Kuin silloin ennen
Olennaisin huomio eurovaaleista onkin, että mitään ei oikeastaan tapahtunut.
Olennaisin huomio eurovaaleista onkin, että mitään ei oikeastaan tapahtunut.
Onko länsileirillä rohkeutta myöntää Nato-vyörytyksen Ukrainan osalta epäonnistuneen?
”On mahdollista, että loppunsa koittaessa romahtava Yhdysvallat hautaa raunioihinsa koko ihmiskunnan”
Suomi soti usean kerran Venäjää vastaan 1900-luvulla. Tulos oli jokseenkin sama joka kerta.
Aikamme suurin erehdys on kuvitella ihmisen saavuttaneen korkeimman kehityksen tason jossakin maapallon osassa.
Jos ei ole aktiivisesti rauhan puolella, päätyy olemaan sodan puolella.
Minun tavoitteeni on lyhyesti sanottuna: Suomi takaisin itsenäiseksi valtioksi.
Venäjä ei tahdo eristäytyä muusta maailmasta
Entä jos Ukrainan sota ei mene niin kuin media ja poliittiset hurmosjohtajamme toivovat?