Yhdysvallat on käyttänyt lähes kaikki Lähi-Itään tuodut Tomahawk-ohjukset.

Iranin sota käännekohdassa?

Kari Kuutti

Viisi viikkoa jatkuneissa Iranin pommituksissa on kuollut tai haavoittunut jo yli 100 000 iranilaista. Pommi- ja ohjusiskut ovat tehneet suurta tuhoa sotilaallisten kohteiden ohella myös koko yhteiskunnassa.

Yhdysvaltojen ja Israelin iskujen kohteina on ollut jo yli 700 koulua ja 300 terveyskeskusta. Iran kontrolloi yhä laivaliikennettä Hormuzin salmessa eikä sen kyky iskeä ohjuksilla takaisin Israeliin ja Persianlahden eri kohteisiin vaikuta olennaisesti vähentyneen. Iran uskoo kestävänsä nykyisen kaltaista sotaa hyökkääjiä kauemmin.

Ainoakaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin sodalle asettamista alkuperäisistä tavoitteista ei ole toteutunut. Hän haluaisi selvästi päästä eroon sodasta, mutta tavalla, jossa hän voisi selittää hyökkäyksen voitoksi. Tämän tekee vaikeaksi myös se, että Hormuzin salmi on nyt kokonaan suljettu Yhdysvaltain ja Israelin alusten ohella myös näiden maiden liittolaisilta.

Sota saattaa nyt olla käännekohdassa ja Yhdysvaltain presidentillä on nyt valittavanaan erilaisia tapoja jatkaa.

Trump voi ensinnäkin ilmoittaa sodan voitetuksi, komentaa joukot kotiin, ja jättää koko sotku muiden selvitettäväksi. Tämä olisi epäilemättä järkevintä, mutta se olisi samalla tappion tunnustamista. Se voisi myös johtaa siihen, että Yhdysvallat voisi menettää tukikohtansa ja arabiliittolaisensa sekä Persianlahdella ja mahdollisesti laajemminkin Lähi-Idässä. Ehkäpä jopa lopullisesti.

Toisena vaihtoehtona on kiihdyttää pommitusiskuja vielä nykyisestä Irania vastaan. Vastassa on kuitenkin käytännön ongelmia. Yhdysvaltain sotalaivasto on jo käyttänyt lähes kaikki Lähi-Itään tuodut Tomahawk-ohjukset. Uusia ohjuksia on saatavissa vain etäämmällä olevissa satamissa.

Iran on pakottanut iskuillaan Abraham Lincoln-lentotukialusta ja Persianlahden lentokenttiä vastaan USA:n ja Israelin käyttämään kaukana Iranista sijaitsevia kenttiä. Niistä tapahtuva operointi vaatii hävittäjäpommittajien välitankkausta kumpaankin suuntaan. Se hidastaa pommitusiskuja ja harventaa niiden välejä. USA on jo nyt joutunut käyttämään apuna strategisia B1- ja B52-pommittajia, jotka operoivat aina Britanniasta saakka.

Kolmantena vaihtoehtona Trumpilla on aloittaa lentopommitusten ja ohjusiskujen lisäksi myös maajoukkojen hyökkäykset Iranin alueelle. Maajoukkojen tavoitteina voisi olla Iranin öljyn päävientisataman Khargin saaren valtaaminen, Hormuzin salmen avaus valtaamalla Iranilta riittäviä kaistoja salmen rantaa ja lisäksi Iranin rikastetun uraanin varastojen haltuunotto.

Lähi-Itään on jo tuotu kaksi maihinnousua tukemaan tarkoitettua kevyttä lentotukialusta ja niiden apulaivoja. Kyse on kaikkiaan noin 10 000 maihinnousuun ja maataisteluihin koulutetusta sotilaasta. Tätä on pidetty sodan jatkamisessa varsin mahdollisena suuntana.

Amerikkalaislentäjän ”pelastusoperaatio” on sotapropagandaa

Parin viime vuorokauden aikana paljon julkisuutta on saanut tapahtumaketju Irania pommittaneen lentäjän alasampumisesta, etsinnästä ja ”pelastusoperaatiosta”. Yhdysvaltain mukaan Iran ampui alas F-15 -hävittäjän, lentäjät pelastuivat heittoistuimilla, mutta putosivat ”vihollisen” eli Iranin alueelle. Heidän etsimisekseen ja pelastamisekseen järjestettiin laaja ”rohkea” ja ”sankarillinen” operaatio, joka onnistui ja lentäjät saatiin turvaan.

Tarinassa vähemmälle huomiolle jäi se, että USA menetti toisenkin hävittäjän, kaksi kuljetuskonetta ja useita helikoptereita. USA on esittänyt lentäjien pelastuksen suurena voittona. Useat Iranin sotaa seuraavat kommentaattorit ovat kuitenkin skeptisiä. Voi olla, että lentäjät todella pelastettiin, mutta pelkäksi pelastusoperaatioksi hanke vaikuttaa liian raskaasti resurssoidulta.

