Sergei Lavrov

Kolumnit

AVOIN KIRJE SERGEI LAVROVILLE

Ehkä Suomen talouden vajoaminen Euroopan keskeisten maiden vajoamisen myötä pakottaa myös poliitikot ajattelemaan?

Mauno Saari / 7.12.2024

Arvoisa Venäjän federaation ulkoministeri Sergei Lavrov,

Annoitte äsken perinpohjaisen haastattelun amerikkalaiselle Tucker Carlsonille ja tulitte kuin ohimennen maininneeksi myös Suomen. Sanoitte, että suomalaiset palasivat yhdessä yössä ystävällisyydestä toisen maailmansodan valmistelun aikaisiin asenteisiin, niihin jotka vallitsivat, kun me täällä olimme ”Hitlerin parhaita liittolaisia”.

Mauno Saari

Yhdessä saunominen, yhdessä jääkiekon pelaaminen, sanalla sanoen ystävyys katosi äkisti. Arvelette, että nykyinen vihamielisyys saattoi olla syvällä suomalaisten sydämissä, ja että puolueettomuus oli meille rasite, josta nyt on vapauduttu.

Minä puolestani arvelen, että sarkasminne takana on parempaa tietoa siitä, miksi Suomessa on vallalla suoranainen viha Venäjää kohtaan. Kysymys ei ole kansasta vaan sen eliitistä, joka on aina ja erityisesti historian käännekohdissa johtanut meitä harhateille.

Varmuuden vuoksi sanon, että tällä eliitillä ei ole juuri tekemistä älymystön kanssa, enkä itse asiassa tiedä, onko Suomessa älymystöä. Jos on, se on työntänyt päänsä pensaaseen. 

Kaksi kiistatta älymystöön kuuluvaa on kuollut: professori Matti Klinge ja akateemikko Paavo Haavikko. Klinge toivotti amerikkalaisille miehittäjille jostain maasta hyvää kotimatkaa: ”Go home, yankees!”. Ja Haavikko kirjoitti viimeiseksi jääneessä teoksessaan: ”Suomen suurin uhka on Suomi-niminen valtio”, ja ”ajatellaan, että me rakastaisimme venäläisiä, Venäjää. Emme siis epäilisi ja vihaisi vaan rakastaisimme kuin isoa veljeä. Mahdotonta, tällä politiikalla, tällä luonteella”.

***

Suomen eliitti on aina halunnut liittoutua milloin kenenkin kanssa. Saksa voitti valkoisille sisällissodan vuonna 1918 ja itsenäisyyden alkuvuosina 1920-luvulla maassa tuskin tehtiin ainuttakaan ulkopolitiikkaan liittyvää päätöstä kysymättä ensin Lontoosta, Pariisista tai mistä tahansa. Jo silloin yksi eliitin jäsen kertoi Venäjä-asenteistaan toimiessaan Suomen lähetystössä Tallinnassa. Myöhemmin tämä Eljas Erkko toimi Helsingin Sanomien päätoimittajana, ja kuten tiedetään ulkoministerinä, joka käski Suomen edustajat olemaan suostumatta mihinkään myönnytyksiin Moskovan neuvotteluissa. 

Syttyi talvisota, ”Erkon sota”, vaikka esimerkiksi Mannerheim sotilaana olisi ollut valmis siirtämään rajaa niin, että Leningrad jäisi tykinkantaman ulkopuolelle, ja luovuttamaan jotkut Suomenlahden saaret, koska ne eivät olleet puolustettavissa tai puolustamisen arvoisia.

Tällä hetkellä Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Oyj on pörssiyhtiö, mutta silti siellä vallitsee edelleen Eljas Erkon sotaisa henki. Se näkyy joka ikinen päivä uutisjutuissa ja artikkeleissa. Viha kiteytyi Ukrainan sodan alkuvaiheessa pääkirjoituksen yhteen lauseeseen: ”Venäjä on ajettava kuiluun.”

***

Te puhuitte ystävyyden yhdessä yössä hylänneistä ”suomalaisista”, ikään kuin olisimme tehneet kollektiivisen päätöksen ryhtyä vihaamaan venäläisiä. Näin tavallaan onkin, mutta siihen on syynä pitkäaikainen manipulointi, suoranainen aivopesu. Valtavirtamedian asenne on yhdenmukaistettu. Vuonna 2015 maahan perustettiin Sipilän hallituksen toimesta Mediapooli. Sen johtaja tuli ehkä huolimattomuuttaan kertoneeksi julkisesti poolin tehtävistä, joista yksi oli ”Nato-vastaisen viestinnän” suitsiminen.

