
Tämän maan politiikkaa hallitsee samanaikaisesti kaksi rinnakkaista militarismia: kaluunan kiiltävä ja häpeilevän myöntelevä.
Raja kuin peitsellä sivallettu halkaisee muinaisen siviili-Suomen.
Ei se ole sattuma, että rajan eri puolilla hallitsevat erilaiset säännöt.
Paraatipuolella puhetta hallitsevat kirjavin kaluunoin koristellut uniformumiehet. Heidän puheisiinsa ei puututa. Niille siunauksen antavat niin puolustusvoimien komentaja, korpraali Stubb, kuin myös kekkeruusi ja itserakas puolustusministeri, joka virallisessa valokuvassaan on halunnut taustakseen marsalkka Mannerheimin – varmaankaan lainkaan ajattelematta kyseisen suurmiehen kaikkia ulottuvuuksia. Tämän kaluunapuolen oikeus keskusteluun ja päätöksentekoon on turvattu. Sitä ei kyseenalaisteta koskaan
Rajan siviilipuoli näkee suuren vaivan osoittaessaan, että kaluunakolonna on viime kädessä oikeassa epäillessään hyökkäyksen isänmaahamme olevan edessä, ellei aivan kohta niin ainakin pian. Eikä siinä vesitornejakaan säästellä.
Mitäs siitä? No eipä muuta kuin että puolustus saa rahansa maksoi mitä maksoi ja entinen sosiaalivaltio vuotaa köyhien roposet Yhdysvaltojen superrikkaille maan rauhanpresidentti mukaan lukien.
Maassa on siis rauha, mutta hyvästä tahdosta ei merkkiäkään.
Ei se auta, että talviunesta herännyt harmaantunut rauhanaktivisti piristyy lausumaan jälkijättöistä lirularua ydinsodasta, ilmeisesti unohtaen, että oli aikoinaan päättämässä belsebuubin valloilleen isäntämaasopimuksen hyväksyessään. Koskaan sitä sopimusta parlamentti ei käsitellyt.
Sitten on tietysti ulkoinen paine, joka kelpaa kutsua todistamaan aina silloin, kun kantti lakkaa kestämästä kotimaisten köyhien katseiden alla.
Mutta hehän meillä aina ovat keskuudessamme.
17 kommenttia julkaisuun “HALKAISTU MAA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Puolustusvoimien komentaja on kenraali Janne Jaakkola, ei korpraali Stubb.
Jutussa on pieni virhe: Puolustusvoimien komentaja on kenraali Janne Jaakkola, ei korpraali Stubb.
Kieliopillisesti virhettä ei ole, sillä kysessä on pilkuin (,) esitetty luettelo ”siunauksen antajista”.
Tuosta Stubbin sotilasarvosta tuli mieleen että Saksassakin aikoinaan oli samanarvoinen mies johdossa, Hiltusen Aatu. Stubbin tulisi hankkia Linnan Tuntematon Sotilas ja lukea tarkoin sotamies Honkakoen iltarukous, varsinkin sen viimeinen säkeistö, varoitus Suomen herroille Karjalan männyistä.
Samaa kirjaa pitää suositella myös Valtoselle ja UM:n virkamiehille.
Voisiko Naapuriseuran Sanomat ostaa näitä Väinö Linnan Tuntematon Sotilas kirjoja muutaman ja antaa ne käteen Stubbille, Orpolle, Valtoselle ja Häkkäselle.
Olen usein siteerannut Olavi Paavolaisen suorastaan profeetallisia sanoja, jotka soveltuvat nykypäiväänkin kuin ”nyrkki silmään” (Synkkä yksinpuhelu):
”Jos missä maassa niin juuri Suomessa tämä sota tulee henkisesti tuhoamaan kokonaisen sukupolven. Sillä me olemme niin naiiveja, niin hurskastelevia, niin tunneajattelun vallassa ja niin täysin vasta-alkajia suurpolitiikan ja imperialismin näyttämöillä! Tämä koskee nimenomaan kirjailijoita.”
Niin, kirjailijat, missä ovat nykypäivän paavolaiset, haanpäät, haavikot ja paasilinnat (en mainitse kansainvälisesti tunnetuinta Waltaria, koska hänkin antautui sotapropagandalle)? En sano, etteikö kykyjä löytyisi, mutta uskallus puuttuu. On tietenkin tosiasia, että lukeva yleisö osittain, ehkä suureksikin osaksi kaikkoaisi, ja joutuisit persulauman, joidenkin kokkareiden tai sionistikristillisten maalittamaksi (kuten Greta Thunbergille tai Timo Stewartille on käynyt). Onkin paradoksaalista, että diktatuureissakin on aina uskalikkoja löytynyt, mutta suomalaisessa demokratiassa ja ”vapaudessa” ei löydy, ei löydy.
