Yhdysvallat on päättänyt antaa 50 miljoonaa dollaria kondomien hankkimiseksi Gazan asukkaille. Uusien palestiinalaisten syntymistä torjutaan humanitaarisesti ja hygieenisesti.
Ei vielä tiedetä, kuinka monta palestiinalaista Israel on onnistunut surmaamaan. Kun rauniot raivataan, ruumiiden määrä saattaa pahimpien arvioiden mukaan olla 150 000–200 000, siis jopa 3–4 kertaa suurempi kuin virallinen luku.
Melko vähälle huomiolle on lännen mediassa jäänyt Israelin operaatio, jolla pyritään hävittämään jopa muisti palestiinalaisista: pyhätöt, kirjastot, yliopistot ja arkistot tuhoamalla Israel haluaa todistaa, ettei Palestiinaa asukkaineen ole koskaan ollutkaan.
Mietin, mitä Suomen Israelin ystävät nyt ajattelevat Pyhän Maan toiminnasta.
***
Tietämättömyyden syvästä unesta nauttiva uusi kulttuuriministerimme Leena Talvitie on vieraillut Ukrainassa. Tiedotteessaan hän toteaa: ”Tulopäivänä Venäjä teki julman iskun historialliseen kohteeseen Odessassa. Tämä korosti entisestään ministerikokouksen aiheen ajankohtaisuutta. Kulttuurista ja kulttuuriperinnöstämme huolehtiminen korostuu entisestään konfliktien aikana.”
Venäjän iskun kohde oli Odessan Bristol-hotelli, jossa oli koolla Ukrainan, Ranskan ja Norjan korkeaa sotilasjohtoa neuvottelemassa. Ranskalaiset ja norjalaiset olivat ehtineet poistua hotellista ennen ohjusiskua.
Kulttuuriministeri ei tunnu tietävän, että Ukraina on tuhonnut valtavasti arvokasta kulttuuria, käytännössä kaiken, mikä vähänkin viittaa Venäjään ja venäläisyyteen. Ortodoksinen kirkko on ”otettu haltuun”, kirjastoista on poistettu ja poltettu kaikki venäläiset teokset, venäjänkielen käyttö on kielletty ja jo vuosia sitten venäläisperäisen väestön kaikki sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet on lopetettu.
”Kulttuuriperinnöstä huolehtiminen” on hallinnon toimesta tarkoittanut vainoa ja kulttuurin tuhoamista kaikilta niiltä osin, mikä ei tue Kiovan hallinnon fasistista narratiivia. Ukrainan tilanne muistuttaa Israelin kaameutta.
***
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on puhunut Auschwitzin vapauttamisesta. Hän ei tullut lainkaan maininneeksi Neuvostoliiton Puna-armeijaa. Näin historia kehittyy. Vapauttaja olikin Yhdysvallat, josta toki kerrotaan, että Puna-armeija vähän avusti natsien lyömisessä.
***
CIA on paljastanut, että tuhoisa covid-virus oli päässyt irti laboratoriosta. Tieto jäi epämääräiseksi, mutta vihjauksen omaisesti CIA:n sormi osoitti Kiinaan. Professori Jeffrey Sachs sanoi Andrew Napolitanon YouTube-kanavalla, että tarkempi tieto jätettiin kertomatta: virus kehitettiin Pohjois-Carolinan yliopistossa Yhdysvalloissa, josta se ilmeisesti toimitettiin Kiinan Wuhaniin testattavaksi.
Sachsin mukaan tutkimuksia pitäisi jatkaa. ”Pohjois-Carolinan yliopisto on kieltäytynyt luovuttamasta tutkijoille sähköpostiviestejä, joista asia selviäisi”, Sachs sanoi. Hänen mielestään nyt olisi FBI:n tehtävä saada viestit haltuunsa ja paljastaa lopullinen totuus.
