Kuva: Kai Backman

 Hirmuista

Suomi ei mukamas enää koskaan ole yksin mahdollisessa sodassa. Suomen yhdistynyt poliittinen eliitti on tehnyt Suomesta yksinäisen ja hampaattoman surkimuksen, joka on täysin suurvaltojen armoilla.

Ensin saatetaan pienempi valtio kohti sotaa monin verroin suurempaa valtiota vastaan. Lyhyessä ajassa miljoonat ihmiset menettävät kotinsa ja omaisuutensa paetessaan kauhuissaan muiden valtioiden huomaan pakolaisina. Sodassa ollessaan tavallinen mies huomaa kauhukseen pystyvänsä tekemään epäinhimillisiä asioita toisille ihmisille. Hän tappaa, tuhoaa ja murskaa ihmisiä verisiksi mytyiksi. Hän karjuu olevansa tappamisen ammattilainen antaumuksella ja ylpeydellä. Inhimillisen elämän suolistamisen tekee mielekkääksi se, että valtiovalta kutsuu tappamista ja tuhoamista positiivisilla termeillä antaen sille hyväksyntänsä.

Nuoria miehiä tapetaan erityisen julmilla tavoilla satoja tuhansia. Kahdeksantoista vuotta täyttäneet pojat lähetetään valtion ylläpitämän teurastamon aukon kautta kuolemaan tuntemattomassa ympäristössä. Jalat helvetissä ja pää ikuisessa taivaassa nuoret sotilaat kävelevät lyhyen matkan kuolemaansa. Sataa liikaa ja kaikki kuolee. Se ei tarkoita mitään. Sataa aina vaan uudestaan ja uudestaan. Väitetään, että kukaan ei kuole sodassa. He vain kaatuvat niille sijoilleen vähäksi aikaa.

Kun kaikki pienemmän valtion voimavarat on käytetty loppuun, edessä on täydellinen perikato. Sivusta kaikkea sodan raakuutta katselleet naiset ja miehet poliittisissa asemissaan ehdottavat reilua rauhaa sillä perusteella, että se on ansaittu sodassa. On kaiketi selvää, että valtion pakkokoneisto on olemassa vain ihmisen joukkotuhontaa varten. Sen toiminnan lopputulos on väistämätön pakkotila. Sodan hävinnyt osapuoli julistetaan vapaaksi kaikesta siitä, mitä sillä oli ennen sotaa.

Useat herttaiset vasemmistolaiset ovat huutaneet rumin sanoin hyytävää sotaa vierailemaan ihmisten keskuuteen. Yhdessä arvoliberaalien kanssa he ovat olleet vakuuttuneita asiansa oikeellisuudesta. He väittävät Venäjän olevan roistovaltio. Sitten he ylimielinen virne kasvoillaan solvaavat Venäjän presidenttiä julkisessa mediassa. Herra, anna meidän sotajoukoillemme voitto. Ehkä suomalaisille poliitikoille valkenee seuraavien vuosien aikana se tosiasia, että todelliset suurvallat jakavat maailman uudestaan etupiireihinsä. Donald Trump on jo etukäteen ilmoittanut ne alueet maailmassa, jotka kuuluvat sen etupiiriin.

Vähän aikaa sitten Suomi kävi käytännössä sotaa natsi-Saksan liittolaisena vuosina 1941 – 1944 Neuvostoliittoa vastaan. Suur-Suomi hanke epäonnistui, kun Saksan voimat alkoivat sodassa Neuvostoliiton kanssa hiipua. Silloin Suomi hylkäsi liittolaisensa natsi- Saksan. Lapin sodan Suomi kävi pakon sanelemana. Se on ainoa sota, jonka Suomi on voittanut.

Onko maallamme malttia vaurastua? Tämän kysymyksen esitti sotien jälkeen pääministeri Urho Kekkonen vuonna 1952. Nyt tiedämme vastauksen. Hetken huumaa se kaikki vain oli. Viisaiden miesten hienot poliittiset ideat karkasivat lämpöenergiana kylmään avaruuteen. Sitten tulivat esiin he, jotka sen kaiken tosiasiassa tuhosivat. Nykyiset poliitikot eivät tunnu tajuavan kansainvälisen politiikan todellisuutta. Heillä on kummallisia pointteja, joita he esittelevät todellisille maailman johtajille. Kansalaiset eivät voi muuta kuin hävetä heidän puolestaan. 

