Kirjeenvaihtajamme Vasili kertoo pääsiäisen vietosta, Pyhästä Tulesta, perinteistä ja jumalanpalveluksesta Kristus Vapahtajan kirkossa, jonne myös Vladimir Putin ilmestyi Moskovan pormestarin kanssa.
Hiljainen lauantai. Pääsiäisen aatto. Nyt olisi korkea aika hiljentyä, mutta minuaodottaa kiireinen päivä ja yötön yö. Hyvä tuttavani Nikolai Vjatkan kaupungista soitti eilen Pitkänäperjantaina ja kertoi lähettäneensä vävynsä Konstantinin kanssa joitakin pääsiäislahjoja.
Tunnin päästä olen jo Jaroslavlin rautatieaseman laiturilla. Konstantin tulee vaunusta mukanaan painava paketti. Hän on matkalla Kiinaan teollisuusmessuille yhdessä yhtiön apulaispääjohtajan kanssa. Kysyn milloin hän palaa takaisin. On viikko aikaa miettiä vastalahjoja, jotka ehtisivät juuri pääsiäisviikon loppupäivään.
Kotona avaan paketin. Siinä on perinteiseen tapaan kotitekoista makkaraa, suolattuja sieniä, liotettuja puolukoita ja yllätyksenä komea pullo udmurttilaista Indakar-balsamia, jonka tekemiseen vanhan reseptin mukaan on käytetty 19 rohdosta. Makkaran tuoksu on hurmaava, mutta paaston viimeisellä päivällä on omat sääntönsä. Saa nauttia jonkin verran punaviiniä. Väkevät saavat vielä odottaa, siis myös Indakar.
En ole mikään hurskas ortodoksi, vaikka äidin puolelta pappeja oli suvussamme runsaan kolmen vuosisadan aikana. Näiden joukossa oli korkea-arvoisia kirkkoherroja ja tavallisia kyläpappeja niin kuin isoisäni Sergei, joka kuoli Stalinin leirissä tasan 90 vuotta sitten. Paljasjalkaisena moskovalaisena otin ensimmäisiä askeleitä Moskovan vanhimpiin kuuluvan Pyhän Andronikin luostarissa, jossa meidän perheemme asui. V. 1956 luostari, jossa toimi keskiaikana kuuluisa ikonimaalari Andrei Rublev, päätettiin muuttaa muinaisen kirkkotaiteen museoksi. Juuri silloin isäni sai nimityksen Tomskin kaupunkiin, jossa hän valmistui ennen sotia insinööriksi. Äitini opiskeli kemistiksi sodan aikana Siperian vanhimmassa yliopistossa Tomskissa.
Kohta alkaa suora TV-lähetys Jerusalemista. Koko ortodoksinen maailma odottaa jännittyneenä pääsäisen kynnyksellä tärkeintä ihmettä – Pyhän Tulen syttymistä. Pyhän Johannes Damaskolaisen mukaan apostoli Pietari näki Pyhän Valon Pyhässä Haudassa Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Ensimmäisiä kirjallisia mainintoja tästä on 300-luvulta. Venäläinen igumeni Daniel kertoo ”Pyhän Valon ihmeestä” ja siihen liittyvistä seremonioista hyvin yksityiskohtaisesti vuosina 1106-1107 kirjoittamassaan matkakertomuksessa.
Kirkossa on tänä vuonna tavattoman vähän ihmisiä. Äskeisten Jerusalemin mellakoiden takia kirkkoon on päästetty vain kaksi tuhatta uskovaista. Mukana on eri ortodoksikirkkojen valttuuskuntia. Erikseen on Armenian gregorianisen kirkon lähetystö, jolla on oma osuutensa vuosisatojen vanhassa proseduurissa. Kirkossa on 100 öljylamppua, jotka ovat keisari Aleksanteri II:n ja Hänen puolison keisarinna Maria Aleksandrovnan, Maarianhaminan suojelijan lahja.
Venäjän TV haastattelee Pyhälle Andreas Ensikutsulle nimetyn säätiön puheenjojtaja Vladimir Jakuninia. Venäjän valtionrautateiden entisen pääjohtajan ja hänen johtamien pyhiinvaeltajien tehtävä on tuoda lampukassa osan Pyhää Tulta Jerusalemista Venäjälle, missä se jaetaan eri kirkkoihin. Jakuninia huolestuttaa ehtiikö Pyhä Tuli Moskovan Kristus Vapahtajan kirkkoon, jossa pääsiäisjumalapalveluksen suorittaa Moskovan ja Koko Venäjän Patriarkka Kirill. Pakotteiden takia koneen reitti on pitempi.
