
Suomen poliittisella ja tutkijaeliitillä on ollut iät ajat ovela tapa kaunistella historiaamme.
Otan esimerkiksi viime sotamme Neuvostoliittoa vastaan, jatkosodan. Ihmettelen miten vielä 1900-luvullakin esitettiin sellaisia väitteitä, joita mm. tietokirjailija Juha Vahe tarjoilee kenraali Paavo Talvelan elämäkerrassaan vuodelta 1994.
Haluan tässä lyhyesti setviä sitä mitä Vahe kirjoittaa tuosta ajasta: ”Koska Suomi sodan aikanakin oli demokraattinen maa, sanomalehdissä julkaistiin varsin vapaasti sotaa koskettelevia kirjoituksia.”
Siis demokraattinen maa?! Poliittisessa järjestelmässä on täytynyt tapahtua hirmuinen loikka jatkosotaa edeltävistä vuosista sen alkamiseen mennessä. Katsotaanpa miten asioita hoidettiin Seppo Tiihosen teoksen Sodan johdon pieni piiri, Vallan verkostot ja neuvonantajat 1939-1944 mukaan.
”Elokuun 28. päivänä (1940) Talvela tapasi Waldenin ja Mannerheimin, joka lähetti hänet Saksaan sopimaan kauttakulkuasiasta ja allekirjoittamaan asiaa koskevan sopimuksen.” Matka tuottikin tuloksen ja everstiluutnantti Stewen allekirjoitti teknisen, sotilaallista kauttakulkua koskevan pöytäkirjan 12.9. Tiihonen jatkaa:
”Kauttakulusta tehtiin myös poliittinen sopimus ja sen allekirjoitti Kivimäki (lähettiläs) syyskuun 22. päivänä Berliinissä ´kaikessa kiireessä pöydän nurkalla valtiosihteeri Weizäckerin teekutsujen iltapäivällä´, kuten Jokipii asian ilmaisee.”
Tiihosen mukaan tässä vaiheessa asia ei ollut edes hallituksen tiedossa. Valtioneuvostolle Kivimäen allekirjoittama kauttakulkusopimus esiteltiin vasta kaksi päivää sen allekirjoittamisen jälkeen 24.9.1940. Ensimmäiset saksalaiset laivat olivat saapuneet Vaasaan jo pari päivää aiemmin.
Tiihonen kirjoittaa:
”Alkuvuodesta 1941 virallinen ja tosiasiallinen valtiojohtamisen linja eriytyivät toisistaan. Päätökset Suomen siirtymisestä Saksan rinnalle sen etupiiriin kuuluvana maana ja asettumisesta Saksan kanssasotijaksi teki suppea sotakabinetti tai sisäpiiri, ei eduskunta, ei koko hallitus eikä edes hallituksen ulkoasiainvaliokunta.”
Eiköhän pelkästään kaikki tämä vie pohjan väitteiltä, että Suomi oli demokraattinen maa. Pieni eliittiryhmä pani koko Suomen olemassaolon veitsen terälle. Uskottiin sokeasti Saksan voittoon. Ja vaikka se olisi voittanutkin, Suomen kohtalo olisi todennäköisesti ollut kurja.
Mitä pohtikaan Paasikivi kesällä 1941. ”Jos Saksa sodan lopullisesti voittaa ja saa uuden järjestyksen aikaan, tuo tämä meidän astumisemme Saksan rinnalle meille muutoksia myös sisäisissä oloissa. Totalitääriseen suuntaan. Niin on asian laita Unkarissa, Rumaniassa (Romaniassa), Bulgariassa, Slovakiassa, Kroatiassa, siis maissa, jotka ovat joutuneet riippuvuuteen Saksasta. Tähän meidän on alistuttava.”
Pian Suomessa alkanee poliittisen eliitin kaunistelu viime vuosien toiminnasta. Ukrainan sotilaallista ja muuta tukea – siis tuhoamisen ja tappamisen edesauttamista jatkumaan – tullaan perustelemaan sillä, että muuten vihollinen olisi vallannut koko Ukrainan.
