
Valtameren takaisen, mutta lähimmän liittolaisemme ja ystävämme presidentin hallinto on ollut toimessaan jo muutaman viikon.
Siksi politiikan satunnainen tarkastelija saattaa uskaltautua tekemään ennusteen. Se ei ole skenaario, eikä ulotu juurikaan maanosamme ulkopuolelle.
Se on myöskin ajallisesti rajattu ja käsittää vain suuren politiikan päälinjat – kuitenkin ilman minkäänlaisia takuita sen paremmin tekijästä, kuin ennusteen kohteestakaan.
Ennuste aavistaa pahaa edessä häämöttävistä Ukrainan aselevon ja rauhan neuvotteluista, kotimaamme Suomenkin kannalta.
Ukrainasta tulee tynkävaltio, se on lähes varma. Ennuste huomauttaa, että valtio ei ole sisäisesti eikä ulkosuhteissaan vakaa. Sota on raunioittanut sitä fyysisesti, mutta ainakin yhtä paljon henkisesti ja poliittisesti. Vainon henget ovat valloillaan.
EU vastaa maan jälleenrakentamisesta, koska se on Ukrainan lähinaapuri ja tukenut maata investoinnein aina sen itsenäistymisestä saakka, kohta neljännesvuosisadan. Euroopan Unionin monet maat ovat auttaneet eri hallitusten aikaansaamista pystyyn ajallaan ja rahoittaneet vähävaraisimpia politiikan nousevia tähtiä.
Jälleenrakentamisen jättiurakat hinnoittelee ja organisoi alan ykkönen BlackRock oman logiikkansa mukaan. Logiikassa panokset pannaan siihen koriin, jossa ne parhaiten paisuvat. Uudiskohteiden valinnassa painaa läntisen maailman himo harvinaisia metalleja kohtaan, joita perinteisten rinnalla Ukrainan maaperästä löytyy. Suuri osa niistä on Venäjän hallitsemilla alueilla, joka tietysti on harmillinen asia.
NATO ei hajoa vastoin joidenkin asiantuntijaeverstien ja entisten M16-miesten povauksia. Puolustusliiton rahoituksesta vastaavat kuitenkin tulevaisuudessa pääosin eurooppalaiset jäsenvaltiot. Johtamisvastuu jää Yhdysvalloille, koska siellä alan osaaminen on perinteisesti ensiluokkaista.
Voimallinen asevarustelu käynnistyy Euroopan Unionissa jättimäisen velkarahan turvin. Asevarustelusta tulee europeistumisen läpikäyneen NATO:n ohella keskeinen unionia koossa pitävä voima. Se on se kaivatun identiteetin ydin, jota komissio ei hallitsemalleen maanosalle ole kyennyt luomaan.
Alaviitteenä ennusteessa todetaan, että Euroopan keskuspankin rooli ajatellaan uusiksi samalla kun euroalueella siirrytään paremmin hallittavaan digitaaliseen valuuttaan.
Suomen rooli uudistuvassa EU:ssa korostuu. Se tarkoittaa, että rooli koillisen rajan valppaana vartijana ja auliina syöttinä tulee yhä kalliimmaksi kansalaisille. Syy on siinä, että poliittinen johto salonkipresidentin johdolla koostuu puudeleista. Ne on kasvatettu nöyriksi ja vieraskoreiksi muutaman edellisen presidentin ja hallituksen aikana.
Isänmaamme Suomen omaa linjaa, kuten ei myöskään Suomen ”ideaa” ole. Maassa ei ole ajatuksen korkeaa lentoa eikä sanan säilää taiteta julkisilla foorumilla kansakunnan ajattelua rikastuttaen.
Suomessa ei, ymmärrettävää kyllä, ole myöskään intelligentsiaa eli älymystöä. Jos sellaista yrittää olla, sen toimeentulo estetään hallinnollisin ja työvoimapoliittisin keinoin ennen kiusallista kukkaan puhkeamista.
11 kommenttia julkaisuun “Ennustanutta ei laiteta”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Huom. Suomi mainittu.
Scott Ritter vastaa Dialogue Works podcastissa Nima Alkhorshidin kommenttiin Baltian maiden päätöksestä lopettaa sähkön tuonti Venäjältä. Kuka sitä heille sitten myy?
