Sanna Marin Buchassa

BUCHA JA RACAK, KAKSI LAVASTUSTA

Ruumiit ilmestyivät Kiovan lähellä olevan pikkukaupunki Buchan katujen varteen huhtikuun 3. päivän jälkeen vuonna 2022.

BUCHA

Pirkko Turpeinen-Saari

Ruumiit ilmestyivät Kiovan lähellä olevan pikkukaupunki Buchan katujen varteen huhtikuun 3. päivän jälkeen vuonna 2022. Venäjän armeija oli lähtenyt alueelta joitakin päiviä aikaisemmin. Presidentti Zelenskyin hallinto aloitti viestintäoperaation ja väitti maassa makaavien henkilöiden olevan Venäjän armeijan tappamia.

Ukrainan hallintoa tukeva yhdysvaltalainen ja erityisesti brittivaltamedia alkoivat levittää tietoa joukkomurhasta, liittäen siihen koko vuosikymmeniä jatkuneen Venäjä-vastaisen propagandan ainekset.

Lähes kolme vuotta kestänyt tiedonvälitys, jota USAID on rahoittanut Ukrainan osalta, on saanut lähes koko maapallolta Ukrainaan vierailemaan tulleet valtiopäämiehet ja hallitukset saapumaan Buchaan kauhistelemaan presidentti Zelenskyin rinnalla Venäjän ”brutaaliutta” ja vannomaan tukeaan avun tarpeessa olevalle Ukrainalle.

                                                                        ***

Ukraina näyttelee koomikkopresidenttinsä johdolla itsenäistä maata. Kuitenkaan itsenäistä Ukrainaa ei ole olemassa. USA:n ja EU:n yhteisin ponnistuksin valta Ukrainassa kaapattiin v. 2014 Yhdysvalloille 5 miljardin dollarin budjetilla. Tarkka-ampujien avustamana yli 100 kansalaista ammuttiin Maidanin aukiolla. 

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu oli jo asemoitunut Ukrainaan. CIA:lla oli useita tukikohtia Ukrainassa ja maan sisäministeriössä oli kokonainen kerros CIA:n käytössä.

Yhdysvallat itse pitää tärkeimpänä saavutuksenaan Ukrainan sotilastiedustelun siirtymistä CIA:n haltuun.

Vallankaappauksen yhteydessä USA ilmoitti, ketkä tulisivat muodostamaan maan hallituksen – pääministeriksi tulisi Arseny Yatsenyuk.

                                                                    ***

Vallankaappausta seurasi sisällissota Itä-Ukrainan Donbassia vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet vallankaappausta. Alueen pääasiassa venäjänkieliset asukkaat halusivat liittyä Venäjään jo v. 2014.

Kestettyään Ukrainan armeijan ohjusiskuja 8 vuoden ajan Donbassin asukkaat pyysivät Venäjän armeijaa pelastamaan heidät.

Euroopan unionin maat, Bidenin hallinnon rinnalla, eivät halunneet kuullakaan mitään autonomiasta, puhumattakaan itsenäisyydestä. Sen sijaan ne halusivat aseistaa näennäisesti itsenäistä Ukrainaa ja kouluttaa ukrainalaisia miehiä taistelemaan USA:n ja EU:n aseistamina ja Naton kouluttamina Venäjää vastaan.

Kyse oli eräänlaisesta hävityn toisen maailmansodan revanssista.

                                                             ***

Venäjä päätti lopulta lähteä auttamaan venäjänkielistä, venäläisen kulttuurin ja ortodoksisen uskonnon omaavaa kansanryhmää, joiden perustuslailliset ihmisoikeudet oli poistettu.

Venäjä kutsui aseellista Donbassin väestön auttamista ”sotilastekniseksi operaatioksi”. Kevättalvella 2022 Venäjän armeija siirtyi pois Kiovan lähellä olevasta Buchan pikkukaupungista.

Muutamaa päivää myöhemmin Ukrainan hallitus ilmoitti Buchan katuja reunustavan ”venäläisten ampumia” ruumiita. Heti Venäjän armeijan lähdettyä mitään ruumiita ei ollut, mutta parin päivän päästä ne ilmestyivät.

