Ranskan kansallisen liittouman äärioikeistolaiset juuret

Kun Marine Le Penin isä Jean-Marie Le Pen perusti Front nationalin eli kansallisen rintaman vuonna 1972, puolue oli vajaat pari vuosikymmentä erilaisten, keskenään ristiriitaisten äärioikeistolaisten kuppikuntien kokoelma.

Kansallinen rintama oli aikakaudelle tyypillinen eurooppalainen oikeistopopulistinen ryhmittymä, joka haisteli kaikkia mahdollisia poliittisia tuulia. Sopiva vertailukohde on Simon Spiessin ja Mogens Glistrupin edistyspuolue 1970-luvulla Tanskassa.

Yksi Ranskan nykyisen äärioikeiston keskeisistä teoreetikoista Christian Bouchet on todennut, että ”isä-Le Pen oli täysin sietämätön noin vuoteen 1990 asti, jonka jälkeen hän hyvin nopeasti hylkäsi sokean antikommunisminsa, reaganismin, liberalismin, länsikeskeisyyden sekä sionismin aatteet ja omaksui yhtä nopeasti eurasianismin ja moninapaisen maailman ideaalit”.

Bouchet kertoo Jean-Marie Le Pen ottaneen käyttöön romanttisen nimen ”boreaalinen Eurooppa”, joka ulottuu Brestistä Vladivostokiin”.

Vielä 1980-luvulla Euroopan unionin vahvana tukijana tunnettu Jean-Marie Le Pen vastusti myöhemmin vuonna 1992 ankarasti EU:n Maastrichtin sopimusta ”suvereenin Ranskan etujen vastaisena”. Muutoksen myötä puolue omaksui gaullistisen tradition mukaisen realistisen koulukunnan näkemyksen kansainvälisistä suhteista korostaen historiallisia ja geopoliittisia lähtökohtia.

Olennaista oli, ettei Venäjää nähty enää vihollisena kuten kylmän sodan aikana kansallisen rintaman määritellessä itsensä ”vapaan maailman” puolustajaksi ”kommunistista blokkia” vastaan.

Heti toisen maailmansodan jälkeen ranskalaisen antiamerikanismin perinnettä kantoivat ensisijaisesti Ranskan vastarintaliikkeessa samalla puolella saksalaista miehittäjää vastaan taistelleet oikeiston gaullistit ja kommunistit.

Kansallisen liittouman viestintästrategia muuttaa politiikan puhetapoja

Jean-Marie Le Penin johtaman kansallisen rintaman keskeiset vaatimukset olivat 1990-luvun alusta aina vuoteen 2011 saakka yksiselitteiset: Ranskan irtautuminen EU:sta ja Natosta. Puolueen puheenjohtajuuden siirryttyä tyttärelle nämä vaatimukset alkoivat saada yhä enemmän relatiivisempia eli yhä vähemmän ehdottomia sävyjä.

Puolueen nimi muutettiin vuonna 2018 kansallisesta rintamasta kansalliseksi liittoumaksi. Muutoksissa kyse on ollut ennen kaikkea puolueen valitsemasta uudesta viestintästrategiasta. Kielenkäytössä pyritään käyttämään ilmaisuja ja valitsemaan politiikka-linjauksia, joita ei heti julkisuudessa voitaisi tuomita äärioikeistolaisiksi tai toisaalta täysin epärealistisiksi.

Kysymys on myös julkisuusstrategiasta, jolla kansallinen liittouma pyrkii pääsemään irti ranskalaisessa valtamediassa vuosikymmeniä jatkuneesta puolueen ”saatanallistamisesta”.

Puolueen esittämään maahanmuutto-, EU-, Nato- tai yleisemmin länsikritiikkiin on valtamediassa liitetty lähes aina mielikuvia väkivallasta, rasismista, kaasukammioista tai vaikkapa venäläisistä miehitysjoukoista Pariisissa.

Kansallista liittoumaa syytetään venäjämielisyydestä

Historiallisesti kansallisen liittouman suhde Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin on huomattavasti moniulotteisempi kuin eurooppalaisen valtamedian toistuvat syytökset puolueen Venäjä-myönteisyydestä antavat ymmärtää.

Yleensä tapana on ollut erityisesti vaalien alla muistuttaa kahdesta tapahtumasta. Puolue sai vuonna 2014 tsekkiläis-venäläiseltä pankilta yhdeksän miljoonan euron lainan EU-vaalikampanjansa rahoittamiseksi. Toisena tapahtumana muistutetaan Marine Le Penin vierailusta Moskovassa maaliskuussa 2017. Hän tapasi silloin Kremlissä presidentti Vladimir Putinin.

