
Heikkenevät imperiumit ovat kautta aikain käynnistäneet sotia säilyttääkseen valta-asemansa. Britannia soti vallan huippunsa jälkeen 60 vuotta imperiuminsa puolesta. Yhdysvallat on nyt sotinut 50 vuotta maailmanvaltansa puolesta.
Brittiläisen imperiumin pääkaupungissa Lontoon Westminsterissä on suuri maailmanpyörä Thames-joen rannalla. Sitä katsellessa voi miettiä ketkä ovat maailmanpyörän nousevalla puolella ja ketkä tulevat alas poistuakseen taka-alalle.
Yhdysvallat on nyt samantapaisessa tilanteessa kuin Britannia 1800-luvun lopulla. Se oli kiistaton maailman herra. ”Aurinko ei koskaan laske brittiläisen imperiumin alueella.” Britannian armeijaa ja valtavaa laivastoa pidettiin voittamattomina.
Brittiarmeijan voittamattomuus kaatui ensimmäisessä buurisodassa Etelä-Afrikassa 1881. Britit kärsivät nöyryyttävän tappion buureille taistelussa Etelä-Afrikan luonnonvaroista. Kun Etelä-Afrikasta löydettiin lisää kultaa ja timantteja, britit käynnistivät toisen buurisodan 1899. Se päättyi brittien voittoon 1902, ja maan luonnonvarat alistettiin brittivaltaan. Kun kuuluisa Afrikan tähti-timantti löydettiin 1905, se vietiin Englantiin ja kiinnitettiin kuninkaalliseen valtikkaan.
Jo buurisotien välisenä aikana Yhdysvallat ja sen laivasto nousivat Britannian rinnalle. Yhdysvallat valtasi Havaijin 1893 sekä 1898 Espanjan siirtomaat Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin. Sen jälkeen maailmanpoliisi kävi vaihtamassa eri maihin mieleisiään hallintoja 80 vuotta.
Britannia selvisi kahdesta maailmansodasta liittoutumalla entisen siirtomaansa Yhdysvaltojen kanssa. Toisen maailmansodan voittamiseksi brittien piti luvata Intialle itsenäisyys, jotta kruununjalokivi ei liittoutuisi Japanin kanssa. Brittiläinen imperiumi loppui, kun Intia itsenäistyi 1947.
Nöyryytys ja uusia sotia
Yhdysvaltojen maailmanmahti alkoi horjua 1970-luvulla Vietnamin sodan takia. Bretton Woodsin rahajärjestelmä romahti ja dollari devalvoitiin 1971. Vietnamin sota päättyi Yhdysvaltojen tappioon 1975. Se oli Yhdysvalloille nöyryytys, kuten ensimmäinen buurisota oli briteille 1881.
Yhdysvallat ei tyytynyt tappioon, vaan käynnisti uusia sotia säilyttääkseen maailmanvaltansa. Heti Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen 1979 presidentti Jimmy Carter ja hänen turvallisuuspoliittinen neuvonantajansa Zbigniew Brzezinski ideoivat operaatio Cyclonen. Sen tarkoitus oli vetää Neuvostoliitto Vietnamin kaltaiseen sotaan, jota se ei voi voittaa. Se onnistui Afganistanissa.
Yhdysvallat alkoi voimakkaasti tukea islamistikapinallisia taistelussa neuvostomielistä hallitusta vastaan. Tuen saajien joukossa oli Osama bin Laden. Yhdysvallat rahoitti islamisteja operaatio Cyclonen kautta kahdeksalla miljardilla dollarilla. Se pääsi Guinnesin ennätysten kirjaan kaikkien aikojen kalleimpana peiteoperaationa, mutta se tuotti toivotun tuloksen. Neuvostoliitto joutui vetäytymään Afganistanista 1989 ja maa hajosi 1991.
Operaatio Cyclonesta tiedettiin valtioiden johdossa ja tiedusteluelimissä. Islamilaistaistelijoiden aseistamisesta ja rahoittamisesta varoitettiin. Pakistanin pääministeri Benazir Bhutto varoitti presidentti G.W. Bushia vieraillessaan Yhdysvalloissa 1989: ”Olet luomassa Frankensteinia liittoutumalla ja tukemalla Mujahedin-taistelijoita” (Newsweek 1.10.2001).
Operaatio Cyclone pysyi melko salassa, kunnes islamistit käänsivät aseensa rahoittajiaan vastaan ja toteuttivat New Yorkin terrori-iskut 11.9.2001. Sen seurauksena Yhdysvallat käynnisti ”toisen buurisotansa” ja valtasi Afganistanin 2001 sekä Irakin 2003. Operaatio Cyclone nousi julkisuuteen, kun tiedotusvälineissä alettiin kysellä New Yorkin terrori-iskujen syitä.