Kolmen vuoden ajan läntinen tiedonvälitys on uskotellut kadulle ilmestyneiden ruumiiden olleen Venäjän armeijan tappamia. Suomessakin on järjestetty marsseja Buchan muistoksi. Buchasta on tullut eräänlainen pyhiinvaelluskohde läntisille poliitikoille, jotka ovat kernaasti uskoneet tarinan. On myös valmistettu Bucha-muistoesineitä, yksi sellainen on toimitettu Vatikaaniin paaville. Bucha-legendan markkinointi on ollut laajaa ja tehokasta.

                                                               ***

Muutama viikko sitten Buchan tapahtumia käsiteltiin ensimmäistä kertaa silminnäkijätodistuksen pohjalta YK:n turvallisuusneuvostossa. Ranskalainen pitkään Ukrainassa toiminut avustustyöntekijä Adrien Bocquet kertoi ajaneensa Azovin natsipataljoonan autossa Buchassa. 

Hän kertoi nähneensä suuria kylmäautoja, joista oli siirretty ruumiita kadun varrelle. Hänelle oli kerrottu, että ruumiit oli tuotu pohjoisesta ja sotilaat olivat taisteluissa kaatuneita. Ruumiille sidottiin putipuhtaat valkeat nauhat käsivarsiin, jotka olivat ristiriidassa mutaisten univormujen kanssa.

Todistaja kertoi joutuneensa kovan paineen kohteeksi maassaan, koska hänen kertomansa totuudet eivät sovi Ranskan hallituksen todellisuuteen. Hän oli menettänyt kotinsa, työpaikkansa ja joutunut puukotuksen kohteeksi. Perhe oli hajonnut.

                                                              ***

Britannia ja USA käyttivät Buchan väitettyjä tapahtumia syynä rauhansopimuksen mitätöintiin Istanbulissa keväällä 2022. Britannian tiedustelu ja CIA ja sen hallussa oleva Ukrainan sotilastiedustelu tietenkin tiesivät mitä Buchassa todella oli tapahtunut. Rauhansopimuksen mitätöinti on johtanut yli miljoonan ukrainalaisen miehen turhaan kuolemaan.

                                               

RACAK

Sosialistisen, liittoutumattoman ketään uhkaamattoman Jugoslavian pommitukset aloitettiin 24. maaliskuuta vuonna 1999 Racakin kylän taistelusta levitettyjen valheiden seurauksena. CIA oli täälläkin asialla. Taistelu oli käyty 15. tammikuuta.

Yhdysvallat oli jo kauan halunnut hankkia itselleen sotilaallisen sillanpääaseman Balkanilla.

Kroaatti- ja muslimi-natsidiasporan avulla CIA rahoitti serbivastaista propagandaa koko 1990-luvun ajan. Serbit olivat Jugoslavian 12 kansanryhmästä ne, jotka ehdottomasti kannattivat demokratiaa ja kaikkien kansanryhmien tasa-arvoa. Serbit olivat enemmistössä koko liittovaltion hallinnossa, mutta osavaltioissa heillä oli enemmistö vain Serbiassa. Siten tavoite tasa-arvosta toteutui vain Serbiassa ja liittovaltiotasolla.

Kosovon albaanit sen sijaan halusivat ”puhtaan” albaani-Kosovon. Väkivallalla ja suoralla toiminnalla he halusivat päästä tavoitteisiinsa. He perustivat KLA-terroristiryhmän, jota rahoitti Hashim Thacin Drenica-mafia-ryhmä. Kaikki albaanit eivät olleet samaa mieltä, mutta kaikki pakotettiin yhteiseen toimintaan. Albaanit kieltäytyivät työskentelemästä valtion viroissa. He eivät käyneet valtion kouluja vaan perustivat omia. Sama koski terveydenhuoltoa.

                                                               ***

Muodostaessaan Euroopan unionia sen tulevat jäsenmaat alkoivat ensi töikseen pilkkoa Jugoslaviaa Saksan liittokansleri Helmut Kohlin johdolla. Jugoslavian partisaanit olivat ajaneet toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan ulos Jugoslaviasta ja vapauttanut keskitysleirien vielä hengissä olevat vangit.

