Edustaako Donald Trump (yksilönä tai tavaramerkkinä) eliittiä vai ns. vastaeliittiä? Amerikan Yhdysvaltain istuvana presidenttinä kuka tahansa edustaa tietenkin vallassa olevaa eliittiä, joka kysymyksessä olevassa tapauksessa koostuu plutokraateista eli sikarikkaista miljardööreistä ja heidän apulaisistaan.
Erittäin vaikutusvaltaisen virkansa ulkopuolella Donald Trump ei sen sijaan ehkä kuulu kuin eliitin ulkoreunalle, koska on todellisuudessa huonosti menestynyt liikemies (kuusi vararikkoa kertoo kaiken), joka rypee loputtomissa oikeudenkäynneissä. Oman arvioni mukaan Trump on aika tyypillinen vastaeliitin edustaja: katkeroitunut, kostonhimoinen pyrkyri, joka on turhaan tavoitellut itselleen tärkeintä eli pääsyä miljardöörien huipulle, sinne 0,01 %:n porukkaan. Neljän vuoden presidenttiys tarjoaa Trumpista mahdollisuuden korvata aiempi johtava eliitti omalla diktatuurillaan.
Arvioni taustalla on vastikään lukemani Peter Turchinin kirja Lopun ajat : Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen (Terra Cognita 2024, suomennos Juha Pietiläinen). Olen kirjoittanut kirjasta arvion (tai esittelyn), enkä toista kaikkea siinä toteamaani. On kuitenkin syytä avata Turchinin ajattelua, jonka taustalla on nimen kliodynamiikka saanut tilastotieteeseen ja kompleksisuusteorioihin nojautuva eksaktin, kvantitatiivisen historiatieteen muoto.
Turchinin pääteesi on, että ihmisyhteisöissä vakaus ja rauhan aika ovat aina rajallisia ja päättyvät vallan vaihtumiseen (kumoamiseen) useimmiten sadan tai kahden vuosisadan kuluttua. Toisin kuin marxilainen teoria esittää, Turchinin kliodynamiikan mukainen aineisto osoittaa, että kumousta eivät koskaan tee sorretut köyhät, vaan näiden voimaa hyödyntävät vastaeliitin jäsenet.
Vastaeliitti koostuu niistä eliitin jäsenistä, joille ei ole riittänyt merkittävää asemaa hallitsevassa järjestelmässä (hallinto – talous – väkivaltakoneisto). Vastaeliitin jäsenet eivät ulkonaisesti erotu varsinaisesta eliitistä, vaan kyse on vallan huipulta syrjäytymisestä, jonka vain koko järjestelmää tarkkaileva ja ymmärtävä tutkija hahmottaa. Turchinin mukaan kliodynaamikkojen valtavasta tietokannasta ei löydy tapauksia, joissa menestyksellinen vallan kumoaminen olisi toteutunut eli onnistunut pelkästään alistettujen voimin. Gladiaattori Spartacus johti hetkellisesti menestyksekästä orjakapinaa Rooman valtakuntaa vastaan, mutta ei saanut tukea vastaeliitiltä ja hävisi. Venäläiset kumoukselliset saivat johtajikseen Vladimir Leninin kaltaisia älymystön edustajia ja mahdoton eli tsaarilta vapautunut yksinvaltius siirtyi vuosikymmeniksi kommunisteiksi itseään kutsuneiden käsiin.
* * *
Miksi vallassa oleva eliitti ei estä eliitin liikatuotantoa? Turchinin mukaan fiksuimmat diktaattorit ovat kautta ihmisaikojen pyrkineet juuri siihen eli katkerien kilpailijoiden lukumäärän minimoimiseen. Historiallisesti tuoreena esimerkkinä Turchin mainitsee Josif Stalinin, jota hän kutsuu 1900-luvun parhaaksi diktaattoriksi. Stalin ymmärsi vastaeliitin syntymekanismin ja esti fyysisesti ja pääosin brutaalein menetelmin omalle vallalleen vaarallisen vastaeliitin syntymisen. Toiminnan osumatarkkuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta Stalinin elinaikana menetelmä toimi. Neuvostoliitto romahti vasta, kun stalinistisista keinoista luovuttiin ja eliitti alkoi taistella keskenään.
