
Ensimmäinen näytös: Eurooppa juonittelee Trumpin pulaan
Euroopan johtajat olivat pulassa: tyytymättömyys heitä kohtaan jatkoi kasvuaan. Vallassa pysymiseen tarvittiin ulkoinen uhka ja sen avulla luotu sotatilaa muistuttava tilanne, jonka puitteissa rahankäyttöä ei voisi kyseenalaistaa ja mielipiteiden ilmaisunvapautta voitaisiin rajoittaa. Tähän käynnissä oleva ”kuuma” sota Ukrainassa tarjosi hyvän mahdollisuuden: Venäjä voitiin esittää mörkönä, joka uhkaa Eurooppaa, ja pelotella äänestäjät kuuliaisiksi.
Siksi konfliktin täytyi jatkua; ongelmana oli se, että nykyinen sota tulee päättymään Venäjän voittoon kohtuullisen pian, eikä Euroopalla ole itsellään sen enempää armeijaa kuin muitakaan resursseja käydä kuumaa sotaa Venäjää vastaan: ainoa tapa jatkaa sotaa toistaiseksi olisi jotenkin ”jäädyttää” se. Aselepo niin, ettei Venäjän päävaatimuksiin suostuta, olisi ensimmäinen välttämätön askel siihen, ja tämän aikaansaamiseksi Euroopan johtajat olivat valmiit tekemään kaikkensa.
Asiassa on kuitenkin yksi mutta: mikään, mitä Euroopan johtajat kykenivät tekemään, ei voinut pakottaa Venäjää suostumaan sille epäedulliseen aselepoon. Ainoa oljenkorsi, johon Euroopan johtajat saattoivat tarttua, oli Trumpin mahdollisesti tarjoama apu aselevon aikaansaamiseksi. Trump ei välttämättä ollut niin kiinnostunut itse konfliktin jäädyttämisestä vaan esiintymisestä rauhantekijänä, ja hänenkin tavoitteenaan oli aselepo Ukrainassa mahdollisimman pian. Hän oli jo koettanut kiristää Venäjää uhkaamalla 100% rangaistustariffeilla kaikkia, jotka käyvät öljykauppaa Venäjän kanssa, jos aselepoa Ukrainassa ei saada aikaan, ja oli antanut 60 päivän aikarajan sopimuksen aikaansaamiselle.
Niinpä Eurooppa toimi ja solmi uuden kauppasopimuksen USA:n kanssa: Ursula von der Leydenin Trumpin kanssa tämän Skotlannissa omistamassa golf-keskuksessa käymissä ”neuvotteluissa” Eurooppa yksinkertaisesti suostui kaikkeen, mitä Trump keksi vaatia, ja lopputulos on meille todella kallis: paitsi että eurooppalaisten tuotteiden tullit nousevat parista prosentista 15 prosenttiin, van der Leyden lupasi Euroopan ostavan USA:sta roimasti lisää kalliita asejärjestelmiä, moninkertaistavan nesteytetyn kaasun ostot sieltä, ja vielä sijoittavan satoja miljardeja USA:n oman teollisuuden kehitykseen. Kritiikkiä sopimusta kohtaan tulvi ympäri Eurooppaa, mutta se täytti tehtävänsä: välittömästi Euroopan solmiman kauppasopimuksen jälkeen Trump yllättäen kiristi 60 päivän aikataulua, jonka hän oli alun perin antanut Venäjälle aselevon saamiseksi Ukrainaan, ja siirsi uusien rangaistustariffien voimaantuloa kuukauden aiemmaksi, elokuun alkupäiviin.
Trumpin tariffiuhkaus karahti kuitenkin kiveen: sekä Kiina että Intia ilmoittivat, että Trumpin suunnitelmat eivät tule vaikuttamaan heidän öljykauppaansa. Yhdessä nämä kaksi maata ostavat nykyisin kaksi kolmannesta Venäjän öljynviennistä, ja juuri tätä kauppaa kuristamalla Trump olisi voinut yrittää vaikuttaa Venäjään. Nyt Trump oli pulassa: hänen tarkoituksensahan oli ollut pakottaa Venäjä aselepoon, ei käynnistää kauppasotaa. Jos tariffit todella pantaisiin voimaan, jotkut pienemmät Venäjän öljyn ostajat voisivat kenties lopettaa, mutta sillä ei olisi juuri vaikutusta Venäjään. 100% tariffit Kiinan ja Intian kanssa sen sijaan pistäisivät USA:n oman kaupan ja talouden sekaisin, kuten oli juuri äskettäin nähty, eivätkä siltikään vaikuttaisi Venäjään. Mikä neuvoksi?
Toinen näytös: Trump selviää tilanteesta tekemällä diilin
Diplomaattiset kontaktit USA:n ja Venäjän välillä vilkastuivat. Trumpin luottomies Witkoff vieraili Moskovassa, ja Venäjän neuvottelija Ushakov kommentoi medialle, että heille oli esitetty ehdotus, joka vaikutti asialliselta. Mitään tietoja tämän ehdotuksen sisällöstä ei annettu, mutta pian Trump räjäytti uutispommin: hän tapaisi Putinin huippukokouksessa Alaskassa. Kokous järjestettiin ennätysvauhdilla – ennen tariffien voimaantulon aikarajaa.
