Kenraali Charles de Gaulle ja hänen seurueensa lähtivät Riemukaarelta Champs-Élysées'tä pitkin Notre Dameen kiitosjumalanpalvelukseen kaupungin vapauttamisen jälkeen elokuussa 1944. Valtava optimismi vaihtui kuitenkin pian Kylmään sotaan ulottaen vaikutuksensa Euroopan lisäksi koko maailmaan.

Kohti moninapaista maailmaa

Jan Nybondas

Onko maailma nousemassa raiteilleen vai putoamassa niiltä ? Riippuu näkökulmasta ja siitä missä asuu.

Näyttäisi siltä, että historia on tullut uuteen ja suureen murroskohtaansa. Kun näin tapahtuu, edeltävä lähihistoria näkyy uudenlaisessa valossa. Havaitaan asioita ja yhtymäkohtia, joihin ei yleensä ole kiinnitetty huomiota. Monet hyväksytyt selitykset ja tulkinnat joutuvat uudelleen puntaroitaviksi.

Eräs ehdotus selitykseksi olisi seuraava. Alkupisteenä on toisen maailmansodan päättymisen aika. Hyökkäävät voimat Euroopassa ja Aasiassa oli lyöty ja alkoi jälleenrakennuksen aika.

Kun tapahtumia katsoo nykypäivän murrosperspektiivistä, maailma joutui väärille raiteille jo heti alkuunsa vuonna 1945.

USA käytti ydinasetta, vaikka siihen ei ollut sotilaallista tarvetta

Symbolisena alkupisteenä voidaan pitää ydinpommin käyttöä, johon ei ollut sotilaallista tarvetta, mutta joka toimi yliherruuden osoituksena.

Yhdysvaltojen ylivoima oli suuri lähes kaikilla talouden ja sotilaallisen toiminnan haaroilla. Yhdysvalloilla olisi ollut tilaisuus käyttää voimaansa maailman yhdistämiseen, mutta se kääntyikin vastakkainasettelun tielle.

Eurooppalaisten siirtomaavaltojen asema oli merkittävästi heikentynyt ja niiden alusmaat Intiasta alkaen pyrkivät ja saavuttivat poliittisen vapauden. Vaikka Yhdysvallat eräissä kohdin pyrki edistämään siirtomaajärjestelmän purkua, se ei tehnyt sitä johdonmukaisesti. Vähitellen Yhdysvallat alkoi jarruttaa prosessia omien taloudellisten ja sotilaallisten intressien saavuttamiseksi.

Päävastustajakseen Yhdysvallat nimesi sosialistisen leirin, jonka vastustaminen sai vainoharhaisia piirteitä. Koska vasemmistolaisuus oli omasta maasta väkivalloin kitketty, alettiin poliittista punaisuutta pitää myyttisenä paholaisen voimana, jonka murtaminen oli maailmalla tapahduttava kovin ottein riskejä kaihtamatta.

Yhdysvallat alkoi muuttaa sodan jälkeen luotua kansainvälisen yhteistoiminnan arkkitehtuuria vahvimman ehdoilla sen valtapyrkimyksiä tukevaksi. Näin tapahtui Bretton Woodsin valuuttasopimuksille, Kansainväliselle valuuttarahastolle, Maailmanpankille ja jopa YK:lle.

Uusien järjestelyjen nimellinen tavoite oli edistää kansainvälistä yhteistoimintaa. Näin myös tapahtui, mutta vahvimman etujen mukaisesti; ei yhteisten ja heikommista puhumattakaan. Kehitysmailta alettiin edellyttää puolen valintaa lännen ehdoilla, puolueettomuutta ei pidetty suotavana.

Hiroshiman rauhankupoli (Genbaku Dome) on pysäyttävä muistutus historian yhdestä traagisimmista hetkistä. Elokuun 6. päivänä 1945 atomipommin räjähdyksessä vaurioitunut rakennus on säilynyt muistomerkkinä sodan tuhoista ja ihmishenkien menetyksestä. Tänään se symboloi ennen kaikkea rauhan, toivon ja ydinaseettoman maailman merkitystä.