Samana vuonna valtioneuvosto järjesti ”informaatiosotaan” liittyvän koulutustilaisuuden. Helsinkiin lennätettiin opettajat amerikkalaisesta yliopistosta. Nämä ”Harvardin pojat” opettivat viestinnän menetelmiään sadalle suomalaiseelle vaikuttajalle. Joukossa oli tietysti merkittäviä toimittajia ja päätoimittajia. Nähtiin tv-keskusteluja, joiden osanottajiksi valikoitui enimmäkseen läntisen eli amerikkalaisen narratiivin kannattajia. Tärkeässä roolissa oli mm. eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin johtaja, joka sai saarnata venäjävastaisuuttaan Ylen ohjelmissa lähes päivittäin.

Suomalaisten aivot tulivat ohjelmoiduiksi ja mahdolliset vanhat epäluulot ja kaunat nostetuksi pintaan. Medialla on ollut tässä keskeinen rooli. On huomattava, ettei sen tärkeimpiä osia ole tarvinnut painostaa venäjävastaisuuteen ja mm. Nato-jäsenyyden ajamiseen. Niiden omistajatahot ovat olleet tällä kannalla, ja ne ovat valinneet itselleen mieluisat päätoimittajat tehtäviinsä.

***

Arvoisa ulkomisteri Lavrov,

Oikeistolla on nyt maa hallussa. Kokoomuksen värisuora on täydellinen, ja valtakunnan kakkonen, eduskunnan puhemies tunnetaan vihantäyteisestä retoriikastaan. Mutta osasyyllinen vallitsevaan tilanteeseen löytyy historiasta. Hän on Urho Kekkonen, sillä juuri UKK opetti vuosikymmenien aikana kansan luottamaan herroihinsa. ”Urkki hoitaa”, kansa tottui sanomaan ja ajattelemaan aina, kun kohdalle osui joku ulkopoliittinen ongelma. Usko herroihin, johtaviin poliitikkoihin on Kekkosen ajan perintö, joka koituu nyt maan vahingoksi, koska perilliset eivät ole Kekkosen veroisia, eivät lähellekään hänen viisautensa ja arvovaltansa tasolla. 

Viisastuvatko nyt vallassa olijat? Minun ennustukseni on, että äly ja realismin taju voivat tulla esiin vasta kriisin kautta. Pieniä halkeamia vihamielisyyden muurissa on jo näkyvissä. Kun kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta on syytetty tai ainakin epäilty Venäjää, esiin nousi sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö, mies jonka arvioita Ukrainan sodasta olen koko ajan pitänyt vähemmän kummallisina kuin useimpien muiden. Hän sai julkaistuksi Yleisradion sivuilla kolumnin, jossa yhtenäinen Venäjän syyttäminen kyseenalaistettiin.

Ehkä hiushalkeamat laajenevat. Ehkä Suomen talouden vajoaminen Euroopan keskeisten maiden vajoamisen myötä pakottaa myös poliitikot ajattelemaan ja etenemään kohti ”arvopohjaista realismia”. Paino sanalla realismi. Ystävyyteen, yhteiseen saunomiseen ja jääkiekkoon on silti vielä pitkä ja vaikea matka. Katuminen ja erehdysten tunnustaminen ei ole helppoa medialle eikä varsinkaan poliitikoille.

Hyvä Sergei Lavrov,

Toivon Teille menestystä äärettömän vaikeassa työssänne ydinsodan välttämiseksi ja rauhan saamiseksi Ukrainaan. Toivon myös ymmärrystä sivistymättömien suomalaisten tökeröön ja lyhytnäköiseen toimintaan. Tällaisia me olemme, me ja johtajamme. Jonain päivänä kaikki voi olla taas paremmin.

Kunnioittavasti,

Mauno Saari

P.s. Julkaisemme syvällisen haastattelunne kokonaan lähipäivinä, muodossa tai toisessa.

 

Tags: ,

22 kommenttia julkaisuun “AVOIN KIRJE SERGEI LAVROVILLE”

  1. Lyhyesti sanottuna Suomessa on russofobinen USA-Naton globaalia etua ajava poliittinen ja muu eliitti, joka on enemmän tai vähemmän hienovaraisesti demonisoinut Venäjää vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Ukrainan kriisistä kerrottiin aluksi tottakin, mutta pikkuhiljaa kerronta muutettiin yhä yksipuolisemmaksi. Venäjän aloitettua interventionsa Ukrainan sisällissotaan kaikki käännettiin ylösalaisin, siirryttiin sotapropagandan tilaan.