Suomi ei mukamas enää koskaan ole yksin. Suomen yhdistynyt poliittinen eliitti on tehnyt Suomesta yksinäisen ja hampaattoman surkimuksen, joka on täysin suurvaltojen armoilla. Hirmuista, saattaisi Juho Paasikivi sanoa, jos näkisi nykypäivän idänpolitiikan seuraukset Suomelle.

Äitini veli kuoli sodassa, vaimoni isä menehtyi sodassa saatuihin vammoihin. Elin itsekin siinä toivossa, että saisin elää elämäni loppuun ilman kirottuja poliitikoita ja heidän sotiaan. Suomi ei tule selviämään tuhotusta puolueettomuudesta eikä tuhotuista idänsuhteista eteenpäin ilman perikatoa. Euroopan unioni ei ole pitkäikäinen. Se kaatuu korruptioon, demokratian puutteeseen ja erilaisten valtioiden intressien ristiriitaan. Vahvat kansallisvaltiot tulevat takaisin. Iso-Britannian ero Euroopan unionista osoitti sen selvästi. Yksinapainen maailma on mennyttä.


 

30 kommenttia julkaisuun “ Hirmuista

  1. Olen tässä tuumaillut kolikon kääntöpuolta, että mitäköhän olisi siitäkin tullut, jos Suomi olisi saanut Saksan vasallina suur-Suomen. Emme olisi todennäköisesti itsenäinen valtio vaan Saksan osavaltio, mistä kaikki olisi annettu pilkkahintaan omistajiensa käyttöön. Eli loppujen lopuksi sama tilanne mitä me saamme todistaa nyt Eu:n, Naton ja Yhdysvaltain toimesta.
    Mitäköhän meidän kansamme russofobikot ajattelesivat, jos olisimme olleet Hitlerin alammaisia. Emme todellakaan olisi ollut itsenäinen valtio. Olisiko se ollut sitten parempi kuin itsenäisenä Suomena,
    puolueettomana maana, hyvien
    naapurisuhteiden kanssa elely. No ne tahot jotka ajoivat aikoinaan suur-suomi hanketta, ovat ottaneet nyt voiton myydessään Suomen itsenäisyyden ja päätäntävallan muualle, sekä höynäyttäneet hyväuskoista herkkähipiäistä kansaamme russofobialla. Siten he ovat saaneet myytyä itsenäisyytemme ja omaisuudemme muualle, kansan huutaessa Putinin vika kun näin kävi.
    Hampaitakin alkaa jo naurattaa….

    1. Se on selvä, että Saksa olisi Suomen liittänyt itseensä jos olisi ollut voitokas sodassa, olihan Tanska ja Norja jo otettu ja Ruotsi olisi ollut tätä myöten täydellisessä motissa ja olisi myös tultu liittämään Saksaan.Työ tekee vapaaksi ja palkalla pitää tulla toimeen.
      Suomelle oli todellinen onnenpotku kun Neuvostoliitto pyyhkäisi Saksan pois ja päästiin sopuun ja yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa.Ei tullut Suomeen kutsua Trumpin virkaanastujaisiin, tosin kutsu lähetettiin mm: Viktor Orbanille ja Xi Jinpingille, tästäkin voi vetää maukkaita johtopäätöksiä.Lisäksi Putin on kertonut tämän vuoden voiton juhlaan olisi osallistumassa merkittäviä usa:n edustajia.Jos ja kun asiat näin etenevät ollaan vihdoinkin oikealla tiellä.

  2. Hyvä kirjoitus. Ottaisin siitä nyt pari lainausta:

    ”Suomi ei mukamas enää koskaan ole yksin. Suomen yhdistynyt poliittinen eliitti on tehnyt Suomesta yksinäisen ja hampaattoman surkimuksen, joka on täysin suurvaltojen armoilla. Hirmuista, saattaisi Juho Paasikivi sanoa, jos näkisi nykypäivän idänpolitiikan seuraukset Suomelle.”

    – Tosiasioiden tunnustaminen, on kaiken viisauden alku. Sanoikohan kokoomuslainen Paasikivi sukunimensä ruotsinkielestä suomalaiseksi muuttanut tämän viisauden. Onkohan Kokoomuspuolue hukannut jo kertaalleen ymmärtämänsä asian opportunistiseen oman puoluehyvänsä tavoitteluun?

    Mikä erottaa miehet pojista, -sitä on pakko kysyä tässä yhteydessä. Jos joku ei tiedä, niin miehet eivät koskaan tee samaa virhettä kahteen kertaan.. Tässä suhteessa Suomi on vielä puberteetti-iässä päättäjineen.

