
En ole ensimmäinen, joka sanoo näin: Jumala on matkoilla, seuraa jossain äärettömyydessä Maan tapahtumia Internetistä ja repii hiuksiaan. Tuo sanominen tarkoittaa Korkeimman tunnustamista Oscar Wilden muotoilulla: ”Luodessaan ihmisen Jumala jossain määrin yliarvioi kykynsä.”
Kesäkuun 13. päivän sarastaessa vuonna 2025 Jumalan valitseman kansan kotimaa, terrorivaltio Israel iski Iraniin valtameren takaisen toisen terroristin, Yhdysvaltain tuella ja hyväksynnällä. Onnistuttiin tuhoamaan paljon ja tappamaan korkeita johtajia ja ylvästelemään juuri sillä, tappamisella.
Osa maailman päättäjistä paheksui, osa jopa tuomitsi. Mutta myös ymmärtäjiä löytyi, sillä olihan kysymys ”ennaltaehkäisevästä” iskusta. Sitä ei kansainvälinen oikeus hyväksy, mutta mitä väliä! Ranskan presidentti Macron lausuu, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, ja – kas kummaa – Suomen ulkoministeri Valtonen sanoo samaa, samoin sanoin.
***
Saatana asuu Tel Avivissa ja tekee mitä tahtoo. Kuten nyt, kun kaikki tuijottavat Iraniin: kukaan ei huomaa Israelin eristävän täysin Länsirannan ja ehkä saattavan loppuun palestiinalaisten kansanmurhan Gazassa.
Rauhantekijä Donald Trumpin viesti iranilaisille hehkui jäistä lämpöä: ”Jumala siunatkoon kaikkia teitä.” Ja taktiikkaa: Trump yritti saada Iranin luopumaan kokonaan uraanin rikastuksesta ja kun se ei onnistunut, Israel iski ja Trump viestitti toivoen, että nyt sopimus syntyy, ja jos ei synny, vielä paljon pahempaa on tulossa.
Trump olisi viimeistään nyt menettänyt uskottavuutensa, mutta sitä mitä ei ole, ei voi menettää. Vain hetki ennen hyökkäystä hän ”toivoi”, ettei Israel iskisi ja kuin isku tehtiin, hän piti sitä ”erittäin onnistuneena”. Netanjahu nosti keskisormensa alaiselleen, Yhdysvaltain presidentille.
Professori Jeffrey Sachs muistuttaa Andrew Napolitanon haastattelussa, että Yhdysvalloilla on ollut 1990-luvulta lähtien seitsemän ongelmamaan lista. Kuusi niistä on jo tullut käsitellyksi: Irak, Libya, Syyria, Somalia, Libanon, Sudan – ja nyt 13. kesäkuuta jälkeen lista on täydellinen!
”Sunnuntaina piti neuvotella Iranin ydinsopimuksesta. Tämäkö on neuvottelua? Trump sanoo iranilaisille, että hyväksykää se, mitä minä teille esitän tai me tapamme teidät kaikki”, Sachs kyselee.
Yhdysvaltain ja Israelin Lähi-idän brutaali politiikka on kulminaatiossaan. Sota tulee laajenemaan, uhkaamaan meitä kaikkia. ”Tämä tie, jos sillä jatkamme, johtaa kolmanteen maailmansotaan”, masentunut Sachs sanoo ja antaa tuolle tielle nimen: fasismi.
***
Samaan aikaan toisaalla: Monet läntiset ja itäiset analyytikot alkavat olla sitä mieltä, että Ukrainan sota loppuu vasta, jos ja kun Zelenskyi ja hänen hallintonsa on sievistellen sanoen pantu pois päiviltä. Rumemmin sanoo esimerkiksi eversti Douglas Macgregor, jonka mielestä Ukrainan hallitus on gansterilauma ja maa on siirtynyt terrorismiin täydellisen tappion kynnyksellä.
”Zelenskyi on tapettava”, Macgregor sanoo YouTube-haastattelussa. En ole aikaisemmin kuullut hänen suustaan yhtä karkeaa retoriikkaa. Hän perustelee: – Ellei Ukrainan hallitusta ja presidenttiä ”vaihdeta”, sota tulee jatkumaan ja muuttumaan loputtomiksi terrori-iskuiksi.