Jumalallisella valolla on myös tiettyjä erityispiirteitä: aluksi siinä on sinertävä sävy, eikä se ilmestymisensä ensi hetkinä polta koskettaessaan kasvoja, suuta tai käsiä. Tätä pidetään todisteena sen jumalallisesta ja yliluonnollisesta alkuperästä. Mielenkiintoista on myös, että Pyhä Tuli ilmestyy ainoastaan ortodoksisen patriarkan kutsumana. Tänään pääroolissa on siis Jerusalemin Patriarkka Feofil III.
On tiedossa kolme kertaa, kun Pyhä Tuli ei syttynyt. Kaksi ensimmäistä, vuosina 1101 ja 1579, liittyvat osmaaneihin. Kolmas kerta oli tasan 100 vuotta sitten v. 1923, kun aloitettiin vainot Venäjän ortodoksikirkkoa vastaan ja Patriakka Tihonia odotti kuolemantuomio. Voivatko Ukrainan sotatoimet ja erityisesti ortodoksien vainot uuspakanoiden ja natsisatanistien taholta estää Pyhää Tulta nyt syttymästä? Useimpien toivomusten mukaan ei, koska Valon voimat ovat voitolla Pimeydestä. Miksi tätä ihmettä ei tunneta länsikirkoissa?
Tärkeä hetki on lähellä Jerusalemissa. Pyhän kappelin oven edessä patriakka riisutaan. Vain alusvaatteet jäävät hänen ylleen. Näin varmistetaan, ettei patriarkalla ole mukanaan mitään, millä voisi sytyttää tulen. Avataan lukko. Patriarkka menee sisään ja polvistuu sen paikan eteen, jossa Kristus makasi kuolemansa jälkeen ja jossa hän nousi ylös kuolleista. Patriarkka rukoilee ja odottaa. Yleensä ihme tapahtuu välittömästi rukouksen jälkeen. Nyt mitään ei tapahdu. Minuutit kuluvat. Jännitys kasvaa.
Kirkossa kuuluu varoivainen riemun huuto. Tuli on syttynyt! Lainaan patriarkka Diodorosta, joska osallistui Pyhän Tulen rituaaliin useina vuosina. “Se kipinöi ja salamoi kuin ukkossalama, se lentää ympäri kyyhkysen tavoin Pyhän Haudan kappelin ympäri ja sytyttää sen edessä riippuvat sytyttämättömät öljylamput… Se myös sytyttää joidenkin pyhiinvaeltajien kynttilät. Jotkut pyhiinvaeltajat kertovat, että heidän kynttilänsä ovat syttyneet itsestään joka kerta heidän osallistuessaan seremoniaan.”
Pyhä Tuli palaa, maailma sai ainakin vuoden elinaikaa. Monella on kädessä 33 kynttilän nipukka. Samanlainen on minullakin kotona ikonien alla olevassa laatikossa. Sisareni toi kynttilät Jerusalemista noi 30 vuotta sitten. Nyt Jakunin pyhiinvaellusryhmällä on kiirettä lentokentälle. Suuntana Moskova.
Kiirettä on minullakin. Tehtävänä on pääsiäismunien ja pääsiäiskakun vihkiminen. Tämä on tietyssä mielessä valmistautumista varsinaiseen Pääsiäiseen. Kun muutimme uuteen asuntoon yli 40 vuotta sitten osoittautui, että muutaman kilometrin etäisyydellä ei ollut yhtäkään kirkkoa. Perimätiedon mukaan puistossa, jossa kävimme lasten kanssa oli aikoinaan kiinnostava kirkko.
Kyseessä oli Pyhän Nikolaus Myralaisen kesäkirkko. Sen suunnitteli ja rakensi vuonna 1916 uusvenäläiseen tyyliin Fjodor Shehtel, sen ajan tunnetuimpia arkkitehteja. Tämä oli ensimmäinen pari vuotta aikaisemmin alkaneen maailmansodan aikainen kirkko. Aloitteentekijä oli lähelle majoitettu Tulan nostoväkirykmentti. Hauska yhteensattuma – sukumme kaikki papit ovat syntyisin juuri Tulan kuvernementista. Kirkko rakennettiin maatalousopiston, tulevan maatalousakatemian maille. Sen vihkimiseen osallistuivat suuriruhtinatar Jelizaveta, tuleva marttyyri, joka sai viimeisen leposijansa Jerusalemista, Moskovan kenraalikuvernööri, Moskovan joukkojen komentaja, upseereita, sotilaita ja paikallisia asukkaita.