    ”Äitini veli kuoli sodassa, vaimoni isä menehtyi sodassa saatuihin vammoihin. Elin itsekin siinä toivossa, että saisin elää elämäni loppuun ilman kirottuja poliitikoita ja heidän sotiaan. Suomi ei tule selviämään tuhotusta puolueettomuudesta eikä tuhotuista idänsuhteista eteenpäin ilman perikatoa.”

    Minäkin elin siinä toivossa, että saisin elää elämäni loppuun hyödyllisiä asioita kansakunnan hyväksi tehden. Muistissani ovat vielä hyvin ajat, jolloin kauppaan mentiin säännöstelykortti kourassa, josta sitten leikattiin säännöstelytruutu pois , jotta kaikille riittäisi ruokaa.

    Vaimoni, joka oli Viipurissa syntynyt ja nk. Karjalan evakko, joka 4v. ikäisenä pakattiin kärryihin vanhempiensa myötä ja alkoi matka nk. länteen. Siellä hänet sitten kirjaimellisesti vuosikymmeniä myöhemmin tapettiin kunnan hoitolaitoksessa tämän uuden uljaan länsimaisen Suomen valtion omaksuman selviytymistrategian mukaisesti, -menemättä mitenkään yksityiskohtiin tässä yhteydessä.

    Pariisin rauhansopimuksen jälkeen joka Finlexissä kulkee nimellä Suomen rauhansopimus. Suomi ei ollut yksin. Siinä sovittiin rauhasta. Siinä oli useita artikloja, joihin liittyen voisi sanoa että, jos tämä sopii, niin hyvin menee. Se sopi Suomelle silloin, koska nimmarit pantiin paperiin ja sopimuksen artiklat takasivat rauhan olosuhteet ja menestyksellisen talouskehityksen. Suomen nk. hyvinvointivaltio rakennettiin sen sopimuksen pohjalta.

    Se mitä nyt on oleellista kysyä, -niin milä perusteilla n. 80 vuoden rauhankehitys on saatettu täysin päinvastaiseksi, ja kenen intressien mukaista se on?

    1. Aloin eilen lukea Helsingistä pikkujoulureissulla ostamaani Pentti Sainion Armeijan hukatut miljardit -kirjaa. Jo yhdeksän vuotta vanha kirja antaa karun muistutuksen vehkeilystä, jota täällä demokratian nimissä harrastetaan. Esipuheessa kerrotaan olennainen:
      ”Suhde sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltoihin on kehittynyt 25 vuoden aikana siihen pisteeseen, että oleellinen kysymys on se, kuinka Suomi auttaa Natoa ja Yhdysvaltoja, eikä päinvastoin kuten yleensä luullaan.” Mikä sitten on saanut riittävän määrän riittävän vaikutusvaltaisia suomalaisia saattamaan asiat tuohon ja varsinkin nykyiseen jamaan, on hyvä kysymys. Veikkaan että syylliset löytyy näistä ”isänmaata” hokevista ja ”kaikki on kaupan kun hinnoista sovitaan” -väestä.

      1. Mielenkiintoista että Sainio ja toinen hierarkiassa korkealla oleva Keijo Korhonen Paltamosta. Keijo Paltamon Melalahdesta. Samansuuntaisilla ajatuksilla. Sainio toi asiat hyvin esille lähteineen. Hävittäjäkauppaan lyötiin ehto, että pitää olla yksimoottorinen, jolla saadaan Venäläisten Mig-29 pois tarjousten piiristä vaivihkaa. Kolmelle läntiselle hävittäjävalmistajalle lähetettiin tarjouspyyntö yksimoottorisesta hävittäjästä. Takavasemmalta siihen otti osaa myös kaksimoottorinen Hornet, vaikka sen piti olla ulkona liiallisen kalleutensa vuoksi. Ja suhmurointi onkin oma lukunsa. Jokatapauksessa eduskunta pidettiin pimennossa. Samaten kuin puolustusministeri Elisabeth Rehn. Mutta jenkeiltä tuli suunnitelma joka taaksepäin katsottuna toteutui. Myydään pala kerrallaan. Ja näin tehtiin. Ensin koneet. Pelkät koneet eivät tulleetkaan niin kalliiksi. Kun päätös oli tehty, seuraavana vuonna asejärjestelmät. Ei kannata enää perua kun kauppa ja sopimukset on tehty. Taas meni muutama miljardi. Ja sitten kaikki huolto ja varaosat ja päivitykset. Ja niin saatiin tänne kunnon jenkkikoneet uskomattoman kalliiseen hintaan. Ja kansa maksoi. Ja oli kaksimoottorinen, jolla pelattiin Venäläisten Migit ulos kilpailusta. Tämä kaikki on ollut pitkän linjan suunnittelua Nato-kumppanuuteen. Ei tiedä mistä lähtien(osassa) kenraalikunnassa ja ylempänä olevat tahot on tätä jenkkiliittoumaa tehneet. Muistaakseni Sainio jossain hakee että 50-luvulta lähtien. Paino sanalla muistaakseni. Elisabeth Rehn oli puolustusministerinä ulkona kuin lumiukko tai lintulauta. Ei kertakaikkisen mitään hajua puolustusvoimien toimista. Samaten meidän eduskuntapäättäjät. Eivät silloin edes hahmottaneet koko kuvaa, eivätkä taatusti hahmota tänäkään päivänä. Ja pidettiin pimennossa. Ilmeisesti päätökset ovat osin vieläkin salaisia.