Länsi aloitti kylmän sodan

Vastakkainasettelun aika sai nimekseen kylmän sodan kausi ja sen kumpaakin osapuolta on pidetty sen aiheuttajina. Kylmä sota oli tosiasiassa kuitenkin hyvin länsivetoinen prosessi ja etenkin alkuvaiheessa Neuvostoliitto yritti parhaansa välttääkseen sen. Maa oli kärsinyt sodassa hyvin raskaat tappiot sekä aineellisesti että inhimillisesti ja sillä oli edessään valtava jälleenrakennuksen työ.

Neuvostoliitto ehdotti mm. Saksan yhdistämistä ja toimi varsin maltillisesti Yhdysvaltoja kohtaan sekä Korean että Vietnamin sodan alkuvaiheissa. Maailma kääntyi väärille raiteille heti toisen maailmansodan päätyttyä.

Olisiko kääntyminen sitten voitu välttää? Mitään pakonomaista syytä tehdyille valinnoille ei ollut olemassa. Yhdysvallat oli verrattomasti muita vahvempi ja siksi se osapuoli, jonka olisi pitänyt ratkaista asiat toisin..

Kuten aina, niin myös Yhdysvalloissa oli eri suuntaan vaikuttavia voimia. Vaikka eräät yhdysvaltalaiset historioitsijat viittaavat presidentti Franklin D. Rooseveltin varapresidenttiin Henry Wallaceen, kansainvälistä sopua edustavat voimat olivat verrattomasti heikompia kuin vastakkainasettelun edustajat. He olivat toimineet Rooseveltia vastaan jo ennen sotaa ja sen aikana.

On syytä mainita ennen muuta veljekset John Foster Dulles ja Alan Dulles. Heillä oli jo ennen sotaa syvälle Saksan eliittiin ulottuvat suhteet. On mainittava myös maailmansodan jälkeen Länsi-Saksan ”käskynhaltijaksi” noussut John J. McCloy. Hänellä oli jopa ollut yhteys Adolf Hitleriin. Juuri McCloy saneli tärkeimmät ratkaisut.

Henry Wallace muotoili oman käsityksensä sodan jälkeisestä maailmasta vuonna 1942 seuraavasti:

”Millään kansakunnalla ei tule olemaan Jumalan suomaa oikeutta riistää muita kansakuntia. Minkäänlaista sotilaallista tai taloudellista imperialismia ei voida sallia. Amerikkalaista ahneutta tai saksalaista vallanhalua palvelevien kansainvälisten kartellien aika on ohi”.

Näin puhui siis varapresidentti, jonka tausta ei ollut vasemmalla. Wallacen isä oli ollut republikaani kuten hän itsekin aina vuoteen 1936. Wallace oli myöhemmin vielä kauppaministerinä presidentti Harry Trumanin hallinnossa yrittäen maltillistaa alkavaa vastakkainasettelun politiikkaa. Sitten Truman erotti hänet.

Vastakkainasettelu johti Korean ja Vietnamin sotiin

Ensimmäinen näyttö vastakkainasettelusta saatiin Koreassa. Maa jaettiin sodassa kahtia ja pohjoinen osa pommitettiin niin sileäksi, että ilmavoimien johto sanoi kohteiden loppuneen.

Korean jakaminen osoitti, kuinka hallitsevaksi Yhdysvallat oli noussut Jaosta päätti kolme amerikkalaista; sotaministeriön yleisesikunnan eversti Dean Rusk ja kaksi avustajaa, joista toinen oli Saksan yhteydessä mainittu John J. McCloy.

Miehet vetäytyivät ministeriön sivuhuoneeseen 10.8.1945, panivat kartan pöydälle ja piirsivät viivan 38. leveysasteelle, jotta Seoul jäisi viivan eteläpuolelle.

Keltään ei kysytty; ei korealaisilta, ei neuvostojohdolta eikä kiinalaisilta. Jako tehtiin väliaikaisratkaisuna, jotta pohjoisesta tullut puna-armeija, jonka Yhdysvallat oli pyytänyt apuun häätämään japanilaiset miehittäjät Kiinasta ja Koreasta, ei törmäisi etelästä vasta kuukautta myöhemmin maahan nouseviin Yhdysvaltain joukkoihin.