Lainassa kyse oli yksinkertaisesti siitä, ettei yksikään ranskalaispankki suostunut myöntämään vielä silloin kansallinen rintaman nimellä esiintyneelle puolueelle lainaa, joka on jo kokonaan maksettu takaisin. Vierailu Moskovassa ajoittui Le Penin presidentinvaalikampanjan yhteyteen.

Vierailunsa jälkeen Le Pen sanoi Putinin edustavan uutta maailmaa, joka on nyt syntymässä. Mediassa lietsottuja väitteitä Venäjän sotilaallisesta uhasta Ranskaa vastaan Le Pen piti täysin liioiteltuina.

Presidentinvaalien toisella kierroksella toukokuussa 2017 Le Pen sai 34 prosenttia annetuista äänistä. Valtamedian hypettämä Emmanul Macron valittiin presidentiksi 66 prosentilla annetuista äänistä.

Vuoden 2022 presidentinvaalien toinen kierros käytiin jo huomattavasti tiukemmissa asetelmissa Le Penin saadessa 41,45 prosenttia äänistä. Toiselle kaudelleen valittu Macron sai 58,55 prosenttia annetuista äänistä.

Hieman yllättäen Venäjä-kortti ei noussut vuoden 2022 presidentinvaaleissa natsi- ja rasismikorttien kaltaiseen asemaan, vaikka puolueen leirissä näin pelättiin tapahtuvan hieman aiemmin kärjistyneen Ukrainan tilanteen takia.

Presidenttipeli kuumentumassa – syytöksiä ”venäläisestä disinformaatiosta”

Samalla kun koko Ranska on kuluneen kesän aikana kärsinyt ennen kokemattomista helteistä ja laajoja vahinkoja aiheuttaneista tulipaloista on myös presidenttipelin lämpötila noususuunnassa.

Le Parisien lehti kertoi 12. elokuuta, että presidenttiehdokas Raphaël Glucksmann on tehnyt tutkimuspyynnön Pariisin yleiselle syyttäjänvirastolle. Presidenttiehdokas väitti, että häntä ja hänen puolisoaan vastaan olisi järjestetty ”disinformaatiokampanja”, jonka takana olisi Venäjän sotilastiedusteluun GRU:hun kytköksissä oleva Storm 1516 niminen ryhmä.

Sosialistiryhmään europarlamentissa kuuluvaa Glucksmannia voitaneen pitää kaikista tällä hetkellä tiedossa olevista ehdokkaista kaikkein EU-, Nato- ja Israel-myönteisimpänä. Hän on vieraillut toistuvasti myös Kiovassa.

Glucksmannin puoliso on Ranskan valtamedian pitkäaikainen vaikuttaja Léa Salamé, joka on France 2 kanavan pääuutisten ankkuri. Ranskassa on kiertänyt ”väärennetty video”, jossa annetaan ymmärtää, että Salamé olisi lahjonut muita mediatoimijoita suosimaan hänen puolisonsa vaalikampanjaa.

Le Parisien lehden mukaan myös ”macronistien” presidenttiehdokkaat Gabriel Attal ja Édouard Philippe olisivat olleet ”venäjämielisten” verkkotoimijoiden levittämän ”disinformaation” kohteena.

Muuttuisiko Ranskan ulkopolitiikka Le Penin voiton myötä?

Vaikka Ranskan nykyjärjestelmä on presidenttivaltaisempi kuin muissa EU-maissa, pääsisikö Le Pen vapaasti muokkaamaan Ranskan ulkopolitiikkaa valintansa jälkeen?

Ranskassa järjestetään tuplavaalit vuonna 2027, sillä presidentinvaalien jälkeen valitaan uusi kansalliskokous, jossa laitaoikeisto tullee olemaan suurin puolue. Pääministeriksi mahdollisesti nouseva kansallisen liittouman puheenjohtaja Bardella tarvitsee valituksi tullakseen liittolaispuolueita. Tässä suhteessa tilanne Ranskassa on hieman vastaavanlainen kuin laitaoikeiston AfD-puolueella Saksassa.

