EU-IMPERIUMI PELKÄÄ JO ITSEÄÄN

Kynttilän liekki lepattaa voimakkaimmin, kun  se on sammumassa. Vertaus on osuva myös EU:n osalta, sillä haluttiinpa asiaa myöntää Suomessa tai ei, järjestelmä on hajoamistilassa. Asia on parasta osoittaa esimerkein.

Olli Kotro

Euroopan unionilla on vahva tahto laajentua, tätä Suomikin tukee. On kuitenkin erikoista, että laajentumisprosessi koetaan niin vaaralliseksi, että uudet jäsenmaat halutaan mukaan ilman, että niillä olisi äänioikeuksia. Politico-lehti uutisoi asiasta 20.10.2025. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että tulevat uudet jäsenmaat eivät voisi enää veto-oikeudellaan estää uusien maiden ottamista mukaan. Suunnitelmaa työstetään  paraikaa diplomaattien ja virkamiesten toimin taustalla.

Tässä käy ilmi se, mistä Euroopan unionin tilanteessa on loppujen lopuksi kyse: EU-imperiumin luomisesta ja vallan keskittämisessä Brysseliin.

Isoimpia hyötyjiä tästä ovat finanssioligarkit ja kansainväliset verkostot, jotka ohjailevat EU:n päätöksentekoa. Unkari koetaan tässä ongelmaksi, koska maa harjoittaa itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja pyrkii varmistamaan hyvät ja toimivat suhteet kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisin esimerkki saatiin, kun Orbán neuvotteli suoraan Trumpin kanssa öljystä. Tämä häiritsee Suomen eliittiä ja pääministeri Petteri Orpo tuli myöntäneeksi asian 10.9.2025, kun Eduskunnassa käytiin keskustelu aiheesta ”Pääministerin ilmoitus Euroopan turvallisuudesta ja puolustuksesta”:

”Yhtä soraääntä lukuun ottamatta Eurooppa on yhtenäinen. Tämä asia pitää pystyä ratkaisemaan. Jos ei 27 maan voimin löydy, niin sitten päätetään 26 maan voimin, vaikka artikla 7:ää käyttämällä”.

Pääministeri haluaa siis käyttää SEU-sopimuksen artiklaa 7 suitsimaan Unkarin ulkopolitiikkaa, vaikka artikla 7 ei mitenkään liity asiaan. Se on määritelty seuraavasti: ”Artiklan perusteella EU:n jäsenmaalle kuuluvat oikeudet voidaan pidättää väliaikaisesti, jos maa loukkaa vakavasti ja jatkuvasti EU:n perustana olevia arvoja.”. Eli pääministeri myönsi haluavansa käyttää kyseistä artiklaa keppihevosena suitsiakseen Unkarin ulkopolitiikkaa, vaikka artikla 7 ei mitenkään voi tai voisi rajoittaa itsenäisen maan oikeutta omaan ulkopolitiikkaan.

Aavistuksen yllättäen Euroopan unionin EU-mielisin maa Belgia joutui myös miettimään, kuinka pitkälle EU-ideologia kantaa. Belgia nimittäin ei sallinut, että sen maaperällä sijaitsevan Euroclear-arvopaperikeskuksen tileillä makaavia Venäjän varoja olisi suunnattu Ukrainaan.

EU-mielisyydellä on kuitenkin rajansa, sillä mikäli kävisi niin, että rahat tulisi myöhemmin palauttaa Venäjälle, ei Belgia halua yksin vastuuseen.  Koska Suomi vastuita haluaa jakaa, olisi veronmaksajille tulossa tuolloin mojova lasku.

Pieniä pilkahduksia realismista saatiin muualtakin, kun EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja virolainen Kaja Kallas ilmoitti 4.11.2025, että ”EU ei aio oikoa kulmia tai tarjota oikotietä Ukrainan jäsenyysprosessissa”. Ilmeisesti lopputulos on alkanut hirvittää jopa Kallasta.

Saksassa ja Ranskassa sisäinen tilanne on vakavasti kriisiytymässä, sillä Ranskan kroonisesti sairas valtiotalous on historiansa pahimmassa velkakriisissä ja edes maltillisia sopeutussuunnitelmia ei saada läpi.

Saksassa autoteollisuudesta on vuoden sisään kadonnut 7% työpaikoista, eli 51500 työpaikkaa. Huolimatta siitä, että Volkswagenin suurin tehdas sijaitsee Kiinassa, on merkin markkinaosuus pudonnut rajusti sielläkin (vuonna 2019 se oli 19%, nyt 14.5%).