Sodan lopputulos saattaa olla hyvinkin lähellä samaa, mikä olisi saavutettu etukäteen sopimalla. Eli mm. että Itä-Ukrainan venäjänkieliset ja –mieliset alueet pysyvät Ukrainalla mutta saavat jonkinlaisen autonomian. Tätä eliittimme ei varmaankaan halua koskaan myöntää.
12 kommenttia julkaisuun “Eliitti kaunistelee historiaa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Piikki osuu oikeaan. Tuo sopii aina muistaa,kun puhutaan niin talvi kuin jatkosodan kansan yhtenäisyydestä. Todellakin vasta Pariisin rauhansopimuksella suomesta tuli perustuslaillinen demokratia.
Koko kansanedustuslaitos on kanalinnut itsensä ns ryhmäkurilla. Vain puolueiden johdon mielipiteillä on merkitystä. Kyseessä on paljon pienempi joukko ohjattavaksi kuin koko eduskunta. Onkin merkityksetöntä,ketä äänestää. Riittäisi että äänestetään puoluetta. Olen jo vuosia kehitellyt ajatuksella siitä että olisi käytössä joko plus tai,miinusääni. Näin protestiäänestykselläkin olisi kohde. Saattaisipa ola jopa syy lähteä äänestämään.
Kansa uskoo eliittiin vähän niin kuin mummo horoskooppiin – ei siksi että se olis totta, vaan koska se on helpompi kuin ajatella itse. Ja jos alat kyseenalaistaa, niin pian oot kylähullu tai salaliittotonttu. Parempi siis nyökytellä ja mennä mukana, kunnes tajuaa, että keisari on alasti… ja vielä maksattaa siitä veroja!
Olen eri mieltä Ukrainan sodan todennäköisestä lopputuloksesta. Lopputulos tulee olemaan Ukrainan kannalta katsoen huikeasti huonompi kuin se olisi ollut toteuttamalla Minskin sopimukset tai sopimalla muulla tavoin asioista ennen vuotta 2022. Jos mennään kauemmaksi, niin jopa Krim olisi edelleen osa Ukrainaa, mikäli lännen masinoimaa vallankaappausta ei olisi järjestetty. Tai ainakin, jos Ukraina olisi lisäksi luopunut Nato-vehkeilyistään.
Tulevat järjestelyt ovat Ukrainan kannalta huonompia kuin olisi ollut Istanbulin luonnoksen toteutus keväällä 2022, vaikka Putin ehdotti äskettäin kyseistä luonnosta tulevien neuvottelujen pohjaksi. Ukraina joutuu siis luopumaan venäjänkielisistä alueistaan, mutta onhan tulevassa sopimuksessa itse rauhan lisäksi paljon muutakin hyvää Ukrainalle; ainakin militarisoinnin rajoitukset, natsismin tuomitseminen ja ihmisoikeuksien kohentuminen.
Nämä ovat tietenkin arveluja. En tiedä, voiko Venäjä sanella kaikkea edellä mainittua muutoin kuin Ukrainan antauduttua ehdoitta. Jos näin ei käy, rauhantila solmittaneen Venäjän vakiinnutettua siihen liittyneiden alueiden hallinnan puskurivyöhykkeineen ja Ukrainaan jää tilanne, joka ei ole hyvä mm. Venäjän turvallisuuden, naapurisuhteiden normalisoitumisen, venäjänkielisten aseman tai ylipäänsä ihmisoikeuksien kannalta. Voiko Venäjä tyytyä sellaiseen?
Venäjällä on siis paljon pohdittavaa Ukraina-asian suhteen. Tilannetta ei varmasti helpota Länsi-Euroopan vuosisatoja vanha russofobia ja taas näinä vuosina huippuunsa viritetty pakkomielle alistaa Venäjä. Trumpin Yhdysvallat on jonkin verran järkiintynyt vetäytyen hiukan Venäjä-projektistaan. Voisi olettaa, että Venäjällä on päätetty saattaa sota päätökseen tänä vuonna ja joka tapauksessa viimeistään ennen Trumpin kauden päätöstä.