Turchinilla on eliitin ylituotannon lisäksi toinenkin keskeinen teesi, joka on niin radikaali, että on ihmeteltävä kirjoittajan edelleen toimivan yhdysvaltalaisena professorina (alkujaan Peter Turchin tosin oli venäläinen Pjotr Turtšin, joka emigroitui Yhdysvaltoihin 1970-luvulla, mutta on muodollisesti hyvin epäpoliittinen). Tuon valtavaan tilastoaineistoon perustun teesin mukaan yhteiskunnallinen suhteellinen vakaus (ei sotaa, ei jatkuvaa lakkoilua ja muuta levottomuutta) on aina väliaikaista, koska eliitillä on halutessaan aina käytettävissään vaurauspumppu eli mahdollisuus ryhtyä systemaattisesti siirtämään varallisuutta köyhiltä rikkaille. Vakaus alkaa järkkyä, kun vaurauspumppu käynnistyy eli historialliset opetukset unohdetaan tai niistä ei piitata, kun eliitin ahneus voittaa harkinnan.
Kun Turchinin teesejä sovelletaan nykyaikaan, kuten hän itsekin tekee kirjassaan, joka on julkaistu 2023 eli Trumpin ensimmäisen presidenttikauden jälkeen, mutta ennen tietoa tästä toisesta, saadaan karmivan uskottavia ennusteita. Turchin toteaa, että kaikissa ns. vauraissa länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen vallinnut suhteellisen vakauden tila on nopeasti muuttumassa, koska Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin valtakausilla käynnistetty vaurauspumppu on muuttanut länsimaat kleptokratioiksi (ultrarikkaiden diktatuuriksi), mahdollistanut merkittävän suuren eliitin ylituotannon ja johtanut siten lähiaikoina toteutuvan vallankumouksen partaalle.
* * *
Turchin kieltäytyy yksityiskohtaisista lähitulevaisuutta koskevista ennusteista, koska hänen mukaansa kliodynamiikka ei vielä kykene siihen. Mutta hiukan yleisemmällä tasolla se kykenee ja Turchin esittää nykyistä kotimaataan koskevan ennusteen, jonka mukaan Amerikan Yhdysvallat joutuu 2020-luvun aikana tilanteeseen, jossa valta tavalla tai toisella vaihtuu. Ennuste on siis tehty Joe Bidenin hallinnon keskivaiheilla, jolloin kukaan ei uskonut Trumpin toiseen kauteen, tuskin hän itsekään. Mutta se vastaeliitti oli jo olemassa ja prosessi käynnissä. Turchin ei siis arvioi, syttyykö Yhdysvalloissa sisällissota, fasistinen vallankaappaus, sotilasvallankaappaus vai jokin muu kumous, jota emme osaa nimetä. Jostain kumouksesta hän on historiallisen aineiston perusteella kuitenkin vakuuttunut.
Kun lukee Turchinin rauhallisella tutkijanäänellä tekemiä ennusteita nyt keväällä 2025 keskellä Trumpin presidenttinä käynnistämää yhteiskuntapoliittista hirmumyrskyä, ei ainakaan tee mieli naureskella. Emme ehkä osaa vielä hahmottaa, keitä kaikkia radikalisoituneeseen vastaeliittiin kuuluu (he saattavat olla Leninin tavoin turvallisesti näkymättömissä ennen H-hetkeä), emmekä tunnista selkeästi niitä erilaisten tyytymättömien ryhmiä, joita raivostuttaa varallisuuden siirtyminen pienen pienelle eliitille (Yhdysvalloissa ei minimipalkka ole noussut vuosikymmeniin ja kansalaisten keskipituus, joka on Turchinin mukaan erittäin täsmällinen vakauden ja tasapainoisen tulonjaon jälkikäteinen mittari, on pienentynyt neljällä sentillä). Ei silti kuulosta epäuskottavalta, että jonkinlainen räjähdys on uskottava vaihtoehto sille, että kaksi valtapuoluetta jatkavat eliitin palvelemista business as usual, kuten aina ennenkin.
