Esson baarilla havaitsimme, että ”parlamenttimme” on jakanut samat kokemukset ties kuinka kauan. Meillä kaikilla on nimittäin ollut sama tunne elämästämme murmelina.
Muistattehan elokuvan, jossa mies herää aamulla ja huomaa, että eiliset tapahtumat toistuvat päivästä toiseen. Joskus tulee jokin yllätys, mutta se ei koskaan muuta kokonaiskuvaa.
Otetaan esimerkiksi tämä aamu. Taisi olla jo viidessadas aamu, jolloin Iltalehti tiesi kertoa, että Venäjä on juuri nyt romahtamassa, Putinilla on jo toinen jalka haudassa ja Venäjä on aikeissa hyökätä Nato-maahan. Jokaiselle aamulle löytyy jokin uhka, ja aina samasta suunnasta. Ilman uutta, entistä suurempaa uhkakuvaa emme yksinkertaisesti pysty aloittamaan päivää.
* * *
Kotimaan uutisetkin toistavat itseään: Suomen talouden nousu on aivan oven takana, Alexander Stubbin suosio maailmalla hipoo taivaita ja Petteri Orpo pistää persujen rasistit viimeinkin kuriin. Viimeisin tehtävä kohdistui Mauri Peltokankaaseen, mutta pääministerin tuntien elämme tässäkin asiassa murmelina emmekä tarvitse odottaa tuloksia.
Viimeisimmästä rasismikohusta juolahti Essolla mieleen, onko Peltokangas koskaan katsonut seinällä olevaa maalausta, kuunnellut Beethovenia tai vanhaa jazzia, nähnyt teatteriesitystä tai lukenut kirjaa – Aleksis Kiveä tai edes yhtä runoa?
Ei. Hänellä on aina ollut kiire vihata.
* * *
Joihinkin päiviin kuuluvista yllätyksistä ensimmäisenä tulee mieleen Gaza. Israelin siellä toteuttama kansanmurha oli joitakin kertoja median kakkosuutisena, mutta jälleen tänään, murmelipäivänä, koko sota on jo unohdettu, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut – ei toissa päivänä eikä eilen. Huomenna heräämme aamuun, eikä Gazan kansanmurhaa ole koskaan edes tapahtunut.
Halukkaiden maiden ryhmäkään ei ole huomannut Gazan tuhoa, sillä kädet ovat olleet täynnä tärkeämpää pohdittavaa: otetaanko Moskovaan yhteyttä vai ei, kuka ottaa, jos ottaa, ja mitä tehdään, jos Putin ei vastaakaan. Nämäkin kysymykset tulevat esiin joka aamu, eikä edes Stubbimme uskalla tarttua luuriin.
* * *
Ei muuten ole lainkaan hauskaa, että murmeleiksi meidät ovat saaneet sopulit! Siis valtamedian uutistoimitusten toimittajat, joiden lauma-ajattelu näyttää olevan suoraan eläinmaailmasta peräisin. Siellähän sopulit kokoontuvat yhteen ja vaeltavat kaikki samaan suuntaan, samaan tahtiin kohti jyrkännettä kuten toimittajat kohti historian roskakoria.
Kuva: Murmeli, lähde: Wikimedia Commons, lisenssi SA-BY-SA 4.0
1 kommentti julkaisuun “Päivä murmelina”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Suomen valtamedia (varmaan myös muu läntinen) on vajonnut sotapropagandan tilaan. Siksi uutisointi Venäjästä, Ukrainasta, EU:sta, Yhdysvalloista, Iranista, jne. – jos sitä uutisoinniksi voi kutsua – on valehtelevaa, demonisoivaa, vääristelevää ja manipuloivaa tai toisaalta ihailevasti valehtelevaa, manipuloivaa ja vääristelevää. Aivan sama periaate kuin jos poliisit ja tuomioistuimet suhtautuisivat rikoksiin sen mukaan, ketkä ovat tehneet eikä sen mukaan, mitä on tehty.
Yleensä perustuksen täytyy olla kunnossa, jotta homma onnistuisi ja kestäisi. Median suorittaman aivopesun tapauksessa riittää, että perustus näyttää ja sen uskotaan olevan kunnossa. Venäläisiin kohdistuvan rasistisen russofobian pohja juontaa ainakin sadan vuoden takaa, mutta uhkakuvaa alettiin jälleen tehostaa 2000-luvulla – Venäjän pyristeltyä irti lännelle alisteisesta roolista – kehittelemällä samalla sen rajoille erilaisia Venäjä-vastaisia sotilaallisia ja muita projekteja.
Ukraina-projekti on projekteista suurin, näyttävin ja merkittävin. Tehtiin monenlaista laitonta, Venäjää uhkaavaa ja venäläistä väestöä sortavaa. Tiedettiin tai arvattiin, ettei Venäjä voi vain katsoa sivusta ja ettei myöskään Ukrainan venäläisväestö hyväksy USA-Naton ja Ukrainan natsihenkisten toimintaa. Toisin sanoen Ukrainan saattaminen sisällissotaan ja sotaan oli suunniteltu lännen ajatushautomoissa. Tavoite tietysti oli ja on Venäjän tuhoaminen, alistaminen ja/tai heikentäminen.
Mitä mediaan tulee, niin Ukraina-projektin edetessä ja kuumentuessa propagandaa tehostettiin entisestään. Sinisilmäiseen Suomen kansaan se on ikävä kyllä tehonnut. Täytyy nyt toivoa, että vältytään sodalta. Jos vältytäänkin, niin ilman voimakasta ulkopuolista Venäjään myönteisesti tai edes muutoin järkevästi suhtautuvaa läntistä vaikutusta Suomen paitsioasema kestänee vuosikymmeniä.
Itse emme omasta aloitteestamme kansana ymmärrä – tai tyhmien sopimustemme velvoittamana edes voi – ruveta suhtautumaan Venäjään ja venäläisiin ystävällismielisesti ilman kaksoisstandardeja, siitä viimeistään media pitää huolen. Toisaalta eivät päinvastaiset sopimukset estäneet meitä ryhtymästä Venäjän viholliseksikaan, joten eivät ne kai voi olla myönteisenkään kehityksen esteenä.