ITÄ-SUOMEN ANDINKO – Olemmeko taas tekemässä sankarillista itsemurhaa?

Taloudellisen tilanteen heikkeneminen Kaakkois-Suomessa käy ilmi muun muassa alueelle perustetusta uudesta asianajotoimistosta. Sen keskeisin taustavaikutin on ollut itärajan kiinnimeneminen, joka näkyy alueen taloudellisessa tilanteessa. Se johtaa sekä yritysten että yksityisten ihmisten maksuvaikeuksiin ja tätä kautta työllistää asianajotoimistoa. Tämä näkyy erityisesti Lappeenrannan ja Imatran alueella.

Taloudelliset ongelmat tulevat esiin lähes kaikessa yritystoiminnassa, joka on rakennettu laajemman ulkomaisen asiakaspohjan varaan. Sitä rakentamista tehtiin vuosien ajan luottaen siihen, että raja pysyy auki ja oltiin puuhaamassa jopa viisumivapautta sekä parantamassa liikenneyhteyksiä sekä Venäjällä että Suomessa. Suomen puolelle rakennettiin viimeinen puuttuva moottoritiepala, Hamina – Vaalimaa osuus, Helsingin ja Pietarin välisellä E18-reitillä, joka valmistui 2020.  Tällä hetkellä se on yksi Suomen vähiten liikennöityjä moottoriteitä rajan sulkemisen johdosta. Venäjän puolella parannettiin tieyhteyksiä Viipurin ja Kaakkois-Suomen raja-asemien välille.

Kaakkois-Suomen läheisyys Venäjään markkinoitiin aiemmin yli 5 miljoonan ihmisen markkinana, joka toi vaurautta koko alueelle – aina Helsinkiä myöten. Noin 2 miljoonaa venäläisturistia saapui vuosittain Suomeen, joista valtaosa (yli 70 %) suuntasi Kaakkois-Suomeen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso). Imatra ja Lappeenranta olivat suosituimpia kohteita ostos- ja kylpylämatkailun ansiosta.

Nyt raja on suljettu ja varmemmaksi vakuudeksi rakennetaan raja-aitaa ja sen päälle ollaan suunnittelemassa vielä droonimuuria.

Berliinin muuria sen rakentajat pitivät aikanaan ”rauhan vallina”, kun taas lännessä se nähtiin ”vapauden estäjänä”. Berliinin muuri erotti perheitä ja esti vapaata liikkumista, mikä oli monien mielestä suurin loukkaus ihmisoikeuksia vastaan. Voimmeko tänä päivänä sanoa samaa nykyisistä muureista? Tuleeko vielä aika, jolloin myös nykymuurit ja vallit sortuvat, jää nähtäväksi.

Kadut hiljenevät

Helsingin Sanomat kirjoittaa Imatran tilanteesta 9.11.2025 ”Miten Imatra pelastetaan? Itärajan sulku ja metsäteollisuuden vaikeudet syöksivät Imatran kurimukseen.”

Pelastusta etsitään startup-yrityksistä ja erityistalousalueesta. Erityistalousalue tarvitsee päätöksiä ja lainsäädäntöä jo tällä hallituskaudella, jotta seuraava hallitus pääsisi sitä toteuttamaan. Edessä voi olla pitkä odotus, eikä vielä ole varmuutta siitä, tuottaako kumpikaan vaihtoehto toivottua tulosta. Seudun vetovoimatekijöiksi HS mainitsee lenkkeilymahdollisuudet ja ensilumenladun.

Imatralta on vuosikymmenessä kadonnut kolmannes kaupan alan työpaikoista. Monen kaupan asiakaspohjasta 40–50 % tuli rajan takaa, joidenkin kuten kalakauppojen lähes 100 %. Kalakauppoja lopetettiin jo koronapandemian aikana, jolloin mm. Disas Fish’in Imatran liike suljettiin. Silloin itäraja oli suljettuna matkustajaliikenteeltä useissa vaiheissa.

Imatrankosken kävelykadulla on hiljattain lopettanut useita liikkeitä: Suomalainen Kirjakauppa, H&M, KappAhl, Intersport, K-Supermarket ja apteekki. Muoti Modassa on parhaillaan loppuunmyynti. Scandicin hotellitoiminta loppui Valtiohotellissa, mutta tilalle tuli suomalainen Peera. Suurimpaan osaan sulkemisista vaikutti venäläisten asiakkaiden puuttuminen.

Lappeenrannan lentokentän toiminnan kantava voima olivat venäläiset matkustajat. Lentoyhtiöt laskivat venäläisten varaan, Ryanairin myyntijohtajan odotus oli, että venäläisiä olisi yli 70 % matkustajista. Suomen vanhimman lentokentän tilanne on nyt avoin, että jatketaanko kannattamattoman kentän tukemista vai loppuuko sen toiminta kokonaan.