Vuosina 1918-1945 Suomessa vallitsi ns. kolmen vartin demokratia. Perustelen tämän sillä, että kommunistit ja sellaisiksi epäillyt olivat tuolloin ”epäkansalaisia”, joita vainottiin ja joilla ei ollut normaaleja demokraatisia oikeuksia. Kommunistit yrittivät kahteen kertaan eduskuntaan ”peitepuolueen” kautta, mutta turhaan. Lopulta nämä puolueet hajotettiin ja aktiiveille koetti matka Tammisaareen (vankilaan).
Sodan jälkeen ensimmäisissä todella demokraattisissa vaaleissa 1945 vasemmistopuolue SKDL sai annetuista äänistä miltei neljäsosan (eli sen vartin) ja kannatus pysyi suurena pitkän aikaan. Tuo osa kansaa oli siis edeltävinä vuosina ollut täysi vailla kansalaisille kuuluvia demokraattiisia oikeuksia. Veronmaksajiksi ja muihin velvollisuuksiin he kyllä kelpasivat.
Nykyinen tilanne alkaa muistuttaa tuota vainon aikaa ennen viime sotien päättymistä. Eduskunnassa ei ole kuin oikeistopuolueita (vasemmistokin on pelkkä valevasemmisto, joka kumartaa Natoa, Yhdysvaltoja ja EU:a) ja ”vääriä mielipiteitä” esittäviä on jo alettu vainota. Valtaa pitävien yhteinen vihollinenkin tulee samasta suunnasta kuin ennen.
Hallitseva eliitti ei pelkästään kaunistele historiaa. Myös Suomen demokraattista kautta sodan jälkeen vääristellään eli rumennellaan. Suunta on kohti sotaa kuten 1930-luvulla.
Historia näyttää tältä osin toistavan itseään. Näin siitä huolimatta että kansan koulutustaso on jatkuvasti noussut ja että meillä on tänään käytettävissä internet, mistä saa oikeaa tietoa jos halua etsiä.
Silti yhä tänä päivänä maatamme johtaa pieni klikki, joka paimentaa eduskuntaa kuten lammaslaumaa. Tämä tosin on myös seurausta kansanedustajien pätevyydestä, tai siis sen puutteesta. Kansanedustajat kuitenkin valitsee kansa. Eli kansa saa mitä tilaa.
Kansan koulutustason noususta huolimatta sen poliittinen ymmärrystaso tuntuu jatkuvasti laskevan. Niinpä viime vuosikymmeninä eduskunta on yhä enenevässä määrin täyttynyt iskelmälaulajista, urheilijoista, misseistä ym. muista turhista julkkiksista kuten tunnettujen poliitikkojen lähisukulaisista. Samaan joukkoon voidaan laskea myös sellaiset ehdokkaat, joita äänestetään vuosikymmenestä toiseen siksi, että he kerran ovat sattuneet eduskuntaan pääsemään, riippumatta siitä ovatko he saaneet mitään positiivista aikaan.
Niinpä nykyään ei aina voi olla varma onko televisiossa menossa BB, idols-kilpailu, missikisat vaiko vaaliväittely.
Valitettavasti penaalin terävimmät kynät – puolueesta riippumatta – eivät edes asetu ehdolle, ja jos joskus harvoin asettuvat, jäävät julkkisten jalkoihin.
Jos ja kun poliitikkojen perusmateriaali on mitä on, ei voi olettaa että siitä löytyisi ministeritason vaatimuksia vastaavia yksilöitä, presidentin tasosta puhumattakaan.
Entisaikaan (?) sanottiin, että Eduskunta on kansakunnan läpileikkaus. Nuoruusaikoinani näin olikin; oli maanviljelijöitä, rakennustyömiehiä, emäntiä, opettajia, y.m. erilaisen fyysisen ammattikunnan edustajia, jolla oli n.s. elämänkokemusta. Nykyisin sellainen edustaja lienee poikkeus. Toinen seikka, joka on koostumusta muuttanut. on vaalimainonnan (raha) ylikorostunut vaikutus lopputulokseen. N.s. pitkiin listoihin siirtyminen vähentäisi huomattavasti nykyistä kieroutunutta tilannetta. Sitä vastustavat näkevät kielteisenä seikkana puolueiden lisääntyvän vaikutuksen lopputulokseen, mutta kun perustuslaissa(kin) on puolueille ”sälytetty” valtiollisten vaalien järjestely.
