Suomella on vahva historia eurooppalaisena rauhantyötä ja rauhan turvaamistyötä tekevänä puolueettomana, luotettavana skandinaavisena valtiona. Valitettavasti paino on tässä sanalla ”historia”, sillä nykyisyyteen rauha ja sen tavoittelu eivät kuulu sen paremmin hallitsevien tehtävälistalle kuin median kiinnostuksen ja välittämisen piiriin. Rauha on muuttunut vanhanaikaiseksi, tarpeettomaksi sananakin. Kaikkeen suomalaisen rauhantyön rippeisiinkin uhataan koko ajan lyödä ”putinistin” leima, ellei suoraan syytetä Venäjän – tai Hamasin – tavoitteiden ajamisesta.
Silti on selvää, että melkein kaikki tavalliset haluavat ehdottomasti rauhan säilyvän. Valitettavasti tämä ei näy käytännön reaktioista. On ymmärrettävää, ettei kansalaisilla ole ollut mitään käsitystä jos aavistusta armeijan piirissä tapahtuneesta salaisesta hivuttautumisesta osaksi Yhdysvaltain sotilaallista järjestelmää. Kun upseeristo muodostaa ideologisesti yksimielisen blokin, ei kellään ollut intressiä varoittaa tästä kehityksestä. Aina silloin tällöin pulpahti julkisuuteen jokin yhteistyökuvia, joka kuitattiin yleislauseella ”tämä liittyy jo aiemmin sovittuun eikä se muuta mitään käytännössä”.
Vuodesta toiseen gallupit näyttivät Helsingin Sanomien raivoisista yrityksistä huolimatta, että kansalaisten enemmistö ei halunnut liittyä läntiseen sotilasjärjestö Natoon. Epäonnistuminen tässä pyrkimyksessä oli suomalaiselle oikeistolle iso ongelma, koska myös SAULI NIINISTÖ oli varmistellut presidentinpestiään lupaamalla, että Natoon mennään vain kansanäänestyksen kautta. Edes Yhdysvaltain kainaloon vahvimmin pyrkinyt Kokoomus ei uskaltanut tehdä aloitetta, koska poliittiset analyysit kertoivat, ettei ehdotus saa enemmistön tukea taakseen.
Kaikki muuttui kuin taikaiskusta, kun Venäjä käynnisti aktiiviset sotatoimet Ukrainan rajan yli keväällä 2022. Taikaiskuun ei riittänyt, että Ukrainassa oli sodittu vuodesta 2014 lähtien. Ukrainalaisten sisällissota ei suomalaisia kiinnostanut, joten Nato-asia ei edistynyt vain sen takia. Taikaiskuun tarvittiin Venäjän aktiivinen reaktio, joka mahdollista massiivisen mielipiteiden muokkauksen ja propagandan median kaikissa osissa ”talvisodan hengessä”. Tiedämme seuraukset; kansalaisten enemmistö saatiin uskomaan, että Venäjä uhkaa myös Suomea ja siihen auttaa vain kiireinen Nato-jäsenyys.
Suomen rauhanpolitiikan äkkinäistä katkaisua ja maan muuttamista aktiivisella tavalla militaristiseksi Naton jäseneksi ei paradoksaalisesti tehnyt mikään porvarihallitus, vaan demareiden johtama ”vasemmistohallitus” SANNA MARININ johdolla. Myös TP Niinistö käänsi palttoonsa nopeasti ja häpeilemättä eli ”unohti” kansalaisille antamansa kansanäänestyslupauksen. Sitä ei kukaan edes havainnut, kun Suomi-laiva teki 180 asteen käännöksen ja ryhtyi aktiiviseksi länsirintaman sotilasvaltioksi. Ei havainnut, koska KAIKKI eduskuntapuolueet alistuivat propagandan edessä tottelemaan ja äänestämään Naton ja militarismin puolesta (tätä asustetta oli jo kokeiltu, kun Suomi päätti ostaa järjettömän kalliita yhdysvaltalaisia F-35-hävittäjäpommittajia – eduskunnasta ei löytynyt kummoistakaan rauhanoppositiota).