Imatralla mm. kylpylä ja tennishalli ovat olleet konkurssin partaalla johtuen siitä, ettei tänne enää pääse venäläisiä. ”Aiemmin venäläispelaajien maksuilla pystyttiin kuittaamaan noin neljäsosa tennishallin vuotuisista kiinteistä kuluista. Tätä aukkoa ei ole pystytty paikkaamaan”.

”Venäläisten osuus kylpylän asiakkaista oli aiemmin 40–45 %”. Vaikka kylpylä on pystynyt korvaamaan heidät kokonaan kotimaisilla asiakkailla, niin se ei ole enää auttanut vaan kylpylä on nyt hakeutunut yrityssaneeraukseen.

Vakuutettiin kykyä sopeutua

Eikä pelkästään ulkomaisten asiakkaiden puuttuminen vaan myös edullisten raaka-aineiden puute vaikuttaa Itä-Suomen tilanteeseen.

Vuonna 2022 Suomessa ja kansainvälisesti esitettiin varoituksia Venäjän julistamista vastapakotteista epäystävällisiin maihin, jotka kohdistuivat erityisesti raakapuun, koivukuidun ja energiahakkeen vientikieltoihin. Nämä varoitukset tulivat sen jälkeen, kun Suomi ja EU liittyivät länsiliittouman pakotteisiin Venäjää vastaan. Varoituksissa korostettiin, että Suomi on erityisen haavoittuvainen metsäteollisuuden osalta (joka on Suomen viennin selkäranka, ~20 % kokonaisviennistä), koska Venäjältä tuotiin ennen sotaa noin 10 % raakapuusta (noin 8–10 miljoonaa m³/vuosi). Kuitenkin monet viralliset lausunnot pehmenivät myöhemmin, ja ala vakuutti kykyään sopeutua.

Nyt on sopeutuminen alkanut. Aari Metsän syksyn 2025 markkinakatsauksen mukaan ”Suurin yllätys tilanteessa onkin ollut se, kuinka pitkään kesti, kunnes tuotantoa alettiin sopeuttamaan.”

Vuonna 2024 tehdyn ennusteen mukaan sellutehtaita voi mennä kiinni etenkin Itä-Suomessa. Kesän 2025 kohu-uutinen olikin UPM Kaukaan paperitehtaan lopettaminen ja sen toiminnan siirtäminen Raumalle.

Muutosneuvotteluja

Venäjän puun tuonnin loppuminen on kiristänyt kuitupuun saatavuutta Suomessa ja Euroopassa.

Tämä näkyy korkeina kantohintoina (esim. havukuidun hinta on noussut 7–8 % vuonna 2025), mikä tekee puun ostamisesta kallista tehtaiden kannalta. Korkea hintataso on johtanut tuotannon rajoituksiin, lomautuksiin ja jopa koneiden sulkemisiin, kuten UPM Kaukaan ja Sappi Kirkniemen, jossa yksi tehtaan kolmesta paperikoneesta ajetaan alas vuoden loppuun mennessä. Samalla loppuu työt 93 ihmiseltä.

Lisäksi Metsäteollisuuden puuvarastot ovat kasvaneet, ja loppumarkkinoiden (kuten paperin ja kartongin) heikko kysyntä Yhdysvaltain tullien, vahvan euron sekä ylitarjonnan takia on hidastanut puun käyttöä. Tehtaat eivät osta puuta yhtä aktiivisesti, vaikka hakkuumäärät kasvavatkin.

Viimeisimmät uutiset metsäsektorilta kertovat, että Euroopan suurin kartonkitehdas, Stora Enso, aloittaa Imatralla koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, joissa jopa 61 työntekijää voi joutua irtisanotuksi. ”Tämä on erityisen huono hetki”, yhtiö toteaa. Lisäksi koko tehtaan alueella käynnistyivät lomautukset lokakuussa.

Metsä Group aloitti muutosneuvottelut 7.10.2025 koskien noin 5600 työntekijää Suomessa. Muutosneuvottelut päättyivät 12.11.2025, minkä tuloksena lakkautetaan 520 vakituista työtehtävää ja irtisanotaan 440 henkilöä. Metsä Groupin henkilöstövähennykset koskevat useita paikkakuntia. Etelä-Karjalasta vähennetään hieman alle 70 työtehtävää.  ”Yhtiö voi lomauttaa työntekijöitään erissä ensi vuonna, jos kartonkien kysyntä ei parane. Kemissä, Kyröskoskella, Simpeleellä ja Äänekoskella mahdolliset lomautukset voivat kestää enintään 90 päivää. Kaskisissa ja Joutsenossa ne voivat olla yli 90 päivän mittaisia.”