Putin lensi Alaskaan ja sai valtion päämiehen vastaanoton. Lähtöpäivänsä aamuna Putin allekirjoitti lainmuutoksen, joka mahdollisti USA:n suuren öljy-yhtiön EXXON:in palaamisen takaisin osakkaaksi Sahalinilla käynnissä olevaan jättimäisen kaasuesiintymän kehitysprojektiin; EXXON oli joutunut jättämään projektin sanktioiden takia. Itse kokous oli lyhyt eikä sen päätteeksi esitetty varsinaisia tuloksia tai julkilausumaa, mutta molemmat osapuolet ilmoittivat olevansa hyvin tyytyväisiä tuloksiin. Trump ilmoitti tilanteen kehittyneen niin, ettei tariffeja tarvitse panna voimaan.
Palattuaan Washingtoniin Trump räjäytti toisen uutispommin: Ukrainassa ei tule pyrkiä väliaikaiseen aselepoon, vaan suoraan lopulliseen rauhansopimukseen, joka tulee sisältämään alueluovutuksia ja Ukrainan puolueettomuuden. Tästä hän halusi keskustella Zelenskyn kanssa, jonka kutsui välittömästi Washingtoniin.
Trump sai diilillään näppärän ulospääsyn hankalaksi muuttumassa olevasta tariffiseikkailusta, mahdollisuuden esiintyä rauhantekijänä, mahdollisuuden siirtää rauhanneuvottelujen käytännön ongelmat Zelenskyn ja Euroopan johtajien vastuulle, ja parantuneita taloudellisia suhteita, joista EXXON voi olla vain yksi esille sattumalta noussut esimerkki. Venäjä taas sai hyväksynnän kolmelle keskeiselle vaatimukselleen: tarvitaan rauhansopimus, jossa otetaan huomioon Venäjän turvallisuus, Ukraina luopuu joistakin alueistaan ja rauhansopimuksen jälkeen jatkaa puolueettomana valtiona.
Tapaamalla Putinin Trump myös tunnusti hänet vertaisekseen neuvottelukumppaniksi suurvallan johtajana; sehän hän on luonnollisesti koko ajan ollutkin muun maailman kuin ”lännen” silmissä, mutta Eurooppa on nähnyt hänet paariana, hylkiönä, joka kanssa on mahdotonta keskustella. Kallaksen ja von der Leydenin tulee olemaan vaikea jatkaa linjallaan, kun ”vapaan maailman johtaja” toimii toisin.
Kolmas näytös: Eurooppa yrittää kääntää Trumpin pään
Eurooppa otti Trumpin ilmoituksen pyrkimyksestä lopulliseen rauhansopimukseen tyrmistyksellä, suorastaan paniikilla, joka johti laajaan hätäkokoukseen. Kun Zelensky lähti Trumpin puheille Washingtoniin, Euroopan johtajat eivät halunneet päästää häntä yksin matkaan, vaan mukaan lähti sekalainen joukko Euroopan johtajia, hännänhuippuna oma Stubbimme. Se, että mukaan värvättiin myös Stubb, jolla ei ole mitään varsinaista roolia Euroopan politiikassa, mutta joka on pelannut golfia Trumpin kanssa, osoittaa, kuinka epätoivoinen tilanne oli.
Kokous oli aika sekava, ja sen pääsisältö oli se, että toisaalta Trump kertoi Euroopan johtajille, että Ukrainaan pitää saada rauhansopimus ja pysyvä rauha, ja että eurooppalaisille siirtyy vastuu Ukrainan asian jatkohoidosta, ja toisaalta eurooppalaiset yrittivät saada Trumpia muuttamaan kantaansa rauhasta aselevoksi, ja takaamaan aselevon turvallisuuden, siinä kuitenkaan onnistumatta. Koko tilaisuus oli Euroopalle melko nöyryyttävä: sen johtajat olivat alamaisina Trumpin edessä kuin huonotapaiset koululaiset rehtorin nuhdeltavina.
Keskustelussa ei pyrittykään käsittelemään keskeisiä ongelmia, kuten alueluovutuksia, vaan tärkeimmän osan saivat ”artiklan 5 kaltaiset” turvatakuut Ukrainalle, vaikka se ei olisikaan virallisesti NATO:n jäsen, ja vaatimukset siitä, että USA:n tulisi viimeisenä lukkona taata nämä turvatakuut. Tähän Trump ei kuitenkaan suostunut. Kaikki sellainen puhe on tietenkin tyhjää kohinaa: ei Venäjää voida huijata sopimusteknisillä kikoilla, ja se on ilmoittanut, että NATO-sotilaiden läsnäolo Ukrainassa rauhan jälkeen on mahdotonta.