Erityisen hämmentävää oli eduskunnan kahden vasemmistopuolueeksi perinteisesti luetun puolueen kääntymys. Sekä SDP että Vasemmistoliitto hylkäsivät työväenliikkeen perinteisen rauhanpolitiikan ja asettuivat tukemaan oikeiston ajamaa liittymistä Yhdysvaltain sotaisaan rintamaan. Ydin-lehden ympärille perinteisesti ryhmittyneet rauhandemarit esittelivät joitakin haaleita ja varovaisia huolenaiheita, mutta Sanna Marinista kuoriutui muutamassa viikossa sotaan valmis rautarouva lokalehdistön biletyspuheista riippumatta. Monelle rauhanliikkeen veteraanille oli vielä suurempi järkytys todeta, että myös Vasemmistoliiton johto hyväksyi LI ANDERSSONIN johdolla Suomen liittoutumisen Yhdysvaltain kanssa vain muutaman kansanedustajan uskaltaessa äänestää ehdotusta vastaan.
Kuin chilillä terästettynä suolana rauhantyötä vuosikymmeniä tehneiden avohaavoihin lyötiin suomalaisten eteen DCA-sopimus, joka antaa Yhdysvalloille oikeuden toimia Suomen alueella sotilaallisesti aivan kuten haluavat ilman veto-oikeutta tai edes velvollisuutta informoida suomalaisia siitä, mitä tukikohdissa tapahtuu tai valmistellaan. Suomen poliittisen johdon alistuminen oli niin täydellistä, ettei Suomi halunnut esittää edes ydinaseiden osalta ehtoa, ettei niitä tuoda Suomen alueelle. Tarkkakorvaiset saattoivat kuulla, kuinka URHO KEKKOSEN haudasta kantautui kovaäänistä rymistelyä ja jotenkin tuttu manaus ”saatanan tunarit!” uudestaan ja uudestaan.
Rauha ei nyt trendaa, se on selvä. Yksikään eduskuntapuolue ei missään vaaleissa nosta rauhan vaatimusta asialistalleen, koska tietää saavansa välittömästi ”putinistin” leiman otsaansa ja jäävänsä sekä vaille oman puolueensa tukea että äänestäjien ääniä. Eikä rauhasta vaikeneminen ole ollut tarpeeksi, vaan Mediapooliin kuuluva media on jo parin vuoden ajan syytänyt keskeytymätöntä sotapropagandaa, jota PETTERI ORPON ja RIIKKA PURRAN äärioikeistolaiseksi osoittautunut hallitus on nopealla tahdilla muuttanut teoiksi katkaisemalla kaikki yhteydet Venäjään, sulkemalla itärajan, rakentamalle rajalle konkreettista aitaa ja yhtymällä innolla kaikkiin Venäjään kohdistettuja pakotteisiin.
Kun media kannustaa kansalaisia rakastamaan sotaa ja aseita, samaa linjaa ajavalla hallituksella on helppoa (ei nyt mennä muihin hallituksen epäonnistumisiin, joiden takia hallituksella ei ole ollut pelkästään helppoa). Ei ole mitään hankalaa rauhanoppositiota, vaikka rohkeasti militaristista politiikkaa ja Venäjä-yhteyksien katkaisemista kritisoinut JOHANNES YRTTIAHO palaa eduskuntaan, kun Li Andersson lähtee Brysseliin. Rauhanoppositiota ei ole eduskunnassa, mutta ei myöskään ns. valtamediassa, joka on luopunut kaikesta kriittisyydestä, kun kyse on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Sama trendi vahvistui myös presidentinvaaleissa, vaikka loppujen lopuksi Yhdysvaltain ehdokas ALEX STUBB voitti varsin niukasti jonkinlaista kansainvälisen diplomatian ja neuvottelukulttuurin perinnettä edustaneen PEKKA HAAVISTON. Kokoomus oli Kekkosen vuosina ulkopoliittisista syistä hallituspaitsiossa, joten se maksaa nyt potut militaristisilla puheilla ja kalliilla asehankinnoilla. Alistumispolitiikan symbolina Stubb tunnusti julkisesti, että hän suostuisi ottamaan vastaan puhelun VLADIMIR PUTINILTA vain siinä tapauksessa, että Yhdysvaltain hallinto antaisi siihen luvan. Eli se siitä ”itsenäisyydestä”.