Lisäksi Metsä Group ilmoittaa aloittaneensa sellu- ja sahaliiketoiminnan muutosneuvottelut Suomessa. ”Metsä Fibre aloittaa muutosneuvottelut. Neuvotteluiden piirissä on Lappeenrannan, Rauman, Rengon ja Vilppulan sahojen koko henkilöstö eli yhteensä noin 350 työntekijää. Muutosneuvottelut voivat johtaa sahoilla koko henkilöstön lomauttamiseen enintään 90 päiväksi ensi vuoden aikana. Syynä on sahatavaran haastava markkina- ja puunkorjuutilanne ja näistä aiheutuva tarve tuotannonrajoitusseisokkeihin.”

Tehtaiden sulkemisilla, irtisanomisilla ja lomautuksilla on useita kerrannaisvaikutuksia, jotka ulottuvat itse tehtaan lisäksi myös alihankkijoihin, logistiikkaan, verotuloihin ja muihin liittyviin toimintoihin.

Pieni valonpilkahdus: Aari Metsän mukaan tukkipuun hintaan kohdistuu pitkällä aikavälillä nousupainetta kotimaisen puun hyötyessä Keski-Euroopan supistuvista havupuuvarannoista ja kasvavasta kysynnästä.

Nyt edullista sanomalehtipaperia (tai siihen liittyviä painopapereita) on alettu tuomaan Suomeen Kiinasta, ja määrä on kasvussa suomalaisen tuotannon supistumisen myötä.

Imatrankosken ratapihalla on jo vuosia seissyt kilometreittäin vihreitä puunkuljetusvaunuja, joilla aikoinaan tuotiin puuta Venäjältä Suomen tehtaille.

Sankarillinen itsemurha?

Toisinajattelijoiden Suomi -kirja nostaa Jatkosodan ajan merkittävimmäksi porvarilliseksi toisinajattelijaksi Suomen Kuvalehden nimimerkin Pekka Peitsi, joka oli Urho Kekkonen. Sodan aikana suurin osa vasemmistolaisista toisinajattelijoista oli vangittu, ja jotkut heistä saivat jopa kuolemantuomion.

Kekkonen, vaikka kritisoikin sotapolitiikkaa, onnistui säilyttämään vapautensa ja keskittymään tuleviin tehtäviinsä. Hänen matkustamistaan kuitenkin rajoitettiin ottamalla passi pois. Kekkosen irtiotto porvariston sotapolitiikasta oli rohkea askel. Jo ennen talvisotaa, toimiessaan sisäasiainministerinä, hän joutui äärioikeiston maalitauluksi yrittäessään lakkauttaa IKL:n, mikä johti hänen siirtämiseensä hallituksesta sivuun.

Pekka Peitsi käsitteli kysymystä rauhasta Suomen Kuvalehden artikkelissa ”Sankarillisesta itsemurhasta” 11.3.1944. Artikkeli kirvoitti lukijakunnassa syytöksiä tappiomielialan lietsomisesta, epäisänmaallisuudesta ja ”ryssien asialla juoksemisesta”.

Armeijan piirissä Suomen Kuvalehti luokiteltiin siitä alkaen taistelutahtoa heikentäväksi julkaisuksi. Kekkonen suhtautui kritiikkiin tarvitsevansa haukkuja pysyäkseen henkisesti joustavana ja virkeänä. Ystäviensä pyynnöstä Kekkonen suostui jatkamaan kirjoittelua. Kekkonen laati vielä kesäkuun jälkipuoliskolla kaksi artikkelia ”Kansa ja sen johtajat” ja ”Hyväksyä tosiasiat”. Ensimmäisessä hän määritteli maan ulkopolitiikan tarkoitukseksi valtakunnan olemassaolon turvaamisen ja sen oikeuksien puolustamisen. Toisen näkyvä teema oli sen otsikon mukainen eli hyväksyä tosiasiat.

Päätoimittaja Turja joutui 14.7. ilmoittamaan ystävälleen saaneensa määräyksen, että Pekka Peitsen kirjoitusten julkaiseminen Suomen Kuvalehdessä oli lopetettava. Annettiin ymmärtää, että käsky oli tullut joko presidentti Rytiltä tai pääministeri Linkomieheltä, mutta siitä on syytetty myös lehden julkaisijoita. Kustaa Vilkuna oli sanonut Kekkosen ystävälle, Kaarlo Hillilälle, että vaientamisen taustalla oli se, että Kekkosen ”maine” oli kaikkialla ”tavattoman huono”, mikä johtui hänen näkyvästä toiminnastaan rauhanopposition kärjessä. Kekkonen sai laatia vielä jäähyväiskirjoituksen Turjan luvalla 22.7.1944. Tosin hän oli sen julkaisusta vihaisempi kuin koko kiellosta, koska se julkaistiin nimimerkittömänä.

