Lännen keskeinen synti on ollut Venäjän aliarviointi, sanoo sveitsiläinen eversti evp. Jacques Baud. Hän on yksi niistä, joihin Euroopan unioni kohdisti viime vuoden joulukuussa oikeudellisia pakotteita. Baudin tilit suljettiin ja hänet määrättiin matkustuskieltoon EU:n jäsenmaissa, vaikka hän asuu Brysselissä.
Pakotelistalle joutumisen muodollinen syy oli se, että hänen väitetään esiintyneen venäjämielisissä televisio- ja radio-ohjelmissa sekä toimineen ”venäjämielisen propagandan” äänitorvena.
Varsinainen peruste Baudin kohtelulle on varmastikin se, että hän on arvostellut
voimakkaasti länsimaiden siviili- ja sotilaspäättäjiä asiantuntemattomuudesta ja siitä, että he ovat väärillä päätöksillä viemässä Ukrainaa häviöön sodassa.
Baud on suljettu myös läntisen valtavirtamedian ulkopuolelle. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ei tunne häntä lainkaan, vaikka tosiasiassa hän on yksi tunnetuimmista tietokirjailijoista, joka on erikoistunut erityisesti Ukrainaan. Hän työskenteli maassa Ukrainan sisällissodan aikana useita vuosia sekä YK:n että Naton tehtävissä.
Erikoisosaamiseltaan Baud on strategisen tiedustelun upseeri. Hän on esittänyt näkemyksiään mm. teoksessaan ”Venäjän sotataito, Kuinka länsi johti Ukrainan häviöön”.
Lännen johtajat ovat sortuneet Baudin mukaan omaan näppäryyteensä ja aliarvioineet Venäjän Ukrainan sodassa. Venäjän sotilasopeissa hämäys- ja voimien sitomisoperaatiot ovat keskeisiä toimintatapoja, hän kirjoittaa.
Miten länttä on harhautettu?
Operaatioita olisi Baudin näkemyksen mukaan tulkittu väärin.
Esimerkiksi hyökkäyksellä Kiovaan sidotttiin tilapäisesti Ukrainan joukkoja, etteivät ne olisi pystyneet toimimaan Donbasissa. Baud kirjoittaa, että koska tätä ei tajuttu, Venäjän pikaisen vetäytymisen Kiovasta oletettiin olevan osoitus Venäjän heikkoudesta.
Läntinen valtavirtamedia on jättänyt myös kertomatta, että eräät läntiset johtajat – mm. Ranskan presidentti Emmanuel Macron – pyysivät Venäjää vuoden 2022 kevättalvella vetäytymään Kiovan lähettyviltä, jotta Turkin välittämät Ukrainan ja Venäjän neuvottelut voisivat johtaa tuloksiin.
Toinen esimerkki liittyy siihen, että Venäjä käytti sodan alkuvaiheessa vanhoja ohjuksia ja halpoja lennokkeja. Niillä iskettiin Ukrainan sähkönhuollon järjestelmän kriittisiin kohteisiin. Baudin mukaan vanhaa kalustoa pidettiin merkkinä siitä, että paremmat ohjukset olivat hyökkääjältä lopussa.
Baud kirjoittaa, että kyse oli ensisijaisesti Venäjän halusta paljastaa ilmatorjuntakaluston sijainti ja toimintatavat. Myöhemmin ilmatorjuntaohjukset voitaisiin sitten tuhota ohjusiskuilla.
Samaa harhautusten sarjaa olisi ollut Venäjän armeijan poistuminen Hersonin kaupungista. Sekin ymmärrettiin väärin. Baudin mielestä kyseessä oli suunniteltu vetäytyminen eikä perääntyminen ukrainalaisen ylivoiman edessä. Virhetulkinta johti Venäjän sotilaallisen voiman aliarviointiin vakavin seurauksin.