Epilogi teatterinäytökselle
Miten tätä kaikkea tulee arvioida? USA:n ja Venäjän johtajien henkilökohtainen tapaaminen oli ensimmäinen vuosikausiin, se palautti keskusteluyhteyden ja keskinäisen luottamuksen rakentamisen mahdollisuuden USA:n ja Venäjän välille ja toimi avauksena diplomaattisuhteiden palauttamiseen takaisin normaalimmalle tasolle: erinomaista kehitystä maailman turvallisuuden kannalta.
Trumpin siirtyminen kannattamaan neuvottelujen käynnistämistä pysyvän rauhansopimuksen aikaansaamiseksi on myös merkittävä askel eteenpäin, ja se varmasti heijastaa Ukrainan yhä heikkenevää asemaa sotarintamalla. Sodan loppu lähestyy, tavalla tai toisella; Trump ymmärtää, että rauhan saavuttamiseksi on välttämätöntä ottaa huomioon Venäjän tavoitteet.
Hetkellinen lähentyminen ja suhteiden paraneminen on kuitenkin taktista: Trump pyrkii säilyttämään USA:n hegemonian, ja Venäjä on iso kanto siinä kaskessa. USA:n edut Ukrainassa eivät lopulta olleet elintärkeitä, ja niistä saattoi tinkiä, jotta voimavarat voi suunnata tärkeimpiin kohteisiin. On melko epätodennäköistä, että nyt otetut askeleet tulevat välittömästi johtamaan rauhanneuvottelujen alkamiseen.
Ei Zelensky eivätkä Euroopan johtajatkaan ole vielä valmiita todellisiin keskusteluihin, joissa otettaisiin huomioon myös Venäjän turvallisuustarpeet. Niinpä sota tulee todennäköisesti jatkumaan ennallaan, Venäjän järjestelmällisenä kulutussotana usealla rintamalohkolla pyrkien siihen, että Ukrainalta vihdoin loppuvat resurssit, eikä se enää kykene tehokkaasti puolustamaan koko 1000 km rintamalinjaa. Sen jälkeen laajemmat operaatiot ja nopeatkin rintamamuutokset tulevat mahdollisiksi.
Tavoitteena on pakottaa Ukraina rauhansopimukseen. Ukraina kärsii pahasta miehistöpulasta ja joutuu hitaasti perääntymään, ainoat vastahyökkäykset tehdään lennokeilla Venäjän taustaan. Nämä aiheuttavat vahinkoja, mutta eivät muuta sodan yleistä kulkua. Mikään länsimaiden mahdollisesti tarjoama sotilasapu ei tule muuttamaan tätä yleistä asetelmaa.
Stubbin viisaus
Stubbin eniten huomiota herättänyt panos keskusteluun Euroopan johtajien ja Trumpin välillä oli toteamus, että ”Suomi oli vaikeassa tilanteessa vuonna 1944, ja löysimme silloin ratkaisun: nytkin on mahdollista löytää ratkaisu.” Jotkut kansainväliset kommentaattorit ovat pitäneet viittausta ajankohtaan, jolloin Suomi natsi-Saksan liittolaisena kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, huonon maun osoituksena. Kuitenkin, jos tarkastelemme kommentin todellista sisältöä, avautuu mielenkiintoinen näkökulma.
Ratkaisu, johon Stubb viittaa oli se, että Suomi oli häviämässä sodan ja pyrki siksi erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, ja tuloksena oli Moskovan välirauhansopimus. Siinä Suomi luopui yli kymmenesosasta maa-aluettaan, mukaan lukien toiseksi suurin kaupunki ja ainoa valtamerisatama. Suomi lopetti sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan, vaihtoi totaalisesti suuntaa ja ajoi entisen liittolaisen Saksan joukot pois alueeltaan, riisui armeijan aseista, vaihtoi hallituksen yhteistyökykyiseen, kielsi natsijärjestöt ja sitoutui kansainväliseen puolueettomuuteen. Lisäksi Suomi sitoutui maksamaan huomattavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Sopimus oli Suomelle raskas, mutta se osoittautui pitäväksi perustaksi, joka johti yli 70 vuoden rauhan, kasvun ja vaurastumisen aikaan.
Kun tätä vertaa Venäjän vaatimuksiin rauhansopimukselle Ukrainassa, niin nehän ovat hyvin samansuuntaiset: Ukrainan kohdalla esille nousee lisäksi venäjän kielen ja kulttuurin ja ortodoksiuskonnon asema, mutta Suomessa venäjänkielisen väestön määrä oli prosentin luokkaa, eikä ortodoksisuus ollut uhattuna. Venäläisessä turvallisuuspolitiikassa on tietty peruslinja: tärkein asia niin Suomen kuin Ukrainankin kohdalla on se, että näiden maiden aluetta ei voitaisi tulevaisuudessa käyttää hyökkäykseen Venäjää vastaan.