Kolmen henkilön piirtämä viiva jakaa Korean edelleen eikä sen poistamista vielä pitkään aikaan voitane odottaa. Kenties kuitenkin joskus.

Korean sotaa seurasi Yhdysvaltojen puuttuminen Vietnamin sisäisiin asioihin suorana jatkumona Ranskan siirtomaahallinnon luhistumiselle. Vietnam joutui vuorostaan jaetuksi, koska Yhdysvallat ymmärsi maan johtohahmon Ho Tši Minh muuten voittavan vaalit ja nousevan koko maan johtoon.

Tämä Associated Pressin levittämä valokuva voitti vuoden 1973 Pulitzer-palkinnon spot-uutiskuvauksesta. Kuva julkaistiin useassa maassa ja sen vaikutuksesta Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset laajevat kaikkialla maailmassa, erityisesti Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat lakkautti kultasidonnaisuuden

Yhdysvallat oli Vietnamin sodan aiheuttamien kustannusten takia kuitenkin muuttunut ylijäämätaloudesta alijäämäiseksi ja velkaantunut. Päästäkseen irti ongelmistaan se lakkautti valuuttansa kultasidonnaisuuden ja purki lupauksen kullan kiinteästä lunastussuhteesta ulkomaisille asiakkaille. Tämän jälkeen Yhdysvallat muutti öljyn kaupankäynnin dollariperusteiseksi ja saavutti aseman, jossa se saattoi jatkaa kauppa- ja maksutasealijäämiensä ylläpitoa ilman suurempia ongelmia.

Yhdysvallat oli saavuttanut aseman, jonka Ranskan silloinen valtiovarainministeri Valery Giscard d’Estaing nimesi ”ylenmääräiseksi etuoikeudeksi (Exorbitant privilege”).

Kun mikä tahansa muu valtio tarvitsee dollareita ostaakseen öljyä tai muita tarvikkeita maailman markkinoilta, se joutuu saamiensa dollareiden vastineeksi luovuttamaan aineellisia tuotteita samasta arvosta. Yhdysvallat sen sijaan ei joudu näin tekemään.

Yhdysvaltain Dollari. Lähde: Crative Commons, lisenssi (Public Domain)-

Koska dollari on kaikkialla kysytty ja käypä maksuväline, Yhdysvallat voi painaa seteleitä tai tehdä numeerisen rahansiirron vailla luovutettua vastiketta.

Taloustieteilijä Barry Eichengreen arvioi vuonna 2011, että maailmassa oli liikkeellä 500 miljardia dollaria, josta ei ollut tarvinnut maksaa vastiketta. Eichengreen totesi, että vielä rahan painamistakin suurempi etu oli ja on sen sivutuotteena tullut valtion velkakirjojen ulkomainen kysyntä. Samaan aikaan velkakirjoja oli ulkomaisten keskuspankkien hallussa noin 5 000 miljardin eli viiden biljoonan dollarin edestä.

Yhdysvallat on voinut laskea liikkeelle velkakirjoja alemmalla korolla. Sen ohella se on itse saanut korkeampaa tuottoa hallussaan olevilla ulkomaisilla velkapapereilla. Eichengreenin mukaan korkeampi tuotto mahdollisti vajeen kauppataseessa ilman kielteisiä vaikutuksia.

Yhdysvallat kuluttaa muiden kustannuksella

Normaalisti rahanpainamisen tyhjästä pitäisi johtaa inflaatioon ja rahan arvon romahdukseen. Yhdysvaltojen kohdalla näin ei tapahdu, koska maailman markkinoiden kysyntä nielee kyseiset rahat. Siksi ilmaisten lounaiden syönti muiden kustannuksella voi jatkua.

”Dollari on meidän valuuttamme, mutta teidän ongelmanne”, on tilannetta kuvaava sanonta.

Ilmaiset lounaat eivät kuitenkaan ole jääneet ilman seurauksia. Ne johtivat dollarin yliarvostukseen, joka puolestaan alkoi jäytää Yhdysvaltain vientiteollisuuden kilpailukykyä.