        1. Lisäyksenä edelliseen Sainio ja Keijo Korhonen edesmenneitä. Yksi harmaa, tai mieluimmin musta, eminenssi taustalla 50-luvulta lähtien olisi ollut Finnairin pääjohtaja(1960-1987) Gunnar Aleksander Korhonen.

    2. ”Muistissani ovat vielä hyvin ajat, jolloin kauppaan mentiin säännöstelykortti kourassa, josta sitten leikattiin säännöstelytruutu pois , jotta kaikille riittäisi ruokaa.”

      Mennessäni armeijaan tammikuussa -54, piti mennessään viedä ”yleisostokortti” mukanaan. Silla sai ostaa kahvia tai sokeria. Saman vuoden syksyllä korteista luovuttiin.

      1. Silmät pyöreänä joutuu seuraamaan nykyisen suomen toimintatapoja, Trump on haukuttu pystyyn, jopa vähä-älyiseksi eräs kirjoituksessaan mainitsi, puhumattakaan millaista huutia on naapurimaan presidentti saanut, myös Kiinallle on annettu kuulua mitä mieltä ”mahtava” suomi on.Nämä edellämainitut ovat suur-valtoja ja suomi on mitä on.Mihin on sivistys kadonnut, mihin on viisaus kadonnut?Urho Kekkosen aikakautena käyttäydyttiin korrektisti ja kunnioituksella muihin maihin ilmansuunnasta riippumatta, ja hyvin pärjättiin niin taloudellisesti kuin geopoliittisestikkin ja mikäpä oli pärjätessä kun oli viisautta ja sivistystä jonka pohjalta toimia.

  3. 9 päivää vielä, sitten nähdään mitä Trump saa aikaan.

    Aamulla vaimo laittoi radion päälle ja sieltä tuli uutiset. Meinasin tulla heti pahalle päälle, kun kuulin paasausta aseiden hankinnasta ja Ukrainasta. Taitaa Orpon porukka olla paniikissa, kun lähtö lähestyy.

    Ensin Suomi nurin, sitten uusi YYA-sopimus.

    1. Koko euroopassa on sotilaallista voimaa kuin pienessä pitäjässä, jossa asuu muutama aikamiespoika.Eurooppa on heikko, jenkkien kehotuksesta he ovat jakaneet ammukset yms ukrainaan, eli Trumpilla on helppo työ halutessaan napsaista Grönlanti halutessaan itselleen.Balttian maidenkin kannattaa viimeistään nyt tukkia suunsa, Venäjä on armollinen mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.Trumpin astuttua virkaansa alkaa suuri luuta lakaista ja monenlaista epämiellyttävää globalistien osaksi on tulossa valtioiden poliittisissa johdoissa, esimerkkinä Kanadan pääministerin ero ja ihan omasta pyynnöstään.

      1. Kaiken lisäksi olen ilolla laittanut merkille, että ihmiset jotka aiemmin olivat jopa fanaattisia ukrainan puolesta puhujia ovat alkaneet puhua turhasta sodasta ja aseitten kylvämisestä ukrainaan, sekä alkaneet myöntää ukrainan osuuden konfliktiin.Kansalaisten mitta täyttyy päivä päivältä ukraina propagandaan.Noin massiivinen mediamyllytys on kääntynyt itseään vastaan ja lisäksi nato ja dca-sopimuksilla saa pyyhkiä……kuten Tanskan osalta on käynyt selväksi Trumpin kannaottojen myötä.