”Juutumme juoksuhiekkaan”
Zbigniew Brzezinski oli järkyttynyt 9-11-iskuista sekä seuranneista Afganistanin ja Irakin miehityksistä. Hän sanoi vuonna 2006 NPR-radion haastattelussa, että Yhdysvallat on joutunut sotaan, jota se ei voi voittaa: ”Yhdysvallat on ajautumassa yhä syvempään konfliktiin, jonka se ymmärtää perusteellisen väärin. Jos se jatkaa ja vielä laajentaa konfliktia Lähi-idässä ja Persianlahden alueella, en ymmärrä, kuinka Yhdysvallat voi voittaa. Päin vastoin, juutumme juoksuhiekkaan. Se tuhoaa yhä enemmän resurssejamme ja asemaamme maailmassa” (NPR All Things Considered 9.9.2006).
Zbigniew Brzezinski kuoli 2017 eikä ehtinyt nähdä miten Yhdysvallat satelliitteineen pakeni Kabulista elokuussa 2021, kuten se oli paennut Saigonista huhtikuussa 1975.
Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on 1975 Vietnamin sodan tappiosta lähtien ollut sopeutumista laskevan suurvallan asemaan. Tänä aikana ovat ottaneet yhteen Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kaksi perussuuntausta, kyyhkyt ja haukat: miten suhtautua heikkenevään suurvalta-asemaan?
Kyyhkyjen ja haukkojen yhteenotto ratkesi keväällä 1998 päätettäessä Naton itälaajenemisesta. Haukat voittivat Yhdysvaltojen senaatissa äänin 80-19, kun Puola, Unkari ja Tsekki hyväksyttiin Naton jäseniksi. Vaadittu 2/3 enemmistö tuki itälaajenemista.
Suomi kiinni kettingein ja teräsvaijerein
Naton itälaajenemisesta varoitti laaja joukko yhdysvaltalaisia diplomaatteja, mm. pitkäaikainen Moskovan suurlähettiläs George Kennan (1904-2005). Hänen mukaansa Naton itälaajeneminen on Yhdysvaltojen ulkopolitiikan fataali erehdys, joka voi johtaa sotaan: ”Päätös kiihottaa kansallismielisiä, länsivastaisia ja militaristisia suuntauksia Venäjän yleisessä mielipiteessä” (New York Times 5.2.1997).
Nato-haukat saivat sotansa. Ukrainassa on kuollut lähes miljoona ihmistä 2014-2025. Naton itälaajeneminen ei ole tuonut luvattua turvallisuutta.
Valitettavasti Suomen linja on ollut tukea Yhdysvaltojen haukkoja ja liittää Suomi Yhdysvaltoihin niin lujin kettingein ja teräsvaijerein, että irti ei pääse. George Kennanin artikkeli 5.2.1997 löytyy netistä. Se on hyvää luettavaa presidentti Alexander Stubbille, ulkoministeri Elina Valtoselle, Sanna Marinille ja Li Anderssonille.
Trump raivoissaan Bricsille
Maailmanpyörä pyörii ja Yhdysvallat on siirtynyt laskevalle puolelle. Bretton Woodsin konferenssin aikaan II maailmansodan loppuessa Yhdysvallat oli maailman ylivoimaisesti suurin kansantalous tuottaen puolet maailman kansantuotteesta (Dan Steinbock: Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu murtuu. Tilastokeskus: Tieto&trendit 8/2008). Nyt Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kertoo, että Yhdysvaltojen osuus maailman kansantuotteesta on 14,8%. Se laskee tasaisesti, kuten myös EU:n osuus. Kiinan osuus on 19,3% ja se on nouseva.
Eipä ihme, että presidentti Donald Trump on raivoissaan Brics-liittoumalle. Hän uhkaa asettaa 100 prosentin tuontitullit, jos Brics-maat yrittävät heikentää Yhdysvaltain dollarin asemaa tai luoda itselleen uuden, dollarin korvaavan varantovaluutan.
Yhdysvallat on taantuva maailmanmahti, mutta se ei ole heikko. Sen sotilaallinen voima on ylivertainen ja Brics-maat on hajanainen liittymä. Vanha katoaa, mutta uusi on vasta tulollaan.
Lähivuosina näemme aikooko Trump edeltäjiensä tavoin käynnistää sotia rappeutuvan aseman turvaamiseksi. Toisaalta Trump haluaa rauhan Ukrainaan. Hän ilmeisesti katsoo, ettei maa kuuluu Yhdysvaltojen etupiiriin.