Poliittinen ilmapiiri sekä Saksassa että Ranskassa on kiristymässä, koska niiden teollinen merkittävyys on vähenemässä ja velkaantuminen jatkuu edelleen. On toki finanssioligarkian etu, että maat velkaantuvat, sillä korkotulo on varmaa. Kummassakin maassa on lisäksi voimakkaita sisäisiä jännitteitä, erityisesti maahanmuutosta johtuvia. Tämä voi johtaa sisäisiin levottomuuksiin.

Ursula von der Leyenin johtama komissio haluaa kuitenkin jatkaa valitsemallaan tiellä, ymmärtämättä sitä, että he itse asiassa ovat itse hajottamassa imperiumiaan välittämättä taloudellisista ja teollisista lainlaisuuksista. Kun EU:n pitäisi säästää miljardeja kasvavissa hallintokuluissaan, halutaan niitä lisätä. Kun velkaantumista ja yhteisvastuita tulisi välttää, halutaan niitä lisätä. Kun ympäristönormeja tulisi höllätä, halutaan niitä kiristää.

Finanssioligarkia on kuitenkin keksinyt jo uuden aiheen: sotilaallisen liikkuvuuden (engl. Military Mobility). Sen varjolla Eurooppaan on tarkoitus rakentaa miljardeilla uusia rautateitä. Tämä tietenkin tehdään myös yksityisellä rahalla eli valtiot velkaantuvat pankeille lisää. Jos joku ihmettelee, miksi kallista länsirata-projektia ajaa erityisesti Petteri Orpo, on vastaus selvä: se on osa EU:ssa sovittua pakettia, jolla valtiot saadaan investoimaan ja samalla velkaantumaan kasvottoman pääoman hyödyksi.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Kun Ranskan presidentti vuonna 2024 laittoi tekstiviestin Ursula von der Leyenille pyytäen tätä kaatamaan Mercosur-sopimuksen latinaisen Amerikan maiden kanssa, ei kyseistä tekstiviestiä enää löydy von der Leyenin puhelimesta, koska hänen mukaansa sille ei ollut säilytystilaa. Euroopan parlamentissa on nyt tehty kuudenkymmenen edustajan toimesta aloite, että budjetissa myönnettäisiin varoja sellaisen matkapuhelimen hankintaa, joka säilyttää tekstiviestejä. Toivokaamme, että aloite menestyy ja von der Leynille saadaan kunnon luuri.

Mitä itse sopimukseen tulee, kuten arvata saattaa, kyseinen sopimus palvelee vain finanssioligarkian ja suuryritysten etuja heikentäen suomalaistenkin viljelijöiden asemaa. Siksi Puola ja Ranska sopimusta vastustavatkin Suomen sitä vähemmän yllättäen raivokkaasti kannattaessa.

 

 

 

 

 

 

 

12 kommenttia julkaisuun “EU-IMPERIUMI PELKÄÄ JO ITSEÄÄN

  1. Kyllä täytyy ihmetellä miten löytyy rahaa sotimiseen aina, kenenkään siitä purnaamatta? Miljardi tolkulla, nytkin Ranska myi ukrainalle , Suomalaisten rahoilla, aseita tukuttain. Köyhät jutuvat rämpimään nälissään.60 luvulla ihmiset vielä purnasivat. Jopa hjallis kävi kaupassa toteamassa, kuinka tuotteiden hinta on noussut! Itsekin söin kolmena päivänä hapankorppuja, kahvin kanssa. Veteen tein mannasuurimopuuroa. Valkosipulia , sipulia kourallisen suippokaalin kera, mielenkiintoinen kokemus sinänsä! NATOON syydetään rahaa, köyhien kustannuksella! Ei voi kuin kummastella tätä politiikkaa!?

    1. ”Kyllä täytyy ihmetellä miten löytyy rahaa sotimiseen aina, kenenkään siitä purnaamatta?”

      Samaa mieltä’! Olen odottanut kuin ”kuuta nousevaa” jonkinlaista yhteiskunnallista liikehdintää, varsinkin nyt leikkaus-/karsimiskulttuuria harrastavan porvarihalliruksen aikana. Mutta turhaan..Purkautuneeko ihmisten paha olo somen kommentteihin, vai mihin….Toisaalta ”verkossa” olisi helppo homma saada kerättyä vaikkapa 5000 nimeä Hallitukselle läetettävään adressiin, mutta sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta. Mutta 5000 mielenosoittajan kokoontuminen Mannerheimintie 30:n kohdalle nähtävästi panisi Hallitukselle ja Eduskunnalle ”vipinää kinttuihin”…

  2. Olen itselleni selittänyt, että Kokoomus ja vastaavat (eli kai kaikki eduskunnassa) eivät pelkää velkaantumista, koska se voi johtaa Suomen EU:n holhoukseen ja EU:n liittovaltioksi sekä pääomapiirit entistä rikkaammiksi eli kaikkea sitä, mitä nämä tavoittelevatkin. Toki puhuvat muuta, mutta teot kertovat totuuden.