Kekkosen linja oli alusta asti selvä: Suomeen piti luoda kestävä rauha ja luottamus naapurivaltioon. Suomi oli hävinnyt sodan, ja oli aika kohdata tosiasiat. Monelle tämä oli varmasti vaikeaa, sillä sota oli kuvattu propagandassa voitokkaaksi, ja sen mielikuvan muuttaminen tulisi vaatimaan aikaa.

Olavi Paavolainen kuvaa tilannetta kirjassaan Synkkä yksinpuhelu, kun hän sodan päätyttyä ennen omaa kotiuttamistaan seuraa sodasta palaavien sotilaiden tunnelmia Mikkelin rautatieasemalla 24.9.1944:

”Illalla kaupungissa. Mikkelin yöllisellä asemalla parveilee taas massoittain sotilaita. Mutta miten toisenlainen kuin sodan aikaisemmissa vaiheissa tämä näky nyt on. Puolijulkista uhmailua ja avointa arvostelua kuulee sekä miesten puheissa että leikinlaskussa. Kumea traagillisuus lepää voitetun, nyt kotiutettavan armeijan yllä. Suurin osa siitä on ollut niin liikuttava uskossaan ja uhrivalmiudessaan. Miten säälimättömästi se nyt on paiskattu mullistavien uusien tapausten, näkemysten ja ajattelutapojen kurimukseen.”

Muutos on valtava, kun sitä verrataan kesään 1941, jolloin lähdettiin ristiretkelle Neuvostoliittoa vastaan. Sodan alkua kuvailtiin kansan parissa jopa ”riemusodaksi”. Kuviteltiin, että se olisi lyhyt ja voitokas suuren Saksan rinnalla. Syksyllä oltaisiin taas kotipellolla puimassa.

Voitto Viro kertoo kirjassaan lähdön tunnelmista 29.6.41 klo 8.45 uutisista: ”Välirauha, joka nyt on päättynyt – tänään, jolloin lähdemme Saksan mahtavan sotajoukon rinnalla – vakain mielin ristiretkelle vihollista vastaan.”

Uudesta, mutta samalla vanhasta tilanteesta Pekka Peitsi kirjoittaa: ”Neuvostoliitto on Suomen naapuri ja jää siksi. Meillä ei ole mahdollisuuksia muuttaa sijaintiamme, meidän täytyy asua, tahdoimme taikka emme, Neuvostoliiton rajanaapurina. Kun suuri kansa ja pieni kansa elävät rajanaapurina, on tietenkin pienen kansan etujen mukaista, että naapurisuhteet ovat hyvät. Suuri ei niin paljon kärsi, vaikka jollakin nurkalla aina käryäisi, mutta pienen elämä käy sellaisissa oloissa ennen pitkää mahdottomaksi.”

Kekkosen ajattelussa on huomionarvoista selvänäköisyys, joka pätee nykypäiviinkin. Tähän ajatteluun vaikutti mahdollisesti myös Paasikivi ja sille löytyi maailmanlaajuista tukea sekä Yhdysvalloista että Englannista.

Wendel Willkie, republikaanien presidenttiehdokas vuoden 1940 vaaleissa, vieraili Englannissa vuonna 1941 ja Lähi-idässä, Neuvostoliitossa ja Kiinassa vuonna 1942. Matkojensa seurauksena hän kirjoitti kirjan One World (1943), jossa hän vetosi vahvasti sodanjälkeiseen yhteistyöhön: ”meidän tulee toimia yhdessä venäläisten kanssa sodan jälkeen. Pysyvää rauhaa ei voi tulla, ellemme opi sitä.” Myös brittiläinen akateemikko Sir Bernard Pares toivoi, että ”tämä läheinen ystävyys, jota ilman rauha Euroopassa ei ole mahdollinen, jatkuisi sodan jälkeen.”

Kukoistus ja rauha vuosikymmeniksi

Kekkonen piti tarpeellisena, että tulevan politiikan tehtävänä on kansan mielipiteen muokkaaminen, jotta suomalaiset voisivat varauksetta kannattaa hyvän naapuruuden politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan ja että saadaan luotua kunnollinen naapurisopu. Hän piti sitä valtiollisen olemassaolon ja kansallisen elämän perustana.

Kekkonen käytti kirjassaan vahingossa nimeä Venäjä, mikä sattumalta ennakoi tulevia muutoksia. Nämä Kekkosen vuonna 1944 esittämät periaatteet muovasivat Suomen ulkopolitiikan perustan vuosikymmeniksi eteenpäin. Ne toivat Suomeen rauhan, kukoistavan kaupankäynnin itänaapurin kanssa ja taloudellisen hyvinvoinnin, joka kesti pitkälle nykyhetkeen.