Monroen oppi näyttää nostavan päätään Yhdysvalloissa. Sen mukaan Amerikat ovat Yhdysvaltojen etupiiriä. Se tietää outoja ja ankeita aikoja Kuuballe, Venezuelalle, Panamalle ja Grönlannille.
Naapuriseuran Sanomien kirjoittajakuntaan liittyvä yht.tri. Jorma Mäntylä on Kangasalan kaupunginvaltuutettu.
8 kommenttia julkaisuun “Maailmanpyörän kyydissä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Itse olen muiden tuotoksiin tukeutuva amatööri, mutta kyllä sitä ymmärrystä silläkin tavalla kertyy. Oikein hyvä tuokin Mäntylän yhteenveto. Mielestäni Suomen poliittinen johto on valinnut Ukrainan kriisiin liittyen vääryyden puolen, jos noin mustavalkoista ilmausta voi käyttää. Lisäksi tuo valinta sotii omia etujamme vastaan.
Sitä en vain millään ymmärrä, toimiiko valtiojohtomme tietoisesti – russofobian ja jonkin ideologian vallassa – vastoin totuutta, oikeudenmukaisuutta ja omia etujamme vai perustuuko käytöksensä tietämättömyyteen ja harhaisiin luuloihin. Jos Venäjä-viha on valittu tunneperustein, niin onko asiaa kuitenkin sen verran ajateltu, että on uskottu Venäjän hajoamiseen – satsattu siihen, että kohta voimme hyväksikäyttää Venäjän luonnonvaroja ja ehkä toteuttaa sekin Suur-Suomi.
”Sitä en vain millään ymmärrä, toimiiko valtiojohtomme tietoisesti – russofobian ja jonkin ideologian vallassa – vastoin totuutta, oikeudenmukaisuutta ja omia etujamme vai perustuuko käytöksensä tietämättömyyteen ja harhaisiin luuloihin. Jos Venäjä-viha on valittu tunneperustein, niin onko asiaa kuitenkin sen verran ajateltu, että on uskottu Venäjän hajoamiseen – satsattu siihen, että kohta voimme hyväksikäyttää Venäjän luonnonvaroja ja ehkä toteuttaa sekin Suur-Suomi.”
Vastausta näihin kysymyksiin voi hakea Valtioneuvoston ulko-, ja puolustuspoliittisesta selonteosta, sekä siitä että länsiliittoutuman piirissä pyörivät suunnitelmat Venäjän pilkkomisesta palasiin, jotka sitten jaetaan osakkaiden kesken. Mitähän on luvattu Suomen osalle? Kun Suomi ei ole tähän mennessäkään osoittautunut kykeneväksi hallitsemaan omia luonnonvarojaan, niin miten yhmeessä se osoittautuisi kykeneväksi sellaiseen nykyisen vasallihallinnonkaan ollessa puikoissa, kaikesta muuata yhteiskuntainfrasta puhumattakaan. Suomen pöydällle ei tule tippumaan tässä ”isojaossa mitään murusia”, jos sellainen toteutuu, vain osuus kuluista tulee maksettavaksi.. -Velkarahalla. Suomen hallinnolla ei yksinkertaisesti tieto eikä älli riitä.
Ehkäpä on tiedetty ja muistettu aika paljon Ukrainan kriisistä (saatetaan jopa osata verrata tilannetta siihen, mitä USA olisi tehnyt Venäjän housuissa) eli Venäjän toimintaa ymmärretään, mutta yksimielisyyteen pakotetussa propagandassa puhutaan Venäjän provosoimattomasta hyökkäyssodasta luottaen siihen, että kansa uskoo valtamedian, poliitikkojen ja ns. asiantuntijoiden propagandan, jossa nämä propagandan luonteen mukaisesti kertovat samoja valheita hiukan eri sanakääntein. Suomen kaltaisessa maassa tämä on onnistunut erinomaisesti.
Luodussa ilmapiirissä oli helppo liittyä Natoon ja tehdä DCA-sopimus. Näihin luottaen räksytyksen, varustautumisen ja asetoimitusten jatkaminen on koettu turvalliseksi varsinkin kun moni muu länsimaa on saatettu samaan psykoosiin. Aluksi vipuvartena käytettiin valheellista väitettä, että Venäjä olisi uhka sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ja sitten valhetta on laajennettu väitteellä Venäjän vaarallisuudesta koko Euroopalle.