***
Venäjän tv-kanavilla on esitetty järkyttäviä videoita Ukrainan joukkojen siviileihin kohdistuneista hirmuteoista Kurskissa. Raiskaukset ja eri tavoin tehdyt murhat ovat saaneet todistusaineistoksi haastatteluja, joissa tekijät suorastaan kehuskelevat aikaansaannoksillaan. Lännessä uutinen on vaiettu, koska sehän on sotapropagandaa.
***
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi Tucker Carlsonin haastattelussa yrittäneensä moneen otteeseen saada selvyyttä Buchan verilöylyn todisteista. Hän oli kysynyt YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, onko kenelläkään tietoa uhrien henkilöllisyyksistä. Ei vastausta.
Myöhemmin Lavrov oli haastanut lehdistötilaisuudessa toimittajat selvittämään asiaa. Toimittajien pitäisi olla kiinnostuneita totuudesta, Lavrov oli vedonnut – ei vastakaikua.
Buchan joukkomurha on Kiovan hallinnon lanseeraama totuus, jonka mukaan Venäjän armeija oli syyllinen siviilien surmaamiseen. Venäjällä on toisenlainen käsitys, jonka mukaan Ukrainan natsisoturit tappoivat siviilejä kostoksi ”venäjämielisyydestä” ja tapahtuma lavastettiin Venäjän suorittamaksi.
Buchasta tuli läntisten poliitikkojen suosittu matkailukohde, sotapropagandan ikoni, jota kävi kauhistelemassa myös luotiliivein varustautunut Suomen pääministeri Sanna Marin.
Jonain päivänä joku kirjoittaa Ukrainan sodan propagandahistoriikin. Teoksesta tulee jykevä, vähintään tuhatsivuinen. Propagandaa tehtaillaan puolin ja toisin. Puhutaan informaatiosodasta, jossa Ukraina on selkeästi voitolla. Varsinaisella rintamalla tilanne on toinen.
***
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on vaatinut, että Vladimir Putin on ”pakotettava” neuvotteluihin. Vaatimus on erikoinen, koska Putin on monen monta kertaa tarjoutunut neuvottelemaan. Sen sijaan Ukrainan ”presidentti” Zelenskyi on, kuten tunnettua, säädättänyt lain, jolla neuvottelut kielletään. Pitäisikö Stubbin pakottaa Zelenskyi kumoamaan laki.
7 kommenttia julkaisuun “KONDOMEJA GAZAAN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Melko vähälle huomiolle on lännen mediassa jäänyt Israelin operaatio, jolla pyritään hävittämään jopa muisti palestiinalaisista: pyhätöt, kirjastot, yliopistot ja arkistot tuhoamalla Israel haluaa todistaa, ettei Palestiinaa asukkaineen ole koskaan ollutkaan.”
Tavoitetta näkyi julkisesti tukevan myös Trump eilen. Hän ehdotti palestiinalaisten siirtoa muualle, jotta Gazaan voidaan rakentaa ”uusi Rivieera”…
Zelensky on loppuun käytetty työrukkanen.
On sitä ollut monenlaista ennenkin, mutta tuntuu kuin varsinkin läntinen maailma olisi taantunut. Muutama esimerkki.
Israelin suorittamasta kansanmurhasta ja etnisestä puhdistamisesta (vieläpä taloudellisin motiivein) kukaan ei tunnu välittävän mitään, vaan sitä jopa puolustellaan ja tuetaan. Erityisesti kristittyjen pitäisi kammota kaikkea tuollaista. Osaksi heidän asennettaan selittää väärä Raamatun tulkinta.
Ukrainan kriisistä valehdellaan ja vaietaan kollektiivisesti – eikä vähiten Suomessa ja ylipäänsä EU:ssa; tapahtumista kyllä, mutta varsinkin sen taustoista, ja lännen geopoliittisista pyrkimyksistä tuhota Venäjä Ukrainaa hyväksi käyttäen. Sumutusta on jatkettu niin kauan, että luultavasti Talvitien tapaiset poliitikot uskovat sen itsekin.