Itse asiassa – kenties tosin huomaamattaan? – Stubb ehdotti ensimmäisenä läntisen Euroopan johtajana Ukrainalle Suomen tietä: lusikan ottamista kauniiseen käteen ja Venäjän tarjoaman rauhansopimuksen hyväksymistä, miten kitkerältä se tuntuisikaan. Tämä kannattaa muistaa: kenties Stubbia tullaan tulevaisuudessa kiittämään viisaasta diplomaattisesta avauksesta…
Valtosen räppi
Viisaudesta ei sen sijaan voi syyttää ulkopolitiikkamme kakkoshenkilöä, ulkoministeri Valtosta, joka on juuri antanut medialle lausunnon, jossa vertaa Venäjää syöpään: ”meidän tulisi puuttua itse syöpään, eikä vain hoitaa kipua”. Syövän kanssa ei neuvotella, vaan se pyritään poistamaan tai tuhoamaan.
Viimeksi kun Suomessa käytettiin sellaista kieltä Venäjästä, jouduimme sen kanssa sotaan. Edes silloinkaan ei ulkoministeri Erkko, vaikka veikin meidät sotaan, verrannut julkisesti Venäjää sairauteen, jonka hoitoon tarvitaan ”puukolla puhki se Aasian paise”, kuten sen aikaisessa rallissa laulettiin. Ei, keskusteluyhteys pyrittiin säilyttämään, sitä se diplomatia on.
Ulkoministeri Valtonen ei taida kuulleen, että hänen NATO- ja DCA- yhteyksien kautta ylimmäinen esihenkilönsä Trump vastikään neuvotteli Putinin kanssa, ja piti neuvotteluja ”hyvin hyödyllisinä”: ehkäpä Valtosenkin kannattaisi kokeilla? Toisaalta, tuo Valtosen lausunto annettiin Euroopan ulkoministereiden kokouksessa, jossa EU:n ulkoministeri Kaja Kallaksella oli luonnostaan johtava rooli. Jospa kyseessä olikin ystävällinen kilpalaulanta Kalevalan hengessä Suomenlahden yli – kumpi räppää kovemmin Venäjästä? Setähenkilönä en kommentoi.
24 kommenttia julkaisuun “Kohti rauhansopimusta Ukrainassa – tragikomedia kolmessa näytöksessä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Rossiskaja Gazeta (RG) julkaisi aamulla (7.9.) lausunnon, jossa vaaditaan Ukrainan sodan jatkamista, kunnes Ukraina on kokonaan Venäjän federaation (RF) hallinnassa:
Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov uskoo, että rauhan saavuttamiseksi Ukrainan on liityttävä Venäjään. Kadyrov sanoi, ettei hän tue taistelujen lopettamista, koska se ei ole tällä hetkellä hyödyllistä Venäjän federaatiolle.
Hänen mukaansa RF:n asettamat Ukrainan sotilasoperaation tavoitteet ja päämäärät eivät ole ”tyhjästä vedettyjä”, vaan ne ovat tae maan turvallisuudesta. Rauha rajoillemme on mahdollista vain, kun Ukrainasta tulee Venäjän alue tai piirikunta”, hän sanoi.
Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU) ilmoitti 1.9 Tšetšenian tasavallan johtajalle, että hänen lausuntonsa rikkoivat Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) Rooman perussäännössä vahvistettuja sodankäynnin lakeja ja tapoja.
Joulukuussa 2024 Kadyrov sanoi, että ratkaisevan askeleen Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin rauhanomaisessa ratkaisemisessa tulee ottamaan Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Uutinen on osoitteessa-gazeta.ru-alaotsikolla-/army/news/2025/09/07/26671310.shtml?updated
Kiitos linkistä!
Tämä on mielenkiintoista. Todennäköisesti Kadyrov ei puhunut ilman Venäjän hallinnon lupaa tuollaista. Länsi on kaiken aikaa syyttänyt Venäjää aikeista vallata koko Ukraina, mutta Venäjä on puhunut vain Itä-Ukrainan maakunnista, jotka jäisivät Venäjälle.
Mutta tekisikö Venäjä tosiaan niin: miehittäisi koko Ukrainan – katolisen, ukrainankielisen Länsi-Ukrainan mukaan luettuna? Siellä on esim. paljon natsien kanssa yhteistyötä tehneiden ihmisten sukulaisia, joiden suhtautuminen fasismiin ei ole niin yksiselitteisen kielteistä kuin Länsi-Euroopassa. Eikö se olisi Venäjälle juuri siilin panemista taskuun: syntyisi terroritekoja ja pakottaisi kalliiksi tulevaan jatkuvaan aseelliseen kontrolliin vihamielisessä maassa? EU-maiden ja USA:n reaktioita miehitykseen voi vain arvailla.