Kun lisäksi maailman talous oli aina vain avoimempi ulkomaisille investoinneille, tuotanto alkoi siirtyä Yhdysvalloista halpapalkkamaihin. Yhdysvaltojen kotimainen teollisuus alkoi rapistua kun tuotantoa siirrettiin pois kotimaasta kiihtyvään tahtiin.

Yhdysvaltojen pääelinkeinoksi nousi ennen tuntematon teollisuudenhaara, finanssiteollisuus. Sen osuus bruttokansantuotteesta nousi lukuihin, jotka antoivat aiheen olettaa, että merkittävä osa toiminnasta oli keinottelua ja spekulaatiota.

Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmä sota

Finanssiteollisuuden kuplat alkoivat puhjeta vasta myöhemmin. Ennen sitä tapahtui Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä perinteisen kylmän sodan päättyminen.

Vuosikymmenen vaihtuessa vuonna 1990 olisi voitu ottaa opiksi kylmän sodan virheistä ja kääntää kurssi vastakkainasettelusta yhteistoiminnan raiteille. Mutta näin ei tapahtunut. Ja jälleen Yhdysvallat oli ratkaisevassa asemassa. Se alkoi lähes välittömästi panostaa ylivaltansa vahvistamiseen.

Irakin ja Kuwaitin välinen kiista johti Yhdysvaltojen sotilaalliseen väliintuloon. Se osui oireellisesti kohtaan, jossa Neuvostoliitto vielä oli olemassa. Kiistassa välittäjänä toiminut neuvostojohdon erityisedustaja Jevgeni Primakov oli tehdyt ehdotuksen, jonka avulla Irakin sota olisi voitu välttää. Ratkaisuehdotus ei kuitenkaan kiinnostanut Yhdysvaltoja eikä Britanniaa, joka oli erityisen innokas sotaan Irakia vastaan.

Neuvostoliitto oli vielä myös osapuolena, kun Saksojen yhdistymisestä päätettiin. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin oli aikanaan esittänyt Saksojen yhdistämistä ja Saksan pysymistä sotilasliittojen ulkopuolella, mutta tämä ei Yhdysvalloille ja sen määräysvallassa olleelle Bonnin hallitukselle käynyt.

Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov allekirjoittavat INF-sopimuksen sopimuksen Valkoisessa talossa 8. joulukuuta 1987.

 

Neuvostoliiton presidentillä Mihail Gorbatsovilla ei enää ollut Saksan puolueettomuus vaatimuksena. Hän esitti sotilasliitto Naton itälaajentumisen pysäyttämistä. Yhdysvaltojen ja muiden keskeisten Nato-maiden johtajat olivat tähän valmiit, kuten amerikkalaisen Washingtonissa sijaitsevan Georgetownin yliopiston National Security Archiven tallentamat neuvotteluasiakirjat osoittavat.

Kun Yhdysvallat sitten rikkoi lupauksen olla laajentamatta Natoa, on myöhemmin ilmennyt, että enemmistö Yhdysvaltain ulkopolitiikan johtavista asiantuntijoista vastusti rikkomusta. Silti se tapahtui. Voitaneen puhua kahdesta päävoimasta. Toinen on ns. syvä valtio (Deep State) Yhdysvalloissa. Se on aina kannattanut vastakkainasettelun politiikkaa sovittelun sijasta. Sillä on ollut myös keinonsa viedä tahtonsa lävitse.

Toinen tekijä on arkisen yksinkertainen: vastakkainasettelun lisäämistä on perinteisesti käytetty sisäpolitiikan lyömäaseena vaalien voittamiseksi. Kova linja ja sotaisuus ovat kampanjoissa menestyneet.

Demokraateista tuli sotapuolue

Demokraatit presidentti Bill Clintonin johdolla päättivät lyödä republikaanit vaaleissa olemalla heitä vielä kovempia ulkopolitiikassa sekä osittain myös sisäpolitiikassa. Yhdysvallat loi demokraattien Joe Bidenin johdolla oman vankileirien saaristonsa. Vankien suhteellisessa määrässä Yhdysvallat ohitti kaikki muut suurvallat.

