli muusta Ukrainasta selvästi eroava alue. Se oli ollut aiemmin osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Esimerkiksi uskonnoltaan alue oli roomalaiskatolinen. Baud toteaa äärinationalistien myös kaapanneen nopeasti haltuunsa alkuaan ”omanarvontunnon vallankumouksen”.

”Ratkaiseva hetki Maidanin tapahtumille oli tarkka-ampujien käyttö mielenosoittajia kohtaan”, toteaa Baud. Länsinarratiivit ovat syyttäneet presidentti Viktor Janukovytšia ja väittäneet hänen antaneen käskyn ampua mielenosoittajia. Nopeasti heräsivät kuitenkin epäilyt siitä, ketkä tosiasiassa olivat surmanlaukausten takana.

Loppujen lopuksi jopa Ukrainan oma oikeuslaitos päätyi toteamaan, että ”Hotelli Ukraina, josta laukaukset ammuttiin oli Maidanin militanttien hallussa” . Oikeuslaitos katsoi myös, ettei Venäjä ollut sekaantunut joukkosurmaan eivätkä presidentti Janukovitš tai hänen ministerinsä olleet antaneet mitään käskyä surmiin.

Tuomioistuin teki päätöksensä vasta vuonna 2023 ja tapahtumien kulkuun päätös ei enää vaikuttanut.

Maidanin ampumisten seurauksena Janukovitšin hallitus ja tärkeimmät oppositiojohtajat sopivat 21.2.2014 ennenaikaisista presidentinvaaleista ja muista tilanteen rauhoittamiseen tarkoitetuista toimenpiteistä. Tämän sopimuksen takaajina olivat Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministerit.

Äärinationalistit eivät hyväksyneet tehtyjä sopimuksia

Äärinationalistit eivät hyväksyneet sopimusta. He aloittivat vallankaappauksen seuraavana päivänä. Ranska ja Saksa eivät enää olleet valmiit toimimaan aktiivisesti sopimuksen tukemiseksi.

Säilyäkseen hengissä Janukovitš tjoutui pakenemaan Kiovasta ja Ukrainan parlamentti Rada äänesti presidentin viraltapanosta. ”Viraltapanon menettelytavoissa ei kuitenkaan noudatettu maan perustuslakia”, kirjoittaa Baud.

Yhdysvaltalaisen yksityisen tiedusteluyhtiön Stratforin, eli ns. ”varjo CIA:n” perustaja George Friedman sanoi välittömästi tapahtumien jälkeen, että kyseessä oli historian mitä julkein vallankaappaus. Ruotsalainen arvostettu tutkija Ola Tunander menee vielä pidemmälle ja toteaa tuoreessa esseessään russofobiasta, että Kiovan hallinnolta puuttui legitimiteetti alusta alkaen eikä sitä ole koskaan korjattu.

Tunander perustelee kantansa myös sillä, että Yhdysvaltain varaulkoministeri Victoria Nuland oli tunnetusti mukana junailemassa vallankaappausta. Hän nimesi jo kaksi viikkoa ennen kaappausta Ukrainan uuden hallituksen tulevat ministerit. Vallanvaihto tapahtui väkivaltaa käyttäen. Valta riistettiin väkivallan avulla lailliselta hallitukselta eikä uudella hallinnolla siksi ollut legitimiteettiä.

Myös uuden presidentin Petro Poroshenkon valinta tapahtui olosuhteissa, joissa Etelä- ja Itä-Ukrainan väestö ei voinut osallistua vaaleihin. Tunander katsoo, että laittomasti vallasta syöstyn presidentti Janukovitšin seuraajilla Itä-Ukrainassa olisi suurempi oikeus maansa hallintovaltaan kuin vallan kaapanneilla, joilla sitä ei ole lainkaan.

Venäjän kielen virallinen asema mitätöitin

Baud muistuttaa myös, että Maidanin kaappauksen jälkeen ”ensimmäinen lainsäädäntötoimenpide” oli päätös kumota laki vuodelta 2012, joka takasi venäjän kielen aseman virallisena kielenä samanveroisena ukrainan kielen kanssa.

”Päätös oli alkusysäys mielenosoituksille maan koko eteläosassa. Niissä vaadittiin, että vähemmistöt saisivat takaisin yhdenvertaiset oikeutensa”, kirjoittaa Baud. Hän kertoo Ukrainan pyytäneen apua myös Natolta maan yhtenäisyyden palauttamiseksi. ”Tässä tilanteessa minut lähetettiin Odessaan”, kirjoittaa Baud.

Sveitsiläisasiantuntija työskenteli Odessassa ja Ukrainassa Naton lähettämänä asiantuntija neljän vuoden ajan. Odessa oli yksi maan kuumimmista kriisipesäkkeistä. Baud on kirjoittanut kokemuksistaan Ukrainassa viisi kirjaa.

Kuva näytöltä JH