Yhteiskunnalliseen luokkasopuun ja kompromisseihin luottaville Turchinilla on vain ikävää kerrottavaa. Hänen aineistonsa mukaan eliitti voittaa aina, köyhillä tai mediaanituloisilla ei ole koskaan valtaa siihen, milloin vaurauspumppu käynnistetään tai suljetaan. Radikaaleja iskulauseita ja muutosliikkeitä voidaan usein pitää yllä vuosi tai kaksi, mutta jos mikään vasta-eliitin ryhmä ei ota niitä ajaakseen, liikehdintä sammuu tai muuttuu joksikin muuksi, joka ei ole eliitille vaaraksi. Euroopassa on apinoitu Yhdysvaltain kehitystä kaikessa, joten on vain ajan kysymys, milloin olemme samassa tilanteessa. On ollut perusteltua syyttää ongelmista uusliberalistista talouspolitiikkaa, joka on tässä historian hetkessä vaurauspumpun konkreettinen nimitys.
* * *
Olisi ehkä arvokasta ja hyödyllistä pohtia myös suomalaisen sisä- ja ulkopolitikan kiemuroita Turchinin tarjoileman viitekehyksen kautta. Lienee selvää, että myös Suomeen on syntymässä ultrarikkaiden pieni eliitti samalla kun köyhimpien elintaso ja sosiaaliturva heikkenevät eliitin palvelijoiden tietoisin päätöksin (Petteri Orpo ei kuulu suomalaiseen pysyvään eliittiin, hän kuuluu sen palvelijakuntaan, joka vaihtuu vaalien kautta säännöllisesti). Mutta keistä voisi muodostua suomalainen vastaeliitti?
Lienee viimeistään kuntavaalien 2025 jälkeen selvää, ettei sen ytimenä ole maaseudun syrjäytyneitä yllyttävä Perussuomalaiset. Jos puolueen johdolla on ollut fasististyyppisen vallankaappauksen mietteitä (ja miksi ei olisi, varsinkin Jussi Halla-aho on pohdiskellut ääneen paljon sellaista, joka moiseen voisi viitata), osaaminen ei ole riittänyt edes pitämään saavutettua valtaa näpeissä.
Toinen mahdollisuus on Kokoomuksen oikealla laidalla kytevä radikalismi, jota turhauttaa pakotettu tyytyminen yleiseen sananvapauteen, vaaleihin ja eri mieltä olevien tasaveroiset kansalaisoikeudet. Sieltä voisi löytyä riittävästi osaamista pitämään väkisin otettu valta omissa käsissä. Vasemmalla ollaan niin vahvasti laillisuuden ja väkivallattomuuden kannalla, ettei vallanottoon löydy osaamista eikä tahtoa, vaikka kultalautaselta tarjottaisiin.
Entä suomalainen ulkopolitiikka, onko sekin eliitin näpeissä? Lienee turvallista olettaa, että vielä ennen Trumpin toista valintaa eliittimme oli varsin tyytyväinen saavutuksiinsa. Irroittamaton sidos Amerikan Yhdysvaltain taatusti konservatiiviseen väkivaltakoneistoon oli hoidettu, kaikki muodolliset siteet naapurissa olevaan suurvaltaan ja sen mahdolliseen vaikutusvaltaan Suomessa oli katkottu. Trumpin täyskäännös Venäjän-suhteissa oli varmasti järkytys. Kokonaan eri asia sitten on, löytyykö Suomesta enää koskaan ulkopoliittista vasta-eliittiä. Ei riitä, että näkemykset vastaavat uutta tilannetta. Pitäisi myös kuulua sellaiseen vastaeliittiin, joka kykenee vallanvaihtoon.
Bonuksena Peter Turchin kuvailee Ukrainan oligarkiahallinnon lyhyttä historiaa, joka on jo ehtinyt saavuttaa kleptokratian tunnusmerkit (vuodesta 2014 riehunut sisällissota on tarjonnut eliiteille erinomaiset vaurauspumpun käytön olosuhteet). Tämä kuvailu on niin inhorealistinen, että pidän yllättävänä, ellei joku syytä kustantajaa putinistiksi. Kannattaa lukea omin silmin, kirja on aika vaativa, mutta palkitsee kimpussaan ahertaneen.
11 kommenttia julkaisuun “Eliitit ja vastaeliitit vallankäyttäjinä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kiitos Heikille hyvästä aiheesta. Tässä pienehkö analyysi.