Kaikenlaiset vähemmistöhallitukset johtavat Ranskan nykyisen poliittisen sekasorron jatkumiseen. Marine Le Penin toistuvasti esiintuomat EU:n virallisesta linjasta poikkeavat ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset esimerkiksi Ukraina-kysymyksen ja Ranskan liittoutumisen osalta ovat kovin erilaisia kuin mitä presidentti Macron on pyrkinyt toteuttamaan.

Lähitulevaisuudessa näemme alkaako Ranskan linja irrota EU:n linjasta vai päinvastoin, syntyykö jonkinlainen uusi ”vielä halukkaampien koalitio”?

Viimeisimmät mielipidetiedustelut osoittavat Le Penin saaneen 36 prosentin kannatuksen heti presidenttiehdokkuuden virallistamisen jälkeen heinäkuussa Ifopin tekemässä ja Le Figaron tilaamassa tutkimuksessa. Toiseksi suositun ”macronistien” Édouard Philippen kannatus oli vain 19 prosenttia.

Kolmantena 15 prosentin kannatuksella oli laitavasemmiston LFI:n eli Alistumattoman Ranskan Nato- ja EU-kriittinen ehdokas Jean-Luc Mélenchon.

Samoihin aikoihin Elabe-tutkimuslaitos julkaisi valtamedian tilaaman tutkimuksen, jossa mitattiin myös eri ehdokkaiden mahdollista toisen kierroksen kannatusta. Le Pen löisi toisella kierroksella kaikki nyt tiedossa olevat varteenotettavat vastaehdokkaansa. Mélenchonin Le Pen löisi toisella kierroksella selvin numeroin 67,5 %/ 32,5%.

Kiihkeä euroatlantisti ja sionisti, sosialistien liittolaispuolueen Place Publicin ehdokas Raphaël Glucksmann häviäisi Le Penille luvuin 58,5%/ 41,5%. ”Macronistien” ex-pääministeri Gabriel Attal häviäisi Le Penille selvästi luvuin 54%/ 46%.

Tiukin taisto mittauksen mukaan tulisi, jos toisella kierroksella Le Peniä vastassa olisi nyt ”macronistien” ykkösehdokkaana komeileva, niin ikään Emmanuel Macronin kauden ex- pääministeri ja Le Havren pormestari Édouard Philippe. Silloin luvut olisivat Elaben mittauksen mukaan Le Penin hyväksi 52%/ 48%.

Laitaoikeiston suurimmat äänestäjäryhmät suurkaupunkien ulkopuolelta

Kansallinen liittouma kerää suurimmat ja vakiintuneimmat äänestäjäryhmänsä suurten kaupunkien ulkopuolella olevilta alueilta. Kyse on useimmiten suurten kaupunkien ja varsinaisen maaseudun väliin jääneiden, pienistä kaupungeista ja kylistä muodostuvista niin sanotuista periurbaaneista alueista.

Ranskalainen maantieteiliä ja kirjailija Christophe Guilluy on kuvannut kirjassaan La France périphérique kapitalistisesta globalisaatiosta ja uusliberalismista eniten kärsineiden alueiden kantaranskalaisen työväenluokan ihmisten sosiologista elämäntilannetta ja tuntoja.

Guilluyn mukaan poliittista maantiedettä ja sosiologiaa yhdistävän analyysin pohjalta voi muodostaa varsin ymmärrettävän selityksen sille, miksi 1980-luvulle saakka Ranskan kommunistisen puolueen vahvimpien kannatusalueiden väestön ylivoimainen enemmistö äänestää nykyisin laitaoikeistolaista kansallista liittoumaa.

Kannatusalueilla voi olla myös jonkin asteista merkitystä kansallisen liittouman ajankohtaisiin ulkopoliittisiin kantoihin erityisesti Ukrainaa sivuavissa kysymyksissä, sillä suvuittain kulkeneeseen kommunistien kannatukseen on liittynyt myös yleensä myönteinen asenne Venäjää kohtaan. Alueita kohdanneen deindustrialisaation myötä myös koulut, postit, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut ovat usein siirtyneet suurempiin keskuksiin.

Monien tavallisten ranskalaisten kokemus on, että kun kylästä häviää
viimeinen bistro, leipomoliike, ja kun juusto- ja lihakauppiaat joutuvat sulkemaan liikkeensä on perinteinen ranskalainen elämänmuoto lopullisesti katoamassa. Jos näiden alueiden ihmiset yleensä äänestävät tulevissa presidentinvaaleissa, he äänestävät suurella todennäköisyydellä Marine Le Peniä.

Kuva: Kansallisen liittouman vaalitilaisuus, lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC-BY-SA 3.0