Bill Clintonin ja Joe Bidenin johtamat demokraatit omaksuivat 1990-luvulta lähtien kovan ulko- ja sisäpolitiikan voittaakseen republikaanit näiden omilla aseilla. Yhdysvallat vahvisti vankilajärjestelmäänsä ja tavoitteli kansainvälistä ylivaltaa, jossa muiden valtioiden tuli alistua sen tahtoon.

 

Yhdysvallat toisti 1990-luvulla linjavalinnan, jonka se oli tehnyt vuonna 1945 ja sen jälkeen. Se pyrki ylivertaiseen asemaan, jossa muiden oli alistuttava noudattamaan Yhdysvaltain tahtoa.

Politiikan perustelut muotoiltiin kirjallisesti ns. Wolfowitzin doktriinissa ja Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikan neuvonantajana toimineen Zbigniew Brzezinskin kirjassa Suuri shakkilauta. Niiden mukaan Yhdysvaltojen ei pidä sallia, että mikään muu voimakeskus maailmassa nousisi yhtä voimakkaaksi haastamaan sen ylivaltaa.

Asia sai jopa historiafilosofisen perustelunsa Francis Fukuyaman teoksessa Historian loppu, jossa pääteltiin historian saavuttaneen korkeimman asteensa Yhdysvaltain liberaalissa hegemoniassa.

Päällisin puolin näytti siltä, että edellytykset uuden linjavalinnan onnistumiselle olivat olemassa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin on helppo havaita, että vaikka 1990-luku oli varsin yksinapaista aikaa, syvemmällä muutosvoimat jo jylläsivät ja pääsivät vauhtiin viimeistään silloin kun talouskriisi iski vuonna 2008.

Kun 1990-luvulla joku erehtyi kysymään milloin kasvu-uralle noussut Kiina saavuttaisi Yhdysvallat taloudessa, saatiin ivallisia sutkautuksia, joiden sisältö tiivistyi päätelmään: ei milloinkaan.

Talouskriisin puhjetessa Kiina oli jo kirimässä. Kymmenen vuotta myöhemmin se oli noussut rinnalle ja painui ohi. Vertailut eivät aina tee täyttä oikeutta Kiinalle, koska ne tehdään bruttokansantuotetta koskevien lukujen pohjalta. Siinä ovat mukana myös spekulatiiviset ja jopa kansantaloutta kuormittavat toimet.

 

Kuvat:

Voitonjuhla Pariisissa, 25 – 26 elokuuta 1944. Lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC0 Puplic Domain.Jakub Halun.

Hiroshiman rauhanmuistomerkki. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0

Nguyễn Thành Nghệ. The Terror of War- Lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC0 Public Domain.

Tuntematon / Ronald Reagan -kirjasto. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC0 Puplic Domain

Valkoinen talo / Biden ja Clinton: 2. helmikuuta 2023 Valkoisessa talossa. Lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC0 Public Domain.

4 kommenttia julkaisuun “Kohti moninapaista maailmaa”

  1. Tällainen moninapainen järjestelmä on perustettu ja se on BRICS. Siihen kuulumattomien maiden pitää vain muokata omat maansa kaikin puolin Bricsiin käyväksi ja pysyä siinä. USA, joka hyötyy ja käyttää hyödykseen aloittamiaan sotia, ei luonnollisesti suostu tähän, ainakaan vielä.