Paikka, jossa kuljetuskoneet tuhoutuivat, on suhteellisen lähellä Iranin Natanz-ydintutkimuslaitosta, jossa uraania on rikastettu. Moni epäilee, että kyseessä olikin yritys perustaa tilapäinen tukikohta Iraniin rikastetun uraanin kaappaamiseksi Yhdysvaltain haltuun. Hanke kuitenkin paljastui ja epäonnistui.

Yhdysvaltain sotaministeriössä Pentagonissa tapahtui ”pelastusoperaation” edellä puhdistus, jossa toistakymmentä kenraalia erotettiin suurin piirtein yhtä aikaa. Kenties erotetut kenraalit eivät suostuneet toteuttamaan vaarallista operaatiota. Tapauksesta saadaan ehkä myöhemmin lisää tietoa – tai sitten ei.

F-15 -hävittäjän pudottaminen osoittaa kuitenkin sen, että Iranilla on toimiva ilmatorjunta. Jos USA:n ja Israelin koneet alkavat yhä enemmän tunkeutua Iranin ilmatilaan, niitä ammutaan alas myös enemmän. Tähän asti iskut on tehty etupäässä JASSM- ohjuksilla Iranin rajojen ulkopuolelta.

JASSM-ohjuksia ei kuitenkaan ole USA:n varastoissa loppumattomasti. Nyt arvioidaan, että ohjuksista on todennäköisesi käytetty Iranin sodassa jo noin puolet. Gazan pommitusten tapaista täydellistä tuhoa varten lentokoneiden pitäisi tulla paljon lähemmäksi, liitopommeilla ehkä 60 kilometrin päähän ja varsinaisilla lentokoneista pudotettavilla pommeilla lähes kohteen päälle. Eli alueelle, jonne Iranin lähitorjunta hyvin yltää.

Kuva: U.S. Navy, Public Domain. 

14 kommenttia julkaisuun “Iranin sota käännekohdassa?

  1. Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja totesi tänään, että Arabiemiraatitkin ovat nyt havainneet, että USA:n tukikohdat eivät tuo maalle turvallisuutta vaan altistavat hyökkäyksille.

    Miksi Suomen Natoon vieneet henkilöt eivät tajunneet tätä? Tajuavatko nyt? Osa kansasta kyllä tajusi, mutta heiltä ei kysytty.

    Tässä vielä näyte Iranin valtiollisesta mielipidevaikuttamisesta. Kiinnostavaa on se, että Vapaudenpatsaalla on epäjumala Molokin sarvet ja se tuhotaan lopussa.

    Trumpin demokratia ja öljy ovat aika kalpeita perusteita sodalle verrattuna siihen, kun vastapuoli sotii jumalansa nimissä jumalattomuutta vastaan. Saa nähdä, vetääkö Trump vielä jumala-kortin esiin.

    https://x.com/lbgamestips/status/2036727624710475931

    1. ”Saa nähdä, vetääkö Trump vielä jumala-kortin esiin.”

      Tarvinneeko, sillä 1 taalan setelissähän todetaan:”In God we trust”…Allekirjoittanutta hymyilytti aikanaan, kun Ahtisaari toi jenkkikulttuurin Presidentin Linnaan todeten aina puheensa jälkeen ”Jumalan siunausta”. Olen usein
      pohdiskellut ”Jumalan” olemusta kristittyjen aivoituksissa. Lähes uskonnosta toiseen aseet tulevat siunatuiksi kyseisen olion taholta..

      1. On uskoa ja uskonnollisuutta, kaksi aivan eri asiaa. Varmaan Trump on uskonnollinen tai näyttelee sellaista(kin), jos katsoo sen hyödyttävän aikeitaan. Hänellä on ympärillään ihmisiä, jotka saattavat olla oikeastikin uskovia, mutta aivan harhassa mm. Israel-näkemyksissään. Niin harhassa, että kannattavat jopa vääryyttä ja väkivaltaa.

        1. ”Hänellä on ympärillään ihmisiä, jotka saattavat olla oikeastikin uskovia, mutta aivan harhassa mm. Israel-näkemyksissään. Niin harhassa, että kannattavat jopa vääryyttä ja väkivaltaa.”

          Sikäläiset analyytikot nimittävät heitä ”sionisteiksi”..