    Lopputulemana – jos yleistetään – Suomen kansakin vihaa Venäjää, mutta aivopestynä vääriin käsityksiin. Itse toivon Venäjältä Suomen suhteen loputonta kärsivällisyyttä. Totuutta kannattaa pitää esillä aina tilaisuuden tullen, koska kaikki Venäjä-vastainen toiminta perustuu luotuihin vääriin käsityksiin. Itse päättäjät saattavat tietää, miten asiat oikeasti ovat (vaikka puhuvat päinvastaista), mutta valtaosa kansasta ei tiedä eikä ymmärrä.

    Ongelma on Suomen johdon sitoutuminen EU:n ja USA-Naton politiikkaan ja sen myötä Suomeen tuleva sotavarustelu. Jos täältä aloitetaan sotatoimia, se on oma lukunsa, mutta myös sotilaallisen uhkan kasvattaminen lisää jännitteitä ja sementoi vastakkainasettelun jatkumista. On myös sellainen mahdollisuus, että jossain vaiheessa Venäjä joutuu vaatimaan aseistuksen vähentämistä tai tiettyjen aseiden poistamista Suomesta. Toivottavasti sitä tilannetta ei tule, vaan Venäjä ja Yhdysvallat pääsevät sitä ennen sopimukseen asiasta. Trumpin kaudella se voisi onnistua.

  2. Toivottavasti idässä ollaan tietoisia siitä, että ei täällä kaikki ole päättäjien kanssa samaa mieltä.
    Täällä on paljon ihmisiä, jotka haluaa muutoksen nykyiseen politiikkaan.

  5. Se on Suomen onni että Venäjän johdossa on kaksi sivistynyttä miestä, Putin ja Lavrov. Ajatelkaapa jos Putin olisi sellainen hullu koira joksi länsimedia on Putinia kuvannut. Arvelen että meillä olisi kuumat paikat. Kyllä hullu koirakin kartalta löytyy mutta aika kaukaa, Välimeren pohjukasta. Suomen poliittista johtoa ei nyt sentään voi hulluiksi koiriksi kutsua mutta ehkä räkyttäviksi piskeiksi.

    1. Jos Suomessa on kotimaassa tapana käännellä berbereitä, niin kansainvälisillä areenoilla sellaiset eivät ole vakavasti otettavia toimijoita.Luottamus on helppo menettää mutta vaikea ansaita.Hieno kirjoitus Maunolta.Lavrov on sivistynyt ja älykäs mies, mitä ei voi sanoa kaikista hänen ulkomaisista kolleegoistaan.

  7. Suomessa on kerrottu pitkään muunneltua Venäjä-vastaista totuutta kaikesta mahdollisesta, mutta lopullisesti kansa saatiin vihaamaan Venäjää Ukrainan kriisin avulla. Melkein kaikki siitä on käännetty päälaelleen, liioiteltu, vääristelty, valehdeltu tai vaiettu riippuen siitä, mikä keino on milloinkin arvioitu tehokkaimmaksi Venäjä-vihan kasvattajaksi.

    Me ollaan tosiaan totuttu luottamaan ”herroihin”, mutta myös asiantuntijoihin ja mediaan. Kansa ei ole mitenkään voinut hoksata, että yhtäkkiä näihin ei olekaan mitään luottamista. Toki propagandaa on helpottanut em. vuosien valmisteleva työ ja osassa kansaa piilotellut russofobia, jota sitäkin on myös tarkoituksellisesti ylläpidetty läpi vuosikymmenten.

