Viime päivinä Washingtonissa on huhuttu tammikuussa sivuun siirtyvän presidentin harkitsevan myös Yhdysvaltan ydinaseiden siirtämistä Ukrainaan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on pyytänyt kongressia myöntämään Ukrainalle 24 miljardia dollaria lisärahoitusta. Luottamuksellisesta viestistä kävi ilmi, että ainakin kahdeksan miljardia dollaria uudesta avusta käytettäisiin Ukrainan tukemiseen sotilaallisesti. Yhdysvaltalaisjulkaisu Politico kertoi asiasta keskiviikkona.
Politico viittaa kongressilähteisiin, joiden mukaan Biden haluaa saada uuden apupaketin hyväksytyksi jo joulukuun aikana. Viime päivinä Washingtonissa on huhuttu tammikuussa sivuun siirtyvän presidentin harkitsevan myös Yhdysvaltan ydinaseiden siirtämistä Ukrainaan. Presidentti Volodymyr Zelensky on uhannut Ukrainan aloittavan oman ydinaseensa valmistamisen, jos se ei saa riittävää sotilaallista tukea pikaisesti Yhdysvalloilta ja muilta Nato-mailta.
Jo aikaisemmin 6. päivänä marraskuuta Politico kertoi viitaten Valkoisesta talosta saamiinsa tietoihin, että Bidenin hallinto aikoo tukea mittavalla aseapupaketilla Ukrainaa vielä ennen uuden presidentin Donald Trumpin astumista virkaan ensi vuoden tammikuussa. Näin siksi, että Trump on uhannut lopettaa sotilaallisen tuen Ukrainalle, jos se ei suostu neuvottelemaan rauhasta Venäjän kanssa.
Elon Musk arvosteli Bidenin suunnittelemaa Ukrainan tukemista
Trumpin läheisimpiin avustajiin kuuluva Tesla-miljardööri Elon Musk arvosteli keskiviikkona Bidenin hanketta tukea Ukrainaa jälleen kerran uudella valtavalla summalla. ”Tämä ei ole normaalia”, viestitti Musk, joka oli läsnä kun Trump keskusteli ensimmäistä kertaa vaalivoittonsa jälkeen Ukrainan presidentin kanssa.
Muskin ohella myös monet republikaanipoliitikot ovat olleet raivoissaan Bidenin yrityksestä tukea Ukrainaa amerikkalaisten veronmaksajien rahoilla vielä ennen siirtymistään tammikuussa eläkkeelle.
Tapana on aikaisemmin ollut Yhdysvalloissa se, ettei presidentinvaalien jälkeen seuraavan vuoden puolella väistyvä presidentti enää tee merkittäviä sisä- tai ulkopoliittisia ratkaisuja. Biden aikoo nyt rikkoa tämän kirjoittmattoman säännöksen.
Monet republikaanipoliitikot ovat myös todenneet, että Biden pyrkii myöhäisillä aloitteillaan vetämään maton Trumpin alta tämän halutessa päättää Ukrainan sodan neuvotellen. Esimerkiksi senaattori Mike Lee, Utahia edustava republikaani, vaati uuden tuen torjumista.
Edustajahuoneen republikaanijäsen Marjorie Taylor Greene syytti Bidenin hallinnon panevan uudella 24 miljardin dollarin apupaketilla America last eli Yhdysvallat viimeiseksi mukaellen Trumpin iskulausetta America first eli Yhdysvallat ykköseksi. Kongressin jäsen väitti Bidenin hallinnon myös suunnittelevan ydinaseen sallimista Ukrainalle.
Valkoinen talo vaatii Ukrainan lähettämään nuoret miehet rintamalle
Bidenin hallinto vaatii Ukrainaa myös alentamaan sotaan kutsuttavien miesten ikärajaa 18 ikävuoteen, jotta maa saisi riittävästi uutta voimaa huonosti menevään sodankäyntiin. Uutistoimisto AP kertoi keskiviikkona Valkoisen talon lähteidensä kertovan, että ”pelkkä matematiikka Ukrainan tilanteesta kertoo sen, että maa tarvitsee lisää joukkoja taistelemaan”.
Uutistoimiston mukaan Bidenin hallinto kannattaa rintamalle lähetettävien miesten ikärajan alentamista nykyisestä 25 vuodesta 18 vuoteen, koska näin saataisiin asevoimiin uusia ikäluokkia ja runsaasti uutta väkeä.