”Vai ei rauha trendaa!”, kivahtaa kaikkeen edelliseen oikeistoherra ja viittaa vuolaasti kehuen Sveitsissä parhaillaan käynnissä olevaan ”rauhankokoukseen”, jota suomalainenkin media yrittää kaikin keinoin puffata. Valitettavasti tuossa kokouksessa ei ole tarkoitus edistää rauhaa sen paremmin Ukrainassa kuin missään muuallakaan. Kokoukseen on houkuteltu Venäjän vastustajia, mutta itse Venäjällä ei ole kokouspöytiin asiaa eikä edes BIDEN vaivautunut paikalle. Sveitsin kokous on siksi yhtä uskottava kuin HITLERIN vuonna 1944 koolle kutsuma akselivaltojen rauhankokous olisi ollut. Liioitteluako?
Venäjää piirittävässä Natossa on mukana myös Saksa, joka on ryhtynyt nopeasti kasvattamaan asevoimiaan ja osallisuuttaan maailman konflikteissa. Onko yllättävää, jos venäläiset suhtautuvat Saksan uudelleenvarusteluun ja Ukrainan ehdottomaan tukemiseen epäluuloisesti? Tällä hetkellä on toteutunut se ensimmäisen kylmän sodan asetelma, jossa länsimaat harkiten sulkivat Neuvostoliiton rautaisen esiripun taakse, perustivat Naton ja ottivat strategiseksi tavoitteekseen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten hallintojen kumoamisen ja palauttamisen kapitalistisen maailmanjärjestelmän raaka-aineiden tuottajamaiksi.
Rehellisesti on todettava, että suomalainen rauhanliike on tällä hetkellä todella heikossa tilassa. Se ei johdu puuttuvasta rauhan tahdosta, vaan pelosta tulla leimatuksi joko ”putinistiksi” (eli ”isänmaanpetturiksi”) tai vaihtoehtoisesti halveksittavaksi aseistakieltäytyjäksi, jollainen joutaa tulevassa sodassa eturintamalle itsensä tapattamaan. Yksikään aktiivipoliitikko ei edes yritä pitää rauhantyötä esillä, vaan mieluummin vaikenee, jos omatunto ei salli tanssahdella oikeistolaisten militaristien pippaloissa.
Rauhantyö ei trendaa, koska siitä on tehty median keinoin häpeällistä toimintaa. Ainoa keino vastustaa tätä militaristista trendiä on olla rohkeasti ja avoimesti rauhan edistäjä pelottelijoista ja uhkailijoista piittaamatta. Itse siirryin Suomen Nato-päätöksen jälkeen symbolisestikin reservin pasifistiksi ilmoittamalla pääesikuntaan, että luovun reservin vänrikin tittelistäni enkä tunnusta Yhdysvaltain armeijalta käskyt ottavia Suomen puolustusvoimia aikoinaan antamani ”juhlallisen vakuutuksen” kohteeksi. Tiedän, että tällaisille symbolisille irtiotoille naureskellaan. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jokainen miettii kohdallaan, mitä tarkoittaa ”olla rauhan puolella sotaa vastaan”. Jos ei ole aktiivisesti rauhan puolella, päätyy olemaan sodan puolella, koska se on poliittisen eliitin valinta ja tulkinta kansalaisten hiljaisuudesta.
19 kommenttia julkaisuun “Kun rauha ei trendaa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Suomalaiset ovat hitaita. Siksi menee useampi vuosi ennenkuin näemme ensimmäisen mielenosoituskulkueen jonka teema on JENKKI GO HOME!
Vuosien päästä mahdollinen sota on jo ohi. Serbian presidentti sanoi antamassaan haastattelussa Sveitsiläis medialle, että MS3 alkaa 3-4 kuukauden päästä.
No ei kaikkea tietenkään pidä uskoa, mutta voi hänellä hyvinkin olla salaista sisäpiiritietoa.