Kadyrov sanoo, että rauha rajalle tulee vasta, kun Ukraina on Venäjän maakunta. Mutta eikö rauhattomuus todennäköisesti vain siirtyisi rajan sisäpuolelle? Muistelen lukeneeni, että tämä oli Stalinin dilemma toisen maailmansodan jälkeen rajoja piirrettäessä: jättääkö Länsi-Ukrainan natsit Neuvostoliiton rajan ulkopuolelle vai ottaako heidät Neuvostoliiton sisään. Hän päätti ottaa ne Neuvostoliiton sisään, eli Galician natsihenkinen maakunta Länsi-Ukrainasta Puolan rajalta liitettiin Ukrainaan. (Korjatkaa jos olen väärässä.)
Olisiko tämä Kadyrovin lausunto siis uhkaus Euroopan johtajille, jotka tuntuvat haluavan pitkittää sotaa edelleen? Että näinkin Venäjä voisi tehdä: miehittää koko Ukrainan. Mutta eskaloituisiko sota siitä vihdoin? Ja kannattaisiko Venäjän ottaa se riski?
Suurlähettiläs Kuznetsov sanoi puheessaan kesäjuhlassa, että Ukrainan sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua, vaan on mentävä neuvottelupöydän kautta. Olen miettinyt, mitä hän tarkoittaa. Sitäkö, että sotilaallinen ratkaisu tarkoittaisi väistämättä panosten kovenemista molemmilla puolilla ja ydiniskujen mahdollisuuden lisääntymistä, mikä olisi huono asia? Myös miehitys olisi sotilaallinen ratkaisu. Yleensä se ei tuo kestävää rauhaa.
Täällä joku jo oivallisesti käänsi Stubin sanat selkokielelle. Jos nyt aikuisten oikeasti verrataan Suomea-44 ja Ukrainaa nyt, niin tilanne jatkuisi seuraavanlaisesti. Ukraina allekirjoittaisi rauhan ja sitoutuisi ajamaan vieraan vallan joukot maastaan. Toisin sanoen kääntäisi aseet Naton joukkoja vastaan. Ja sen jälkeen sitoutuisi puolueettomuuteen ja saisi kenties hyvän potkun hyvinvointiin, kuten suomessa tapahtui Toki sotakorvaukset olisi maksettava, mutta niiden avullahan suomikin nosti taloutensa kukoistukseen.
Vielä haluan sanoa, että tätä palstaa lukiessa paineet IL.n ja IS:n tarinoista huojenee.
Kiitos kaikille!
Iltalanta ja Iltasonta elävät vielä tänä päivänä täysin omaa todellisuudesta riippumatonta elämäänsä, -omissa rahoittajiensa ja harhauskoistensa sisäsiittoisissa ja propagandistissa ja delusiivisissa
fiktioissaan.
Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti -ei hyvä, eikä huono. Jokaisen omasta sivistystasosta näissä kehyksissä riippuu, mitä viimekädessä saavutetaan.
Niin, -siis jokaisen toimittajan ymmärryksestä ja sivistystasosta on tietysti kysymys .
.., ja siviilirohkeudesta..
”.., ja siviilirohkeudesta..” Totta niin, -hyvä kun mainitsit. Katoamassa oleva luonnonvara vaan loistaa puuttumisellaan.
Zelenskyi ei voi eikä halua koskaan allekirjoittaa rauhansopimusta. Siihen on ainakin kaksi hyvää syytä. Ensinnäkin Z:n poliittinen kannatus on romahtanut eikä häntä näin ollen tulla koskaan valitsemaan jatkokaudelle (samasta syystä vaaleja viime toukokuussa ei pidetty). Päinvastoi kun rauha lopulta tulee (Z:stä huolimatta) on suuri todennäköisyys sille, että hän joutuisi oikeuteen rikoksistaan ukrainalaisia kohtaan.
Toisaalta Ukrainan uusnatsit ilmoittivat jo vuosia sitten, että jos Z allekirjoittaa minkään rauhansopimuksen, hänet tapetaan. Todennäköistä onkin, että kun Ukrainan rintama romahtaa, Z on ensimmäisiä, joka ryntää lähimmälle kansainväliselle lentokentälle ja pakenee länteen miljooniensa pariin. Tosin voi olla, että banderista-natsien pitkä käsi tavoittaa hänen sieltäkin. En jäisi suremaan.
”Zelenskyi ei voi eikä halua koskaan allekirjoittaa rauhansopimusta. Siihen on ainakin kaksi hyvää syytä.”
On siihen varmaan muitakin syitä.
Niiden lisäksi olen jotenkin ymmärtänyt, että Zelenskyin mandatti presidenttinä ei ole enää edes persistentti. Kausi on jo päättynyt.
Jos olen väärässä, niin korjatkaa.
Kuka on siis Ukrainassa legitiimi sopimuksententekijä yhtään mistään.
Tässä valossa Suomen nykyhallinnon tekemiset joutuvat kyllä hyvin käsittämättömään valoon.
En minä vaan tiedä, vaikuttaa vain hyvin merkilliseltä tämä touhu. Valtionhallinnolla ei näytä enää olevan tapana perustella mitään tekemisiään.