Ja tiedossa on, että Venäjä on muuttanut selkkauksen nimen. ”Sotilaallinen erityisoperaatio on nyt ”terrorismin vastainen taistelu”. Se tarkoittaa keinovalikoiman laajentumista. Terroriin vastataan terrorin menetelmin.
***
Valtioiden johtajat, nuo miehet tummissa puvuissaan, johtavat tappajaisia, pelaavat panoksenaan koko ihmisrodun tuho. Olisiko väärin, jos vaikkapa Zelenskyi ja Netanjahu surmattaisiin? Olisiko se pelastus vai seuraisiko siitä raakuuden lisääntyminen äärettömäksi, yhä julkisemmaksi ja julkeammaksi? Olisiko maailma parempi, jos Hitlerin murhaaminen olisi onnistunut?
Rauhan ja sovun äänet ovat vaienneet maailmassa. Kuuluuko niitä enää mistään, edes kuiskauksia?
***
Suomen pääministeri Petteri Orpo sanoo, että Israelin ja Iranin välinen kriisi on uhkaava ja että Yhdysvallat on se taho, joka voi rauhoittaa tilanteen. Muistutan, että Yhdysvalloilla on miljoonien ihmisten tuhoamisesta laajaa ja syvää kokemusta alkaen kokonaisen mantereen tyhjentämisestä alkuperäisistä asukkaista. Sen vuoksi myötämielinen asenne Israelin ”toimenpiteisiin” tulee ymmärrettäväksi. Ja siksi minun uskoni maan nykyhallinnon kykyyn ja haluun ponnistella rauhan saavuttamiseksi on heikkoa heikompi.
Mutta mitä väliä! Yhdysvaltain hallinnossa ja laajalti sen lähipiirissä on syvästi uskovaisia supersionisteja. Kun Jumala joskus palaa matkoiltaan, he selittävät hänelle kaiken parhain päin.
18 kommenttia julkaisuun “JUMALA ON MATKOILLA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tulee mieleen vanha sanonta:”Persia, valtakuntien hautausmaa”….
Jeffrey Sachs totesi Tucker Carlssonin haastattelussa (11.6), että nämä säälittävät poliitikot, Macron, Starmer, Merz, Zelensky ym eivät aja oman kansakuntansa intressejä vaan Deep State:n asiaa.
Ehkäpä näin voisi todeta Suomessakin.
Olen samaa mieltä. Joku kumma ominaisuus ajaa näitä poliitikkoja valtaan. Niitä kiinnostaa ja johdattaa omien ajatusten syöttäminen muille. Taitavia ovat, kansat ovat sinisilmäisiä ja helposti ylipuhuttavia.
Kun ajattelee näitä Suomenkin nykyisiä poliittisia johtajia, niin oma etu menee kansan edun yli. Ne ei pysty toimimaan siten, että kansa olisi edunsaaja, vaan nyt edunsaajina ovat itse, oma puolue ja 5-10% hyvätuloisista.
Kunnianhimo on se kaiken mädättävä ominaisuus.
Totta. Olisiko mahdollista, että myös presidentti Trump on ajettu pakkorakoon Deep State’n puolelta?
Hänellä oli ensialkuun ylevät aatokset rauhasta, ja amerikkalaisten hyvinvoinnista. Mutta nyt hänet on ajettu tilanteeseen, että hänen on tehtävä kuten Deep State sanelee?
Noh, nämä nyt olivat vain tavallisen hyväuskoisen maallikon ajatuksia.
Näyttäisi, että Trump edelleen jaksaa deep staten kanssa
Venäjän saattaminen polvilleen ei edisty,Usan tuki Ukrainalle on pahasti hiipunut ja suhteet maiden johtajien välillä poikki.
Israelissakin Trump yrittää vitkutella päätöstä sotaan liittymisestä. Hyökkäysen syyt on täysin tuulesta temmatut. IAEA ei näe mitään oikeutusta hyökkäykselle. Trump on kyllä saatettu pahaan rakoon. Maailmassa on nyt sellaista väkeä, jotka haluavat sotaa. Great reset ?
https://www.armyupress.army.mil/journals/military-review/online-exclusive/2022-ole/sivkov/
https://www.politnavigator.net/en/v-moskve-napominayut-dazhe-odna-podlodka-mozhet-unichtozhit-chetyre-germanii-za-15-minut.html
Hyvää juhannusta
”Pyhän maan” pyhyydestä ei taida olla enää mitään jäljellä. Oikeastaan päinvastoin siellä pitää nykyään valtaa itse saatana. Kukaan muu ei pystyisi Gazan kansanmurhan kaltaisiin hirmutekoihin.