Jugoslavian hajottaminen oli osa Saksan ja siitä riippuvaisten Euroopan maiden kostoa. Tuohon kostoon yhdistyi USA n presidentti Bill Clintonin ja ulkoministeri Madeleine Albrightin tavoite lopulta pommittaa Jugoslavia maan tasalle. Olivathan maan osavaltioiden johtajat kommunisteja ja liittovaltio oli sosialistinen.

                                                              ***

Yhdysvaltojen intressi saada sotilastukikohta Balkanille ja Kosovon albaanien halu poistaa Kosovosta sen alkuperäisasukkaat serbit sai molemmat osapuolet toimimaan yhteisen edun eteen.

Rikollisjärjestön muuttaminen valtioksi oli maailmalla uutta. Kosovosta pyrittiin tekemään ainutkertainen hanke.

Terroristijärjestö KLA ahdisteli viranomaisia ja albaaneja, jotka halusivat tehdä normaalia yhteistyötä serbien kanssa. Vuoden 1999 tammikuussa KLA tappoi serbipoliiseja. Sen seurauksena poliisi ja oikeusviranomaiset ilmoittivat tyhjentävänsä Racakin kylän terroristeista. Kylän asukkaat olivat jo edellisenä kesänä lähteneet ja se oli nyt terroristien tukikohta.

Poliisi ilmoitti päivän ja kellonajan, milloin tyhjennys tapahtuisi. Paikalla olivat ETYJ:n tarkkailija ja lehtimiehet sekä Ranskalainen TV-ryhmä.

Taistelu vuorilla kesti iltapäivään, kunnes poliisit, oikeusviranomaiset ja tiedotusvälineet lähtivät paikalta. Taistelujen uhrien määrää ei pystytty tulituksen johdosta havainnoimaan vuorten rinteillä.

                                                            ***

Seuraavana aamuna oikeusviranomaiset palasivat rekisteröidäkseen uhrit ja ryhtyäkseen toimenpiteisiin vuoren rinteillä kaatuneiden ruumiiden identifioimiseksi ja tutkimiseksi.

KVM:n (Kosovo verification mission) johtajaksi valittu CIA:nkin leivissä ollut yhdysvaltalainen William Walker saapui kylään suuren lehtimiesjoukon keralla. He kävelivät kuopan äärelle, johon oli KLA:n toimesta kerätty suuri joukko taisteluiden uhreja.

William Walker kertoi lehtimiehille ruumiiden olevan teloitettuja. Että heidät olisi raahattu kodeistaan kuopan äärelle ja niskalaukauksella ammuttu suoraan kuoppaan. 

Koska oli lauantai, edellisenä päivänä paikalla olleet lehtimiehet saivat kertomuksensa julkisuuteen vasta seuraavana maanantaina. Sen sijaan William Walker oli kauhutarinansa kanssa yhteydessä pommituksiin valmiiden NATO-maiden hallituksiin, joiden kautta julkisuuteen tuli tarina niskalaukauksella ammutuista siviileistä – naisista ja lapsista.

                                                                       ***

Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan uhrien kuolin tavat ja kuolinsyyt. 

Suomalaisen oikeuslääketieteen professorin johtama työryhmä yhdessä jugoslavialaisen ja valko-venäläisen oikeuslääketieteellisen ryhmän kanssa tuli siihen tulokseen, että ketään ei ollut ammuttu läheltä. Kaikkien ampumavammat viittasivat tapahtumien kulkuun, jossa taistelija makaa vuorenrinteellä luodin sisääntuloaukon ollessa loogisessa suhteessa ulostuloaukkoon.

Suomen ja Saksan hallitukset päättivät salata suomalaisen oikeuslääketieteellisen asiantuntijaryhmän tulokset. Vaikka suomalaiset olivat valmiita heti avauksen jälkeen allekirjoittamaan yhdessä jugoslavialaisten ja valkovenäläisten kanssa yhteisen lopputuleman, Suomen hallitus kielsi ryhmää allekirjoittamasta.

                                                                    ***

Kuukauden kuluttua Racakin tapahtumista, NATO aloitti laittomat pommitukset tuhoten koko Jugoslavian infrastruktuurin. Kuvaan jokaisen pommituspäivän kirjassani ”Lupa olla julma”.