Seurauksena oli se, että kesän 2023 vastahyökkäystä valmisteltaessa oletettiin Venäjän valmistautumisen, johtamisen, motivaation ja kurin olevan heikkoja. Kun se ei pitänytkään paikkaansa, vastahyökkäys johti tuhansien ukrainalaisten sotilaiden kuolemaan ja valtaviin sotakaluston menetyksiin.
EU-neuvosto asettaa omiakin
kansalaisiaan pakotelistalle
Baudiin kohdistetut pakotteet havahduttivat monet huomaamaan, että EU on asettanut venäläisten ohella myös monia EU-maiden kansalaisia sanktiolistalle. Sille päätyminen tietää elämisen huomattavaa vaikeutumista.
Pakotelistalle joutunut ei saa tulla EU:hun eikä matkustaa EU-maiden
kautta.
Kaiken lisäksi ulkopuolisia kielletään antamasta sanktioidulle varoja tai taloudellisia resursseja eivätkä he saa auttaa sanktioiden kiertämisessä.
EU-neuvosto koostuu jäsenmaiden ulkoministereistä. Myös Suomen
ulkoministeri Elina Valtonen oli viime joulukuussa lisäämässä pakotelistalle useita ihmisiä. Listalle on päätynyt myös ranskalais-venäläinen liikemies ja analyytikko Xavier Moreau. Hänen ”syntinsä” ovat samanlaiset kuin Baudin.
Kyseenalaista näiden miesten sanktioimisessa on se, että heille tuomittu
ankara rangaistus ei perustu mihinkään lakiin, sitä ei langettanut mikään tuomioistuin eikä heille ole annettu mitään mahdollisuutta puolustautua.
Kaiken huipuksi, päätöksistä ei voi valittaa.
Kuva: Jacques Baud (youtube) näyttöpäätteeltä (JH)
7 kommenttia julkaisuun “Sveitsiläiseverstin mukaan länsi harhautettiin aliarvioimaan Venäjä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Suomen armeijan ylipäällikkö Carl Mannerheim esitti maaliskuussa 1940 harvoin lainatun perustellun tulkintansa Pietarin metropolin esikaupungissa kulkevasta ongelmallisesta valtiorajasta:
”Olen sitä mieltä, ettei se raja [vuodelta 1920] voinut olla pysyvä raja kahden itsenäisen valtakunnan välillä, joista toinen on heikko, toinen suuri ja mahtava. Se oli suuriruhtinaskunnan ja varsinaisen keisari-kunnan välinen raja – Aleksanteri ei tietenkään ollut koskaan ajatellutkaan muuta – yhden ja saman valtakunnan sisäinen rajalinja. Kun se sitten Tartossa, bolshevikkien heikkouden aikana, tunnustettiin valtakunnan rajaksi, niin kysymyksessä oli vain tilapäinen ratkaisu.”
Kun Natsi-Saksan yhdysupseeri, kenraali Valdemar Erfurth uhosi Mannerheimille elokuussa 1941 Mikkelissä liittolaisten yhteisessä Päämajassa, miten Natsi-Saksan voittamaton armeija tulee lähiviikkoina tuhoamaan Leningradin maantasalle ja tappamaan kaikki sen pari miljoonaa kansalaista, niin Mannerheim vastasi tyynesti saksalaiskenraalille:
”Sitten venäläiset rakentavat Pietarin uudestaan!”
Pariisin rauhansopimuksen valtiovelvoitteet Suomelle ja kansallinen perustuslaki ovat sellaisia eduskunnan, tasavallan presidentin ja hallituksen virkatoiminnassa aina noudatettavia pakottavia säännöksiä, että niihin perustuvan virkavelvollisuuden rikkominen tai täyttämättä jättäminen on rangaistavaa virkavelvollisuuden rikkomisena (RL 40:10) tai tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena (RL 40:11).