Juolahti tässä mieleen että Israel saattoi joutua proxysodan alustaksi ja mittaa ottavat natomaat ja BRICS. Josta nousee kysymys : Milloin lähtee ensimmäinen erä suomipoikaa kypärät päässä Israeliin?
Kirjoitin tähän aiheeseen Zelenskystä ja Netanjahusta. Ilmeisesti joku sana sattui toimituksen korvaan, niin poistivat koko jutun. Korjatkaa joku sana mieluummin, kuin poistamalla koko mielipide.
Ei se jumala ole matkoilla. Kyllä se on pakannut kimpsut ja kampsut ja lähtenyt kokonaan pois. Tajuttuaan minkälaisen munauksen tuli tehneeksi.
Kekkonen ymmärsi, että kokoomuslaiset ovat ulkopoliittisesti lukutaidottomia ja siksi heitä ei voinut ottaa mukaan hallitukseen. Nyt tämä kokoomuslainen lukutaidottomuus on tullut Suomen ulkopolitiikan ohjenuoraksi. Demareilla oli Väinö Tannerissa oma lukutaidottomansa ja nykydemarit ovat asettuneet Tannerin linjalle. Tuoreena muistutuksena tästä on kokkareiden ja demareiden nokkahenkilöiden osallistuminen Bilderberg-kokoukseen Tukholman Grand Hotellissa. Osanottajaluettelon lukeminen nostattaa hiukset pystyyn kaljupäältäkin. Stubb, Marin, Liikanen. Ja keitä siellä on bisnesmaailman puolelta: Oligarkkeja nimenomaan hämärimmästä päästä, Palantir -joukkovalvontayhtiön johtoa, rokoteoligarkkeja ym. Siellä suljettujen ovien takana käskynjaolla suunnittelemassa seuraavia uhkakuvia joita myydä maailmalle. Eräs journalisti oli tavoittanut Palantir-yhtiön keulamiehen kadulta ja tivasi tältä miksi hän oli seurustellut sellissä kuolleen Epsteinin kanssa. Palantir on Trumpin hallinnon yhteistyökumppani.
Edes Hitler kaikessa kieroutuneisuudessaan ei tiettävästi tavoitellut muiden valtiojohtajien murhaamista, tosin sen ajan aseilla se oli vaikeampaa. Hitler itse asiassa taisi jopa lausua kunnioituksen sanoja Stalinista kun kävi ilmi, että tämä oli menestyksekkäästi kääntänyt sodan kulun edukseen. Trump puolestaan ennätti jo edellisellä kaudellaan murhauttamaan Iranin suosituimman julkisen johtohenkilön kenraali Soleimanin. Nyt Israelin tappamien johtajien joukossa on lisäksi ryhmä tiedemiehiä. Niiden murhaamiseen Israel on syyllistynyt jo ennenkin. Nyt näyttää pahasti siltä, että näiden henkilöiden nimeämisessä ja tunnistamisessa Israel on hyödyntänyt kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n hankkimia tietoja. ”Eivät kuolleet koronaan eikä flunssaan”, tokaisi Trump menettäen viimeisenkin uskottavuuden rippeensä.
Iran ei kuitenkaan vielä ole luovuttanut vaan on iskenyt takaisin, eräiden tietojen mukaan varsin tehokkaasti. Israelin puolustusministeriön rakennuksen suojana oli tuplavarmistus, THAAD-järjestelmä sekä Suomen tilaama Daavidin linko. Molemmat romurautana. Onko se hyvä vai huono uutinen jää nähtäväksi koska se voi johtaa sodan eskalaatioon.