Buchan valehtelu tuotti yli miljoona ihmisuhria. Racakin valehtelu tuhosi maailman 24. sijalla kansantuotteella mitattuna olevan hyvinvointivaltion, muodosti terroristijärjestöstä valtion, ja loi edellytykset YK:n päätöksen vastaisen USA:n sotilastukikohta Bondsteelin rakentamisen aloittamiseen muutama viikko NATO-pommitusten päättymisen jälkeen.


 

12 kommenttia julkaisuun “BUCHA JA RACAK, KAKSI LAVASTUSTA

  1. Kiitos Pirkolle, kun tartuit aiheeseen, josta on ollut vaikea puhua, niin täysin ihmiset ovat uskoneet valtamedian version tapahtumista.

    EU:lla on oma faktantarkistussivusto, jossa tätä ranskalaisen Bocquetinkin tapausta käsitellään ja väitetään miestä valehtelijaksi. Kävin kursorisesti läpi sivuston esittämät lähteet, tässä lyhyt yhteenveto.

    Yksi keskeinen EU:n lähde tässä on kanadalainen yksityinen tv- ja radioyhtiö Chek News. – Kanadan natsiyhteydet ovat olleet jo tiedossa, esim. Kanada on kouluttanut azovilaisia ja siellä oli iso entisten natsien siirtokunta, 1000 henkilöä, joiden jälkeläisistä moni on nyt arvostetuissa asemissa Kanadan yhteiskunnassa. Miksi luottaisin Venäjän ilmeisen vihollisen sanaan tällaisessa kysymyksessä, informaatiosodan raivotessa?

    Toinen lähde on Ranskan valtion mediayhtiö Franceinfo. Yritin selvittää Google Kääntäjän avulla ranskankielisistä teksteistä, mitä perusteita syytöksille valheista on. Väitetään, että Adrien Bocquetin ilmoittamat saapumis- ja poistumispäivät Ukrainan alueelle eivät ole yhteensopivia hänen tarinansa kanssa. Toinen väite on, että Bocquetista otettu kuva Kiovan ulkopuolella on ”montaasi”, koska kuva on ”kaareva”, mutta tarkempaa kuva-analyysiä ei esitetä. Myös miehen yhteyksiä Venäjälle pidetään ratkaisevana todisteena siitä, että hän valehtelee. Enemmän kuin faktoja teksteissä on kauhistelua ja sättimistä.

    Koska länsi on sodan osapuoli, kuten nykyään verenhimoinen Ranskakin, en millään pysty luottamaan Ranskan valtiollisen tv-yhtiön informaatioon. Olenhan nähnyt, miten Ylekin vaikenee faktoista ja vääristelee niitä. Todennäköisesti Ranskassa tilanne on tässä suhteessa vielä huonompi.

    Yhtenä ”faktantarkistajana” on ranskalaisen keskusta-vasemmistolaisen Libération-lehden CheckNews-sivu, jossa on pitkä artikkeli Bocquetista, joka on entinen Ranskan armeijan sotilas. Artikkeli keskittyy kiistämään miehen kuvaukset sotilasurastaan perustaen sen Ranskan armeijan eräiden upseerien että yhden Bocquetin nimettömän sotilastoverin lausuntoihin. Myös Bocquetin mielenterveys kyseenalaistetaan.

    Muina lähteinä on amerikkalainen ajatushautomo Atlantic Council ja venäläisten toisinajattelijoiden sivusto Mediazona, joka on Pussy Riotin kahden jäsenen perustama. (Hiljattainhan tuli tieto, että Pussy Riot oli saanut rahaa UsAidilta.) Myös lähteenä ollut Insiders on venäläisten toisinajattelijoiden sivu. – Voiko heidän antamaansa tietoon luottaa?

    Yksi lähteistä, SkyNews, on amerikkalaisen monikansallisen jättimediafirma Comcastin omistama.

    Human Rights Watch on myös lähteenä. Se haastatteli kevättalvella 2022 kymmentä ukrainalaista asukasta Venäjän hallussa olleilla alueilla joko henkilökohtaisesti tai puhelimitse. Järjestön Euroopan ja Keski-Aasian toimintojen johtaja Hugh Williams sanoo venäläisten tekoja ”tahalliseksi julmuudeksi”. Ennen pestiään Human Right Watchissa mies oli 11 vuotta Financial Timesin kirjeenvaihtajana Manilassa, eli siis länsihegemonian yhden keskeisen toimijan palveluksessa.

