Scholz, rauhan tekijä?
Tarjolla on jo kokonainen rauhan tai aselevon suunnitelma neuvotteluja varten.
Tarjolla on jo kokonainen rauhan tai aselevon suunnitelma neuvotteluja varten.
Sahra Wagenknecht on hankala arvioinnin kohde, koska hän ei suostu asettumaan sievästi mihinkään valmiiseen poliittisen lokeroon.
Asiantuntija saa kertoa uuden tarinan televisiossa ja muualla joutumatta koskaan vastaamaan kiperiin kysymyksiin.
Mitä kansan ääneltä voisi odottaa, jos eduskunnan valiokunnat sallisivat kansallisen olemassaolon perusasioita koskevan muutosaloitteen tulla kansanäänestykseen?
”Se joka uhkaa Suomen tasavallan liittoutumattomuutta, on valtakunnan vihollinen, sisäinen ja ulkoinen.”
Kun ironia on kyllin syvää, kukaan ei huomaa sitä ironiaksi.
Joe Biden on myös julkisesti ja ylpeillen ilmoittanut olevansa sionisti.
Uuden poliittisen ajattelun mukaan seisomme sodassa tukevissa saappaissa muukalaisten seurassa.
”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”.