K-A Fagerholm kertoi muistelmissaan ”Puhemiehen ääni” kuinka demaripuolueen päättävät elimet olivat vain pari viikkoa ennen sodan alkamista v. 1941 päättäneet, että Suomen tulee pysyä ulkona tulevasta suursodasta jonka tiedettiin olevan lähellä Saksan joukkojensiirtojen takia. Fagerholmin mukaan hänellä ei ollut mitään tietoa Suomen sotasuunnitelmista ja lähdöstä Hitlerin matkaan. Sitten kun päätös tuli koko puolue taipui yhden miehen edessä, puheenjohtaja Tannerin. Tanner kun tiesi missä mentiin. Alistumista Fagerholm perustelee yhtenäisyydellä. Sellaista demokratiaa. Ja sama meno jatkuu Suomen puoluekentässä, johto päättää ja kenttä seuraa. Tai siis johtoa ohjataan ulkomailta ja jees-miehet, anteeksi, jees-ihmiset tottelevat. Sanna Marin tuli tutuksi hokemalla ”yhdessä, yhdessä teemme” – siis mitä kansainvälinen oligarkia päättää.
Valtio-oppinut Chicagon yliopiston professori John Mearsheimer on haastattelussa Neue Zürcher Zeitungille todennut että Ukrainan sota on täysin lännen provosoima ja että hän olisi toiminut aivan kuten presidentti Putin paitsi aiemmin. Venäjän presidenttiin kohdistui hänen omasta maastaan voimakas paine puuttua Ukrainan sisällissotaan jo sen alkuvaiheessa. Varovaisena toimijana tunnettu Putin yritti kuitenkin neuvotteluja länsivaltojen kanssa. Ilman tulosta ja lännen samalla kiihdyttäen Ukrainan aseistamista. Jos Venäjä olisi reagoinut kuten Mearsheimer esittää olisi päästy vähemmin vahingoin sekä inhimillisesti että aineellisesti. Venäjä lienee vahingosta viisastunut eikä enää luota lännen lupauksiin. Siihen nähden droonisulkeiset Tampereella eivät lupaa hyvää. Kun Suomen hyökkäysvoima saadaan nostettu siihen pisteeseen, että se uhkaa Pietaria tai Murmanskia Venäjän on pakko reagoida.
”Kun Suomen hyökkäysvoima saadaan nostettu siihen pisteeseen, että se uhkaa Pietaria tai Murmanskia Venäjän on pakko reagoida.”
Häkkänen yrittänee parhaansa tuon pisteen mahdollisimman nopeaan saavuttamiseen!
Tuo lienee juuri noin. Kansa ei sivistystason noususta huolimatta ole järkiintynyt, vaan vaalii edelleen valtamedian narratiivia.
Teen työtä, jossa kuulen ihmisten puhuvan keskenään ja kuinka usein puheissa vilahtaakaan esim. Putin, Trump tai Elon Musk eikä koskaan myönteisessä tai edes neutraalissa sävyssä.
Suomen poliittisen johdon toiminta on ja on ollut salattua, jopa rikkoen perustuslakia ja muita lakeja. Nykyinen toiminta sai jo alkunsa Sauli Niinistön aikaan, Sanna Marin jatkoi viisikon kanssa Suomelle petollista ja vahingollista toimintaa. Nyt Orpon hallitus sekä Stubidon teot ja toiminnot ovat olleet äärimmäisen vahingollisia Suomelle ja luulen, että myös heille itselleen. Tuomion kellot kilkattavat.
”Koska Suomi sodan aikanakin oli demokraattinen maa, …”
Vai demokraatinen.! Wkipediakin on toista mieltä…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunistilait_Suomessa