Minä en piittaa.. en välitä, ne eivät ole minun ongelmani. En todellakaan herää aamuisin miettimään, että herrajumala mitä Balteissa tapahtuu. Liettua on puhunut, voi pyhä lehmä!
Viro on herännyt, voi hyvä Jumala! Herra meitä auttakoon..oliko se Latvia, jolla oli aikoinaan kiväärimiehiä, muistatko,Venäjän vallankumouksen aikaan, kun ne olivat laillinen osa puna-armeijaa. Joten, jos latvialaiset päättävät vielä joskus tarttua kivääreihinsä, me olemme todella pahassa pulassa, kaikki on ohi!
Itse asiassa kukaan ei välitä.. ei kukaan välitä. Nämä ihmiset näkevät otsikoissa sanottavan typeriä asioita. Sillä ei ole mitään merkitystä. He tulevat huomaamaan seuraavan: Saksa on juuri nyt heräämässä, Tanska on heräämässä, tosiasiaan, että ne tarvitsevat halpaa venäläistä kaasua.
Amerikkalaiset räjäyttivät Nord Stream-kaasuputket, ja eurooppalaiset heräävät vihdoin sanomaan, että meidän täytyy korjata se.
Miksi?! Jos te olette niin vastaan venäläistä energiaa, ja suollatte näitä pakotteitanne, miksi korjaisitte putket, jotka yhdistäisivät teidät venäläiseen kaasuun?!
Koska he tietävät, mikä on todellisuus.
Että Eurooppa on luhistumassa ja jatkaa luhistumistaan, kunnes on mahdollista saada halpaa energiaa. Ja ovat valmistautuneet myös tulevaisuuteen, jossa suhteet normalisoidaan.
Ja kun se tapahtuu, ja kaasu virtaa Saksaan, Baltia tulee jäämään eristyksiin. Kukaan ei tule mukaan heidän vastarintaansa. Ja Puola ei voi jäädä jumittamaan, ja luuletko, että puolalaiset, jolle annettaisiin mahdollisuus valita liittymisestä joko Saksan, Ranskan ja muiden talouksiin, tai jäädä räksyttävän Chihuahua-lauman seuraksi? Minulla on panarmenialainen Chihuahua, ja rakastan sitä kuollakseni, mutta nämä ovat pieniä koiria, merkityksettömiä, kuten Baltian valtiot, tarpeettomia. Ja he tulevat jäämään aivan yksin. Aivan yksin.
Ja.. kuten Suomi. Suomi tulee huomaamaan jääneensä todella yksin.
Ruotsilla on aina ollut hyvät pohjoismaiset suhteet, mutta Suomi jää todella yksin, tämän pitkän Venäjän rajan kanssa, jonka ovat viime aikoina militarisoineet, ja ovat saattaneet itsensä konkurssikypsiksi, eikä Natoa enää tule olemaan seuraavan viiden vuoden tähtäimellä, ja Suomi tulee istumaan siellä ja pohtimaan, että mitä helvettiä me teemme.
Ja Venäjä vastannee.. te tämän ongelman aiheutitte kanssamme. Ja sitten Venäjä määrittelee tietyt ehdot, joilla suhteet voitaisiin luoda uudelleen.
Ja Baltia löytää itsensä tilanteesta, jossa on opeteltava tulemaan Venäjän kanssa toimeen.
Meneillään on paljon typeriä pelejä.. luuletko, että Venäjä menettää yöunet, kun Latvia, Liettua ja Viro ovat ilmoittaneet katkaisevansa Venäjältä tulevan sähkön? Venäjä ei välitä pätkääkään. Tehkää se! Tehkää se! Mutta älkää tulko matkan varrella valittamaan, koputtamaan ovelle, kerjäämään, kun kaikki ajateltavissa oleva tapahtuu: kun Euroopan Unioni ja Nato, ovat kaikki menneet, kun kaikki hajoaa. Ja te olette aivan yksin, naapureinamme. Ja te katsotte meitä ja pyydätte apuamme.
Venäjä kyllä antaa, mutta tietyin määritellyin ehdoin. Enkä usko, että baltit tulevat ehdoista pitämään.
Ohessa linkki juutuuppiin, jossa edelläkirjoitettu suomennos löytyy ihka-aidon jenkin amerikanenglanniksi puhumana. Ritter on parhaimmillaan vangitseva esiintyjä, vaikkakin joskus pienet puolihuutosessiot saattavat hieman ärsyttää, kuten toisinaan ääniaalloille ilmaantuva Chihuahua, joka saattaa häivyttää entisen asetarkastajan asian räksytyksen alle.