SVEITSIN ”RAUHANKOKOUS”
Länsimainen valtamedia puhuu yksinomaan ”Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta”. Presidentti Stubb puhuu ”Venäjän imperialismista”.
Länsimedia ei puhu lainkaan sodan syistä, vaan toistaa vain, että kyseessä olisi Venäjän yritys vallata Ukraina. Tosiasia on, että Ukraina aloitti sodan 17.2.2022 pommittamalla Donbassia. Donbas pyysi apua Venäjältä, joka hyökkäsi Ukrainaan pelastamaan venäjämieliset kansanmurhalta. Ukrainan virallinen politiikka sisältää täydellisen venäjävihan. Jopa Tsaikovskyn musiikki on kiellettyä Ukrainassa. Sveitsin kokous on pelkästään juutalaisen näyttelijän Zelenskyin teatteriesitys. Stubb tuhoaa Suomen maineen osallistumalla tuohon halpahintaiseen näytelmään. Suomen hallitus leikkaa köyhän kansanosan tuloja ja samalla syytää miljoonia Ukrainan tukemiseen. DCA-sopimus on törkeä maanpetos, jonka osalliset tulisi tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Ilman NATO/USA:a ei olisi Ukrainan erikoisoperaatio. On se vähästä kiinni, valitettavasti!!
Ukrainan sodan mediakäsittely on pinnallista ja historiatonta, siitä ei ole epäilystäkään. Tuo mainitsemasi päivämäärä, 17.2.2022, herättää mielessäni kuitenkin joitakin kysymyksiä. Seuraan säännöllisesti RIAC:in (Russian International Affairs Council) verkossa julkaisemia poliittisia analyyseja, joita kirjoittavat venäläiset eturivin politiikan tutkijat. Voin toki olla väärässä, mutta en muista nähneeni siellä viittauksia Ukrainan sodanaloitukseen tuona päivänä. Sen sijaan esimerkiksi professori Sergei Karaganov sanoi Corriere della sera -lehden haastattelussa 10.4.2022 puhuessaan Naton odotettavissa olevasta hyökkäyksestä näin: ”Sota oli väistämätön (…). Me teimme raskaan päätöksen iskeä ensin, ennen kuin uhka käy kuolettavaksi.” Viime kuussa (24.5.) hän kirjoitti ydinasepelotetta koskevassa artikkelissaan (RIAC Member comments) seuraavasti: ”Kun Venäjä käynnisti sotilaallisen operaation länttä vastaan ennaltaehkäisevästi, joskin liian myöhään, se toimi vanhojen oletusten varassa eikä odottanut vihollisen ryhtyvän täysimittaiseen sotaan.” Itse asiassa myöskään presidentti Putin ei televisiopuheessaan 24.2.2022 maininnut Ukrainan hyökkäystä. Hän puhui kyllä Itä-Ukrainan kahdeksan vuotta jatkuneesta tukalasta tilanteesta, joka piti saada loppumaan, Venäjän juuri tunnustamien tasavaltojen avunpyynnöstä ja lännen sodan valmistelusta, mutta ei hyökkäyksestä. Voisi ajatella, että jos lisääntyneet tulitaukorikkomukset olisi Kremlissä tulkittu yksiselitteisesti hyökkäykseksi, niin tuskin Putin olisi jättänyt sitä mainitsematta. Olisiko siis kuitenkin niin, että Kremlissä katsottin tilanteen menneen niin pitkälle, että Venäjän oli tehtävä aloite?
Venäjä oli tehnyt aloitteen 17.12.2021 ”Yhdysvallat torjui pikaisesti Venäjän yrityksen neuvotella turvallisuustakuista ilman liittolaisia”
https://yle.fi/a/3-12237673
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008483407.html
2.2.2022 Venäjä toimitti useille Etyjin jäsenmaille kirjeen, jossa kysytään niiden kantoja turvallisuuskysymyksiin. Suomi oli yksi kirjeen saajista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008584958.html
”Monet ovat nähneet, että Venäjä pyrkii saamaan kirjeeseensä erilaisia vastauksia eri mailta ja sitä kautta hajottamaan länttä. Penttilä näkee toisin.