Trumpin myötä USA on ruvennut öykkäröimään entistä avoimemmin. Toisaalta hyvä, jos jättää Euraasian rauhaan, ja jotainhan siellä on tehtävä jättivelan ja dollarin mahdollisen alamäen vuoksi.
Trump on ruvennut Yhdysvalloissa suitsimaan järjenvastaisia ideologioita, mutta ne ovat yhä voimissaan varsinkin Länsi-Euroopassa. Jopa monet kirkot kannattavat sellaisiakin ilmiöitä, jotka ovat selvästi Raamatun opetuksen vastaisia.
Luulisi, että teknisen kehityksen ja hyvinvoinnin edellytysten parantumisen myötä ihmiset ja kansakunnat olisivat tyytyväisiä ja sopuisia, mutta ei; päinvastoin brutaali itsekkyys, tarkoitushakuinen vastakkainasettelu, laittomuus (sekä toisaalta ihmisten oikeuksia polkevat lait) ja yleinen tyytymättömyys tuntuvat lisääntyvän. Kuinka paljon parempi paikka tämä maailma olisikaan, jos touhuaisimme sovussa myös toistemme parasta ajatellen tai ainakin kunnioittaen itse kunkin oikeutettuja tarpeita.
Ei Venäjä Zelen kanssa neuvottele, koska Zele perui viime vuonna pressanvaalit perustuslain vastaisesti ja näin ollen Venäjä näkee hänet feikki presidenttinä ilman mandaattia. Tämä on myös syytä tiedostaa.
Tyylikkään näköisillä kokkareilla puheet ovat sellaisia kuin heiltä puuttuisi alaleuka!!
Ehkä vastareaktiona sumutukselle herännyt oma epäluuloni aiheuttaa, että melkein teksti kuin teksti tuntuu viittaavan nykyisiin tapahtumiin. Esimerkiksi Marcusen 60-luvun Yksiulotteinen ihminen:
”Analyyttinen määreistäminen on tällainen tukahduttava rakennelma. Se tosiasia että tiettyyn substantiiviin melkein aina kytketään samat selittävät laatusanat ja ominaisuudet tekee lauseesta hypnoottisen kaavan joka loputtomasti toistettuna painaa vastaanottajan mieleen juuri sen vaaditun merkityksen. Hän ei ajattele olennaisesti erilaisia (ja mahdollisesti tosia) selityksiä substantiiville…Tavaramainonnan suhteellisen vaarattoman piirin ulkopuolella seuraukset ovat varsin vakavat sillä tällainen kieli on samalla kertaa uhkailua ja ihannoimista», Lauseet saavat suggestiivisten käskyjen muodon – ne ovat ennemmin vetoavia kuin todistavia. Määreistä tulee määräyksiä; koko viestintä on luonteeltaan hypnoottista.”
Joku tuollainen loitsun- tai mantranomaisuus kansainvälisiä asioita koskevista uutisjutuista on tullut mieleen. Tiedonvälitys ei, tärkeissä asioissa, välitä tietoa tai se ei ole tärkeää, vaan tärkeää on juuri joku tuollainen suggestiivisuus. Lukijan, kuulijan ja katsojan on tietysti hyvä luulla olevansa tiedon äärellä. Uutiset autokolareista ja tulipaloista ovat asia erikseen.
Se että Kosovon sodasta on julkaistu useampi yleisen totuuden perustellusti kiistävää kirjaa suomeksikin ja silti käsitys tuntuu olevan että Nato teki siellä hyvän työn ja Ahtisaari oli suuri rauhantekijä, osoittaa että totuus on voittajan, tai paremminkin vahvemman totuutta.
”Puhutaan informaatiosodasta, jossa Ukraina on selkeästi voitolla.” Tämän totesi myös Venäjän erikoisjoukkojen sotilas eräässä melko uudessa dokumentissa:
”Me olemme hävinneet informaatiosodan. Mutta me voitamme aina oikeat sodat. Lukekaa historiaa!”