Marco Rubio

Hyvästi yksinapaisuus

Jan Nybondas

Yhdysvallat on kolmenkymmenen vuoden ajan katsonut olevansa muita ylempänä. Näistä tavoista voi olla vaikea päästä eroon.

Hyvästi yksinapaisuus. Onko kyseessä BRICS-maiden mainoslause? Ehkä niinkin mutta nyt näyttäisi siltä, että myös Washingtonissa on herätty uuteen aikakauteen ja jopa yllättävän nopeasti. Tuore ulkoministeri Marco Rubio on antanut haastattelun, jonka tekstiversio on luettavissa ulkoministeriön omalla kotisivulla state.gov. Haastattelijana on toimittaja Megyn Kelly, jolla on oma sivustonsa mm. YouTube-alustalla.

Rubio luonnostelee siinä odotettavissa olevaa moninapaista maailmanjärjestystä ja tekee sen varsin selkeästi ja asianmukaisin perusteluin. Seuraavassa muutama ote tästä, jonka jälkeen voidaan arvioida, mitä muutos käytännössä voisi tarkoittaa.

”Well, näin maailma on aina toiminut. Tapa jolla maailma on aina toiminut on, että kiinalaiset tekevät sitä, mikä parhaiten edistää Kiinan intressejä, venäläiset tekevät sitä, mikä parhaiten edistää Venäjän intressejä, chileläiset tulevat tekemään sitä, mikä parhaiten edistää Chilen intressejä ja Yhdysvaltojen on tehtävä sitä, mikä on Yhdysvaltain intressien mukaista. Asioissa missä intressimme ovat yhdenmukaisia, siellä meillä on kumppanuuksia ja alliansseja; siellä missä eroavaisuutemme eivät mene yksiin, siellä diplomatian tehtävänä on estää konflikteja samalla, kun edelleen ajamme omaa etuamme ymmärtäen, että he tulevat ajamaan omaa etuaan. Ja tämä toimintatapa on kadotettu.”

”Ja luulen, että se katosi kylmän sodan päättyessä, koska me olimme ainut valta maailmassa, ja niin me omaksuimme eräänlaisen vastuun toimia globaalina hallituksena useassa tapauksessa, yrittäen ratkaista jokaisen ongelman…Mutta ei ole normaali maailmantila, että on olemassa vain yksi maailmanvalta. Se ei ollut – se oli anomalia. Se tila oli kylmän sodan päätöksen tuotos, mutta aikanaan oli palattava pisteeseen, missä oli moninapainen maailma, monia suuria valtoja eri puolilla maailmaa.”

”Nyt enemmän kuin koskaan meidän on pidettävä mielessä, että ulkopolitiikan tehtävä on aina edistää Yhdysvaltain kansallisia intressejä, ja niin tehdessämme jos suinkin yrittää välttää sotaa ja aseellisia selkkauksia, jotka kuten olemme nähneet kaksi kertaa viime vuosisadalla, olivat hyvin raskaita.”

”Meillä on joukko maita, joilla on voima maapallon elämän päättämiseksi. Ja siksi meidän on tehtävä kaikkemme välttääksemme aseellisia konflikteja, mutta ei milloinkaan kansallisten intressiemme kustannuksella. Tässä on tasapainoilun kiperä paikka.”

Haastattelussa edetään tästä ajankohtaisiin tapahtumiin. Niiden käsittelystä voidaan päätellä, että vaikka päälinja uudelle ulkopolitiikalle on oikea, tie tulee olemaan mutkikas ja täynnä töyssyjä.

Yhdysvallat on kolmenkymmenen vuoden ajan katsonut olevansa muita ylempänä. Näistä tavoista voi olla vaikea päästä eroon. Esimerkiksi Kiinaa koskevissa Rubion arvioissa ilmenee selvää oman aseman yliarviointia. Ei haluta myöntää, että Yhdysvallat on jäänyt jälkeen monella alueella ja että diplomatia ei toimi, jos käsitys vastapuolesta on epärealistinen. Presidentti Donald Trump on kuitenkin useasti todennut, että suurin uhka maailmalle ovat ydinaseet. Ja tällä asenteella hän on kotimaassaankin saanut monen entisen vastustajansa vakuuttuneeksi. Jos hän siitä pitää kiinni, tuloksiakin voi syntyä.