– Siinä joko ostetaan aikaa tai haetaan perääntymistietä kasvot säilyttäen.
Hän huomauttaa olleensa yksi pessimistisimmistä Venäjän suhteen joulukuusta saakka, kun hän soitti hälytyskelloja Ylen A-studiossa ja sanoi, että Suomi saattaa joutua tekemään päätöksen Nato-jäsenyydestä helmi-maaliskuussa, mikäli Ukrainassa leimahtaa sota.
– Olen nähnyt, että on todennäköisempää, että sotilaallista voimaa käytetään kuin se, että ei käytettäisi. Nyt näen viimeisen mahdollisuuden välttää sotilaallisen voiman käyttö.”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008584219.html
Suomessa ei ole ainuttakaan todellista vastarannan kiiskeä. Se on todella uskomatonta, miten poliitikot on saatu hiljennettyä. Eikä vain poliitikkoja vaan myös esim. kulttuuriväki. Mediapropaganda on aivan oksettavaa sontaa päivästä toiseen. Ihan mitä vaan väitetään, ja kaikki menee läpi. Kun kuitenkin on ihmisiä, esim. täällä Naapuriseuran sanomien piirissä, jotka näkevät tämän usvan läpi, niin pientä toivoa on vielä jäljellä. Tosin aikaa on vähän.
Tämä kolumni on rauhantyötä. Samoin Naapuriseuran toiminta muutoinkin. ”Rauhantyö ei trendaa, koska siitä on tehty median keinoin häpeällistä toimintaa.” Mihin tuo häpeä perustuu? Siihen, että ihmisillä on aivan väärä käsitys geopolitiikasta ja Ukrainan kriisistä. Naapuriseuran Sanomia tuskin luetaan kovin laajalti, mutta on silti tärkeää rauhantyötä pitää esillä totuutta. Rauhantyötäkö? Niin – juurikin koska jos ihmiset tuntisivat paremmin Ukrainan kriisin taustoja, he ymmärtäisivät, että Venäjä on kriisin syyttömin osapuoli.
Toisella tavalla sanottuna nyt on kansaan – potentiaaliset rauhanaktivistit mukaan lukien – aivopesty sellainen käsitys, että Venäjä on suurinpiirtein itse pääpiru, joka ansaitseekin tulla tuhotuksi. Tuo käsitys huomioiden ei ole ihmekään, että rauhan puolesta ei toimi kukaan. Valtamedia – kun Ylekin on juonessa innokkaasti mukana – on niin iso tekijä, että tuntuu toivottomalta pitää totuutta esillä, mutta ei tässä oikein muutakaan voi.
Rauhan puolesta ei ehkä toimi ”kukaan”, mutta ainakin monet aktiivit Naapuriseurassa ja sen Sanomissa. Itseäni en lue aktiiviksi vaikka rauha oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni 24.2.2022. Sen vuoksi juuri taiteilijaeläkkeelle myönnetty kehotti matkaamaan Moskovaan nuolemaan Putinin palleja.
24.2.2022 hallitus ilmoitti, että Suomea ei uhkaa mikään ja lupasi selvittää asioita. Ihmeellistä höpötystä. 11.5.2022 Niinistö sopertaa valheita ja propagandistisia tulkintoja ja yrittää kompuroiden kuitata Putinin puheita vuosia aikaisemmin. Onko ”uskomatonta miten poliitikot on saatu hiljennettyä”? Minä en tiedä, millä suomalaisia poliitikkoja ja toimittajia uhkailtiin. Emme tiedä, mitä suomalaisten enemmistö ajattelee. Tiedämme, mitä Mediapooli haluaa meidän uskovan suomalaisten ajattelusta. Pari hallitusta toitotti, että ”suomi, kokoaan suurempi”. Edelleen nakkikioski, joka jos poistetaan niin unohtuu nopeammin kuin palestiinalaiset.
Itse olen vauvamaisesti ennen tätä sotaa edeltävinä vuosina luottanut esim. Ylen uutisointiin.