    Epäilyksiäni herättää myös se, että Venäjän vastainformaatiota aiheesta ei näy missään länsimediassa. Ihmiset eivät pääse itse vertailemaan ”narratiiveja”.

    Veikkaan, että saamme odottaa vielä pitkään oikean tiedon saamista Buchan tapahtumista. Niiden uutisointi oli keskeinen käänne informaatiosodassa: sen jälkeen venäläisiä pidettiin raakalaisina ja Ukraina sai Euroopan sympatiat – ja rahat. Kansalaiset Euroopassa mielestäni eivät tajua Ukrainan nykyhallinnon oveluutta tai aliarvioivat sitä.

    1. Vaikuttaa vähän siltä, että tosiasioiden paljastuminen edellyttää sitä, että Venäjän armeija pakottaa Ukrainan armeijan antautumaan ehdoitta. Sen jälkeen ”vihreä peikko” ja hänen lukuisat rottansa ”jättävät laivan”. Se taas mahdollistaa Ukrainaan demokraattiset vaalit (ilman natseja – siitä Venäjä varmasti pitää huolen), jonka jälkeen tosiasiat alkavat vähitellen paljastua. Myös Venäjän yhtenä tavoitteena oleva Ukrainan denatsifikaatio edellyttää nykyisen natsihallinnon vaihtoa.

      EU yrittää epätoivoisesti saada tämän sodan jatkumaan, sillä jos käy kuten edellä (tai vaikka Yhdysvaltainkin toivomalla rauhansopimuksella), alkaa myös paljastua EU:n osuus valhepropagandan ylläpitäjänä. Sen seurauksena EU tulee hajoamaan, mikä on pelkästään hyvä asia Euroopalle.

  2. Butšan ja Račakin tapaukset ovat epäilemättä sotapropagandaa perinteisellä kaavalla eli lavastetaan vastapuolen tekemäksi jotain, jota voidaan kauhistella suureen ääneen. Lavastuksia on käytetty, koska niiden käyttöarvo ei liity ”lopulliseen totuuteen”, vaan hetkessä luotuun vahvaan mielikuvaan, jota pidetään yllä, paljastui tapauksista mitä tahansa epäilyttävää. Propagandateho syntyy mielikuvista, jotka on rakennettu. Varsinkin sisällissotatyyppisissä konflikteissa lavastukset ovat tehokas propagandan laji, jota vastaan on vaikea toimia. Propaganda ehtii tehdä tehtävänsä, jos vaikka totuus tapahtumista jouduttaisiin joskus myöntämään.

    Viime vuosina erityisesti Israelin armeijan propaganda on perustunut lähes kokonaan toisen asteen lavastuksiin eli pelkkiin väitteisiin, joita toistellaan täysin piittaamatta tosiasioista. Väitteet 40 vauvan pään katkaisemisesta 7.10.2023 pyörivät edelleen poliitikkojen ja median puheissa, vaikka jopa Israelin armeijan edustajat ovat joutuneet toteamaan, ettei heillä ole todisteita tällaisesta. Se ei estänyt esimerkiksi presidentti Bidenia väittämästä, että hän on nähnyt kuvia. Juuri näin lavastuspropaganda toimii, ihmiset muistavat vain Bidenin ”todistuksen”.

  3. Olipas hyvä kirjoitus Pirkolta.
    Monien muiden asioiden hyvästä syystäkin sanomisen lisäksi, jäi erityisesti mieleen tämä:
    ”Suomen ja Saksan hallitukset päättivät salata suomalaisen oikeuslääketieteellisen asiantuntijaryhmän tulokset. Vaikka suomalaiset olivat valmiita heti avauksen jälkeen allekirjoittamaan yhdessä jugoslavialaisten ja valkovenäläisten kanssa yhteisen lopputuleman, Suomen hallitus kielsi ryhmää allekirjoittamasta.”

    Miksi niin?

