Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump

Ex-agentti varoittaa: Trump yritetään murhata ennen virkaanastujaisia

Entinen salaisen palvelun agentti Richard Staropoli varoitti torstaina, että presidentiksi valittu Donald Trump joutuu salamurhayrityksen kohteeksi eikä sitä ole valmistauduttu estämään.

Trumpia vastaan tehtiin kaksi salamurhayritystä vaalikampanjan aikana. Toisessa niistä 20-vuotias  Thomas Matthew Crooks pääsi kiväärin kantaman päähän kiipeämällä rakennuksen katolle vaalitilaisuuden aikana. Starapoli sanoi America Reports -sivustolla, että Trump voi kohdata ”paljon suuremman uhan” kuin Crooks ennen kuin hän astuu virkaan tammikuussa.

Staropolin mielestä salainen palvelu ei ole toimissaan ajan tasalla, kun se näyttää luottavan droneihin ja muihin moderneihin vekottimiin sen sijaan, että ”palaisi perusasioihin”, menetelmiin, jotka tekivät salaisesta palvelusta ”mahtavan”: jalkauttaisi riittävän määrän agentteja kaduille ja ympäristöön turvaamaan tulevaa presidenttiä.

”En usko, että olen yksin sanoessani, että jotain tapahtuu varmasti ennen virkaanastujaisia. Eikä kysymys ole jostain 20-vuotiaasta lapsesta vaan paljon vakavammasta ja suuremmasta yrityksestä”, Staropoli sanoi. Hänen mielestään salainen palvelu on ”pudottanut pallon” kokonaan eikä kykene hoitamaan tehtäväänsä pätevästi.


Tue Naapuriseuran toimintaa!
Tilinumero FI 28 5549 6620 1299 93
Viitenumero: 2008
Keräysluvan numero: RA/2024/1297
♣ ♣ ♣

7 kommenttia julkaisuun “Ex-agentti varoittaa: Trump yritetään murhata ennen virkaanastujaisia

  1. Jos nyt Trumpille tapahtuisi jotain, esimerkiksi hänen lentokoneensa putoaisi, niin syyllinen on jo selvillä ja demokraattimedian uutiset luonnosteltuina: ”onhan itsestään selvää, että Iran on tämän rikollisen surman takana. ”

    Iranin syyttäminen on kätevää, koska kun taustalla on ulkoinen taho niin vältytään sisällissodalta ja päästään Israelin tahtoa kaikessa seuraavien tahojen toivomaan sotaan Irania vastaan.

  2. Souwwot? kysyis savolainen.

    Koska en ole, mutta haluan silti päteä, niin esitän oman näkemykseni.

    Tuollaisiin salamurhatoimiin ei ole mitään järkiperusteita. En ihmettelisi, jos aiemmat yritykset olisivat olleet lavastuksia.
    Trumpista ei ole mitään vaaraa ns. syvälle valtiolle. Samalla tavalla kukkarossa kuin muukin valtaeliitti.
    Kova ukko puhumaan pehmoisia, ja pienisuiseksi mieheksi myös suuria sanoja laukova.

    Jos hänet on oikeasti aiottu poistaa päiviltä kampanjan aikana, niin ehkä hän siksi on valinnut mm. Dorkan ja Walletin esittämään kovaa poikaa Venäjän suuntaan ja itse lupautunut viimeistelemään palestiinalaisten kansanmurhan, jos Hamas ei tee niinkuin hän sanoo.

    Virkaan päästyään Trump voi tehdä Dorkalle ja Walletille bolton-bannonit, ja kertoo heille, että Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä.

    Jos niin ei ole, riski, että kaikki saavat mennä, kasvaa huomattavasti.

    Onhan elämä myös riskibisnes.

  3. HS 16.7, 2018.
    ”Koko maailman katsoessa Yhdysvaltain presidentti ilmoitti, että hän luottaa Venäjän presidenttiin enemmän kuin CIA:han, FBI:hin ja muihin omiin turvallisuuselimiinsä, kirjoittaa HS:n toimittaja Saska Saarikoski.”

    Luulenpa, että Trumpin lausunto tullaan kostamaan sisällissodan uhallakin.

  4. Se varmaan on suuri todennäköisyys, että hän on liian monelle taholle pelote, josta olisi hyvä päästä eroon. Monessa profetiassa on sanottu, että Yhdysvalloissa syttyy sisällissota ja jos nyt se murha tapahtuu, niin veikkaanpa sen sodan alkavan siitä, mutta toivotaan, ettei niin käy.

  5. Niin, eikö salainen palvelu ole toimissaan ajan tasalla vai eikö se edes halua suojella henkilöä josta se ei pidä ? Tietysti Staropoli saa tästä paljon huomiota joka häntä lämmittää vaikka konkretiaa ei ole esittää. Mutta kahdessa edellisessä murhayrityksessä ei edes droneja hyödynnetty kunnolla. Kukaan ei havainnut miestä katolla, tai havaitsi mutta oli ”turisti” josta ei välitetty. Ja Ukrainassa käväissyt ampuja joka ilmestyi golfkentän laidalle ei myöskään joutunut dronin havaitsemaksi vaan satunnaisen ohikulkijan. Tapauksista jäi se maku, ettei Trumpia edes haluttu suojella mutta oltiin suojelevinaan.

    John F. Kennedy laski aikanaan leikkiä toimittajien kanssa istuessaan suuressa katsomossa. Hän sanoi, että ”otan teistä suojaa kun luoteja tulee selustasta” Kennedyn itsesuojeluvaisto kuitenkin petti kun hän antoi ajattaa itseään avoautossa selkeänä maalitauluna.

    Inhimilliset erehdykset ovat usein helpottamassa murhamiesten toimia. Viime viikolla New Yorkissa surmattiin Yhdysvaltain suurimman terveysvakuuttajan toimitusjohtaja keskellä jalkakäytävää jossa hän käveli ilman henkivartijaa. Murhamies hyödynsi paitsi toimitusjohtajan ilmeistä varomattomuutta ja halua kävellä kuin kuka tahansa vapaasti kaupungissaan ja lisäksi tekijä käytti pakovälineenä uuden tekniikan ihmettä eli sähköpotkulautaa. Nopea pakoväline joka on kaupungin omistama ja ilman rekisteritunnuksia.

    Staropoli tarkoittanee järeämpiä surmavälineitä joita vastaan ei ole varauduttu. Yhdysvallat on itse kokeillut näitä Venezuelassa jossa Maduro yritettiin surmata dronen avulla. Dronen käyttäjät eivät kuitenkaan olleet tehtäviensä tasalla ja yritys estettiin.

  6. Staropolilla ei tässä ole kyllä mitään muuta kuin spekulaatioita esitettävänään. Yhdysvallat on täynnä erilaisia aseita, joten kuka tahansa voidaan ainakin yrittää murhata milloin vain. Sitäkään ei ole tarvetta epäillä, etteikö maasta löytyisi runsaasti ihmisiä, jotka ilomielin salamurhaisivat Trumpin, jos vain pääsisivät teosta seuraamuksitta. Sekin on mahdollista, että Secret Service luottaa liikaa moderniin teknologiaan ja jättää perinteisen poliisityön liian vähälle.

    En pidä Staropolin puheita oikean uutisen arvoisina. Tällaisia spekulaatioita voi heittää ilmaan kuka hyvänsä.

Vastaa