  8. Tätä ryssävihaa on ollut jo 40-luvulta lähtien. Sotien jälkeen Kekkosen kaudella saatiin Suomen talous nousuun Neuvostoliiton kanssa tekemistä monipuolisista teollisuusurakoista, joista hyötyi kumpikin. Mutta osa kansasta ei antanut periksi, vaan jatkoi ryssittelyä. Osittain siihen oli myös syynä Neuvostoliiton kansan talouden olotila alemmalla tasolla kuin lännessä, jolloin kukoisti kaikenlainen katukauppa. Vähitellen sekin taittui. Kun Neuvostoliitto hajosi ja syntyi Venäjä, niin Venäjän yhteiskuntaa muokattiin ankarasti oligarkkien toimesta ja lännen avulla. Jeltsinin ollessa vallassa Venäjän kuppaus oli huomattavaa. Sitten Jeltsinin terveys petti ja Vladimir Putin nimitettiin presidentiksi. Siitä lähtien Venäjän talous on kohentunut jatkuvasti. Länsi on miettinyt jatkuvasti eri mahdollisuuksia saada Venäjä romahtamaan. Alkoi Ukrainan konflikti yli 10 vuotta sitten, joka sai aikaan sen, että Ukrainan itä ja etelä alueet itsenäistyivät ja Ukraina aloitti sitkeän ampumisen näille alueille. Ja kun sitten Ukraina hyökkäsi kohti itsenäisiä alueita, niin Venäjän oli pakko puuttua peliin ja siitä lähtien Ukrainan alamäki on jatkunut. Samalla Suomessa on media aloittanut negatiivisen ryssittelyn, on sitten ollut kysymyksessä mikä tahansa. Sota lähestyy loppuaan, toivottavasti, Trumpin astuttua virkaansa. Mutta Suomi muiden hölmöläisten tavoin on jatkanut Venäjän ryssittelyä ja tulee siitä maksamaan paljon. Muutokseen tarvitaan nykyisen poliittisen johdon ulosajo ja täydellinen muutos naapuria kohtaan. Milloin se tapahtuu, voi kestää pitkäänkin, mutta Suomen kannalta olisi parempi, että täyskäännös tehtäisiin mahdollisimman pian. Nykyajan nuoriso ei ole oppinut samalla tavalla ryssittelyä, kuin vanhempi sukupolvi ja toivoa sopii, että sieltä nousisi toinen Urho Kekkonen, joka laittaisi kansan ojennukseen ja Suomen kuntoon.

    1. Mitä tulee sitten Sergei Lavroviin, niin hän on maailman kokenein ja pätevin ulkoministeri. Yhdessä Putinin ja muun Venäjän johdon kanssa Suomellakin on mahdollisuus nousta tästä suosta etsimällä uusi Kekkonen, nykyisellä Suomen johdolla ei ole siihen mahdollisuuksia, koska luottoa ei ole eikä tule ennenkuin valta Suomessa vaihtuu.

    3. Tämä ryssäviha luotiin jo itsenäistymisen alkumetreillä. Se oli alkujaan Suomen porvariston käytössä ja saatiin leviämään myös sosialidemokraattisen työväenliikkeen keskuuteen.
      Kyllä on vaikea ajatella, miten nykyinen kansanedustuslaitos ja media voisi muuttaa näkökantojaan, olkoonkin että ovat mestareja takinkäännössä. Ryssäviha on syöpynyt niin syvälle kansankerroksiin, että sitä ei hevin pois kitketä.
      Olen itse jonkin verran pyrkinyt oikomaan pahimpia asioiden vääristelyjä seutukuntamme paikallislehdessä nimeltä Forssan Lehti. Artikkelini ovat selvästi hermostuttaneet lukijakuntaa ja on vaadittu julkaisun kieltämistä, joka nyttemmin on tapahtunutkin. Jos vähänkin arvostelen pääkirjoituksia, jotka pursuavat sotakiihkoa, julkaisu jää tekemättä. Päätoimittaja vaihtui mutta linja säilyi samana, kuinkas muuten. Täytyy heillä olla aimo annos epävarmuutta kannanotoissaan, kun niitä ei sallita julkisesti arvosteltaman. Jos jauhot olisivat puhtaat, ei tarvitsisi peitellä, näin minä näen asian.

      1. ”Sananvapaus on oikeutta ilmaista, levittää ja vastaanottaa tietoa sekä ajatuksia ilman pelkoa, ja ilman laittomia tai mielivaltaisia rajoituksia.”

        Hieno laki, mutta lehdillä on käytännössä ”oikeus” mitätöidä osa siitä olemalla julkaisematta ”vääriä” mielipiteitä.

      2. Ryssäviha alkoi jo kai 1920 -luvulla Suomen itsenäistyttyä. Itsekin tulen konservatiivisesta perheestä, jossa neukkulasta ei pidetty. Isäni kävi paljon 70-luvulla ja 80-luvun alussa NL.ssä työmatkoilla ja kertoi minulle, että ei venäläiset ihmisinä ole pahoja vaan pikemminkin lämpimiä. Olin silloin 10 -vuotiaana vähän ymmälläni, mutta aikuisena asia on valjennut. Ja vaikka ei olisi NL:stä pitänyt niin nyky Venäjä on täysin eri valtio eli sillä perustella (NL) on suorastaan tyhmää vihata edelleen venäläisiä.

