Helsingin Sanomat lataa kovilla. Lehden pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö Saska Saarikoski kirjoittaa 26.1.2023, että Suomi ja Ruotsi ovat joutuneet ”gangsterien vangeiksi”.
Aiheena on Suomen ja Ruotsin Nato-hakemus. Saarikosken mielestä ne ovat juuttuneet Turkin ja Unkarin ”omia etujaan ajavien johtajien armoille”. Nämä maat eivät vieläkään ole ratifioineet eli hyväksyneet hakemuksia.
”Turkki on kaksikosta pääkiusaaja ja Unkari räkänokka, joka uskaltaa uudella suuremman selän takaa”, Saarikoski kirjoittaa. Hän selostaa taustaa kertomalla, että Erdogan haluaa kansan katsovan muualle kuin johtajansa epäonnistumisiin.
”Populistipuolueiden tavanomaiseen tapaan harhautukseen käytetään ulkoisia vihollisia, joita Erdogan onkin ehtinyt kerätä melkoisen kokoelman. Siihen kuuluvat esimerkiksi kurdit, kreikkalaiset, gülenistiliike sekä nykyään myös suomalaiset ja ruotsalaiset.”
Saarikoski sanoo joidenkin pelkäävän, että Suomi menee Turkin edessä rähmälleen. Hänen mielestään pelkoon ei ole aihetta. ”Ei Suomessa ole mikään ongelma kuvailla Erdogania sellaisena kuin hän on: poliittisena gangsterina, joka kulkee Vladimir Putinin diktatuurin tietä.”
Päätoimittaja Mauno Saaren kommentti:
Saska Saarikoski käyttää verbaalista risteilyohjusta. Taitavana kirjoittajana hän tietää, että oikein valitut sanat, kuten ”gangsteri” ja ”räkänokka”, löytävät perille Turkkiin ja Unkariin ilman algoritmeja. Kirjoitus on myös osoitus siitä, ettei Helsingin Sanomat taivu näiden maiden kiristykseen.
Hesarin pääkirjoitusosaston päällikön mielestä pohjoismaisten mallimaiden joutuminen syntipukin asemaan saattaa olla niille, eli siis meille, terveellistä, ”…sillä sekä Suomessa että Ruotsissa on niitä, jotka tekevät politiikkaa kiihottamalla kansaa esimerkiksi maahanmuuttajia, islaminuskoisia tai Välimeren kansoja vastaan.” Kiihottaminen Venäjää ja venäläisiä vastaan jää jutussa mainitsematta.
2 kommenttia julkaisuun “HS: Erdogan on gangsteri, Unkari räkänokka”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Oliver Stone teki dokumentti elokuvan Ukraina liekeissä v.2016. Aikaisemmin Mauno Saari teki selväksi Ukrainan tilanteen
Onneksi en ole tilannut enää moneen vuoteen Hesaria.