  2. Ylen Aasian kirjeenvaihtajan analyysissä Trumpin, Xin ja Putinin tapaamisesta kerrotaan mm. : ”Trump kerskui, että moni hänen edeltäjänsä ei ole uskaltanut ryhtyä samanlaiseen dialogiin Kiinan ja Venäjän kanssa. Kukaan ei ole tainnut kertoa Trumpille, että siihen on syynsä.”
    Tuossakaan analyysissä ei noita syitä mainita, ei ole haluttu varsinaisesti analysoida lainkaan, annetaan ainoastaan jälleen ymmärtää, ettei USA:ssa Trumpia lukuun ottamatta ole mitään vikaa. Suomi joka, kun USA:n liittolaisia jaettiin vuohiin ja lampaisiin, katsottiin lampaiden joukkoon kuuluvaksi, on tuollaisen pitkän linjan, deep staten, suunnitelmiin sitoutunut. Kun reserviläiset aiotaan pakottaa ulkomaille kertausharjoituksiin, niin eikö sitten myös sotimaan. Stubb kerskailee miljoonalla reserviläisellään, Häkkänen ennakoi sotaa Kiinan kanssa. Nämä kansan luotetut tuntuvat suhtautuvan Suomeen ja suomalaisiin kuin joinain pelinappuloina, jotka heillä pelissä on käytettävissään. En kerta kaikkiaan keksi ainoatakaan syytä miksi USA:n johtaja ei tapaisi Kiinan ja Venäjän vastaavia. Tosin on ehkä muiden maiden johtajilla vahvat perusteet suhtautua varauksin USA:n presidentin tapaamisiin ja lupaamisiin. Trump on Trump, mutta on epätodennäköistä että vuosikymmenien juonittelu, suunnitelmat maailman pitämiseksi hyppysissä sammuisivat yhtäkkiä. Maailmanjärjestys muuttuu vääjäämättä, ja eurooppalaisen konkurssin isät ja äidit tekisivät viisaasti, kun antaisivat vain periksi.

  3. Hyvä yhteenveto ja tärkeitä poimintoja. Historiaa kirjoitetaan yleensä niin, että valtiot ovat keskeisiä toimintayksikköjä ja poliittiset päättäjät vaikuttavia toimijoita. Yhdysvaltain poliittisen linjan on sodan jälkeen aika pitkälle määritellyt suurpääoma ja erityisesti sotateollisuus. Dullesin veljekset olivat Wall Streetin lakimiehiä ja keskeisiä vaikuttajia CIAn perustamisessa. Pääoman ohjauksessa olevat turvallisuusorganisaatiot (deep state) huolehtivat linjan jatkuvuudesta (continuency of government). Toki poliittiset päättäjät voivat yrittää vaikuttaa ratkaisuihin niin pitkälle kuin deep state sallii. John F Kennedy yritti, mutta hänet raivattiin tieltä. Nyt Trump esittää valtion päämiestä mutta CIA jatkaa sotavalmisteluja USAn hegemonian palauttamiseksi, epätoivoinen yritys, joka voi kuitenkin johtaa suursotaan. Tästä voisi vielä syventää finanssikapitalismiin, ajatushautomoihin, EU:hun, jotka ohjaavat kansalaisten näkemyksiä.

    1. Finanssipääoma tarvitsee uusliberaalin ajatusmallin mukaisesti valtiota vain järjestyksen ylläpitämiseen ja sotimiseen. Sen olisi vaikea saada kansalaiset sotimaan yksityisessä armeijassa edes hyvällä palkalla. Tarvitaan propagandakoneisto nostamaan ”isänmaallista” henkeä ja isoilla kirjaimilla tehty viholliskuva, Venäjä. Toimiiko tämä enää silloin, kun valtiolta on riisuttu kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimisen tehtävä? Euroopan nykyiset levottomuudet herättävät toivoa, että kaikki eivät ole valmiit uhraamaan henkeään talouseliitin ahneuden vuoksi.
      Jotkut Suomen sotaintoilijat (mm. Halla-aho) näkevät EU: n olemassaolon oikeutukseksi juuri sen, että se voisi olla riittävän vahva ja kaukana kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista aloittamaan sodan Venäjää vastaan.Mahtavatko suomalaisetkaan sankoin joukoin yhtyä tähän rintamaan? Taktiikka taitaa olla se, että kansalaiset laitetaan kabineteissa synnytetyn asiantilan eteen. Tähän pitää alkaa reagoida hyvissä ajoin. Emme voi luottaa siihen, että edes Xi, Putin ja Trump saisivat Euroopan johtajat järkiinsä. Tulevat eduskuntavaalit on tärkeä näytönpaikka.

Vastaa