Trumpilta poikkeuslupa venäläisöljylle
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on myöntänyt 30 vuorokautta voimassa olevan poikkeusluvan, joka koskee merellä jo olevia venäläistä
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on myöntänyt 30 vuorokautta voimassa olevan poikkeusluvan, joka koskee merellä jo olevia venäläistä
Presidentti Sauli Niinistö ehdotti viime vuoden marraskuussa, että Euroopan pitäisi keskustella suoraan Venäjän presidentin Vladimir
Helsingissä Kolmen sepän aukiolla maanantaina 23.2. klo 16.00 järjestettävässä mielenilmauksessa vaaditaan Suomen ja Yhdysvaltojen välistä
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää välttämättömänä, että eduskunta ja hallitus tekevät uuden arvion amerikkalaisten F-35
Tuli hetki ryhtyä käytännön toimiin Suomen itsenäisyyden ja turvallisuuden puolesta. Perustettiin uusi rauhanjärjestö, joka rekisteröitiin
”Meillä on nyt sopimus”, totesi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa viime
Yhdysvallat, Ukraina ja Venäjä ovat lähellä diplomaattista ratkaisua, sanoo Venäjän presidentin Vladimir Putinin erityisedustaja Kirill
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit sopivat torstaina tapaavansa toisensa mahdollisesti maiden välisessä huippukokouksessa, joka pidettäisiin myöhemmin
Seuraava teksti on tuoreen omakustanteen mainos. Ei kuitenkaan oman, vaan joensuulaisen Martti Vaskosen kirjan, jonka
Kuin jäätyneen järven pinta on tämä kansa hiljaa, kun sitä teuraalle viedään. Pahuus on