Nyt kun olen lähtenyt selvittämään milloin minkin Venäjään liittyvän asian taustoja, on minulle selvinnyt, että kyseessä on pitkäaikainen Venäjän mustamaalaus mediassa muokkaamalla uutisaineistoa haluttuun suuntaan ja vaikenemalla kiusallisista asioista kuten vaikkapa Itä-Ukrainan sisällissodassa tapetuista 14 000 ihmisestä tai Zelenskyin Kolomoiskyiltä saamasta lahjomasta ennen sotaa.
Sosiaalisen median kehittyessä ihmiset ovat tulleet yhä alttiimmiksi manipuloinnille, ja tähän on syynsä. Sosiaalisen median maailmassa lyhyet ja nopeasti omaksuttavat viestit hallitsevat, ja ihmiset kääntyvät mieluummin lyhyiden postauksien ja otsikoiden puoleen kuin pitkiin artikkeleihin ja kirjoihin. Tämä johtaa siihen, että tiedon käsittely jää pinnalliseksi, mikä tekee faktojen ja kontekstin manipuloinnista helppoa. Sosiaalisen median algoritmit pyrkivät pitämään käyttäjät kiinni ruudussa näyttämällä sisältöä, joka vastaa heidän kiinnostuksen kohteitaan ja mieltymyksiään. Tämä luo kaikukammioita, joissa ihminen kuulee vain ne äänet, jotka sointuvat yhteen hänen omien ajatustensa kanssa. Tässä ympäristössä mielipiteiden ja uskomusten manipulointi käy vaivattomaksi, sillä vaihtoehtoisia näkökulmia kohdataan harvoin.
Sosiaalisen median tiedon kulutus on usein nopeaa ja syvällisen analyysin puuttuessa. Ihmiset ovat taipuvaisia ottamaan tiedon vastaan sellaisenaan, etenkin jos se vahvistaa heidän jo olemassa olevia uskomuksiaan. Tämä heikentää kriittistä ajattelua ja tekee ihmisistä herkempiä manipuloinnille. Sosiaalinen media herättää usein voimakkaita tunneperäisiä reaktioita, kuten vihaa, pelkoa tai iloa. Tunnepitoiset viestit leviävät nopeammin ja laajemmin kuin neutraalit, ja manipuloijat käyttävät tätä hyödykseen ohjatakseen yleistä mielipidettä haluamaansa suuntaan. Sosiaalinen media on myös otollinen alusta valeuutisten ja disinformaation levittämiselle. Tiedon nopean leviämisen ja suuren määrän vuoksi käyttäjät eivät aina voi tarkistaa lähteiden luotettavuutta, mikä tekee heistä alttiita manipuloinnille.
Tämä vaikutus heijastuu merkittävästi poliittisten johtajien ja puolueiden työssä. Sosiaalinen media tarjoaa poliittisille johtajille ja puolueille suoran yhteyden äänestäjiin, ohittaen perinteiset tiedotusvälineet. Tämä mahdollistaa viestien nopean välittämisen, tapahtumiin reagoimisen ja yleisen mielipiteen muokkaamisen. Sosiaalinen media on voimakas työkalu tukijoiden mobilisoimiseen ja kampanjoiden järjestämiseen, mahdollistaen vapaaehtoisten houkuttelemisen, verkkotapahtumien järjestämisen ja varojen keräämisen. Sosiaalinen media tarjoaa valtavan määrän tietoa käyttäjien mieltymyksistä ja käyttäytymisestä, mikä mahdollistaa poliittisten organisaatioiden tehdä yksityiskohtaista analyysiä ja kohdistettua mainontaa tietylle äänestäjäryhmälle.
