Trump pelottelee liittolaisiaan saadakseen ne Iranin sodan tukijoiksi
Yhä useampi asiantuntija katsoo Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajaneen itsensä Irania vastaan aloittamassaan sodassa nurkkaan,
Yhä useampi asiantuntija katsoo Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajaneen itsensä Irania vastaan aloittamassaan sodassa nurkkaan,
Pitkään valmisteltu uusi sanktiolainsäädäntö Venäjää ja sen kanssa energiakauppaa käyviä Kiinaa ja Intiaa vastaan eteni
Euroopan ja USA:n suhde sotilasliitto Natossa on muuttumassa. Helsingin Sanomat on käsitellyt muutosta kahdessakin viime
Suomen presidentti Alexander Stubb kunnioitti edesmenneen Yhdysvaltain senaattorin Lindsey Grahamin muistoa sanoen “On surullista kuulla
Venäjä on tuominnut odotetun jyrkästi Suomen päätöksen sallia ydinasekiellon purkaminen. Venäjän ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan
Suomessa toimittajien osallistuminen puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun on poikkeuksellisen kiihkeää. Silmiinpistävänä erona muihin maihin on,
Yliopisto-lehden toimituspäällikkö Arja Tuusvuori on kirjoittanut lehtensä numeroon 4/2026 koosteen otsikolla Oikeutta sodan jälkeen: Miksi
”On mielenkiintoista, etteivät eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta ole kumpikaan avanneet niitä ulkoisia tekijöitä ja tahoja,
Saksa ei saanut viime keskiviikkona YK:n yleiskokouksessa riittävästi ääniä valittaessa turvallisuusneuvostoon uusia vaihtuvia jäseniä vuosiksi
Vasemmistopuolueet ja vihreät jättivät tiistaina eriävän mielipiteen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan enemmistön tekemään päätökseen hyväksyä ydinasekiellon poistaminen