Valitettavasti kirkko, jota arkkitehti piti parhaana luomuksenaan, koki dramaattiset vaiheet hyvin nopeasti. Se oli melkein vuosikymmenen alueen ainoa toimiva kirkko, vaikka sen kohtalosta oli jo päätetty. Kirkko purettiin lopullisesti 1935. Sen uusi elämä alkoi 60 vuoden päästä kun paikalliset asukkaat yhdessa kaupunginosan viranomaisten kanssa rakensivat kirkon uudelleen noudattaen Shehtelin piirustuksia. Nyt se varustettiin ympärivuotiseen käyttöön. Erityisesti on mainittava kirkon status – se kuuluu Moskovan ja koko Venäjän Patriarkan omiin kirkkoihin.
Kirkko on suhteellisen pieni. Sen liepeillä on muutaman sadan tuhannen asukkaan lähiö. Lähiö todellakin paikallisen mittapuun mukaan: Moskovan asukasluku on noin 15 miljoonaa. Metropoli jakautuu 10 piiriin ja Nikolaus Myralaisen kirkko sijatsee kahden piirin – Pohjoisen ja Koillisen rajalla. Kirkkoja on rakennettu paljon. Silti niiden lukumäärä on hyvin pieni sadan vuoden takaiseen Moskovaan verrattuna. Silloisessa 1,5 miljoonan asukkaan Moskovassa (1923) oli yhteensa 848 kirkkoa.
Kirkon edessä on jono ihmisiä. Kirkon ympärille on asetettu lankkupöytiä, jonne 15 minuutin välein pannaan vihittävät pääsiäismunat ja -kakut. Voi mikä on ihmisten mielenkuvitus! Pöydällä on niin tavallisia punaisiksi värjättyjä kananmunia ja sitten varsinaisia mestariteoksia. Kakuissa näkyvät jo ihmisten tuloerot. Kun mummot tuovat vihittäväksi kotona leivottuja yksinkertaisia pashoja niin naapuritalojen varakkaampi väki, joka seisoo kiltisti jonossa, asettaa pöydälle jopa parinkymmenen tuhannen ruplan (300 euron) kakkuja. Vähän näyttää turhuuden markkinoilta. Steven Spielbergin Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvassa Kristuksen savimalja oli kaikkein yksinkertaisin. Tulee pappi mukanaan avustaja, jolla on ämpärillinen pyhää vettä. Monet toivovat, että pisarat joutuisivat myös kasvoille eikä vain munien päälle. Otan pöydältä vihityn kopsan eli korin ja lähden kotiin.
Nyt on tunnin verran vapaata. Haluan haastatella puhelimitse lähimpiä tuttaviani. Boris on minua muutaman vuoden vanhempi. Hän oli nuorena maatason alppihiihtäjä. Nyt johtaa Venäjän alppihiihtokeskusten yhdistystä. Hän on löytänyt uskonsa Jumalaan vakavan sairauden jälkeen. Kiinnostus ja Raamatun lukeminen veivät samana vuonna Athos-vuoren luostareihin. Nyt hän kiertää vapaa-aikoinaan Venäjän luostareita – Valamossa, Solovetskissa ja Krimin viidessä luostarissa. Rukoilee ja tekee työtä. Silloin tulee oivalluksia, jotka auttavat yhdistyksen johtamisessa. Terveyskin on palannut.
Irina on koulukaverini. Ammatiltaan hän on lääkäri, niin kuin hänen edesmennyt äitinsä Irina Aleksandrovna, joka auttoi kaikkia meitä vuosikymmeniä sitten. Irinalle, nuoremmalle, Pääsiäinen merkitsee jotakin lämmintä ja valoisaa, kevättä, kesän ja jonkin uuden, ihmeellisen odotusta.
Nikolai on vanha tuttavani. Loistava harmonikan soittaja. Seuramies. Häntä kiinnostaa Kristus ihmisenä, joka on omistanut itsensä muiden auttamiseen. Nikolai haluaa ymmärtää, mitä me olemme ja mikä on meidän tarkoituksemme. Jumala on ainoa, joka on tästä tietoinen. Nikolain mielestä jokaisessa meistä on jokin vika, jota korjaamalla olisi mahdollisuus kehittyä ihmisenä.