Varmasti on muitakin syitä kuten esimerkiksi se, että sodan lopettaminen lopettaisi myös rahavirran lännestä Z:lle. Virallisesti Z:n presidenttikausi päättyi toukokuuhun 2025 ja muistaakseni Ukrainan lain mukaan presidentin tointa/virkaa? pitäisi hoitaa nyt parlamentin puheenjohtajan, koska vaaleja ei ole pidetty ja varsinaista presidenttiä valittu. Zele on todellisuudessa nyt diktaattori.
Onko niin, että joku on päässyt presidentti Stubbin aivokonttoriin ja alkanut sytyttää lamppuja. Stubb nimittäin lausui ja sai paljon julkisuutta ulkomailla sanoessaan, että menetämme globaalin etelän Intiasta alkaen jos emme korjaa asenteitamme. Tämähän on verraton havainto ja viisaus. Ongelmana Stubbilla on, että hän on itse ollut edistämässä ongelman syntyä. Esiintyessään lisäksi russofobian ylipappina hän vie omalta osaltaan Suomea ja EU:ta aina vaan suurempaan eristykseen. Sillä viimeinen viikko on vakuuttavasti osoittanut, että kaikista eristynein on EU itse joka ylemmyyden tunnossaan on saanut globaalin etelän halveksunnan osakseen.
Historian ironiaa on, että Kiinan viettäessä voitonpäiväänsä toiseksi näkyvimmällä vieraspaikalla on Pohjois-Korean presidentti Kim Jong-un. Hänen paikkansa Venäjän presidentin ohessa ei kuitenkaan ole lainkaan niin sattuman sanelema kuin länsimedia kuvittelee. Nimenomaan pohjoisen Korean alueelta koottiin Kim Jong-un’in isoisän johdolla merkittävät joukot taistelemaan Japanin miehitysjoukkoja vastaan ja taistelut vietiin laajalti Kiinan puolelle. Kun Neuvostoliiton Puna-armeija v. 1945 antoi lopulliset iskut japanilaisille, Korealle avautui mahdollisuus ottaa maansa takaisin hallintaansa. Mutta Washingtonissa tehty Korean jako mitätöi Korean yhtenäisen tulevaisuuden joka muuten olisi ollut selviö. Jakolinja oli lähes sattumanvarainen ja sen tarkoituksena oli pitää Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain joukot toisistaan erillään. Tilapäisestä tuli kuitenkin pysyvä kun Yhdysvallat oivalsi saavansa Korean eteläosasta uuden marionetin. Ja niinhän sen johtajaksi löydettiinkin korealainen heppu ihan omasta Texasista saakka, mies nimeltä Syngman Rhee, joka ei ollut nähnyt maataan vuosiin.
Kiinan voitonjuhlaa kunnioittivat Slovakian pääministeri Fico ja Serbian presidentti Vucic. Pääministeri Fico muistutti Hitlerin lausumasta, että” Euroopan raja ei kulje Uralilla vaan alkaa slaavien maista”. Slaavit olivat Hitlerille ali-ihmisiä ja Fico totesi, että kyllä hän tietää mistä viholliset tulivat. Muu Eurooppa ei katsonut aiheelliseksi muistaa Kiinan suurta päivää, Kiina joka menetti maailmansodassa enemmän ihmisiä kuin Neuvostoliitto. Periaatteessahan juhliin olisivat voineet osallistua sekä Yhdysvallat että Britannia koska olivat sodassa sekä lännen että idän natseja vastaan. Mutta niin vaan ovat asetelmat muuttuneet, että jälkimmäiset kaksi mieluummin veljeilevät entisten vihollistensa kanssa, se kun on mahdollistanut pyrkimykset omaan hegemoniaan.
Intian ja Suomen tapaisten – ja miksipä ei kaikkien – maiden kannattaisi liittoutua ystävällisiin suhteisiin jokaisen naapurinsa kanssa, mutta ylläpitää samalla hyviä suhteita kaukaisempiinkin maihin. Liittoutuminen jotakuta – varsinkin tärkeää naapuriaan – vastaan sen sijaan ei ole järkevää.
Stubbin puheista on turha etsiä syvempiä merkityksiä. Hän puhuu mitä sylki suuhun tuo. Siinä hän on Trumpin sukulaissielu mikä ehkä selitti sen, että he viihtyvät toistensa seurassa. Stubbin narsismi taisi tosin olla liikaa päätellen siitä että Trump ei ollut muistavinaan hänen nimeään, sekä siitä että kutsui tätä nuoreksi. Ehkä viittaus kukkomaiseen käyttäytymiseen.
”Mitä tulee Stubbin puheisiin niin kyse lienee sammakosta eikä suuresta viisaudesta. Millään valtiolla ei myöskään voi olla kahta ulkopoliittista linjaa. Näin ollen ulkoministerin kanta on myös presidentin kanta, mikä onkin täydessä sopusoinnussa Stubbin aiempien ja myöhempien lausuntojen kanssa.”
Olen jokseenkin samankaltaisissa ajatuksissa kuin Patriootti. Stubbin puheissa ei oikein viisautta ole näkynyt missään vaiheessa. Erityisesti historian vääristely, harhaluulojen ja disinformaation harkitsematon kailottaminen pitkin maailmaa pistää korvaan.