Kauppapoliittiset ratkaisut ovat se aihepiiri, jossa ensimmäiseksi voi syntyä vakavia häiriöitä. Ekonomisti Michael Hudson, moninapaisuuden vankka kannattaja, arvioi tuoreessa artikkelissaan, ”Geopolitical Economy Report”, että tariffit tulevat aiheuttamaan maksuvalmiusongelmia Meksikolle ja muille maille, joilla on paljon dollarivelkaa. Kaoottinen aika voi seurata lyhyellä aikavälillä ja pitemmällä aikavälillä vastakohtaisuudet vain lisäävät pyrkimyksiä pois dollaririippuvuudesta.

Suomi Yhdysvaltain pelilaudalla

Lopuksi Rubion arvio Suomesta, sillä vaikka kovinkaan monta maata ei erikseen mainita, Suomi on päässyt joukkoon. Arvio on myönteinen, mutta kielteisessä yhteydessä, valitettavasti. Suomi on panostanut yksinapaisuuteen kaikella tarmollaan ja laittanut kaikki munat yhteen koriin. Niinpä Suomen aseistautumishalu on saanut Rubionkin huomion: ”Me haluamme Naton – Naton jossa meillä on vahvoja ja kykeneviä liittolaisia. Suomi on hyvin kykenevä liittolainen. He valmistavat aseita. Heillä on jotain mitä tuoda pöytään. Tarvitsemme enemmän sellaisia maita.”

Lausuma käy huonosti yhteen moninapaisuuden päälinjan kanssa. Koska Yhdysvallat edelleen haluaa pelinappuloita laudalleen, Suomi sopii hyvin siihen tarkoitukseen. Suomen oman turvallisuuden kannalta se on askel lähemmäs itsetuhoa, jos kriisi sittenkin tulee.

Suomalainen yhteiskunta jatkaa militarisoitumistaan muun maailman kääntyessä yhteistoiminnan puoleen. Siinä missä Ranska on joutunut poistumaan 70-prosenttisesti niistä Afrikan maista, mihin se sijoitti joukkojaan varsinaisen siirtomaahallinnon jälkeen, Suomi on kulkemassa vastakkaiseen suuntaan. Se avaa maansa vieraan vallan joukoille, uuskolonialismin hengessä, maalle joka on pitänyt Suomen rajanaapuria päävihollisenaan.

15 kommenttia julkaisuun “Hyvästi yksinapaisuus

  1. Suomen kahjoilla välkkyy tietenkin mielessä ”suur-Suomi” ja päällä on sitten 1930-luvun ennen näkemätön sotakiima. Henkisestihän maa näyttää jo siirretyn tuolle 1930-luvulle. On myös merkkejä siitä, että jotkut haluaisivat vieläkin kauemmaksi aikaan, jolloin olimme osa Ruotsia. Naton suunnitelmiinhan tuo vaikuttaa jo kirjatun. Pohjolan Nato-pääkaupungiksi Tukholma ja Suomesta jälleen puskurialue loputtomia sotia Venäjää vastaan varten. Lopputulemana voi kuitenkin olla, että siirrymme aikaan 1809-1917 eli äiti-Venäjän rakkaaseen huomaan. Olisi minulle välttänyt itsenäinen, puolueeton ja sotilaallisesti rippumaton Suomikin, mutta ne meidän kahjot…

  2. Hieno kirjoitus. Vaikuttaa siltä, että Trumpin hallinto ymmärtää hallituksenvaihtosodan Venäjällä olevan mieletön ja vaarallinen hanke. Mutta se ei estä tietenkään Suomen kahjoja kuitenkin yrittämästä sitä.

  3. ”Mä pitäisin silti Suomella oman armeijan.”

    Olen samaa mieltä. Mutta.. ”On maamme koyhä,..”, ja siksi meille sopii parhaiten hyvin koulutettu sissiarmeija. Sen lisäksi parikymmentä hävittäjää ilmatilan valvontaan!

    1. Puolustussopimus Venäjän kanssa. Ei DCAta. Armeija minimiin. Hävittäjiä ei tarvita, muutama kuljetuskone ja helikopteri ja rannikkolaiva. Venäjä pitäisi Suomen turvattuna sopimuksen mukaan kaukovalvonnan kautta.

  4. Suomessa ollaan kyllä täysin sokeita ja aivot umpisolmussa. Voi hyvin olla, että Suomi jää joksikin kaukaiseksi USA:n vasalliksi ja kituuttaa eteen päin alati köyhtyen. Aseistaminen on kallista ja sodan käynti vielä sitäkin kalliimpaa. Tää maa on menossa ulkomaiseen holhoukseen.

    1. ”Tää maa on menossa ulkomaiseen holhoukseen.”

      Jos nykyinen suunta ja vauhti jatkuu, niin Suomen velka kasvaa niin suureksi, että käy kukaties niin kuin kävi Kreikalle. Tosin EUhan jo holhoaa Suomea.

