Naapuriseuran sanomat julkaisee tällä viikolla toimittaja Pentti Sainion vuonna 2021 ilmestyneen teoksen ”Kansakunta kenraalien käsissä” (Penmedia 2021) keskeiset luvut hieman lyhennettynä. Teos paljastaa, miten suomalaiset kenraalit ohjasivat Suomen Yhdysvaltain vanaveteen.
Sainio seurasi vuosikausia yksityiskohtaisesti hävittäjähankintaa tarkemmin kuin yksikään toinen suomalainen journalisti. Hän menehtyi vaikeaan sairauteen pian kirjansa julkaisemisen jälkeen vuoden 2022 alkupuolella.

Pentti Sainio
Kuinka F-35 hävittäjähankinta aloitettiin – Lupaukset avoimuudesta heti sivuun
Olin puolustusministeriössä 21. lokakuuta 2014 todennäköisesti ensimmäisenä toimittajana, joka oli kiinnostunut Hornetien uusimisesta.
Kahvipöydän toisella puolella istui Hornetien korvaajan esiselvitysryhmän puheenjohtaja, eläkkeelle jäänyt ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri evp. Lauri Puranen, ministeriöön palkattu ohjelmajohtaja.
Nato-myönteinen puolustusministeri Carl Haglund (rkp) oli asettanut esiselvitysryhmän 13 päivää aikaisemmin ja siksi olin pyytänyt Puraselta tapaamista Le Monde diplomatique -lehden toimittajana.
Keskustelussa Puranen korosti, että Hornetin korvaajan hankinnasta eli ns. HX-hankkeesta tullaan kertomaan erityisen avoimesti. Olihan kansalla vielä paha maku suussa Hornetien hankinnan kähminnöistä ja salailuista. ”Tämä tulee olemaan avointa ja läpinäkyvää”, korosti Puranen. Vieressä nyökytteli ministeriön tiedottaja sekä hallitusneuvos Jari Takanen, selvitysryhmän jäsen ja Hornet-kaupan veteraani.
Poistuin ministeriön tiloista Kasarmitorille ja pohdin, olisiko meno hävittäjien hankinnoissa muuttunut oikeasti avoimemmaksi sitten Hornet-harhautusten. Niistä olin hyvin perillä kirjoitettuani aiheesta jo yhden kirjan ja avustettuani Hornet-salojen tonkimisessa Ylen MOT-ohjelmaa keväällä 2000.
Purasen Hornet-työryhmän asettamisen aikataulun pohjusti parlamentaarinen selvitysryhmä, joka sai Ilkka Kanervan (kok) johdolla valmiiksi raportin Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet viikkoa ennen Purasen ryhmän syntyä. Kanervan ryhmän mielestä Hornetien korvaajan hankinta tulee käynnistää vuosien 2019–2023 hallituskaudella. Se oli se poliittinen ohjaus, jota Ilmavoimat oli halunnut.
Poliitikot löivät aikataulun lukkoon Ilmavoimien antamilla vähillä tiedoilla.
HX-hankkeen siunasivat ja käynnistivät kokoomus ja demarit, joilla on yhteistä kokemusta toisen maailmansodan jälkeen salaisista sotilaallisista operaatioista amerikkalaisten ja lännen kanssa ns. aseveliakselilla.
Stubb ja Rinne – hävittäjähankinnan poliitiset arkkitehdit
Syksyllä 2014 aseveliakseli heräsi eloon, kun Hornetien uusinnan poliittisiksi arkkitehdeiksi ryhtyivät Alexander Stubb (kok) ja Antti Rinne (sd). Pääministeri Stubb ja valtiovarainministeri Rinne esittivät syyskuussa 2014 – kaksi viikkoa ennen Kanervan ryhmän raporttia – vuoden 2015 budjettiin, että puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämisen painopiste on kaukovaikuttamiskyvyssä.
Kaukovaikuttamiskyky on viimeiset 20 vuotta tarkoittanut sotilaskielessä pääasiassa Hornet-hävittäjien rynnäköintiä maakohteisiin ohjuksilla ja pommeilla. Sotilaat puhuvat häveliäästi kiertoilmaisuna myös ilmasta maahan -kyvystä.
Pommitus-sanaa tai viitteitä ohjushyökkäyksestä maakohteisiin Suomen rajojen ulkopuolella varotaaan tuomasta julkisesti päättäjien herkkiin korviin.