Suomen tilanne v. -44 oli epäilemättä vaikea, ja sodan jatkaminen ylipäätänsä olisi ollut katastrofaalista. Viisautta oli välttää täystuho. Vielä suurempaa viisautta olisi ollut välttää koko tilanteen kehittyminen jo alkusetelmistaan, mutta luottamus nk. lännen hyvään tahtoon ja apuun, nk. ”ketunhäntä kainalossa” jo talvisodan tilanteesta lähtien, esti sen. Mitä Stubb jätti sanomatta rauhantekoon ja ratkaisuun liittyen, oli että saksalaiset joukot oli poistettava Suomen alueelta jne.. , -menemättä detaljeihin.
Jos tätä nyt projisoidaan Ukrainan tilanteeseen nyt, niin se tarkoittaa kaiken ”läntisen” asearsenaalin ja natojoukkojen poistamista alueelta, jota Ukrainaksi nyt kutsutaan. Tässä suhteessa TP Stubbin suuri viisaus on ristiriidassa hänen propagointinsa ja toimintansa kanssa, joka on suoranaista jatkoa edustamalleen yksinapaiselle globalismiaatteelle. Tässä suhteessa TP, Stubbia voidaan pitää nk. Troijan hevosena Iines puolisoineen, kuten joku taannoin asian ilmaisi.
Jos nyt verrataan Ukrainan tilannetta Suomen tämänhetkiseen tilanteeseen Naton miehityksineen ja tukikohtineen, -koska samat ”vektorit” vaikuttavat, niin looginen johtopäätös tästä on se, että ennenpitkää Suomen Natoliityntä sekä DCA sopimukset kylkiäisineen on purettava, ja Natojoukot poistettava territoriolta joko omin neuvoin, tai apuneuvoin, koska analogia Hitlerin Barbarossa suunnitelmaan on ilmeinen, Ukraina mukaanlukien. Aiottu toteuttaja on vain vaihtunut ja askel kerrallaan on palattu takaisin siihen geopoliittiseen lähtöruutuun, joka oli talvisodan syttymisen syynä.
Kansallista viisautta olisi ollut pysyä Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1947, mutta tähän ei TP Stubbin, eikä edeltäjiensäkään viisaus ole takautuvasti yltänyt, -valitettavasti.
Tässä valossa kärsimykset ovat vasta edessäpäin.Mitä sitten tulee Valtoseen, niin hänen puheensa ovat täysin alta kaiken arvostelun.
Pitää vielä vähän jatkaa, kun unohtui kommentoida ”Valtosen räppiä”.
Siinä verrataan Venäjää syöpään: ”meidän tulisi puuttua itse syöpään, eikä vain hoitaa kipua”. Syövän kanssa ei neuvotella, vaan se pyritään poistamaan tai tuhoamaan.”
Suomen ongelma on siinä, että näitä vertailijota ja tuhoajia ilman hampaita kyllä riittää kuin kuin paskaa tunkiolla. Annettakoneen anteeksi tämä ilmaisu, mutta kun ”Suomen taudin” aiheuttamaa kipua eikä taudin oireita Suomessa edes hoideta, itse taudista puhumattakaan.
Ehkä se johtuu siitä, että diagnoosi on väärä, mutta tauti on oikea. Olisiko syöpä oikea nimike, Ms. Valtonen?
Suomen ulkoministerin tehtävien joukkoon kuuluu on mm. seuraava: ”Johtaa Suomen diplomatiaa ja ulkomaanedustustoja (lähetystöt, konsulaatit).”
Näyttää siltä, että Valtosella ei ole edes käsitystä siitä mitä sana diplomatia tarkoittaa. Kuinka hän silloin voisi johtaa Suomen diplomatiaa? Paremminkin sijoittaisin hänet pyykkilaiturilla huutelevien rääväsuisten ämmien joukkoon.
😂
Hyvä juonitiivistelmä, synopsis. Teatterivertaus on osuva, sillä lännen johtajien toimet ovat paljolti juuri teatteria ja usein nukketeatteria. Lankoja vetelevät finanssipääoman pamppujen johtamina syvän valtion agentit ja lobbarit. Nyt on vain niin, että Venäjän johdon täytyy sikäli osallistua näytelmään, koska valtiolliset päättäjät lopulta tekevät muodolliset päätökset. Ne täytyy tehdä, koska Venäjä haluaa saavuttaa tavoitteensa eikä tavoite ole loputon sota. Tietysti CIA, MI6 ja muut lännen työmyyrät jatkavat Venäjän ja Kiinan kiusaamista missä vain voivat, mutta toiveikkuuteen on syytä, kun Brics ja SCO voimistuvat ja länsi rappeutuu. Silti hyvinkin kriittisiä tilanteita on edessä.
Selkeästi hahmotellut kehityskulut sekavista tapahtumista. EU-johtajat pyristelee aina vaan.