Em pätkä kohdassa 1:17:50 – 1:21:20
https://www.youtube.com/live/zV8Xel7mlz8?feature=shared
On tosiaan kiinnostavaa arvailla, miten tässä käy. Itselläni tulee mieleen melko yleisellä tasolla kolme vaihtoehtoa lähtien siitä, miten Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet etenevät.
1) Pahin skenaario on tietysti WW3 tai Ukrainan sodan laajempi versio Euroopassa. Venäjä ei sellaista halua (kuten ei halunnut sotaa Ukrainaankaan), mutta näistä muista ei tiedä. Sodan jaloissa Suomi tuhoutuu konkreettisesti tai valtiona ja sulautuu joko Euroopan unioniin tai Venäjään.
2) Ukrainan sota jatkuu siihen asti, että Kiovan hallinto lopulta antautuu ja Venäjä saavuttaa operaationsa tavoitteet. Venäjän ja muun Euroopan välirikko jatkuu. EU natisee liitoksissaan ja voi osaksi hajotakin, mutta muuttuu täysin liittovaltioksi. Suomi köyhtyy ja menettää loputkin suvereniteetistaan, mutta säilyttää paikkansa sotilaallisena etuvartiona ja hyökkäysalustana.
3) Yhdysvallat ja Venäjä pääsevät sopuun Ukrainasta ja Euroopan turvallisuusjärjestelyistä. Venäjän ja muun Euroopan välit normalisoituvat hitaasti taloussuhteet edellä ja sitä mukaa, kun maiden hallinnot vaihtuvat; Suomi viimeisten joukossa. Sopimusten mukaisesti Suomesta käsin Venäjään ei kohdistu vakavaa sotilaallista uhkaa ja Venäjä ilmoittaa valmiutensa palauttaa ystävällisen kanssakäymisen aikakausi, jonka Suomi rikkoi liittyessään USA-Naton hankkeeseen tuhota Venäjä käyttäen välineenään Ukrainaa.
Minkä takia länsi, siis amerikkalaiset, aiheuttavat näitä sotia milloin missäkin. Amerikassa on näitä miljardöörejä ja miljonäärejä niin paljon, että heidän bisnekset ja kaupalliset mahdollisuudet käyvät ahtaiksi Usassa, kilpailua on liikaa. Joten on mentävä muualle. Ja sota on yksi tapa saada jalka oven väliin mm. Euroopassa. Se, että miten se onnistuu, on toinen juttu, kun täälläkin on näitä miljardöörejä, jotka puolustavat omia reviirejään.
Talouselämä pyörii yhden sanan ympärillä ja se on KASVU. Jatkuva kasvu on mahdotonta. Kuten maapallon jatkuva väestönkasvukin. Jossakin vaiheessa rajat tulevat vastaan. Maapallon tulevaisuus on näillä näkymin jatkuvien sotien ja kriisien edessä. Elleivät………
Eilen Hesarissa yleisen valtio-opin apulaisprofessori puhui ”putinistisista, venäläistä imperialismia edustavista kannoista”. Tämä oli tutkijan puhetta. Tahdon nyt sanoa, että jos oikein tutkisi vielä, niin voisi tulla toisenkinlaiseen ajatukseen tuon imperialismin suhteen. Nimittäin, että imperialismia onkin usalaisen ja eurooppalaisen vaikutuksen työntäminen yhä uusille alueille, keinoja kaihtamatta ja demokraattisia prosesseja manipuloiden. Sota Ukrainassa taas on Venäjän reaktio tuohon imperialismiin. Tietysti jos tutkijalle EU ja NATO ovat jotain taivaasta annettua, johon kaikki muu vertautuu, voi kaikki näistä poikkeava näyttäytyä jonain vallan kehnona, hän diskurssin sisällä ohjautuu päin maailmankuvansa seinää ja alkaa tämä putinismin-imperialismin hokeminen. Jos taivas tästä vielä selkenee, mitä tuollaisilla tutkijoilla tehdään?
