EU:lta ei toistaiseksi tukea Unkarille ja Slovakialle

”Ukraina kiristää Unkaria ja Slovakiaa pysäyttämällä raakaöljyn kauttakuljetukset”

Euroopan unionin komissio ei ainakaan toistaiseksi näe ongelmaa siinä, että Ukraina kieltää osan öljykuljetuksista Unkariin ja Slovakiaan. Ukraina on kieltänyt venäläisen Lukoil-yhtiön öljykuljetukset maansa kautta.

EU:n komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis kertoi torstaina unionin hallinnon tutkivan maiden pyyntöä tukea jäsenmaitaan ratkaisemalla välittäjänä syntynyt ongelma. Dombrovskis sanoi unionin selvityksen siitä, onko mihinkään toimiin syytä ryhtyä, vievän aikaa.

Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto totesi jo aikaisemmin Ukrainan toimien olevan ristiriidassa EU:n ja Ukrainan solmiman assosiaatiosopimuksen kanssa. Sopimuksessa kielletään energian kauttakulun estäminen. Öljykuljetukset kulkevat Ukrainan alueen kautta Unkariin, Slovakiaan ja Tshekin tasavaltaan.

Yksitoista EU:n jäsenmaata on tukenut avoimesti komission kantaa, ettei mihinkään toimiin toistaiseksi ryhdytä.

”Ukraina haluaa kiristää Unkaria ja Slovakiaa”

”Kyse on kiristyksestä”, sanoi Unkarin pääministerin Viktor Orbanin toimiston johtaja Gergely Gulyas perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Gulyasin mukaan Ukraina kiristää Unkaria ja Slovakiaa pysäyttämällä raakaöljyn kauttakuljetukset, koska maat kannattavat välitöntä tulitaukoa ja rauhanneuvotteluiden aloittamista Ukrainan sodan lopettamiseksi.

Gulyas sanoi pitävänsä Ukrainan kauttakuljetuskieltoa epäoikeudenmukaisena ja Ukrainan rikkovan myös EU:n kanssa solmimiaan sopimuksia. Hänen mukaansa kyse on myös Unkarin ja Slovakian energiaturvallisuuden vaarantamisesta.

”Paniikkin ei juuri nyt ole aihetta”, sanoi Gulyas viitaten miltei täynnä oleviin öljyn reservivarastoihin, mutta tilanteeseen on hänen mukaansa löydettävä ratkaisu syyskuuhun mennessä.

Unkari vie sähköä ja dieseliä Ukrainaan

Orbanin toimistoa johtavan Gulyasin mukaan hän pitää Ukrainan toimia epäoikeudenmukaisina myös siksi, että Unkari toimittaa peräti 40 prosenttia Ukrainan ulkomailta tuomasta sähköstä ja lisäksi Ukraina saa putkea pitkin tarvitsemaansa diesel-polttoainetta myös Unkarista. 

Gulyasin mukaan myös yli kymmenen prosenttia Ukrainan tuomasta dieselistä tulee Unkarista. Lisäksi Ukrainaan tuodaan Unkarista myös maakaasua.

”Unkari ei aio vastatoimena ryhtyä kiristämään Ukrainaa, vaan aikoo pysyä Ukrainan kanssa solmimissaan sopimuksissa. Mutta emme salli Ukrainan kiristävän meitä”, sanoi Gulyas. 

”Jos pyyntömme EU:n komission toimimisesta välittäjänä asiaan ei johda tuloksiin, meidän pitää myös harkita muita askelia”, totesi Gulyas.

Gulyas muistutti lisäksi, että Unkari on vastaanottanut ukrainalaisia pakolaisia ja antanut maan historian mittavinta humanitaarista tukea koko sodan ajan Ukrainalle.

Unkarin EU-asioista vastaava ministeri Janos Boka sanoi tiedotustilaisuudessa öljyntuontiin kohdistettujen rajoitusten rikkovan useita EU:n ja Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen kohtia. Ministerin mukaan kiireellisissä asioissa EU:n komission on aloitettava kolmen päivän kuluessa Ukrainan kanssa konsultaatiot, silloin kun EU:n jäsenmaa sellaista pyytää. 

Boka totesi myös, että jos tyydyttävään tulokseen ei päästä, voidaan käyttää myös välitystuomioistuinta. Ministeri sanoi myös Unkarin selvittävän, rikkovatko raakaöljyn tuonnin rajoitukset Maailman kauppajärjestön WTO:n ja Euroopan energiaperuskirjasta tehtyä sopimusta.