          1. Käsittääkseni on myös sellaisia kristittyjä sionisteja, jotka eivät kannata vääryyttä ja väkivaltaa, mutta huomioideni mukaan väärä Israel-teologia johtaa helposti ja ehkä jopa useimmat kannattamaan suoraan tai epäsuorasti kaikkia Israelin tekemisiä ja vääristelemään Lähi-idän tapahtumia. Yksi syy on se osa kristillisestä mediasta, joka tukee kaikessa Israelin nykyistä valtiota, ja tietenkin muutamat melko fanaattiset saarnaajat.

  2. Kaikki on mahdollista valheiden valtakunnassa. Nyt Trump kerskuu pakottaneensa Iranin suostumaan Iranin asettamiin neuvotteluehtoihin. Musta voidaan puhua valkoiseksi. Onko tämä vain juoni että saadaan kahden viikon tulitauko? Sitten kaikki on taas toisin.

    1. Antaa Trumpin kerskua ja harhauttaa kansaa, sehän helpottaa häntä hyväksymään Iranin ehdot. Jos sota jää tähän, niin voidaan todeta sen olleen häikäilemätön yritys tuhota Iran monien muiden vastaavien (tosin paljon helpompien) jatkoksi sekä ottaa haltuun Iranin öljyvarat ja niiden tärkeä kuljetusreitti.

      Onneksi taitaa jäädä yritykseksi. Valtavasti tuhoa, kärsimystä ja kuolemaa Yhdysvallat ja Israel silti ehtivät aiheuttaa. Lienee ennenaikaista tietää tarkasti, mikä sai Trumpin perääntymään. Israel?, taloudelliset realiteetit?, omien vastustus?, sotilaallisen onnistumisen mahdottomuus?, Iranin kansan yhtenäisyys?, maihinnousuoperaation epäonnistuminen?, kaikkia mahdollisia lakeja rikkoneen hyökkäyksen epäsuosio maailmalla?

      Trumpin perääntyminen ja Iranin vaatimusten toteuttaminen (Iranin torjuntavoitto, jos tämä siis jää tähän) ovat pitkällä tähtäyksellä eduksi Iranille, vaikka toisaalta mikään ei korvaa kaikkea tuhoa tai tuo kuolleita takaisin. Mikään ei myöskään tee tyhjäksi hyökkääjien syyllisyyttä. Jos USA ja Israel olisivat onnistuneet alistamaan Iranin, ne kerskuisivat nyt todellisella mutta häpeällisellä voitollaan.

  3. Osui silmään tällainen kiinalainen kissa-animaatio tästä sodasta: ”US-Iran war explained by Chinese AI animation: Legend of the Valley of Gold”. (Iranilaiset ovat siinä persialaiskissoja!)

    Kun sen katsoo, tulee mieleen, että amerikkalaiset eivät taaskaan ymmärrä, mihin ovat kätensä iskeneet. Sellainen paatos ja eetos videosta välittyy, että USA:n lentäjä-propaganda jää kaikessa tunteellisuudessaan toiseksi.

    https://www.youtube.com/watch?v=As0rplNJTZI

    1. Pauli Brattico selittää tuoreessa YouTube-ulostulossaan, mistä mitä ilmeisimmin oli kysymys ”pelastusoperaatiossa”. Kyse oli lyhyesti sanoen todennäköisesti epäonnistuneesta yrityksestä kaapata Iranin rikastettu uraani.

  4. On tämä maailma epäoikeudenmukainen paikka monessa mielessä. USA ja Israel olisi pitänyt asettaa taloudelliseen, kaupalliseen, diplomaattiseen sekä urheilua ja kulttuuria koskevaan kansainväliseen boikottiin. Jos näin ei tapahdu, niin toivottavasti tapausta sentään muistellaan historian kirjoituksessa esimerkkinä kaksoisstandardeista ja kaksinaismoralismista, jotka vallitsivat maapallolla vielä Yhdysvaltojen imperiumin kukoistuksen viimeisinäkin vuosina.

  5. Voihan Trump kerskua tappaneensa läjäpäin suunnattoman määrän iranilaisia lapsista vanhuksiin, tuhonneensa miljardien dollarien arvosta Iranin infrastruktuuria ja saattaneensa näin Iranin jos ei kivikaudelle, niin ainakin köyhyyteen. Olin kuvitellut Iranin ilmapuolustuksen olevan olematonta tai kyvytöntä, mutta pommitukset ovatkin siis tapahtuneet etäältä.

    Lännessä ei välitetä kuolonuhreista vaikka ne olisivat siviilejä kunhan ovat vihollisen (= maan, joka ei ole alistunut lännen valtaliitolle) kansalaisia. Yhdysvaltojen ja Israelin provosoimattomassa ja petollisessa sekä omia itsekkäitä etuja tavoittelevassa hyökkäyksessä Iraniin on jälleen kysymys suuren luokan rikoksesta ellei jopa kansanmurhasta ja rikoksesta ihmiskuntaa vastaan.

Vastaa