Poliittiset voimat käyttävät aktiivisesti sosiaalista mediaa propagandan ja disinformaation levittämiseen vastustajien mustamaalaamiseksi ja omien etujensa ajamiseksi, mikä voi sisältää valeuutisten, bottien ja trollien luomista valheellisen tiedon levittämiseksi. Sosiaalinen media voi vahvistaa poliittista polarisaatiota luomalla kaikukammioita, joissa käyttäjät saavat tietoa, joka vastaa heidän uskomuksiaan, mikä johtaa äärimmäisten näkemysten vahvistumiseen ja vaikeuttaa poliittista dialogia. Tiedon nopean leviämisen vuoksi sosiaalisessa mediassa poliittisten johtajien ja puolueiden on reagoitava nopeasti kriisitilanteisiin ja hallittava imagoaan, sillä virheet tai negatiiviset tapahtumat voivat nopeasti levitä ja aiheuttaa vakavaa haittaa maineelle. Sosiaalinen media on myös keskeisessä roolissa nuorison houkuttelemisessa poliittiseen prosessiin, sillä nuoret äänestäjät ovat yleensä aktiivisempia digitaalisilla alustoilla, mikä mahdollistaa puolueiden ja ehdokkaiden houkutella tätä yleisöä luovien ja innovatiivisten kampanjoiden avulla.
Aika lailla kaikille tuttua asiaa on näköjään Chatgpt saanut koneellisesti raavittua kasaan, mutta sekään ei mainitse sitä, että yksi keskeinen seikka ihmisten nykyisessä tyhmentämisprojektissa on keskittymisen muuttuminen lyhytkestoisemmaksi. Se on jäänyt tästä sen vastauksesta kokonaan pois. Minkähän takia?
Koska jatkuvan somen selaaminen ja älypuhelimen tsekkaaminen on totuttanut nuorten aivot ja mielen hyvin lyhytkestoiseen toimintaan, keskittymiskyky ei riitä enää pitempien tekstien lukemiseen. Myös lähimuisti on useilla paljon somessa olevilla lyhentynyt, se haittaa lukemista aika lailla, koska ihminen ei tällöin muista, mitä edellisessä kappaleessa sanottiin. Pitkien tekstien lukeminen jää.
Tästä kaikesta on haittaa juuri tällaisessa monimutkaisessa tilanteessa kuin Ukrainan sota. Ihmiset eivät jaksa perehtyä taustoihin eivätkä lukea historiaa. Eikä tälle ilmiölle voi oikein mitään. Tekoälyn tapaiset aika alkeelliset ja ilman arvomaailmaa toimivat sovellukset tulevat suorittamaan tiedon valikoinnin ja järjestämisen ihmisten puolesta, ja ihmisten kognitiiviset kyvyt tulevat heikkenemään entisestään.
Nimimerkki ”erlihr`in ihannoima ”ajatushautomo” ei myöskään tuo esiin sitä tosiasiaa, että kollektiiviset kokoontumiset, joissa vuosisatoja on YHDESSÄ tehty enemmistöpäätöksiä, on nyt poissa muodista ilmeisesti ”ajanpuutteen” vuoksi. Tämä hektinen, poukkoileva politiikanteko on jo tullut Eduskunnan ja Hallitusten tekemisiin, ja ”sutta ja sekundaa pukkaa”..:)
Huomionarvoinen näkökohta: miten oikea ihmisten välinen kontakti on laadullisesti erilainen kuin sähköisten laitteiden välityksellä tapahtuva.
Nyt on huomattu esim., miten huonosti tällä hetkellä voivat korona-vuosien yläkoululaiset, jotka joutuivat kotieristyksiin etäkoulua käymään.
”Tosiasioita” on yhtä monta kuin totuuden kertojia…
On myös havaittu, että porukassa tyhmyys tiivistyy, joten jokainen valitsee omaan arvomaailmaan soveltuvan ympäristön.
Itse olen havainnut, että moni meistä turvautuu alituiseen virikkeiden virtaan, etsien lohtua videoiden ja uutisten vilinästä, välttääkseen elon karua tylsyyttä ja mieltä painavaa stressiä. Tämä jatkuva nautintojen etsiminen johtaa dopamiiniriippuvuuteen, missä aivomme, kuin nälkäinen susi, vaativat yhä enemmän stimulaatiota, jotta sama mielihyvän tunne saavutettaisiin.
Tästä on haittaa erityisesti nuorille, koska keskittymiskyvyn heikkenee, tehtävien vaatima tarkkaavaisuus katoaa, kun mieli ei saa samaa palkintoa kuin ennen. Ihmisillä ilmestyy ajan hallinnan ongelmia, media nielee ajan ja tärkeämmät toimet jäävät tekemättä. Ihmissuhteet, työ ja opiskelu kärsivät, kun mieli harhailee.
