Johannes Yrttiaho Ydinasekiellon purkaminen on suuri vaara Suomelle
Ydinaseet on kielletty Suomen ydinenergialain neljännessä pykälässä. Nyt hallitus on presidentti Alexander Stubbin johdolla muuttamassa
Ydinaseet on kielletty Suomen ydinenergialain neljännessä pykälässä. Nyt hallitus on presidentti Alexander Stubbin johdolla muuttamassa
Naapuriseuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin lauantaina Helsingissä pidetyssä vuosikokouksessa kustantajana ja yrittäjänä tunnettu Jauri Varvikko. Naapuriseuran
Naapuriseura hyväksyi lauantaina 28.2. vuosikokouksessaan kannanoton, jossa Suomen hallitusta kehotettiin ryhtymään välittömästi toimiin, jotka mahdollistaisivat
Aamuvarhaisella lauantaina tuli ensiksi uutinen, että neuvotteluissa Iranin ja USA:n välillä oli tehty läpimurto. Iran
Aioin tietysti tulla Naapuriseuran vuosikokoukseen, mutta virus päätti toisin. Influenssarokotus osoittautui höpöhöpöksi. Uskon, että kokous
Narsistinen presidenttimme on irtautunut todellisuudesta ja unohtanut itseihailunsa ja saavuttamansa kansainvälisen huomion lumossa antamansa juhallisen
Nimimerkkien ja nimettömien ”somevaikuttajien” lauma on uhka avoimelle yhteiskunnalle, uhka jopa sivistykselle ja demokratialle. Se
Toimittaja-kirjailija Kari Arvola kuoli 20.02.2026 pitkän sairauden murtamana. Kari oli Naapuriseuran perustajia, sen hallituksen jäsen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja sotilasliitto Naton pääsihteeri Mark Rutte ovat sopineet alustavasti koko arktisen
Yhtenäinen Eurooppa, haavekuva. Eurooppa, sotien kehto, ryöstämällä rikastunut kolonialistien paratiisi, kunnes maailma tuli eteen. Euroopan