Suomessa on vuosikaudet eletty aikaa, jossa Yhdysvalloissa kehitetyt sotilaalliset uhkakuvat hallitsevat päätöksentekoa ja amerikkalaiset kielikuvat elävöittävät suomalaisia kiertoilmauksia hankkeille.
Amerikkalaisten asejärjestelmien ostojen lisäämiseksi uhkakuvia nikkaroi monipolvinen amerikkalainen sotateollinen koneisto, joka haluaa ratkaista asiat usein pommikoneilla. Yhdysvaltojen aseteollisuus lobbaa – hyvällä menestyksellä – koneita joka paikkaan.
Suomen puolustuksen varjolla sotilasliitto Naton ja Yhdysvaltojen virkamiehet syöttävät Naton kumppanuusohjelman kautta Suomen virkamiehille omia tarpeitaan, esimerkiksi uusia monitoimihävittäjiä ja niihin hyökkäysaseita kuten JASSM-risteilyohjuksia.
Päättäjiltä salataan olennaista tietoa – mm. hankinnan hinta
Syksyllä 2021 olen jo pitkään ollut selvillä, että HX-hankkeessa on systemaattista salailua ja harhautusta, jolla peitellään päättäjiltä oleellisia tietoja hankinnasta. Ilmavoimat on myös väärentänyt tietoja. Siitä huolimatta – kun uusien hävittäjien osto oli esillä eduskunnan suuressa salissa joulukuussa 2020 – yksikään eduskuntaryhmä ei sanonut sanaakaan.
Kenraalien hämäys uusien hävittäjäpommittajien hankkimisen kiireellisyydestä ja kyseenalaisesta tarpeellisuudesta oli nielty sellaisenaan, vaikka kellään ei ole käsitystä edes ilmoitetusta korvattavasta ”suorituskyvystä”.

Kun poistuin Purasen puheilta puolustusministeriöstä, arvelin Yhdysvaltojen saavan Suomen ostamaan F-35-hävittäjän, kuten Hornetin aikanaan, ja että poliitikot vähän välittävät ja vielä vähemmän ymmärtä-
vät hankkeesta.
Puolustusministeriön julkinen hinta-arvio oli alkuvaiheessa noin viisi miljardia euroa 64 koneelle. Uskoin, että hinta nousee huomattavasti jo Hornet-laskelmien perusteella. Se tiedettiin varmasti myös ministeriössä, mutta sitä ei tuolloin tuotu julki. Vielä tänäkään päivänä ei ole edes analyyttista arviota julkistettu koko hankkeen mahdollisesta lopullisesta kokonaishinnasta. Tiedetään vain, että jos valitaan F-35-hävittäjä, Suomi jää tulevissa kulujen nousuissa myyjän armoille.
Johtavatko kenraalit Suomea?
Yhdysvaltojen suurimpana valtakeskittymänä pidetään puolustusministeriö Pentagonia. Suomessakin on valta kulkeutunut samaan suuntaan. Kenraaleilla on vahva ote Suomen ulkopolitiikan johtamisessa. Puolustusministeriö ja pääesikunta sanelevat hävittäjien hankinnassa kaapin paikan puolustusministerille, ulkoministerille, valtiovarainministerille, pääministerille ja presidentille. Nykyiset viranhaltijat yhtyvät kenraalien näkemykseen.
Kenraalit ovat luvanneet kertoa eduskunnalle näillä näkymin joulukuussa 2021 uuden hävittäjän nimen tuntia ennen kuin julkistavat sen. Se lienee luonnollista sellaisissa maissa, joissa yhteiskunta on osa asevoimia, eikä päinvastoin.
Suomen uusien hävittäjien hankintaan vaikuttaa Yhdysvaltojen halu saada Suomi sotilaalliseksi tukijakseen. Koneiden suorituskykyä halutaan valjastaa Yhdysvaltojen tarpeisiin Pohjolassa.
Yhdysvallat hyväksyy ensi linjan asejärjestelmien myyn nin vain valtioille, joiden kanssa se on liittosuhteessa kuten sotilasliitto Natossa tai joihin sillä on vaikutusvaltaa siten, että ostajamaa käyttää kalustoa Yhdysvaltojen etujen mukaisesti.
Otsikkokuva: Lähde: Hornet, Wikimedia Commons, lisenssi CC-BY-CA 4.0
Kuva tekstissä: F35-hävittäjä laskeutuu Rovaniemelle. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC.BY-SA 4.0