Suomen turvallisuustilanne olisi vakaampi, jos Suomi ei olisi hakenut sotilasliitto Naton jäseneksi keväällä 2022, arvioi vasemmistoliiton kansanedustajaksi heti europarlamentin järjestäytymisen jälkeen heinäkuun puolivälissä nouseva Johannes Yrttiaho Helsingin Sanomissa.
”Mielestäni se on melko selvä asia. Itämeren alueen turvallisuuspoliittinen asetelma oli silloin toinen. Nyt me olemme lähteneet mukaan tähän suurvaltojen kiihtyvään kamppailuun ja siinä olisi kannattanut pysyä neutraalina ja pitää pää kylmänä”.
Vielä Nato-jäsenyyttäkin huolestuttavampana Yrttiaho pitää eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevaa tukikohtasopimusta Yhdysvaltojen kanssa.
Suomi antaa sopimuksessa 15 aluetta eri puolilta maata Yhdysvaltojen asevoimien suvereniin käyttöön. Myös Yhdysvaltain sotilaat saavat esteettömän pääsyn Suomeen ilman passia ja viisumia.
Suomesta on Yrttiahon mukaan tulossa valtio, joka ei enää suvereenisti hallitse omaa aluettaan sotilaallisessa mielessä.
”Tällainen vie Suomelta suvereniteetin päättää Yhdysvaltain joukkojen ja aseiden liikkumisesta ja läsnäolosta Suomen alueella”
”Se voi muodostaa uhan muille, kolmansille valtioille. Mielestäni se on kiistatonta, että tämä heikentää Suomen turvallisuustilannetta.”
Myös Venäjään kohdistuviin pakotteisiin pitäisi Yrttiahon mukaan suhtautua nykyistä kriittisemmin. Pakotteet ovat hänen mukaansa vaikuttaneet negatiivisesti Suomen ja muiden Euroopan maiden talouksiin.
Yrttiaho oli kansanedustajana aikaisemmin vuosina 2019 – 2023. Helsingin Sanomat julkaisi Yrttiahon haastattelun keskiviikkona.
8 kommenttia julkaisuun “Johannes Yrttiaho: Nato-jäsenyys on heikentänyt Suomen turvallisuutta”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
DCA-SOPIMUKSEN KANNATTAJAT SYYLLISIÄ TÖRKEÄÄN MAANPETOKSEEN
Rikoslaki 12.luku 4 § (21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Myös valtamedia syyllistyy törkeään maanpetokseen, kun se puolustaa maanpetosta.
Taitaa näillä johtajilla olla omat lakikirjat.
Tietenkin on turvallisempaa sekä muutoinkin kaikin puolin järkevämpää ja inhimillisempää olla ystävä kuin vihollinen naapurinsa kanssa. Tilanne ennen Suomen Nato-jäsenyyttä oli myös Venäjälle mitä mieluisin eli sellainen, ettei Venäjälle kohdistunut Suomesta käsin sotilaallista uhkaa. Toisin sanoen ei ollut vähäisintäkään vaaraa, että Venäjä olisi lähtenyt horjuttamaan Suomen asemaa, koska se oli molemmille ihanteellinen.
Sotilasliitto Nato ajaa härskisti Yhdysvaltojen ja laajemmin lännen etua. Venäjää Nato ei hyväksynyt jäseneksi tai edes tasavertaiseksi kumppaniksi. Päinvastoin, USA-Nato näkee Venäjän vihollisena, kilpailijana ja valloitettavana kohteena. Sotilaallinen valloittaminen on vaikeaa, siksi se käyttää muita keinoja, joista yhtä (Ukrainaan synnyttämäänsä kriisiä) olemme seuranneet kymmenisen vuotta.
Russofobiasta vapaan meikäläisen on vaikea ymmärtää, miksi Suomi on lähtenyt valheellisin perustein itsetuhoiselle tielle puolustamaan maailman yksinapaisuutta. Toisaalta vastaus taisi tuossa jo lipsahtaa. Onko se tosiaan vain tuo rasistinen ryssäviha, joka sumentaa ajattelun ja saa tekemään päätöksiä, joissa ei ilman sitä olisi kenenkään mielestä päätä eikä häntää.