    4. Ryssävihaa on Suomessa (tai Ruotsin alueella ”Suomi”) esiintynyt ajoittain jo satoja vuosia sitten esimerkiksi isovihan aikana, jolloin venäläiset ryöstelivät Suomen aluetta jopa Pohjois-Suomea myöten. Nuoria ihmisiä vietiin orjiksi ”Vennään maalle” ja kauemmaksikin. Kauppatavaraksi kelpaamaton väestö tapettiin ellei ehtinyt mennä lipettiin.

      Ryssäviha heräsi ”Ruususen unestaan” ns. sortokausien alettua 1800-luvun lopulla. Kiitos heikon Venäjän hallitsijan Nikolai II:n. Suomen sisällissodan aikoihin ryssäviha yhdistyi kommunistivihaan ja sai siten uusia ulottuvuuksia. Nykyinen vihakin on samaa alkuperää, vaikka kommunistit eivät Venäjällä enää näyttelekään suurta roolia. Venäjän heikko hallitsija Jeltsin aloitti tämän kierteen, jossa nyt ollaan.

      Venäjän kannalta oli onni, että Jeltsin teki edes yhden oikean teon ja valitsi seuraajakseen Putinin, joka on Pietari Suuren veroinen hallitsija. Ilman Putinia Venäjä saattaisi nyt olla Yhdysvaltain ja muun ”lännen” vapaata ”metsästysmaata”.

      1. Suomalaisten ”ryssävihan” alkulähteet löytyvät Ruotsin (R-Suomen) kuninkaiden Venäjää vastaan käymien sotien historiasta, joiden taistelutantereena ”itämaa” usein oli. Suurin syyllinen lienee Kaarle XII, joka 1700 aloittamassaan sodassa ”rymisteli” voitokkaasti Pultavalle asti, jossa koki musertavantappion 1709. Siitä alkoi ”kotimatka”, joka päättyi ”Isoviha”-nimen saaneeseen ajanjaksoon. Tuo ajanjakso lienee ”heimo-suomen” ajoista rankin.
        Hyvänä kakkosena Venäjän tsaarien härnääjänä tuli Kustaa III , joka 1788 aloitti ”Kustaan sodaksi” nimetyn kahakan.Se päättyi 1790 . Kolmantena tulee Kustaa IV Aadolf, joka ”pani hanttiin” tsaari Aleksanteri I:n yritystä vallata Suomi, jonka itse Napoleon oli hänelle kumppanuudesta luvannut.

  9. Tämä ryssäviha joka oli välillä vähän piilotettunakin, on ollut pinnan alla jo kauan. Minulle naureskeltiin kun kerroin noin 15 vuotta sitten lukeneeni Rajaportin saunan vieraskirjasta erään nuorten miesten kirjoituksen. ” tulisipa talvisota että voitaisiin lasketella ryssillä mäkeä”. Minua kuitenkin säväytti kirjoituksen sävy,huoletkin todella.

    1. Nyt itsenäisyyspäivänä, kun taas vouhotettiin Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, sitä vuorotahtiin lukien, tuntui asia vastenmieliseltä hengen nostatukselta. Tuo kirja on varmasti ollut ilmestyessään sodan kokeneille sodan vastainen ja muillakin tavoin tärkeä, mutta nykyisille lukijoille jopa jotain aivan päinvastaista ja suorastaan vahingollista. On suorastaan alkanut epäilyttää, että kirjan elokuvaaminen vielä kerran, siis tämä Louhimiehen elokuva, ei ole ollut pelkästään taiteellisesti tai taloudellisestikaan motivoitu hanke. Kirjan kuvaama sota oli Suomen sodista selvästi se kunniattomin, mutta sitä ei muisteta tuoda esille, eikä se haittaa Tuntemattoman sotilaan väärinkäyttöä kansalliskiihkon nostattamiseksi.

      1. ”Tuo kirja on varmasti ollut ilmestyessään sodan kokeneille sodan vastainen ja muillakin tavoin tärkeä, mutta nykyisille lukijoille jopa jotain aivan päinvastaista ja suorastaan vahingollista.”

        Olen samaa mieltä. Nykyään kirjan käsittelytapa julkisuudessa lietsoo militarismia, vaikka teos on nimenomaan sen kritiikki.

        Kuten Linna itse sanoi: ”Sotilaille, jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, minä tahdoin antaa kaiken arvostuksen, mutta itse sodalta otin sen pois.”

        Uusi militarismin aalto alkoi mielestäni kenraali Ehrnrootin ylitunteellisista propaganda-esiintymisistä 1990-luvulla.

Vastaa