Dopamiiniriippuvuus haittaa myös yhteiskuntaa. Koska keskittyminen ja motivaatio hiipuvat, niin työteho kärsii mikä johtaa tuottavuuden laskuun. Vuorovaikutus ja ihmissuhteet menettävät lämpönsä, kun digimaailma vie voiton todellisuudesta. Passiivisuus ja unihäiriöt lisääntyvät, elon rytmi horjuu ja tasapaino katoaa.
Tämä on yleinen trendi ja saa nähdä, kuka ja milloin voittaa ”Darwinin lait” tai vuosituhansien ajan kehittyvä ihmiskunnan määrätietoinen moraalin kehitys, jossa poikkeus vahvistaa säännöt…
(Kerran vielä)
Yhdyn näkemykseesi nykymenosta!
Rauha ei varsinaisesti trendaa Sveitsissäkään mutta Sveitsistä tulee ryhmä eturivin vapaa-ajatteljoita jotka jättävät muun Euroopan varjoonsa: Eversti Jacques Baud (useita kirjoja Ukrainan tilanteesta), historioitsija Daniele Ganser ( Gladio ym teoksia), professori Pascal Lottaz (YouTube: Neutrality Studies) sekä russofobiasta kirjan kirjoittanut Guy Mettan. Sveitsissä siis trendaa ainakin vapaa-ajattelu. Se oli nähtävissä jo koronakriisin aikana jolloin maa erottui muista, salliten eriävät ja kriittiset mielipiteet. Miten tämä selittyy, perinteisesti erittäin konservatiivisessa maassa ? En keksi muuta selitystä kuin, että maa ei ole pukenut ylleen EU:n pakkopaitaa, sillä onhan se edelleen hyvin länsisuuntautunut.
Daniele Ganser oli jo vuosia ennen korona-aikaa ottanut tavakseen kiertää Saksan ja Itävallan suuria saleja vetäen ne täyteen viimeistä paikkaa myöten asettuessaan politiikan valtavirtaa vastaan ja arvostellessaan nykyimperialismia. Saksassa ”kaikki” tietävät Ganserin, Suomessa vain pieni harrastajien vähemmistö. Tämä osoittaa sen, että Suomi on vielä pahemmassa jamassa kuin Keski-Eurooppa, jossa asioista sentään ollaan kiinnostuneita. Anekdoottina mainittakoon norjalainen kameraryhmä joka matkusti Saksan halki ja hotellin pitäjä virkkoi heidän reittivalinnastaan, että on rajoituksia ”wegen der böse Putin”. Siis kansa tietää, että ”paha Putin” on median ja politiikan luomus jolle naureskellaan. Meillä paha Putin on täyttä totta, ja kuten kommentissa yllä mainittiin, ei edes kulttuuriväki ole yhtään viisaampi.
Erkki Tuomioja on kuulemma lausunut, että Suomessa on havaittavissa mccarthy-ismiä, viitaten poliittiseen vainoon 1950-luvulla Yhdysvalloissa. No mutta kas, mitä Tuomioja ja hänen väkensä ovat tehneet viimeiset kolmekymmentäviisi vuotta estääkseen tällaisen trendin voimistumisen ? Ei mitään muuta kuin heittäneet lisää löylyä. Nyt kerätään hedelmiä. Demareita johtavat tannerlaiset. Kukaan ei enää muista eikä edes tiedä, että demarit puolueensa johtavien elimien nojalla olivat päättäneet pysyä irti suurvaltasodasta 1941. Ja vain viikkoa näiden päätösten jälkeen demarit marssivat juurikin suoraan suurvaltasotaan koska puheenjohtajansa Tanner oli muilta salassa asiasta päättänyt. Tämä on sitä demareiden linjakkuutta ja luotettavuutta,
Demarit on kunnostaitunut toisesta maailmansodasta lähtien, CIA:n palkkaamina, vakoilemaan ja kortistoimaan heitä vasemmalla olevia poliitikkoja aina kuntatasolta ja ammattiyhdistysliikkeestä lähtien. ”Ei (siis) mitään uutta auringon alla”.