Kuva: Kai Backman

Ihmisen on vaikea sietää toisen ihmisen ajatuksia

Aikamme suurin erehdys on kuvitella ihmisen saavuttaneen korkeimman kehityksen tason jossakin maapallon osassa.

Kai Backman

Kroatiassa sijaitseva Split on Adrianmeren rannikolla. Elämä ja meri kuuluvat siellä yhteen samoin kuin tuuli ja purje. Brac on Adrianmeren kolmanneksi suurin saari. Sinne pääsee tunnin merimatkan jälkeen Splitistä.

Jo kauan sitten ihminen lohkesi irti muusta luonnosta, mutta kauniissa maisemassa vaeltaessaan hän voi yhä saada kosketuksen alkuperäiseen olemiseensa luonnossa.

Kesä on aurinkoisinta aikaa, se sopii parhaiten uusien maisemien kokemiseen. Vis on hieman kauempana oleva saari Splitistä. Kahden tunnin mukavan lauttamatkan jälkeen avautuu välimerellinen maisema. Turkoosinvärinen vesi on hämmästyttävän kirkasta ja kylmää. Siinä voi uida samalla katsellen sekä isojen että pienien kalojen merenalaista elämää. Maapallon elämä on kaikkialla yhtä ja samaa elämää.

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla yksi maisema ystävänään, jossa hän voisi aina ollessaan levon tarpeessa nukkua ja virkistäytyä. Maisema on elävä todellisuus, jonka piirissä lukemattomat eliöt elävät kaikki hetkensä ollessaan olemassa. Poliittinen äänioikeus on sidottu ihmisen puheeseen ja kirjoitettuun kieleen. Muut elävät olennot ovat myös paikassa ja ajassa läsnä.

Vaikka heitä on valtava enemmistö, he ovat tuomittuja poliittiseen ja moraaliseen äänettömyyteen. Jokainen ihmisestä sisäisesti tai ulkoisesti eroava eliö on siten vääjäämättömästi moraalisen piirin ulkopuolella tuomittu äänettömään kohtaloonsa ihmisen toiminnan seurauksena. Kaikki elävä kuuluu moraalin piiriin. Heillä kaikilla pitäisi olla asiantuntija edustajanaan poliittisissa ja moraalisissa kysymyksissä.

Kuva: Kai Backman

Hvar on lukuisien ihmisten suosima saari Dalmatian rannikolla. Sinne pääsee autolautalla muutamassa tunnissa. Saarella on kauniita taloja, joissa asuu onnekkaita ihmisiä. Tuhannet miljoonat ihmiset elävät saastaisissa ympäristöissä vailla toivoa vapautua kärsimyksistään.

Kaikki mitä maapallolla on pitäisi olla kaikkien ihmisten käytettävissä tasapuolisesti. Maaperä, ilmasto, vuoristot, viidakot, aavikot, merialueet ja vesistöt kuuluvat jokaiselle ihmiselle hänen hyvinvointinsa ylläpitämiseen sopusoinnussa muiden eliöiden kanssa. Sen kaiken täytyy tapahtua maapallon kantokyvyn alarajan alapuolella. Andrianmerellä sijaitsee myös Soltan saari. Rooman keisari Gaius Aurelius Valerius Diocletianus piti siellä toisinajattelijoita vangittuna.

Ihmisen on vaikea sietää toisen ihmisen ajatuksia. Parhaiten ihmiset tulevat toimeen silloin, kun he kuvittelevat etujensa olevan samansuuntaisia. Kuitenkin kaikkien eliöiden tapa olla olemassa vastaa  niiden evoluution satunnaista suuntaa. Ihmisellä ei ole moraalisia perusteita estää toisen ihmisen ajattelun ja olemisen tapaa.

Aikamme suurin erehdys on kuvitella ihmisen saavuttaneen korkeimman kehityksen tason jossakin maapallon osassa. Oleminen on ollut miljardeja vuosia ainoa mahdollisuus muodostaa olemassaolon ja informaation symbioosi. Sen seurauksena me kaikki tunnemme tuulen, valon ja varjon vaihtelun jossakin olemassaolomme ikuisuuksia kestävässä syvyydessä.


 

4 kommenttia julkaisuun “Ihmisen on vaikea sietää toisen ihmisen ajatuksia

  1. Hienosti, Kroatian luontoa hyödyntäen, esille tuotu alegoria.
    Yritän olla pilaamatta hienoa esseetä omalla täydennykselläni.

    Dialektiikan lait ja yin-yangin konsepti molemmat kuvaavat kehityksen ja muutoksen prosessia vastakkaisten voimien vuorovaikutuksen kautta, korostaen näiden prosessien dynaamista luonnetta.
    Kolme lakia jotka pätevät myös yhteiskunnan muutosten kuvaamiseen:
    1. Vastakohtien ykseyden ja taistelun laki:
    Tämä laki väittää, että ristiriidat ja taistelu vastakohtien välillä ovat kehityksen liikkeellepaneva voima. Yin-yang-järjestelmässä korostetaan myös vastakohtien (yin ja yang) merkitystä, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja tasapainossa. Yin (pimeä, passiivinen, feminiininen) ja yang (valoisa, aktiivinen, maskuliininen) edustavat vastakkaisia, mutta toisiaan täydentäviä voimia. Niiden vuorovaikutus ja taistelu synnyttävät muutoksia ja kehitystä.

    2. Määrällisten muutosten laadullisiksi muutosten laki:
    Tämä laki väittää, että asteittaiset määrälliset muutokset kasaantuvat, kunnes tapahtuu laadullinen hyppäys tai muutos. Yin-yang-käsitteessä tämä periaate on myös läsnä, kun yin- tai yang-määrän muutos johtaa järjestelmän tilan muutokseen. Esimerkiksi yinin asteittainen kertyminen voi johtaa laadulliseen muutokseen tilaan, jossa yin dominoi, ja päinvastoin.

    3. Kieltämisen kieltämisen laki:
    Tämä laki kuvaa kehityksen prosessia spiraalimaisena liikkeenä, jossa jokainen uusi tila kieltää edellisen, mutta säilyttää joitakin sen piirteitä. Yin-yangissa voidaan nähdä myös tämä periaate, kun yksi tila (esimerkiksi yin) kielletään ja muuttuu toiseksi tilaksi (yang), luoden syklisyyttä ja jatkuvaa liikettä. Tämä prosessi näkyy luonnon sykleissä, kuten päivän ja yön vaihtelussa, vuodenaikojen kierrossa ja muissa ilmiöissä.

      1. No siitähän löytyi heti yksi. Minnun mielestä pitäisi jo olla kaikille selvää, että meillä on järjestekmä, jossas kaikki 200 on kokoomuksen porukkaa ja jokainen laulaa sitä kuuluisaa Porilaisten marssia. Ainoat ketkä tätä vastustaa kuuluu vapauden liittoon, jos kukaan heistäkään. Teatterin vuoksi aina opposiyiosta rääytään ja seuraavaksi hallitukseen ja sama vitsi toistuu aina uudelleen ja uudelleen. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee… Tämä on helppoa todistaa.

Vastaa