Zelensky on suhtautunut aikaisemmin kielteisesti ikärajan laskemiseen, mutta monet odottavat hänen saattavan nyt taipuvan Yhdysvaltain painostukseen. Myös useat eurooppalaiset sotilasviranomaiset ovat todenneet, että Ukraina ei niinkään kärsi aseiden ja muiden varusteiden puutteista, vaan rintamalle kelvollisten sotilaiden puuttumisesta.
Putin väläytti mahdollisuutta iskeä Kiovan hallinnollisiin keskuksiin
Presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut, että Venäjän asevoimat vastaa lännen päätökseen sallia Ukrainan iskevän lännen ohjusaseilla myös syvälle Venäjälle. ”Vastaamme iskuihin, joita Ukraina parhaillaan tekee Venäjän alueelle ATACMS-ohjuksilla”, sanoi Putin torstaina Kazakstanin Astanassa SCTO:n eli kollektiivisen turvallisuusjärjestön kokouksessa.
Putin sanoi Venäjän pidättäytyneen 33 kuukauden ajan iskemästä Ukrainan hallituksen, parlamentin ja presidentinhallinnon tiloihin. Venäjän presidentti kuitenkin totesi, että jatkossa maan asevoimat saattavat tehdä iskuja myös keskuksiin, ”joissa päätökset tehdään”. Kyse on hänen mukaansa vastauksesta Ukrainan ohjusiskuihin Venäjälle.
Venäjän presidentti sanoi maansa puolustusministeriön ja yleisesikunnan parhaillaan valitsevan kohteita Ukrainan alueella, joihin on tarkoitus iskeä. Kyseeseen voivat Putinin mukaan tulla mm. sotilaalliset kohteet, varusteluteollisuuden yritykset ja keskukset Kiovassa, joissa tehdään päätöksiä.
10 kommenttia julkaisuun “Biden pyysi kongressilta salaa 24 miljardin dollaria uutta tukea Ukrainalle”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Keskustelu kuului seuraavasti:
Biden: I want new clean underpants and ice cream.
Blinken: Did you say nuclear weapons to Ukraine?
Biden: Yes. Now!
”Länsi” on jo hävinnyt taloussodan eli Venäjän kukistamisen sanktioilla. Ne ovat purreet ”omaan nilkkaan” paljon pahemmin kuin Venäjään.
”Länsi” on myös häviämässä kuuman sodan. Nämä Bidenin miljardit ainoastaan pitkittävät loppua ja Ukrainan kansan kärsimystä.
”Länsi” on sen sijaan jo sodan alussa voittanut informaatiosodan. Emme ole koskaan maailmanhistoriassa nähneet sellaista misinformaation, disinformaation, harhaan johtamisen ja tosiasioiden kertomatta jättämisen sumaa lännen mediassa kuin tämän sodan aikana. Valitettavasti lännen valtamedialla on käytännössä tiedotusmonopoli. Ehkä jopa 90% Suomenkin kansalaisista ovat aivopestyjä ja sen seurauksena pysyvässä russofobian hurmoksessa ja sotakiimassa.
”Emme ole koskaan maailmanhistoriassa nähneet sellaista misinformaation, disinformaation, harhaan johtamisen ja tosiasioiden kertomatta jättämisen sumaa lännen mediassa kuin tämän sodan aikana. Valitettavasti lännen valtamedialla on käytännössä tiedotusmonopoli. Ehkä jopa 90% Suomenkin kansalaisista ovat aivopestyjä ja sen seurauksena pysyvässä russofobian hurmoksessa ja sotakiimassa.”
Näin on!
USA n omakin väki alkaa jo kyselemään miksei tulvien uhreille tarkoitettua rahaa ei kuulu,ei näy. Noin 50 miljardia dollaria on arvioitu tuhojen hinta. Oma väki siellä on kyllä antanut rahaa heti tuhojen jälkeen. Varsin isojakin summia. Valtionnrahat menevät Ukrainaan?