Virkavelvollisuuden rikkomista tai täyttämättä jättämistä koskeva tunnusmerkistö edellyttää, että voidaan osoittaa eduskunnan, tasavallan presidentin tai hallituksen rikkoneen viranhoidossaan Suomen valtiota sitovan kansainvälisen sopimuksen valtiovelvoitteita.
Martti Pelho
Kuopion käräjäoikeuden ex-lautamies virkarikosjutuissa
Saundersfoot
Cymru (Wales)
Oikeuskansleri Janne Salminen
Oikeuskanslerinvirasto
HELSINKI
Viite
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin New Yorkissa 23.9.2026 allekirjoittama valtiosopimus drooni-asetuotannon käynnistämisestä Suomessa yhdessä Ukrainan hallituksen kanssa.
Asia
Virkarikosepäilyä koskeva ilmoitus
Esitän, että selvitätte laillisuusvalvonnassanne sen virkarikosoikeudellisen näkökohdan, onko Suomen valtiolla; eduskunnalla, tasavallan presidentillä ja hallituksella, laillista toimi- tai puhevaltaa viitteessä mainitun asetuotannon osarahoittajaksi ja sen viennin mahdollistajaksi kun huomioidaan Pariisin rauhansopimuksessa Suomen valtiolle asetettujen valtiovelvoitteiden toimeenpano sekä näitä velvollisuuksia koskevat Britannian ja Venäjän Helsingin suurlähettiläille sopimuksessa määritellyt valvontaoikeudet?
Perustelut
Suomen oikeuteen lakina kuuluvassa Pariisin rauhansopimuksen 18. artiklassa todetaan:
”Suomi älköön itselleen pidättäkö, valmistako tai muuten hankkiko sotamateriaalia tahi ylläpitäkö tuotantokoneistoa sotamateriaalin valmistamiseksi yli sen, mikä on tarpeen tämän sopimuksen 13 artiklassa sallittujen puolustusvoimien ylläpitämiseen.”
Kun Venäjän Helsingin suurlähettiläs on toinen Pariisin rauhansopimuksen Suomen valtiovelvoitteiden toimeenpanon valvojista, niin sokea Kreettakin näkee, että Pietarin metropolin turvallisuusintressejä toimeenpanevan rauhansopimuksen rikkomisesta joutuu edesvastuuseen. Suomen rooli on rauhansopimuksen toimeenpanijan rooli – ei sen tulkitsijan.
Se Suomi, jolla on rajoitettu laillinen toimivalta purkaa lakina ratifioitua kansainvälistä sopimusta, tai sen osia, on yksin eduskunta.
Eduskunta ei ole koskaan vuoden 1947 jälkeen käsitellyt ja päättänyt mitään Pariisin rauhansopimusta koskevaa. Hallituksen poliittisilla julistuksilla ei ole oikeusvoimaa kumota eduskunnan lakina oikeudeksemme vahvistamaa ja hyväksymää sopimusta. Tätä oikeutta ei myöskään ole valvojavaltioiden eli Britannian tai Venäjän hallituksilla tai niiden Helsingin suurlähettiläillä.
12 allekirjoittajavaltion parlamenteille Pariisin rauhansopimuksessa on sovittu sen 22. artiklassa valtio-oikeudellisesta proseduuristä, miten sopimusta tai sen osaa voidaan tarvittaessa muuttaa. Näin ei ole koskaan tehty Lontoon, Minskin, Moskovan, Kiovan tai Helsingin parlamenteissa.
Martti Pelho
Kuopion käräjäoikeuden ex-lautamies virkarikosjutuissa
Saundersfoot
Cymru (Wales)
Lännen keskeinen synti ei ole ollut eikä ole Venäjän aliarviointi, vaan vastakkainasetteluun ja alistamiseen perustuva geopolitiikka. Ukrainan konflikti on yksi – vieläpä luultavasti toivottu – seuraus tai ilmentymä lännen öykkäröinnistä. Kabineteissa on varmasti ihmisiä, jotka iloitsevat, kun slaavit tappavat toisiaan ja Venäjän ja muun Euroopan ystävyys ja yhteistyö on estetty pitkäksi aikaa.