Slovakian pääministeri keskusteli Ukrainan pääministerin kanssa

Slovakian pääministeri Robert Fico keskusteli Lukoilin öljykuljetusten pysäyttämisestä Ukrainan pääministerin Denys Shmyhalin kanssa perjantaina. 

Fico kertoi Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa toimivan Slovnaft-öljynjalostamon toiminnan kannalta olevan ratkaisevan tärkeää, että ainakin osa venäläisen raakaöljyn kauttakulusta sallitaan. Vaihtoehtoiset ratkaisut raakaöljyn tuomiseksi olisivat paljon kalliimpia ja teknisesti öljynjalostamon käyttöön sopimattomia öljynlaatuja.

Unkari ja Slovakia ovat päättäneet koordinoida omat toimensa siten, että ensi vaiheessa on pyydetty EU:n komissiota ryhtymään toimiin kiistan ratkaisemiseksi. Jos näin ei tapahdu, ratkaisu voi löytyä välitystuomioistuimen kautta.

Kauttakulkukiista voisi ratketa myös siten, että Unkari ja Slovakia löytäisivät yhteistyössä EU:n kanssa sellaisen venäläistä öljyä toimittavan tahon, johon ei ole kohdistettu sanktioita.


 

8 kommenttia julkaisuun “EU:lta ei toistaiseksi tukea Unkarille ja Slovakialle

  1. Ukraina tuo sotaa Suomen rajalle. Presidentti Stubb: ”Meidän on vain totuttava sotaan rajallamme.” Tuosta vaan olankohautuksella. Pikku juttu! Onko enää epäselvyyttä, mitä on edessämme?

    1. Jos Ukrainan paukut ovat räjähtäneet 200:n kilometrin päässä Suomen rajasta, Yle käyttää tilaisuuden hyväkseen tuodakseen mielikuvissa sodan lähemmäs Suomea.
      Uutisoitiinko aikoinaan liipasinherkän ns. Karhukoplan räjäyttäessä pankkiryöstäjän ja panttivangit Mikkelin keskustassa: ”Rikos ei kannata, Karhukopla eliminoi pankkirosvon lähellä Helsinkiä.”

      1. Yhdysvaltain eläköitynyt eversti Douglas McGregor kommentoi Natali & Clayton Morrisin Redacted-uutisille tuota Ukrainan? drone-hyökkäystä Venäjälle täällä: https://www.youtube.com/watch?v=aRhID4tWfcQ (n.8:15 alkaen).

        Hieman kauempana samalla YouTube-videolla ihmetellään miten ihmeessä uutiset Trumpin salamurhasta ovat kadonneet Yhdysvaltain valtamediasta eikä Googlekaan enää löydä juuri mitään, vaikka materiaalia on netissä vaikka kuinka. Samoin (n.51:20 alkaen) sieltä ovat kadonneet myös Kamala Harrisista kertovat nolot YouTube-videot, ym.

        Olisikohan tuolla jotain tekemistä ”Yhdysvaltain presidentin vaaleihin vaikuttamisen” kanssa mitä 2016 demokraattien eliitti niin paheksui valtamediassa, vaikka asia myöhemmin paljastui uutisankaksi 😕 Esimerkiksi kun Elon Musk osti Twitterin (nykyinen X), teetti hän tutkimuksen tuosta vaikuttamisasiasta, eikä mitään siihen viittaavaakaan paljastunut.

        Omalta osaltani luottamus Yhdysvaltain mediaan ja muihin sen propagandakoneiston osiin meni jo vuosia sitten. Esimerkiksi (olikohan jotain 5-6 vuotta sitten?) luin jostain netistä pikku-uutisen Kuuban Yhdysvaltain lähetystöön tehdystä aseellisesta hyökkäyksestä. Tein asiasta heti Google-haun (kun en suomen mediastakaan ollut mitään havainnut). Se tuotti 0-tuloksen. Sama haku tuotti kuitenkin suomalaisen entisen matkailumiehen Folke Westin sivut. Siellä Folke kertoi avoimesti mitä oli tapahtunut.

        Tuon jälkeen minulle oli selvää, että Yhdysvaltain Deep State Mafia ulottaa vaikutuksensa kaikkeen sikäläiseen mediaan ja sensuroi sille epämiellyttävät asiat ja tuottaa sen sijaan kaikenlaista valhetta, joka sopii sen narratiiviin.

        1. Kiitos linkistä! Tuossa haastattelussa McGregor epäilee, että droonit, joilla Ukraina ketrtoo tuhonneensa yliäänipommikoneen viikonvaihteessa, laukaistiin Suomesta, ja näin NATO olisi saatu Ukrtainan kriisin osapuoleksi..

Vastaa