USA ja sen liittolaiset aloittivat tämän sodan jo yli 10 vuotta sitten. Silloin tehtiin suunnitelma Venäjän kukistamiseksi ja siihen menivät mukaan USAn lisäksi useimmat länsimaat mukaanlukien Suomi. Silloin oli presidenttinä Suomessa Sauli Niinistö. Niinistö johdatti koko ajan Suomea tekemään päätöksiä USAn haluamaan suuntaan Natoon, DCAhan ja uusia hävittäjähankintoja. Kun nyt tilanne on se, että Venäjä ei kaadukaan, niin lännen johto on sekaisin mitä tehdä. Biden yrittää tehdä sen mitä on vielä voi tehdä. Rahan ruinaus veronmaksajilta ja ydinohjuksien toimittaminen Ukrainaan. Jälkimmäinen operaatio olisi viimeinen naula Ukrainan arkkuun. Jos USA toimittaa ohjuksia, niin ne on vietävä Ukrainan rajojen sisäpuolelle, muuten niitä ei voi ampua Venäjälle. Jos ohjukset ammutaankin muualta kuin Ukrainasta, niin se maa on tuhon oma. Jos ohjukset kuskataan Ukrainaan ja ammutaan sieltä, niin Ukraina kohtaa sen jälkeen lopun. Miten käy, toivotaan, että Biden, Blinken ja kumppanit tulisivat järkiinsä. Toivotaan järjen käyttöä, mutta pelätään pahinta loppua.
Tämä uutinen, jos mikä, todistaa USA:n käyvän ”sijais sotaa” (broxy war)..
Kenen rahoja Biden oikein jakelee?
Ilman satojen miljardien dollareiden ja eurojen tappovehkeitä Ukraina olisi edelleen Ukrainassa! Lisäksi kärsimystä huomattavasti vähemmän.
Ikävää varsinkin ajatellen kaikkea kuolemaa ja kärsimystä, mitä sodan jatkaminen aiheuttaa. Jos tuo jätetään huomiotta, niin sodan jatkuminen voi olla Venäjän kannalta ”hyväkin” asia. Kovin hätäinen rauha puhumattakaan hätäisestä tulitauosta voisi vaarantaa Venäjän tavoitteiden saavuttamisen. Tilanteen epämääräisyys on haitaksi, kun eri tahoilta tulevat painostamiset ja kompromissiodotukset muutenkin varjostavat neuvotteluja.
Toivon rauhaa mitä pikimmin, mutta ymmärrän asian olevan vaikea molemmille osapuolille. Länsi tämän kaiken aiheutti ja lännellä olisi ollut monta tilaisuutta tämä lopettaakin, joten sen puoleen ei ole yllättävää, jos länsi haluaa ukrainalaisten hyväksikäytön edelleen jatkuvan. Luultavasti vain sama trendi jatkuu kuin tähänkin asti eli Ukraina menettää sitä enemmän, mitä kauemmin länsi tekohengittää konfliktia.
Kuka muuten hyötyy/kärsii konfliktista? Riippuu tarkastelutavasta. Tavallaan suuria menettäjiä ovat ne, joiden kansalaisia kuolee eli kärjessä tietenkin Ukraina ja Venäjä. Aineellisestikin ainakin Ukraina on suuri menettäjä. Varmaan myös Eurooppa yleisemminkin, mutta ei Yhdysvallat. Pitkässä juoksussa Venäjä lienee kuitenkin suurin voittaja aineellisessa mielessä. Tai ainakin suuri voittaja siihen verrattuna, miten Venäjälle olisi käynyt USA-Naton voittaessa. Tai kävisi.
Mitä tarkoitat sillä, että Venäjä olisi suurin voittaja aineellisessa mielessä? Luulisin, että Venäjällä olisi intressiä laittaa rahansa muuhun kuin sodankäyntiin.
Venäjä on ahdistettu samaan tilanteeseen kuin kylmän sodan aikaan: kansakunnan resurssit pitää suunnata sotateollisuuteen. Eikös tämä ollut kylmän sodan ja asevarustelukierteen yksi motiivi USA:n toiminnassa: estää sodan tuhoista valtavasti kärsinyttä Neuvostoliittoa kohentamasta kansan elintasoa, kun rahat piti laittaa aseisiin? USA halusi saada sosialismin epäonnistumaan tätäkin kautta.
USA:n aseteollisuus rikastuu nyt, ja USA on kolminkertaistanut kaasun tuonnin valtameren yli Eurooppaan sodan syttymisen jälkeen, kun Venäjän kaasua ei saa enää tuoda.