Turchinin kliodynamiikan perustuva historialliseen analyysi eliittien ja vastaeliittien roolista vallankumouksissa, on rajallinen, koska se ei ota huomioon globalisoituneen, digitaalisesti verkottuneen nyky-yhteiskunnan erityispiirteitä. Turchinin teoria pohjautuu pitkälti kansallisvaltioiden sisäisiin jännitteisiin, mutta 2000-luvun todellisuus on olennaisesti muuttunut:
1. Teknologinen murros ja globalisaatio
Internet, digitalisaatio ja erityisesti sosiaalinen media ovat luoneet uusia vallan keskuksia, jotka ylittävät valtioiden rajat. Nykyisin vaikuttajaverkostot, kampanjat ja liikkeet voivat syntyä ja levitä kansainvälisesti ilman perinteisiä vallan instituutioita. Esimerkiksi Piilaakson teknologiayritykset (Google, Meta, Apple, Amazon, Microsoft, OpenAI jne.) muodostavat uudenlaisen globaalin eliitin, jolla on enemmän vaikutusvaltaa kuin monilla valtioilla.
2. Rahan esteetön liikkuminen ja finanssieliitti
Kansainväliset pääomamarkkinat ja veroparatiisit mahdollistavat varallisuuden liikkumisen lähes ilman sääntelyä. Tämä hämärtää kansallisten eliittien rajoja ja luo uudenlaisen ”transnationaalin” eliitin, jonka toimintaa ei rajoita yksittäisten valtioiden poliittinen vakaus tai lainsäädäntö. Vaurauspumppu toimii nykyään globaalisti, ei vain kansallisvaltioiden sisällä.
3. Valtioiden muodonmuutos ja heikentyminen
Kansallisvaltioiden perinteinen rooli vallankäytön kehikkona on muuttumassa. Ylikansalliset organisaatiot, kuten EU, WTO ja IMF, sekä yksityiset suuryritykset määrittelevät yhä enemmän talouden ja politiikan ehtoja. Myös informaatiosota, kybervaikuttaminen ja disinformaatiokampanjat heikentävät valtioiden itsemääräämisoikeutta.
4. Muutos kiihtyy
Teknologinen kehitys (tekoäly, automaatio, lohkoketjut, data-analytiikka) kiihdyttää yhteiskunnallista muutosta nopeammin kuin perinteiset yhteiskuntateoriat osaavat huomioida. Siksi teoriat, jotka pohjautuvat pitkän aikavälin historiallisten kaarien toistuvuuteen, saattavat aliarvioida nykyajan nopeaa, eksponentiaalista kehitystä.
Vaikka Turchinin teoria tarjoaa hyödyllisen historiallisen viitekehyksen, sen soveltaminen nykyhetkeen edellyttää täydennystä, jossa otetaan huomioon teknologian ja globalisaation luomat uudet valtarakenteet. Ilman tätä laajennusta analyysi uhkaa jäädä kiinni menneisyyden valtamekanismeihin, vaikka vallankäytön kenttä on jo siirtynyt uudelle tasolle, jossa kansalliset eliitit, transnationaalit teknologiayhtiöt, somevaikuttajat ja globaalit finanssipelit muodostavat uuden, moniulotteisen vallan maiseman.
Kiitos tästä valaisevasta tiivistelmästä! Onko tämä tekoälyn vai Erlihrin älyn vai molempien tuotos? Joka tapauksessa se kuvaa hyvin sitä valtarakenteiden muutosta, joka liittyy globalisoitumiseen ja digitaalisen teknologian vaikutukseen. Esimerkiksi kansallisvaltioiden roolin väheneminen maailman valta- ja rahapelissä on asia, jota kansalaiset eivät täysin taida tajuta, vaan luulevat, että vielä pelataan entisellä pelilaudalla.
Jos tämä oli tekoälyn analyysi, minut yllätti sen tietynlainen kriittisyys. Niitäkin on monenlaisia. Oliko käytössä Grok?
Kiitos hyvästä jatkopohdinnasta, Turchinin esitystä ei pidäkään lukea tai tulkita deterministiseksi vääjäämättömyydeksi. Hänen kliodynamiikkansa ei ole luonnonlakia, vaan joukko tilastojen vahtamia havaintoja ihmisyhteisöjen dynamiikasta ajassa. Turchinin ainoa selkeä ennuste koskee Yhdysvaltoja ja 2020-luvulla tapahtuvaa kumousta. Sen osuvuutta voimme seurata käytännössä tosiaikaisesti.