Aljona on jounalisti. Ja kaunotar. Kolmen lapsen äiti. ”Minulle Pääsiäinen on oikeudenmukaisuuden riemujuhla. Äidin maidon kanssa imetty venäläinen satu, jossa hyvä aina voittaa pahan. Tämä on juhla, joka liittyy valon voittoon pimeydestä.” 7-vuotiaana hän näki elokuvan Kristuksesta, mikä järkytti Aljonan syvästi koko elämän ajaksi. Hän ei voinut uskoa, etta maailmassa olisi niin suuri epäoikeudenmukaisuus, että koko joukko hyökkää sen parhaan kimppuun, joka haluaa kaikille vain hyvää. Tämän rakkauden hän välittää lapsilleen
Jumalanpalvelus Kristus Vapahtajan kirkossa alkaa vasta 23.30. Silti on oltava paikalla pari tuntia ennen mikäli haluaa päästä sisään. Halukkaita on paljon. Venäjän presidentti on lehdistösihteeri Dmitri Peskovin mukaan tulossa. Pandemian takia Vladimir Putin ei osallistunut Pääsiäisen jumalanpalvelukseen kolmeen vuoteen.
Klo 21 olen jo perillä. Valtavan tuomiokirkon edessä on pitkä ihmisjono. Naisilla on huivit päässä. Turvatarkastus etenee omaa vauhtiaan, eli on aikaa katsoa kirkkoa ja kertoa siita lyhyesti. Valitettavasti Lännessä monet tuntevat tämän kauniin tuomiokirkon vain Pussy Riot –häväistysskandaalin johdosta.
Idea rakentaa temppeli Napoleonin sodan voittamisen kunniaksi syntyi jo joulukuussa 1812. Sen isä oli keisari Aleksanteri I:n läheinen aateveli Pjotr Kikin, joka kirjoitti näin: ”Tämä sota, jonka piti varmasti ratkaista Venäjän kohtaloita, järisyttää sen poliittisia ja kansalaisperusteita, mukaan lukien Uskontoamme, ei ole tavanomainen sota. Niinpä sitä symboloiva muistomerkki ei saa olla tavanomainen – Jumalan katselmus on meidät pelastanut. Jumalalle pitää omistaa tuleva muistomerkki.” Aiemmin Moskovassa rakennettiin kaksi kirkkoa sotavoiton kunniaksia – Pyhän Basiliuksen ja Kazanin Jumalanäidin kirkot Punaisella torilla.
Päätettiin rakentaa maan suurin tuomiokirkko, katedraali, ja pyhittää se Kristukselle. Kun kerrotaan, että jokin hanke etenee hitaasti, niin viitataan Iisakin kirkkoon, jota rakennettiin 40 vuotta. Tämä on lyhyt aika Kristuksen kirkkoon verrattuna, jonka suunnittelu ja rakentaminen kohtasi raskaita vaiheita. Arkkitehdit ja kirkon sijainti ovat vaihtuneet. Riittänee kun mainitaan, että kirkko vihittiin käyttöön vasta 71 vuoden päästä rakentamisen aloittamisesta eli v. 1883 keisari Aleksanteri III:n aikana. Kirkon seinissä oleviin laattoihin on kaiverrettu kaikkien Isänmaallisessa sodassa kunnostautuneiden joukko-osastojen nimet.
Tuomiokirkon tarina on yhtä dramaattinen kuin monen muun venäläiskirkon. Se räjäytettiin 1931. Paikalle päätettiin rakentaa 400 metriä korkea Neuvostojen talo, jonka katossa olisi Leninin 70-metrinen pronssipatsas. Kaivettiin valtava monttu. Jo rakentamisen alkuvaiheessa todettiin, että savinen maaperä ei kestä. Sitten alkoi uusi Isänmaallinen sota. Sodan jälkeen monttu muistutti lampea. Vuonna 1960 paikalle avattiin maailman suurin uima-allas, jonka veden lämpötila oli aina +27 ℃. Kouluvuosina meitä vietiin usein uimaan Moskova-altaalle. Sillä oli vain yksi huono puoli. Höyry pilasi lähitaloja ja erityisesti Pushkinin hienojen taiteiden museon arvokasta taidekokoelmaa.