    Kysymykset eivät koskaan ole tyhmiä. Vain tyhmä voi esittää tyhmiä kysymyksiä, koska ymmärrys konjunktuureihin on rajallinen.
    Siis mikä oli Suomen hallitus silloin… ?
    Se oli ”Isoruho” Lipposen hallitus.
    Kuka oli Suomen ”tasavallan presidenttinä” silloin. Se oli Martti Ahtisaari.
    Kuka oli rauhan neuvottelijana asiaan liittyvissä yhteyksissä, ja sai lopulta peräti Nobelin palkinnon tekemisistään muiden palkintojensa lisäksi…? Martti Ahtisaari.
    Kuka sitten seurasi Ahtisaarta palkitun organisaationsa toiminnan johtajana…?
    Alexander Stubb ensimmäinen.
    Paneeko yhtään ajattelemaan nykytilanteen suhteen.

    Mitä sitten tulee Nobelin palkintoihin, niin Albert Einstein ei saanut Fysiikan Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriaa koskevien selvitystensä vuoksi, vaan fotosähköisen ilmiön ”havaitsemisesta”, koska Ruotsissa oli silloin alan asiantuntijoita, jotka eivät olleet Einsteinin suhteellisuusteorian kannattajia joko poliittisista syistä, tai muuten muusta kyvyttömyydestään johtuen.
    Ei kuitenkaan voida puhua keksimisestä, koska fotosähköinen ilmiö mm. on ollut olemassa jo paljon ennen Alberttia. Sikäli palkinto meni aivan nappiin, koska sovellukset tarjosivat mahdollisuuden valaistukseen halvalla sähköä säästäen, kaikkine muine sovelluksineen joita LED teknologia tänä päivänä tarjoaa.
    Tässä valossa on käsittämätöntä se vimma, millä kansakunnan majoriteetti haluaa vaeltaa pimeydessä, säästäen toki sähköä, mutta mikä tärkeämpää, säästäen järjen valoa, joka on tämän päivän hallintomme tunnusmerkillisin piirre.

  4. Minulla ei ole henkilökohtaista tietoa asiasta, mutta eräs asia minua tuossa Buchan asiassa on vaivannut koko ajan. Kun niitä ”ruumiita” esitettiin videolla panin merkille, että niiden alla ei ollut lainkaan verta. Yleensä kun teloitetaan ihmisiä on tilanteessa paljon verta. Joku väitti nähneensä yhden ruumiin polttelevan pötkötellessään tupakkaa. Toinen seikka joka tarttui silmiini oli se, kun kaksi ”venäläistä” sotilasta ampuivat kaksi siviilimiestä. Tilanne sattumoisin tallentui valvonta kameraan ihan hd:nä. Kun katsoin kyseisen videon niin ne kuulien iskemät olivat kaukana kadussa ohi niiden siviilimiesten, jotka kyllä komeasti lensivät katuun.
    No nämä nyt on näitä Kiovan aave juttuja.

  5. Länsimaita vaivaa sisäsyntyinen tai ulkoa tietoisesti syötetty itseihailun kulttuuri, joka on otollinen alusta tuollaisille lavastuksille menestyä kansan keskuudessa. Valtaosa kansasta ei sinänsä haluaisi pahaa muille kansoille, mutta kun ylivallan ideologian vallassa oleva eliitti – media mukaan lukien – käyttää kohteiksi ottamiensa demonisoimisessa propagandaa, kansa uskoo sen ja lähtee mukaan vaatimaan pahoiksi uskoteltujen rankaisemista.

  6. Buchan lavastus oli kyllä välittömästi esillä useassakin vaihtoehtomediassa mutta sen ääni ei kantautunut suurelle yleisölle. Tiedettiin, että Venäjän joukot olivat poistuneet päiviä aikaisemmin ja että Buchan pormestari oli julkisesti juhlinut tätä poistumista eikä kaduilla ollut mitään surmattuja ihmisiä. Joku kuvaaja oli myös ollut paikalla myöhemmin kun lavastusta tehtiin ja hän vuoti siitä kuvia julkisuuteen.