Sitä en tiedä, että miksi maamme on jaettu kahteen osaan. Mutta ainakin itäosa on jäänyt täydellisesti hunningolle. Onko sitten siinä perää, että sodan tullessa sieltä on helpompi evakuoida vähäinen väestö, vai mikä peruste siihen on. Joskus muinoin kävimme siellä kylpylöissä ja kauppakeskuksissa ja ihmisiä oli tungokseen asti, vaan ei ole enää. Surullista katsoa isot kauppakeskukset laput luukulla. Kylpylät rapistuu rahan/hoidon puutteessa.
Yksi tärkeä syy Kaakkois-Suomen kaupan hiljentymiseen on venäläisten asiakkaiden puuttuminen rajasulun vuoksi. Ennen mm. Lappeenrannan Prisman edessä oli useampikin venäläinen linja -auto.
Johtajien kuten Stubb olemus ja esiintyminen on itserakkautta enimmällään. Kaikki puheet ja mielipiteet on suunnattu omien mielihalujen ja hyötyjen suuntaan. Kaikki vain sinne mistä saa parhaimman henkilökohtaisen hyödyn. Viis meistä muista.
Voi, että tuo itserakkaus on niin makeata ja hyvän makuista.
Talvisotaa sanottiin ”Erkon sodaksi”, Suomen silloisen ulkoministerin, ”poliittisen idiootin”, Eljas Erkon mukaan.
Onkohan tuleva sota sitten ”Iltalehden sota”, vai ”Kai Telanteen sota” (Alma Median toimitusjohtaja)? Vai päätoimittaja Perttu Kauppisen sota?
Nimittäin, mielipiteen muokkaajina iltapäivälehdet ovat omaa luokkaansa. Erityisesti artikkeleiden kommenttipalstat ovat säälimättömän moderoinnin (sensuroinnin) kohteena. Siksi lukijoille muodostuu niiden valossa virheellinen kuva poliittisesta lähihistoriasta.
Samoin lukijoille muodostuu väärä kuva siitä, kuinka moni suomalaisista on Ukrainan kalliiksi tullutta sotaseikkailua tukemassa. Onneksi väki siinä rintamassa tuntuu vähenevän koko ajan.
Kommenttipalstoilla kaiutetaan vanhaa 1930-luvun disinformaatiota kuten että Venäjä on hyökkäillyt vuosisatoja länteen tai että nykyinen Venäjän federaatio hyökkäilisi jatkuvasti naapurimaihinsa, mikä sekään ei pidä paikkaansa.
Tai väitetään, että Putin haluaa palauttaa vanhan Neuvostoliiton (haukotus!) tai vallata koko Euroopan (tirsk!).
Totta kai tärkeä disinformaation palanen on myös ”Venäjän provosoimaton hyökkäys”. Sen uskottavuus edellyttää sitä, että vaietaan Itä-Ukrainan sisällissodasta ja sen isosta uhrimäärästä, sekä Ukrainan v. 2014 vallan haltuunsa ottaneen ultranationalistisen hallinnon älyttömistä kielilaeista. Ne loukkasivat venäjänkielisen väestön demokraattisia oikeuksia ja olivat osasyy Itä-Ukrainan kapinaliikkeelle. Maa lyötiin tieten tahtoen hajalle.
Onkin mielenkiintoista se, kuinka EU on vaiennut niin Ukrainan kuin Viron venäläisvähemmistöä sortavista kielilaeista, vaikka EU:n omat säädökset sanovat, että ns. ”vanhat kielivähemmistöt” ovat oikeutettuja koulunkäyntiin äidinkielellä ja julkaisemaan kirjallisuutta jne. Ukrainassahan laki määrää, että vähemmistökielellä julkaistussa lehdessä pitää olla samat artikkelit ukrainan kielellä, kreikankielisten koulujen toimintaa on vaikeutettu byrokratialla, venäjänkielistä kirjallisuutta ei saa enää julkaista tai tuoda maahan jne. Tolstoin teokset on poistettu kirjastoista, koska ne ”ihannoivat Venäjän armeijaa”.