Russofobiaa tuskin oli takavuosina pinnalla enää kovin paljon, mitä todistaa Natoon liittymisen alhainen kannatus vuosikymmenien varrella. Kun länteen kumartava eliittimme pääsi valtaan, se aloitti hallitsemassaan valtamediassa vihapuheen venäläisiä kohtaan. Propagandaa voi yksisuuntaisuudessaan ja toisteisuudessaan verrata 1930-40-lukujen Saksaan. Vasta nyt olen lakannut ihmettelemästä sitä, miten saksalaiset saatiin viritettyä sotaan niin onnistuneesti.
Venäläisvihan huippusuoritus tuli suoraan huipulta, kun Eduskunnan puhemies lausui, että venäläiset ovat torakoita ja heidän kuolemastaan täytyy iloita. Huvittavinta asiassa on se, että samainen puhemies sai muutama vuosi sitten korkeinta oikeutta myöten tuomiot kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan täysin höpöperusteilla. Silloin hän joutui eroamaan valiokunnan puheenjohtajuudesta. Nyt hänen eroaan ei vaadi kukaan, eikä kukaan enää muistuta, että hän on saanut korkeimmassa oikeudessa vihapuhetuomion.
Aikamme on täynnä muitakin kirkuvia ristiriitoja. Esimerkiksi kun vuonna 2015 länsirajan yli tuli kymmeniä tuhansia paperinsa hävittäneitä Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, Petteri Orpo sanoi, että tulijoiden motiivien epäily on rasismia. Nyt, kun itärajan takaa tuli samaa väkeä muutamia, olikin aika sulkea raja ja rakentaa kallista raja-aitaa satoja kilometrejä. Tämän ”Orpolinjan” merkitys on lähinnä symbolinen ja haistattelee suurvaltanaapurillemme.
Oma lukunsa on Maria Ohisalo. Kun hän aloitti vihreiden puheenjohtajana, hän huusi voittopuheessaan: ”Minä en pelkää natseja”. Eipä todellakaan, sillä myöhemmin hän oli pääministeri Marinin kanssa Kiovassa merkittävän natsisotilaan hautajaisissa kunnioittamassa vainajan saavutuksia.
Valitettavasti on niin, että lammaskoirat (=päättäjämme ja valtamedia) ajavat lampaat (kansalaiset) juuri sinne, mihin lammaspaimen (CIA, WEF, EU, taho X) haluaa.
Ohisalo: ”Minä en pelkää natseja!” – Mutta kysymyshän ei ole niinkään natsien pelkäämisestä kuin natsien t u n n i s t a m i s e s t a.
Rolling Stone -lehden muutaman vuoden takaisen artikkelin mukaan saksalaiset uusnatsinuoret pukeutuvat nykyään brooklyniläisen hipsterin tyyliin mennessään joukkokokouksiin. Helpompi rekrytoida uusia. Toki myös perinteisellä ylikorostetun miehekkäällä natsityylillä on oma kannattajakuntansa.
Mutta Ohisalo ja Marin pitävät tiukasti vaaleanpunaisia silmälasejaan päässään, mistä kertoo juuri tämä natsisotilaan hautajaisissa esiintyminen. Heidän pitäisi ymmärtää, että Ukrainassa ilmiselvästi vallalla olevasta nationalismista on vain pieni askel fasismiin.
Presidentti Niinistö ja hallitus syyllistyivät maanpetokseen Natoon liittyessä. Tämä asia nousee tapetille, kunhan aika kuluu ja nykyiset petturit saavat kyytiä.
Äänestin Li:tä tarkoituksella, että saadaan edes yksi edustaja, jota kaupallinen media ei ole huumannut. Hyvä Johannes!!!
Täysin samaa mieltä. Niinistö teki hirvittävän virhearvion. Nyt mies on hiljaa.