Kyllähän minä sen ymmärrän vaikka en hyväksykään, että esimerkiksi lännen journalistit valehtelevat jopa tietoisesti sillä totuuden puhuminen/kirjoittaminen tietäisi töiden välitöntä loppumista. Tiedemies tai tutkija ei kuitenkaan voi eikä saa valehdella tai hänestä tulee välittömästi valetutkija, valelääkäri, tms. eikä hänen tutkimuksiensa tulosta voi nimittää miksikään muuksi kuin valheeksi. Motivaatio toki voi olla sama kuin valejournalisteilla. Se on ymmärrettävää, mutta ei missään tapauksessa hyväksyttävää. Näin pitkälle on tultu tässä totuuden jälkeisessä maailmassa.
Olin turhan optimistinen tuoessa edellä kun kirjoitin, että totuuden puhujalta loppuvat vain työt lännessä siihen paikkaan. Voi myös käydä niin, että joutuu vangituksi tai vieläkin pahempaa. Yhtenä esimerkkinä mitä tapahtui riippumattomalle toimittaja Richard Medhurstille äskettäin: https://www.youtube.com/watch?v=2M-66ZeV2X0
Pieni huomautus,missä vaiheessa sotilasliitto Natosta tuli puolustusliitto,taitaa sijoittua 2022 tietämille,kun sotilasliitto laajensi hyökkäystä Itä-Ukrainassa.No, kyllähän tuo 404-maan kohtalo rupeaa olemaan selvä;Dnepr-joen itäpuoli ja Kiova jää Venäjän hallintaan,joko Venäjän tasavaltana tai itsenäisenä maana,joka rakentaa tiiviit suhteet rationaalisesti Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.Fasistinen tynkä-Ukraina jää omaksi hylkiövaltioksi josta omansa ottaa vielä siivunsa Romania,Unkari ja Puola.
Edes Länsi-Ukrainaa on liioiteltua sanoa fasistiseksi, sillä siihen aikaan kun nykyisessä diktatuurissa nimeltä Ukraina vielä pidettiin vaaleja uusnatsipuolueet (ne fasistit) saivat hyvin pienen kannatuksen vain muutamia prosentteja. Tämä siis Länsi-Ukrainan kansasta sanottuna. Ukrainan nykyjohto (se Yhdysvaltain valitsema) kyllä vaikuttaa fasistiselta, mutta jos Länsi-Ukrainassa pidettäisiin nyt vapaat vaalit, saattaisi tulos olla kovin erilainen.
Uusnatsien pieni kannatus on hyvä asia. Toisaalta sanotaan, että heillä on paljon vaaleissa mitattavaa kannatustaan suurempi vaikutus Ukrainan politiikkaan. Muistelen kerrotun, että Zelenskiäkin alettiin heti uhkailla, kun hän osoitti merkkiä halukkuudestaan saavuttaa sopu sisällissotaan, vaikka oli voittanut vaalin juurikin rauhanlupauksillaan.
Uhka on todellinen. Missään toisessa Euroopan maassa ei ole yhtä paljon militantteja natseja kuin Ukrainassa. Heitä on pataljoonia (eli tuhansia) vaikka monet lienevätkin kuolleet rintamalla. Toki Ukrainan alkuperäisen väestön määrään (40+ miljoonaa) verrattuna edes natsien kannattajia ei ollut kuin muutama prosentti. Militantteja aktiivinatseja oli toki paljon vähemmän, vaikka määrä laskettaneenkin tuhansissa. Noiden kiihkokansallisten joukkojen kerrotaan saaneen alkunsa jalkapallohuligaaneista, joita Ukrainan oligarkit (esim. Kolomoiski) rahoittivat. Netissä on paljon kuvia Ukrainan Banderan aikaisista ja nykynatseista. Kyse ei tosiaankaan ollut/ole mistään pikkuporukasta kuten esimerkiksi Suomen uusnatsit.
”Sota on raunioittanut sitä fyysisesti, mutta ainakin yhtä paljon henkisesti ja poliittisesti. Vainon henget ovat valloillaan.”
Tätä meidän on ehkä vaikea täällä täysin tajuta. Monessa suvussa on jäseniä sekä Ukrainasta että Venäjältä. Miten tästä eteen päin?
Ja miten Itä-Ukrainan venäläisväestö voisi enää elää osana Ukrainaa, kun vainon henget ovat valloillaan? Se olisi tarvinnut turvatakuita Ukrainan hallintoa vastaan länneltä jo vuodesta 2014 lähtien, mutta en ole nähnyt heistä kannettavan huolta täällä meillä.