Olen samaa mieltä siitä, että merkittävän eron entiseen tuo globalisoituminen, koko maailman kutistuminen samojen voimien piiriin. Sellaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Myös finanssikapitalismiin liittyvä ylikansallisten yritystoimijoiden käytännössä koko ihmisen asuttamaan maailmaan kohdistuva vallankäyttö on historiallisesti uusi ilmiö, jonka merkitystä voimistaa ja nopeuttaa globaalien tietoverkkojen käyttö.
Toisaalta esimerkiksi vallanperimyksen dynamiikka ei välttämättä ole muuttunut radikaalisti, koska valtaa näennäisen anonyymisti käyttävät yritykset ovat kuitenkin viime kädessä yksityisessä omistuksessa, ja kansallisvaltioilla, jotka eivät toistaiseksi ole näyttäneet nopean katoamisen merkkejä, on myös merkittävää taloudellista ja poliittista valtaa, joka voi rajoittaa yksityisen pääoman valtaa. Trumpin ja Muskin liitto voi olla merkittävä tulevaisuuden enne, tai sitten se on historiallinen oikku, sattuma. Emme vielä tiedä, enkä luottaisi esimerkiksi AI:n ennusteisiin siitä, mitä vuoden 2025 aikana tulee tapahtumaan.
Suomi on niin syvästi ankkuroinut kohtalonsa Amerikan Yhdysvaltojen kehitykseen, että meidän on itsekkäistäkin syistä seurattava tarkoin prosesseja Atlantin toisella puolella. On niin ennenkin ollut, mutta silloin oli vielä jonkinlainen liikkumavara ja itsemääräämisoikeus. Enää niitä ei ole käytettävissä, eikä Suomen presidenttinä ole Kekkosen saappaat täyttävää ihmistä.
VOM kuuntelin ko podcastin. Varsin kylmäävää tekstiä. Ainoa joka jo vuosia käsitteli näitä oli Esko Seppänen Ylen kolumnissaan. Hänen huomionsa sivuutettiin,eikä asioista keskusteltu. Vaikeneminen on tehokas vallankäytön muoto. Jos joku esittää eriäviä kantoja hänet leimataan trolliksi ,venäjän kätyriksi,putinistiksi, mikä nimitys sitten kulloinkin on muodissa. Todellinen ongelma koskien EU tä ja etenkin komissiota,on se että ne on jo sementoitu. Ainoastaan hyppäämällä pois kelkasta voi enään vaikuttaa. Britannian btekxit ajettiin läpi toissijaisilla argumenteilla,ja nähdäkseni se tapahtui oikeastaan vahingossa.
Esko Seppänen oli yksi EU-parlamentin valitsemista jäsenistä n.s. konventissa, jonka tehtävänä oli valmistella EU:lle parustuslakia. Vuonna 2004 hän julkaisi prosessista parisataa sivua sisältävän kirjasen nimeltään ”Perustuslakikysymys”.
Vaikuttaa kiinnostavalta ja hyvä vain, jos se vielä haastavakin. Kiitos vinkistä. Itse juuri luin (pääosin) James Corbettin kirjan Reportage, jonka anarkistinen ajatus on, että kumoukseen ei tarvita mitään eliittiä, ei mitään hierarkkisia rakenteita. Kirjan parasta antia oli EUn synnyn taustaa valaiseva Bilderberg ryhmän kritiikki. Mutta kun anarkismin lähtökohta on Hayekin spontaani järjestys, niin kritiikiltä katoaa pohja. Hayek oli vallalla olevan uusliberalistisen talousajattelun keskeisiä vaikuttajia yhdessä Chicagon koulun Knightin, Friedmanin ja Buchananin kanssa, siis globalistien oppi-isiä. Turchinin kirja voisi olla hyvä vastalääke.
Kun hain teoksen suomennettua laitosta, hinta n 50€ yllätti. Englanninkielisen saa 13 eurolla. Pienen kielialueen ongelma.