      Olisi myös parempi tapa säilyä itsenäisenä eli vaihtaa päättäjät, jonka jälkeen rajat auki itään ja kaupankäynti Venäjälle vauhtiin.

      Mitä tulee aseistamiseen, niin tehdään puolustussopimus Venäjän kanssa ja vähennetään Suomen puolustusvoimia aivan minimiin.

      Eiköhän tämän jälkeen tilanne muuttuu paremmaksi.

      1. Mä pitäisin silti Suomella oman armeijan. Muille maille sitä hommaa ei pidä noin vain antaa, mutta muuten hyvät suhteet Venäjään olisi enemmän kuin paikallaan..niin ja toisaalta voihan sitä tehdä sopimuksia puolustuksen saralla, mutta ei mitään DCA:n kaltaisia miehityssopimuksia.

  5. Itse olen ajatellut alieneista ja ufoista, miksi ”heitä” kutsutaankin. Yhdysvallat luo kuvitelmaa kansalaisilleen, että on maailmassa muukalaisia jossain, josta he tietenkin hyökkäävät heitä ja ihmiskuntaa vastaan. He pitävät yllä sitä luuloa, jotta saavat ihmiset sijoittamaan aseisiin ja sotiin verorahansa. Kuten koko maailma uskottelee, että on joku jumala joka meitä hallitsee jostain. Jotta olisimme pelossa, valtaa pitävien kainaloissa! Jostain syystä en ole näitä kuvitelmiä ufoista kuullut itäisestä naapurimaasta. Vaikka koko 80 luvun siellä kävin, en koskaan kuullut pihaustakaan ufoista tai jumalastakaan! Jos joku on kertokoon ! Luulisi ihmisten 2000 luvulla jo tietävän, ettei meitä jumala pelasta, vaan meidän täytyy se ITSE tehdä!

  6. ”Suomalainen yhteiskunta jatkaa militarisoitumistaan muun maailman kääntyessä yhteistoiminnan puoleen. Siinä missä Ranska on joutunut poistumaan 70-prosenttisesti niistä Afrikan maista, mihin se sijoitti joukkojaan varsinaisen siirtomaahallinnon jälkeen, Suomi on kulkemassa vastakkaiseen suuntaan. Se avaa maansa vieraan vallan joukoille, uuskolonialismin hengessä, maalle joka on pitänyt Suomen rajanaapuria päävihollisenaan.”

    Tällaiseen politiikkaan voidaan tulla vain niiden puupäiden ajatusmaailman, sidonnaisuusten, luodun kasvualustan puitteissa, jotka koskaasn eivät konkreettisesti ole joutuneet kokemaan, mitä edellisestä virityksestä oli seurauksena.
    Kotimaan pullahiiret luulevat olevansa leijonia, kun niillä on kaatuvan imperiumin tuki.

    1. En jaksanut sitä lukea kokonaan, kahlasin läpi. Kyllä sitä tarkoitin. Sanoisin, että niiden hallitsijat eli alienit lienevät maapallon ihmisiä valtavasti edellä monessa asiassa. Me emme tiedä eikä ymmärretä heistä juuri mitään.

  7. Kiina on se maa, joka rakentaa ja muodostaa asiat ja teollisuuden siihen malliin, että on tuotantomaista n:o 1.
    Toki maat ja ihmiset tarvitsevat ruokaa ja muita ravinteita, joita saadaan muistakin maista.
    Se, mikä tulee kysymysmerkiksi, on mikroelektroniikka, kohta kaikki pyörii sen varassa.
    Yksi iso yllätys, joka voi tulla, on ufo-teknologia, mutta se ei liene meidän käsissä.

  8. ”Well, näin maailma on aina toiminut. Tapa jolla maailma on aina toiminut on, että kiinalaiset tekevät sitä, mikä parhaiten edistää Kiinan intressejä, venäläiset tekevät sitä, mikä parhaiten edistää Venäjän intressejä, chileläiset tulevat tekemään sitä, mikä parhaiten edistää Chilen intressejä, jne.”

    Tuohan on selkeä sääntö, jota on noudattu aikojen alusta niin yksityisten ihmisten kuin valtioidenkin suhteen. Jokainen edistää ensisijaisesti aina omia intressejään. Sanotaan, että poikkeus vahvistaa säännön. Suomi tai paremminkin sitä hallitseva eliitti on nykyään poikkeus säännöstä ja täydellinen kummajainen maailmassa, joka tekee sitä mikä vähiten edistää Suomen intressejä.

Vastaa