VIRUS PÄÄTTI TOISIN
Aioin tietysti tulla Naapuriseuran vuosikokoukseen, mutta virus päätti toisin. Influenssarokotus osoittautui höpöhöpöksi. Uskon, että kokous
Aioin tietysti tulla Naapuriseuran vuosikokoukseen, mutta virus päätti toisin. Influenssarokotus osoittautui höpöhöpöksi. Uskon, että kokous
Yhtenäinen Eurooppa, haavekuva. Eurooppa, sotien kehto, ryöstämällä rikastunut kolonialistien paratiisi, kunnes maailma tuli eteen. Euroopan
Helsingin Sanomat julkaisi 20.11.2025 jutun otsikolla ”Venäjän ystävät”. Toimittaja Mikko Gustafssonin kirjoittama artikkelin keskiössä on
Kaksi päivää sitten eli 19.12. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Naapuriseura ry rekisteröitiin. Silloinkin
Tänään on aika sytyttää ikkunalaudalle kaksi kynttilää, valkoinen ja musta. Toinen menneen itsenäisyyden muistolle, toinen tulevaisuudelle.
Mielistely uuden ruhtinaan edessä on menossa kautta ”läntisen” maailman. Donald Trump aloittaa toisen kerran Yhdysvaltain
Suomen tilanne on vakaa ja muuttumaton. Me olemme valinneet puolemme liittoutumalla katoavan yksinapaisuuden kanssa.
”Nyt taistellaan maailman herruudesta ja siinä Suomi on vain strateginen rajamaa, jonka hallintaan sillä itsellään on enää rajallinen mahdollisuus”