”Esimerkiksi hyökkäyksellä Kiovaan sidotttiin tilapäisesti Ukrainan joukkoja, etteivät ne olisi pystyneet toimimaan Donbasissa. Baud kirjoittaa, että koska tätä ei tajuttu, Venäjän pikaisen vetäytymisen Kiovasta oletettiin olevan osoitus Venäjän heikkoudesta.”
Venäjän valehyökkäyksellä Kiovaan oli myös tarkoitus saada Ukraina neuvottelupöytään (Turkissa), ja sehän onnistui. Tosin Boris J. myös onnistui estämään rauhansopimuksen allekirjoittamisen. Sopimukseen kuului mm. se, että Venäjä vetää joukonsa Kiovan laitamilta (mm. Buchasta), minkä se hyvän tahdon eleenä heti tekikin.
Neljä vuorokautta sen _jälkeen_ Ukraina (mahdollisesti SBU) järjesti Buchan verilöylyn, josta se syytti heti Venäjää. Pari päivää _ennen_ tuota Buchan pormestari oli ehtinyt jo julkisesti juhlia sitä, että kaupunki on venäläisistä vapaa. Länsilehdistö kuitenkin toisti valhetta päinvastaisista todisteista huolimatta.
Kukaan joka vähänkin tietää sotilasasioista ymmärtää, että ei niin pienillä joukoilla kuin Venäjällä Kiovan ympärillä oli valloiteta miljoonakaupunkia eikä Venäjällä siihen ollut/ole mitään syytäkään.
Baudin ja monien muiden EU-johdon pakotteiden kohteeksi joutuminen on osoitus siitä, ettei enää vaivauduta edes muodollisen demokraattisesti perustelemaan hallinnollisia päätöksiä. Puhumattakaan siitä, että noudatettaisiin edes alkeellisia eurooppalaisen oikeuden periaatteita. Kyse on valtiollisesta terrorista, jota toteuttaa entinen ”rauhan projekti” EU, nykyisin maailman johtava sodanlietsoja.
Voimakas reagointi kaikkiin kansalaispuheenvuoroihin, joissa kritisoidaan EU-eliitin sokeaa ja avoimen rasistista russofobia, ei kerro voimasta vaan hädissään olosta. Vahva demokratia kestää vaivatta kriittiset mielipiteet, vain muodollisesti demokraattinen joutuu aktiivisen sotapropagandan kierteeseen.
Rasistinen Venäjän ja venäläisten pilkkaaminen, väheksyminen, aliarviointi ja muu vihamielinen toiminta ei tee rasistia oikeasti vahvemmaksi, vaan paljastaa heikkouden. Rasisti tekee arviointivirheitä, koska ei nojaudu tosiasioihin, vaan ennakkoluuloihin. Euroopan yhdistynyt russofobinen rintama joutuu koko ajan toteamaan, että toiminta ei ole tuloksellista. Viimeksi Saksassa on avoimesti rauhaa Ukrainaan korostava AfD menestynyt, kun taas sotapolitiikkaa johtava CDU on kärsinyt valtavia tappioita. Tällaista on vaikea välttää, kun yritetään väkisin elää ennakkoluulojen ja vihan perustalla.
Entä jos pitkä sotilaskolonna matkalla Kiovaan olikin Venäjän hybridioperaation tukioperaatio. Sen tarkoitus oli vain panna liikkeelle pakolaisaalto länteen heikentämään Ukrainaa ja EU:ta. Kolonna palasi takaisin, kun aalto oli onnistuneesti saatu liikkeelle.
On outoa, että EU arvostelee Venäjän sananvapautta sen jälkeen, mitä itse ovat tehneet.