  4. Kohta voimme seurata näytelmää, jossa globalisti eliitti alkavat syyttelemään toisiaan.Loistava analyysi Kai Backmanilta, totta tosiaan Suomi on jälleen kerran puun ja kuoren puristuksissa ja vain poltetut sillanrauniot takanaan.

  5. Täysin samaa mieltä. Kun kansakunnat alkavat hävitä, edessä on täysimittainen kaaos. Suomea ei ole enää olemassa kansakuntana. Niinistö viimeisteli sen tuhon. Suomi jatkaa uhoamistaan, mutta edessä on karu herääminen.

  6. https://www.youtube.com/watch?v=_YZc3l3rhoY

    Linkissä Tuomas Malinen keskustelee sveitsiläisen Pascal Lottazin kanssa Suomen tilanteesta. Jos teillä ei ole aikaa 50 min, katsokaa n 45 min kohdasta eteenpäin. Malinen kertoo kuinka hän sai valtapiirit raivostumaan kun hän näkyvästi esitti YYA-sopimuksen uusimista, tällä kertaa Venäjän kanssa. Koska miksi ei ? Eihän se Natoa ja Yhdysvaltoja voisi haitata, eihän ? Hehän myös ovat rauhan asialla ja vain Suomea suojelemassa. Suomella olisi näin tuplaturva. Eeeei ! Miten joku uskaltaa !

    Hatunnosto Maliselle joka vasta myöhään havaitsi mistä Ukrainan kriisissä on kyse. Malinen kun koko ikänsä oli ollut pro USA. Malinen on myös pitkän matkan päässä eläkevuosistaan ja kuraa tulee tuutin täydeltä. Saksassa olisi jo työpaikka mennyt alta.

  7. Katsoin tuossa mielenkiintoisen selonteon lännen demokratiasta. Demokratia määritelmä on ovelasti vaihdettu koskemaan instituutioiden demokratiaa, jossa tavan kansalaisella ei ole nokan koputtamista.
    Instituutioina mm. media, hallitus, yliopistot, poliisi, puolustusvoimat, THL jne..eli demokratian toteutus on jätetty näille..no eihän se oikeasti ole mitään demokratiaa, mutta näin ne liikuttelevat maalitolppia ja väittävät, että kaikki olisi hyvin.

  8. Paras kai olisi kun Eurooppa voimattomana taantuisi maailman takamaaksi, missä halukkaat lopun ikäänsä voisivat syytellä Venäjää maanosamme ongelmista. Vaikka taitaa poliitikoista sen verran opportunismia keskimäärin löytyä, että takinkääntökin on tehtävissä. Miten se takki sitten käännetään, olisi mielenkiintoista nähtävää. Helsingi Sanomissa on juttu ’Maailmanjärjestys muuttuu nyt perusteellisesti, sanoo Risto E. J. Penttilä: ”Ei kannata roikkua vanhassa, koska se on jo mennyttä”’, jota en otsiikoa pidemmälle pääse lukemaan Sanoma-tilin puuttuessa. Samaahan se on puhunut Stubbkin paitsi että haluaa tietyin myönnytyksin roikkua vanhassa. Mitkä voimat Suomen tälle tielle sitten ovatkaan tuoneet, niin kansanedustajamme viime kädessä ovat kaiken siunanneet.

  9. Ruotsin kuninkaallisten viime vuodesta kertovassa dokkarissa kuvattiin kruununprinsessa Victoriaa armeijassa upseerikoulutettavien mukana. Ja kun kuvattiin ns. actionia eli prinsessaa ryömimässä aseineen maastopuvussa metsässä, kahlaamassa aseineen vedessä, kiipeilemässä naruissa, ampumassa kiväärillä sekä lataamassa jotain kranaatinheitintä, taustamusiikkina oli pelimusiikkia muistuttavaa jännittävää ja energistä musiikkia.

    Minusta musiikkivalinta oli kevytmielinen. Sota ei ole peliä, ja sotilaan koulutus on tappamisen harjoittelua. Tuollaisilla kuvastoilla ylläpidetään nuorten väärää käsitystä sodasta. Se on myös ilmaus aikamme militarismista eli sotahenkisyydestä, aseellisen voiman ihailusta.