Semmoinen juttu piti vielä kirjoittaa, kun pari päivää sitten luin ja kuuntelin Youtubessa USAn eläkeläisupseeri kertoi, kun hänet palkattiin tutkimaan ufoja ja humanoideja. Ensinnäkin kaikki piti pitää salassa, ettei ihmiset saa jotain kauhukohtausta asioiden tiimoilta. Mutta tutkimukset ovat totta. Ensinnäkin ufoja on saatu ehjänä tutkittavaksi ja humanoideja myös. On käynyt ilmi, että on olemassa sivilisaatioita, jotka ovat tuhansia vuosia meitä edellä. Ja maapallolla on näitä muualta tulleita humanoideja, jotka ovat aivan samannäköisiä kuin maapallon ihmisetkin. Näistä seikoista voidaan ajatella, että alunperin ihminenkin on tullut muualta maapallolle ja on sitten lähtenyt lisääntymään. Kokonaisuutena voidaan päätellä, että maapallon asukkaita ja kaikkea elollista ohjataan muualta. Mikä on ajateltu lopputulos, sitä ihmiset eivät tiedä.
Mitä tulee jumaluuteen, niin se on sitä ja on myös ollut koko ajan, että kaikki ylitieteellinen ja käsittämätön luetaan jumaluuteen.
Kyllä, mutta ihminen on luomakunnan olennoista alkukantaisin, eli tyhmin. Meitä seurataan, mutta en usko että meitä ohjataan, niin tyhmäksi tämä touhu on mennyt.
Se mikä minua lohdutti, oli että luomakunnan sivistyneemmät oliot -humanoidit- eivät salli ydinsotaa maapallolla, koska se vaikuttaisi heidänkin sivilisaatioon.
Zelenskyi on pelkkä nukkehallitsija, jonka naruja vetelee ulkoiset rahoittajat ja aseistajat sekä Ukrainan äärinationalistit. Jos hän kuolisi, tilalle asetettaisiin toinen samanlainen.
Sionismi ei ole Lähi-idän ongelmien syy, sillä keskiverto uskovainen ei tiedä siitä mitään kuten ei alueen historiasta yleensäkään. Uskova kannattaa Israelia siksi, että hän uskoo juutalaisten olevan Jumalan valittu kansa ja kun pappikin joka sunnuntai kirkossa pyytää siunaamaan Israelin kansaa. Aamen.
Poliitikkojen, kuten Valtonen, puheet ei näy lainkaan riippuvan siitä mitä tapahtuu ja on tapahtunut. IS:n mukaan Valtonen sanoi: ”Iran on pysyvä turvallisuusuhka”, kun tosiasiat viittaavat siihen, että turvallisuusuhka viime aikoina on ollut nimenomaan Israel. Suurin ja pysyvin turvallisuusuhka taas on USA. Totta on, että Suomen ulkopoliittinen johto voitaisiin korvata jonkinlaisella teknisellä laitteella, toistimella, joka kaiun lailla ilmoittaisi sen Suomen kannan kulloiseenkin asiaan, joka siihen erityistä linjaa pitkin sielunsa myyneiden keskustoimistolta johdettaisiin.
”Saatana asuu Tel Avivissa” Kyllä, mutta Raamatun mukaan vielä myös muualla paitsi uskovissa. Mainitut ”syvästi uskovaiset supersionistit” eivät ole oikeasti uskossa tai jos joku on, niin pahasti harhassa, koska tappaminen on pahimpia kuviteltavissa olevia syntejä ellei pahin.
Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että nopein ja kivuttomin tie rauhaan Ukrainassa olisi Zelenskyin syrjäyttäminen tai vapaaehtoinen eroaminen. Hän on tapattanut turhaan tuhansittain ihmisiä ja hänen kuolemansa luultavasti säästäisi paljon ihmishenkiä, mutta kristittynä en silti toivo hänenkään kuolemaansa.
Sotarikollinen Netanjahulle pyrkimys tappaa ja tuhota mahdollisimman paljon ihmisiä, sillä ei ole väliä vaikka jonkin verran juutalaisiakin kuolee siinä sivussa. Toivon mukaan Iran saa sen atomipommien joskus valmiiksi, heillähän on jo osoite tiedossa minne lähettää sen.
Aatami ja Eeva loivat maailman. Tällaisia satuja on opetettu lapsille satoja vuosia joka on rikollista. Noakille tapahtui vedenpaisumus, joka nyt taitaa toistua uudestaa??
Kiitos tästä, on kyllä kovat ajat edessä, jos kaikki etenee tällä raitilla
”Yhdysvaltain hallinnossa ja laajalti sen lähipiirissä on syvästi uskovaisia supersionisteja.”
Minun maailmankuvani uskovaiset eivät toimi noin!