Suomennosta on ainakin HelMet-kirjastoista hyvin saatavana (https://luettelo.helmet.fi/record=b2595909~S9*fin), olisi itseltäkin jäänyt varmaan lukematta, jos olisi pitänyt 50 euroa maksaa.
Turchin ei esitä teesejään taustaväitteellä, että näin on aina tapahtunut ja näin tulee tapahtumaan vääjäämättä. Hän korostaa toistuvasti, että koottua historiallista aineistoa ole mielekästä käyttää minään ”ennustuskoneena”, koska jokainen historiallinen tapahtuma on ainutlaatuinen. En silti itse kyennyt löytämään esimerkkiä onnistuneesta ja jollain lailla kestävästä kumouksesta, jossa jokin vastaeliitti ei ole ollut vankasti mukana. Sen mukanaolo ja rooli ei ole aina selkeästi havaittavissa, vaan hahmottuu vasta jälkikäteen.
Nähdäkseni Turchin & Co ovat kyllä selvillä kliodynamiikkansa rajoituksista, eikä itselleni syntynyt mielikuvaa ”kaikki historian vallankumoukset patentoivasta ennustuskoneesta”, vaan enemmänkin tosimaailman ilmiöiden tarkastelua näkökulmista, jotka ainakin itselleni olivat pääosin aika uusia. Sekä ”vastaeliitti” että ”vaurauspumppu” perustellaan mielestäni kirjassa hyvin ja pidän molempia historiallisesti olemassa olleina ja olevina ilmiöinä. Ehkä hintelin kirjan teeseistä on ajatus, että valtakauden pituuden ja yksi- tai moniavioisen kulttuurin välillä on syysuhde. Mutta on se ainakin kiintoisaa aivojumppaa toteutunutta historiaa pohtiville.
EU:n ”hämyisen” historian taustoja tutkinut Sylvi-Silvennoinen-Kassinen eräässä haastattelussa
https://www.youtube.com/watch?v=JpAz0FoNazU&list=PLFuBw-cQ1EqRtiL1Ua2LvFTLQ3N1d0F_2&index=46
Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävä lähestymistapa. Kiinnittäisin tähän pakkaukseen kuitenkin yhden varoitustarran, kuten on tapana, ettei ainetta nautita yliannostuksena. Kyseessä on meta-analyyttinen lähestymistapa jolla on pitkät perinteet. Niiden heikkona kohtana on abstraktioden ja konkreettisen historian kohtaamispiste. Historia on täynnä ajallisia erityispiirteitä jotka usein saavat llian vähän huomiota kun ajatellaan että historia on kuin laite jolla on ennustettava mekaniikkansa.
Tässä ajattelen lähinnä sitä, että eri poliittisten järjestelmien toimintaympäristö on uudenlainen koska kansainväliset puitteet muuttuvat vinhaa vauhtia. Se mikä itsevaltaiselle eliitille aiemmin oli mahdollista sormia näpäyttämällä ei välttämättä sitä enää ole monessa suhteessa. Siispä pitää ottaa huomioon muuttuvat historialliset olosuhteet ja eri kulttuurien väliset erot. Tässä selostettu toimintamalli ehkä vastaa länsimaista historiaa ja sen dominanssin kautta mutta ei välttämättä muuta maailmaa ainakaan sellaisenaan.
Minäkin ajattelin, että miten tuo toimi, kun Neuvostoliitto hajosi vaiko mitenkään. Sitten tuli mieleen, että varallisuus- ja eliittikuviot eri puolilla maailmaa lienevät kovin erilaisia. Kolmantena yritin kuvitella, toimisiko tuo teoria nykyisessä maailmassa, kun kansakunnat ovat niin paljon tekemisissä toistensa kanssa ja riippuvaisia toisistaan. Sen jälkeen luovutin; liian vaikea pohdittava minulle.
Trump on pannut tuulemaan, mutta onko hän kuitenkaan jonkin isomman pysyvän kumouksen alkaja. Oliko eilen, kun luin jostain arvelun, jonka mukaan euroeliitti (Suomi mukaan lukien kuinkas muuten) valmistautuisi jo Trumpin jälkeiseen aikaan mm. valtavin sotavarusteluin. Ilmeisesti Ukrainan konfliktia aiotaan ylläpitää siihen asti ja sitten ryhtyä tositoimiin Venäjän kaatamiseksi.