  10. Kohta on taas vaalit ja nuo niljakkaat pas*iaiset (maanpetturit kansanpetturit Suomen tuhoajat hillotolpan metsästäjät) aloittavat kansan nuoleskelun. Demarit ovat jo aloittaneet ja puhuvat rauhallisin äänenpainoin että itärajan aidan voisi purkaa ja sitten olisi taas kaikki hyvin. Mutta kun politikko ei osaa olla valehtelematta niin tuosta auvoisesta kuvasta jätetään pois Venäjän reaktio. Arvaan että lapsellisten aitojen purku ei saa Venäjää unohtamaan sitä että Suomi on toiminut sikamaisesti. Sellainen ei hetkessä unohdu.

  11. Trump on päästänyt parilla kommentillaan suurvaltapolitiikan hengen ulos pullosta, johon se onnistuttiin sulkemaan Neuvostoliiton hajotessa. Venäjän etupiirin tunnustaminen ja USAn etupiirin vahvistaminen ovat jo räjäyttäneet keskustelun ja tavoitteiden asettelun rajat tunnistamattomiksi. Ollaan palattu reaalipolitiikan aikaan narratiivien turruttamasta maailmasta. Venäjän rajamaana olemme samassa asemassa kuin Ukraina silloin, kun haetaan edellytyksiä pysyvään rauhaan.

  12. Stubbilla alkoi jo huoli painaa, kun yhtenäisenä kansana olemme lujia, mutta hän näkee että isolta osalta kansaa viedään elämän edellytyksiä pois.Köyhien tukia leikataan joka suunnasta Ukrainan tukeen ja sotaan varautumiseen. Soraääniä ei saisi syvistä riveistä kuulua. Ja siitä pidetään sensuurilla ja ennakkotarkastuksilla huolta. (itsellä viety Facebook ja Google näkyvyys) Jos ihmiset saisivat pelotta tuoda mielipiteensä julki, kuva Suomesta olisi toisenlainen. Tarkoitan myös meidän päättäjiä ja eri alan asiantuntijoita. Silmille hyppäsi Kimmo Kiljusen suusta tullut vapaa artikulointi , kenties miellyttämäänkin tarkoitettu, Aleksanteriliiton väelle. Mutta kumminkin ajatus jota hänen edustajana pitäisi tuoda esille istuntosalissa ja Utvassa. Ja ääneen sanottuna hän melkein tuhosi kansanedustajan uransa. Jos häntä äänestäneet haluaisivatkin hänen toimivan asioiden perinpohjaisen käsittelyn kannalta. Ja hän ei voi vastata huutoon. Eli edustuksellinen demokratia ei enää toimi. Tämä viimeistään osoittaa sen. Toki se ei ole enää vuosikausiin toiminut, mutta tämän olisi pitänyt herättää jo kovapäisemmänkin. Ja mikä oli reaktio, mikä julkisuuteen työnnettiin? Roviolle, hirteen, Venäjälle. Kuvottavaa. Se johtopäätös pitäisi ymmärtää. Jos jossain vaiheessa päästään tästä sotamoodista ohi, mikä takaa että vallankäyttö sen jälkeen menisi ihmiskeskeiseen suuntaan? Ei mikään. Valtaa pitävät huomaavat että näinhän tämä onnistuu. Ja näin tämä jatkuu, jos ei Venäjä voita taistelukentällä. Ikävä sanoa tai toivoa että sodalla ja tappamisella, joka on aina tuomittavaa, löytyy omasta aivolohkosta tämmöinen merkitys. Tästä olisi mukava lukea muiden seuralaisten tunteen läiskyntää. Miten he kokevat.
    Ps. Tuo torpan oven tukilauta on lyöty tai kuvattu (jos maalaus) väärinpäin. Lähtee saranapuolen yläpäästä ja menee oikealle alas. Tarkoitus kai olisi oven ryhdin pitäminen, jolloin sen pitäisi mennä ylhäältä oikealta vasemmalle alas.
    Pps. Ano Turtiainen YKSIN kävi debattia KAIKKIA vastaan eduskunnassa ollessaan. ON SE ÄIJÄ.

    1. ”Ps. Tuo torpan oven tukilauta on lyöty tai kuvattu (jos maalaus) väärinpäin. Lähtee saranapuolen yläpäästä ja menee oikealle alas. Tarkoitus kai olisi oven ryhdin pitäminen, jolloin sen pitäisi mennä ylhäältä oikealta vasemmalle alas.”

      Ovi on pantu saranoilleen väärinpäin..(ylösalaisin)
      Muuten hyvä kirjoitus.

Vastaa