Virossa pakkovironkielinen opetus alkaa jo lastentarhassa ja alakoulussa. Viron hallitus on siis tyhmentämässä koko venäjänkielistä vähemmistöään, koska abstrakti ajattelu 11-12 -vuotiaana kehittyy parhaiten omalla äidinkielellä opiskellessa. Lastentarhoissa oikeus oman äidinkielen käyttöön lisäisi lapsen turvallisuudentunnetta, koska äidinkieli on tunnekieli.
Hedelmistään puu tunnetaan. Tukiessaan Ukrainan ultranationalistista hallintoa Ursula von der Leyen elättää käärmettä rinnoillaan.
Lisäisin provokaatioihin USA-Naton 30-vuotisen puuhastelun Ukrainassa, Kiovan länsimaiden tukeman vallankaappauksen, maan voimakkaan natsihenkisyyden (muiltakin osin kuin kieltä koskien), Ukrainalle näköpiirissä olleen Nato-jäsenyyden, Minskin sopimuspetoksen ja Naton tuella suoritetut hyökkäysvalmistelut Donbassin valtaamiseksi.
Eikä pidä unohtaa Venäjän esittämien turvallisuusjärjestelyjen ylimielistä hylkäämistä.
”Tämän kaluunapuolen oikeus keskusteluun ja päätöksentekoon on turvattu. Sitä ei kyseenalaisteta koskaan.”
Niinpä niin! Suomiko demokraattinen? Mitä nimellistäkään virkaa on Eduskunnalla?
Nyt kaivattaisiin Atos Wirtasta, tai Erno Paasilinnaa..
Myöntelevään militarismiin kuuluu maan kulttuuripuoli vai pitäisikö sanoa kulttuuriton puoli. Montako sotaelokuvaa Suomessa on tehty v. 1990 jälkeen ? Aika monta. Entä Ruotsissa ? En muista yhtään suurempaa tuotantoa, en pienempääkään. Aineksia olisi, etenihän Ruotsi sentään Poltavaan asti ja Saksastakin kaapattiin osia. Kun lapset Saksassa olivat kurittomia sanottiin, että ”der Schwede kommt”, ruotsalainen tulee, ja johan tottelivat.
Kulttuuriväki on siis kantanut oman kortensa kekoon. Aika huutaa poliittista satiiria mutta hiljaista on. Navan alla mennään enimmäkseen. Jopa paremmissakin elokuvissa kuten Tove Janssonista kertovassa. Jansson kun oli poliittisesti valveutunut ja näki sotapropagandan läpi ja oli jonkin aikaa Atos Wirtasen kumppani joka elokuvassa myös on mukana. Mutta käsikirjoittajalta ja ohjaajalta tämä jää pimentoon. Janssonin seksuaalisuus on etusijalla vaikka aineksia olisi olut myös kertoa Toven aivopuolesta joka toimi paremmin kuin kellään.
On ne sotapsykoosissa. Ilmastohävittäjillä hillittömästi sotimisen harjoittelua, että kansalaisten keuhkot eivät kestä tätä menoa!
Ymmärtääkseen Arvolan kolumnia pitäisi varmaan olla kohtalaisen älykäs tai ainakin olisi pitänyt seurata kohtuullisen tarkasti valtakunnan tapahtumia. Minulle kieli on kuin Ilmestyskirjasta. Itselläni kolumnin sanoma meni siis yli hilseen, mutta kerron oman arvaukseni siitä. Korjatkaa te hoksaavammat ja tietoisemmat.
Siis kaksi tahoa, jotka molemmat ajavat militarismia; ”kirjavin kaluunoin koristellut uniformumiehet” (sotilaat, joita poliitikot tukevat ja joiden puheita ei kyseenalaisteta?) ja ”siviilipuoli”, joka myötäilee edellä mainittuja -lopputuloksena varustautuminen ja liikuttava yksimielisyys Venäjän uhkasta.
Ymmärsinkö ollenkaan? Joka tapauksessa uhkaa ei ollut ennen kuin omat kellokkaamme sellaisen järjestivät sotilaallisilla sopimuksillaan ja liittoutumisillaan. Kunhan ei tehtäisi sitä viimeistä virhettä eli aseistauduttaisi tavalla, johon Venäjän on pakko reagoida tai lähdettäisi mukaan jopa jonkin sortin suoriin hyökkäystoimiin.