  3. Aika vähän missään ihmetellään, miksi USA-Nato (ja EU) lietsoo geopoliittisia vastakkainasetteluja sen sijaan, että keskittyisi kansojen välisen ystävällisen kanssakäymisen rakentamiseen. Suomen tapauksessa kyse on mielestäni rasistisesta russofobiasta, mutta laajemmin nähtävästi itsekkäiden taloushyötyjen hankkimisesta toisten kustannuksella.

    Suomelle olisi tietenkin edullista olla välilöissä kaikkiin suuntiin. Suomen järkevä käytös hyödyttäisi myös naapureitamme ja mikä tärkeintä, varmistaisi rauhaa ja vakautta. Venäjällä ei ole ollut eikä ole mitään halua tai syytä hyökätä vaikkapa Suomeen, joten asevarusteluissakin säästettäisiin rutosti.

    Aivan eri asia sitten, jos toimimme sillä tavoin, että Venäjä on pakotettu puuttumaan asioihimme samaan tapaan kuin oli pakotettu puuttumaan Ukrainan asioihin. Nuo toimet voisivat olla vaikka ydinaseiden tuonti Suomeen tai osallistuminen Itämeren tai Kaliningradin saartamiseen. Outoa edes ajatella tuollaisia, kun kaiken aikaa tarjolla olisi aivan päinvastaisia kaikille hyötyä ja onnellisuutta tuottavia mahdollisuuksia.

    1. ”Aika vähän missään ihmetellään, miksi USA-Nato (ja EU) lietsoo geopoliittisia vastakkainasetteluja sen sijaan, että keskittyisi kansojen välisen ystävällisen kanssakäymisen rakentamiseen.”

      Líeneekö noin? Minulle on muodostunut käsitys, että jopa Länsi-Euroopassa, puhumattakaan muista mantereista, ihmetellään otsa rypyssä varsinkin EU:n aktiivista toimintaa sodan jatkamiseksi…Euroopan Unionia muistelen markkinoitavan nimenomaan jonkinlaisena Euroopan rauhan takaajana…

      1. Hyvä jos ihmetellään. Toisaalta pelkään sitäkin mahdollisuutta, että länsiliitto on tehokas levittämään Nato-narratiivin mukaisia juttuja kaikkialle ympäri maailmaa; sitä samaa, johon Suomen kansa on saatu uskomaan.

  4. Olen aiemminkin todennut edesmenneen pasifistin, Aarne Saarisen perustelleen myönteistä suhtautumistaan EU:hun sen tulevat sodat estävänä voimana Euroopassa, koska siinä vanhat ”riitapukarit”, Saksa ja Ranska, käyvät käsikädessä. Kääntynee levottomana haudassaan…Monessa amerikkalaisessa talk-show-ohjelmaasa nähdään EU jo Natoa räväkämpänä haukkana. Eikä ihme, onhan sen riveissä sotaisesti esiintyviä naisia koko joukko.

  5. EUn tilanne on kaaottinen, aivan erilainen kuin ennen EUta. Suurin häviäjä on Saksa, jonka raskas teollisuus on hätää kärsimässä aseteollisuutta lukuunottamatta. Baltia rypee ongelmissa. Pohjoismaista paras tilanne lienee Norjalla, joka rikastuu öljyn ansiosta. Ruotsi pärjää myös teollisuuden ansiosta. Huonoin tilanne on reppana Suomella, jonka osaamaton ja EUta mielistelevä johto on saattanut Suomen tilanteeseen, jossa työttömyys on ennätys lukemissa ja valtion velka lähentelee vuotuista budjettia.

    Pahin ja typerin teko koko mustalta hallitukselta mukaan lukien Stubido oli katkaista rajaliikenne ja muu diplomaattinen sekä kaupallinen toiminta Venäjän kanssa. En usko, että tilanne korjautuu niin kauan kuin Orpo ja Stubido hääräävät EUta mielistellen.

    Eli summa summarum, jotta tilanne korjautuisi, on nykyinen hallitus ja narsisti presidentti saatava vaihdettua. Sen jälkeen avataan raja ja aloitetaan yhteistyö Venäjän kanssa. Erotaan EUsta ja Natosta, sanotaan irti DCA-sopimus Trumpin uhkailusta huolimatta.

    Ja, jotta saadaan velat maksettua ja ihmiset kuntoon, niin vähennetään aseisiin ja armeijaan laitettuja rahoja tekemällä Uusi YYA-sopimus Venäjän kanssa.

    Kaiken tämän jälkeen voidaan pitää vapaapäivä.

Vastaa