    Mutta asiasta puuttuu lisäksi suhteellisuuden taju. Olettakaamme, että poistuvat joukot olisivat surmanneet siviilejä. Paha rikos mutta eihän se sodan suuressa kuviossa estäisi rauhan tekoa. Propagandalle se oli tarkoitettu ja siinä taas propaganda voitti. Ja ellen väärin muista Zelenskykin sanoi jossain tilanteessa, ettei Bucha ollut esteenä Istanbulin sopimukselle.

    On hyvä myös muistaa, että ns. hyviksetkin ovat tehneet järkyttäviä rikoksia siviilejä kohtaan kuten Dresdenin pommitus. Kaupunki ei ollut sotateollisesti tai taloudellisesti merkittävä mutta joutui länsivaltojen kostopommituksen kohteeksi kun Saksan tappio sodassa oli jo selviö. Valtavat pommimäärät synnyttivät tulimyrskyn Dresdenissä joka tuhosi talot ja asukkaat. Kurt Vonnegut on kirjoittanut siitä romaanin Teurastamo 5. Mikä oli Dresdenin tuhoamisen tarkoitus ? On päätelty, että se oli sama kuin atomipommien pudottaminen Japaniin. Puna-armeija oli lähestymässä kaupunkia joka tuhottiin ennen sen tuloa. Näin haluttiin varoittaa Moskovaa: Katsokaa mikä tulivoima meillä on käytössämme.

  7. Järkyttäviä totuuksia. Haluasi ajatella, että korkeassa asemassa olevat läntiset poliittiset vaikuttajat on huijattu esittämään surevia humanisteja hautojen äärelle, mutta luulen kuitenkin, että he ovat osa tuota teatteria. Erityisesti parhaan naissivuosan tittelistä on käyty tiukka kisa. Haluaisin nähdä heidän lääkekaappinsa. Onko siellä hyvät unilääkkeet?

  8. Käsittämätöntä. Ihan vetää hiljaiseksi. Ja vain ja ainoastaan poliittisen vallan ja maallisen rikkauden saamiseksi.
    Toivon mukaan Trumpin hallinto saa rauhan Ukrainaan ja pitää näppinsä erossa muilla alueilla. Ongelma on tietysti USAn aseteollisuus, joka tarvitsee sotia, muuten konkurssi tulee. Sama tilanne on muuallakin. Kuten Suomessa. Ehdotan, että lakkautetaan Suomesta kaikki asetehtaat ja ruvetaan tekemään niissä kalakukkoja, pottukukkoja, lanttukukkoja jne., ja ruvetaan myymään niitä ulkomaille. Tai jos suomalaiset eivät osaa niitä myydä, niin annetaan myyntitehtävä ruotsalaisille.

    1. Aatteet ja aseet-kirjassa eräs kirjoittaja muistelee valkoisten ensimmäisiä kutsuntoja Keski-Suomessa 1918: ”Kun 15 vuoteen ei nuoriso ollut Suomessa saanut enää sotilaskasvatusta, oli sotainen mielialakin nähtävästi tänä aikana pahoin laimentunut. Verrattain pieni määrä oli mennyt mukaan taisteleviin joukkoihin suojeluskuntien riveihin.”
      Tuossa on varmasti perää, sillä koti, kasvatus ja ympäröivä yhteiskuntahan ihmisen tekevät. Ilman valmistelua on vaikea saada ketään sotimaan, ensin on ihmisille syötettävä uhkakuva, viha ja pelko. Siinä mielessä kala- ja lanttukukkojen leipominen on kannatettava hanke sotateollisuuden sijaan. Tätä ei militantti sielu tietysti hyväksy kun elämänkatsomus riippuu yhden lauseen varassa, ”jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan” ja siitäkin puolet on jäänyt ymmärtämättä: täytyisi haluta rauhaa.

  9. ’Arvoyhteisön’ toimintatapa näyttää olevan: oman edun ja toisen tappion tavoittelu ja tämän esittäminen hyvän tekemisenä sekä muiden syyttäminen kaikesta pahasta. Tuolta tieltä on vaikea etsiä uutta suuntaa, jos tarve tulisi, kun kaikki on jo tehty korkean moraalin mukaan ja demokratian tähden. Varsinkaan on vaikea katua mitään, kun on vain autettu toisia, taisteltu pahaa vastaan ja sen sellaista.

Vastaa