Vuonna 1994 päätettiin rakentaa vanhaan monttuun uusi kirkko. Kansa keräsi rahaa jo vuodesta 1988. Toki ilman Moskovan kaupungin ja valtion apua urakka olisi ollut mahdoton. Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin tuomiokirkossa ortodoksisena Jouluna tammikuussa 2000. Maailman suurimpaan ortodoksikirkkoon mahtuu 10 000 ihmistä. Kristus Vapahtajan kirkko on statukseltaan Moskovan ja koko Venäjän Patriarkan päätemppeli. Eli lähestyvää jumalanpalvelua hoitaisi Patriarkka Kirill.
Sain tutustua häneen jo 1980-luvun loppupuolella kun v. 1946 syntynyt Viipurin arkkipiispana ja Suomessa olevien patriarkan alaisten seurakuntien johtajana toiminut Smolenskin ja Kaliningradin arkkipiispa Kirill nimitettiin Moskovan patriarkaatin kirkollisten ulkosuhteiden osaston johtajaksi, mikä on verrattavissa ulkoministerin virkaan. Kontakti jatkui kun arkkipiispa Kirill osallistui yhdessä Patriarkka Aleksi II:n kanssa kaatuneiden sotilaiden patsaan paljastustilaisuuteen Suomussalmella 19.9.1994.
Vähitellen pääsen kirkkoon. Väkeä on paljon. Useimmat ovat seurakuntalaisia. Mukana on tunnettujakin henkilöitä. Huivipäisiä naisia on melkein mahdoton tunnistaa. Muutaman metrin päässä on Liberaali-demokraattisen puolueen puheenjohtaja Leonid Slutskij, jonka tapasin viimeksi Vladimir Zhirinovskin hautajaisissa. Taempana on Venäjän ja Valko-Venäjän liittovaltion sihteeri Dmitri Mezentsev. Hän toimi lehdistö- ja mediakomitean puheenjohtajana Pietarin hallituksessa samaan aikaan Putinin kanssa. Putinia ei näy perinteisellä korokkeella alttarin vasemmalla puolella.
Jumalanpalvelusta auttavat papit ovat hieman huolestuneita. Syy selviää myöhemmin. Kone Jerusalemista on vielä matkalla. Jumalanpalvelus alkaa. Siinä venäjän ja kirkkoslaavian lisäksi on käytetty mm. kreikkaa, latinaa, hepreätä, arabiaa, englantia, ranskaa, espanjaa ja ukrainaa. Samaan aikaan 858 kilometrin päässä Moskovasta Ukrainan natsit tulittavat Spaso-Preobrazhenskin katedraalia häiriten ortodoksien pääsiäisjuhlaa. Tulituksessa kuolee nuori nainen ja 6 henkilöä loukkaantuu.
Puolen tunnin päästä jumalanpalveluksen ensimmäinen osa päättyy. Patriarkka ja häntä avustavat papit valkoisissa vaatteissa lähtevät ristikulkueelle. Kolmen kierroksen matka Venäjän suurimman kirkon ympäri on ainakin kilometrin pituinen. Tuomiokirkon suljetut ovet symboloivat kiveä, jolla oli suljettu sisäänpääsy Kristuksen hautaluolaan.
Ristikulkue on päättynyt. Patriarkka ilmestyy kirkkoon ja huudahtaa: ”Христос воскресе! Kristus nousi kuolleista!” Innostunut väkijoukko vastaa: ”Воистину воскресе! Totisesti nousi”. Näin tapahtuu useita kertoja. Kun jumalanpalvelus jatkuu ihmiset huomaavat, että Vladimir Putin Moskovan pormestari Sergei Sobjanin seurassa on tutulla paikalla.
Seuraavana aamuna Putin onnittelee Venäjän kaikkia ortodokseja ja maan Pääsiäistä viettäviä kansalaisia painottaen kirkon roolia rikkaan kuttuuriperintömme säilyttämisessä ja tärkeimpien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa, nuorison kasvattamisessa, uskontokuntien ja kansojen välisten ongelmien ratkaisemisessa. Kirkko on aina kansansa kanssa niin ilon kuin surun päivinä auttamalla ihmisiä löytämään vahvaa henkistä tukea elämälleen.
Munkki juoksee ohitsemme kasvoillaan helpottunut ilme. ”On tulossa”, hän kuiskaa toiselle. Sitten Pyhä Tuli tuodaan sisään. Patriarkka kiittää Pyhän Andrean Ensikutsun säätiön pyhiinvaeltajia, sytyttää kynttilöitä Pyhästä Tulesta ja luovuttaa niitä uskovaisille.
Elämä jatkuu.
+++