Joku muinoin elänyt viisas on todennut, ”ettei totuus pala tulessakaan” mutta kyllä ”iltapaskan” ja ”ilta saastan” totuus palaa tulessakin kun käyttää näitä roska aviiseja saunan uunin sytykkeinä. Miksi muuten Suomi aina liittoutuu roistovaltioiden la luusereiden kanssa, kuten aiemmin Natsi-Saksan ja nyt myöhempien Aikojen Pyhien natsi-usan kanssa. Tällä kertaa suomi ei pääsekään niin vähällä kuin vuonna 1944. Venäjällä ovat kuulemma saatana kaksi ohjukset ydinkärjillä suunnattu kohti Mikkeliä, entäpä jos sillä ojusten laukaisijalla alkaa kutittamaan etusormea ja painaa vahingossa laukaisunappia.
Hyvä analyysi. Sen verran sanoisin vielä sodan kestämisestä, että Venäjä on piirtänyt karttaansa alueet, jotka se haluaa ottaa ja myös ottaa. Yksi erittäin merkittävä alue on Odessa. Eli koko rannikko tulee Venäjän hallintaan. Jos Zelensky ja muut länsimaat änkyröivät, niin koko Ukrainan romahdus on lähellä. Katsotaan nyt, mitä Trump ja Putin päättävät seuraavissa neuvotteluissa.
Sitten nämä Suomen pölvästit. Stubb on jo aikaisemmin möhlinyt kunnolla ja kokoomuksen tukijat saivat Stubbin palaamaan Suomeen olemaan maskottina, mitä lie luvattu, välttämättä narsisti ei kaipaa muuta kuin esillä olemista ja muutamia kehuja.
Sitten tämä ulkoministeri Valtonen. Ei ymmärrä ulkopolitiikasta mitään. Toimii kokoomuksen ja Orpon leikkinukkena. Surkeata porukkaa.
Varmaan Venäjälle sopii sotia Odessa ja koko rannikko itselle, mutta aiemmin Venäjä olisi tyytynyt ja vielä nytkin tyytyisi vähempään eli niihin seikkoihin, jotka se on lukuisia kertoja tuonut esille.
Eli vuonna 2021 Ukrainan sotilaallinen puolueettomuus sekä Donetskin ja Luganskin autonomia. Keväällä 2022 Ukrainan puolueettomuus ja denatsifikaatio sekä Donetsk ja Lugansk osaksi Venäjää. Sittemmin nuo samat lisättynä kahdella muulla Venäjään liittyneellä alueella. Mitä ilmeisimmin jatkamalla sotaa Stubb ja kumppanit edelleen pienentävät Ukrainaa ja kasvattavat Venäjää; kaiken kuoleman, kärsimyksen ja aineellisten tuhojen lisäksi tietysti.
Jos Yhdysvallat olisi vastaavassa tilanteessa kuin Venäjä, meidän kellokkaamme puolustelisivat kilvan Yhdysvaltojen toimintaa ja oikeutettuja vaatimuksia.
”Stubb on jo aikaisemmin möhlinyt kunnolla…”
Pari päivää sitten Douglas Macgregor kertoi Stubb`in jossain haastattelussa (jo) pohtineensa Natoon liittymisen mielekkyyttä…
Kirjoitus edustaa optimismia. Toivossa on hyvä elää, mutta on huomioitava muutama seikka. Haluaako Trump rauhaa sen itsensä vuoksi vaiko siksi, että hän ei halua oman maansa toimivan maksajana? Jos muut maksavat niin sopii mainiosti USA:n taloudelle?
Ainoa looginen syy Euroopan herrojen sotakiimalle taas on se, että he palvelevat samaa isäntää kuin USA:n presidentti on perinteisesti tehnyt. USA:n ulkopolitiikkaa johtaa valtaklikki, jota myös deep stateksi on kutsuttu. Tämän klikin operatiivinen johto sijaitsee USA:n byrokratiassa kuten Pentagonissa, CIA:ssa jne., mutta sen suuria naruja vetelevät miljardöörit Pohjois-Atlantin molemmin puolin. Klikki on vähitellen saanut ujutettua omat miehensä johtoon myös Euroopassa. Esim. Merz oli aiemmin BlackRockin palveluksessa ja Macron Rothschildin pankkiiri, josta suurella rahalla tehtiin tuntemattomuudesta presidentti. Sir Starmer taas edustaa jo syntyään brittiläistä yläluokkaa. (Huom! Vihje oopperan tekijöille: Aatelismies työmiehenä) Mainitut herrat siis ajavat sotaa isäntiensä, joista merkittävin on aseteollisuus, käskystä.
Mitä tulee Stubbin puheisiin niin kyse lienee sammakosta eikä suuresta viisaudesta. Millään valtiolla ei myöskään voi olla kahta ulkopoliittista linjaa. Näin ollen ulkoministerin kanta on myös presidentin kanta, mikä onkin täydessä sopusoinnussa Stubbin aiempien ja myöhempien lausuntojen kanssa.