Jos Trump ja Putin saavat aikaan rauhan Ukrainaan ja vieläpä laajemmankin turvallisuussopimuksen, Suomen kellokkaille koittaa paluu todellisuuteen. En silti usko, että Suomessa ruvettaisiin sittenkään kertomaan totuutta Ukrainan kriisistä (mm. sitä että koko homma oli USA-Naton Venäjä-vastainen projekti tai että Suomenkin toimilla tapettiin paljon ihmisiä tuossa turhassa sodassa).
”Luodussa ilmapiirissä oli helppo liittyä Natoon ja tehdä DCA-sopimus. Näihin luottaen räksytyksen, varustautumisen ja asetoimitusten jatkaminen on koettu turvalliseksi varsinkin kun moni muu länsimaa on saatettu samaan psykoosiin. Aluksi vipuvartena käytettiin valheellista väitettä, että Venäjä olisi uhka sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ja sitten valhetta on laajennettu väitteellä Venäjän vaarallisuudesta koko Euroopalle.”
Juuri näin!
Lähihistorian yhteenvedot ovat aina hyväksi, ihmisen muisti kun on hatara ja lisäksi valikoiva. En ole herneen-nenään-vetäjä, mutta yksi lause pani tuumailemaan : ”…islamistit käänsivät aseensa rahoittajiaan vastaan ja toteuttivat New Yorkin terrori-iskut 11.9.2001.” Tästä WTC-iskusta on useampi selitys ja minä olen kallistunut sisäpiiriteorian puolelle. Eli mm. GWBush ja DRumsweld olivat hommassa kaulaansa myöten mukana.
”Sama vika Rahikaisella”..
Minäkin olin aluksi samaa mieltä, koska en asiaa sen enemmän ollut pohtinut. Myöhemmin (itse asiassa melko äskettäin) tutustuttuani tarkemmin aiheeseen, vakuutuin siitä, että kyseessä oli tosiaan islamistiterroristien isku. CIA ei todennäköisesti ollut sen takana. Rakennus 7:ää ei räjäytetty, vaan se tuhoutui tornien sortumisen seurauksena. Sen sijaan oli erittäin todennäköistä, että Yhdysvaltain tiedustelun on täytynyt olla tietoinen tuosta terrorihyökkäyksestä.
Deep State tarvitsi kipeästi uutta lainsäädäntöä kansalaisten oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien heikentämiseksi voidakseen tehokkaasti ryhtyä ”terrorismin vastaiseen sotaan”. Siihen tarkoitukseen tuo terrorihyökkäys sopi mitä parhaiten ihan Milton Friedmanin taloudellisen liberalismin ”oppikirjan” mukaan siitä miten sokkeja käytetään hyväksi. Ja sokkihan tuo oli ei vain Yhdysvalloille vaan koko maailmalle. Niinpä Deep State ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin estääkseen 9/11 terroriteon. 3000 yhdysvaltalaisen kuolema oli pieni hinta niistä aseteollisuuden miljardivoitoista, jotka sen ansiosta saavutettiin.
Näin voitiin toteuttaa hyökkäys Afganistaniin ja Irakiin ja myöhemmin muihin arabimaihin. Sillä ei ollut mitään väliä, että tuo tapahtui väärin perustein.
Yhdysvallat on sen jälkeen kun se purki dollarin kultasidonnaisuden kyennyt elämään yli varojensa muiden kustannuksella. Muut, kuten ensin saudit ja sitten japanilaiset ja kiinalaiset ovat ostaneet dollariylijäämällään Yhdysvaltain velkapapereita tai sijoittaneet sen markkinoille kiinteistöihin ja yrityksiin joskaan ilmeisesti ei kruununjalokiviin kuten Boeingiin joka on ollut suojattu. Ylijäämäämaat ovat kustantaneet Yhdysvaltojen juhlat.
Vähitellen muu maailma pyrkii näistä asetelmista irti mutta kukaan ei halua äkkipysähdystä koska se vahingoittaisi koko maailmantaloutta. Hiljaa hyvää tulee ja siksi BRICS-valuutta ei tule nopeasti koska muitakin keinoja on. Kiina on äskettäin keksinyt uuden tavan. Miksi kierrättää dollareita takaisin Yhdysvaltoihin, onhan niille muutakin käyttöä. Se on Saudeissa laskenut liikkeelle dollarimääräisiä velkakirjoja jotka on erityisesti suunnattu Afrikan maille. Suosio on ollut suuri. Sitten Kiinan keskuspankki on avannut mahdollisuuden käydä kauppaa digitaalisella yuanilla. Kun telakka Hampurissa käy kauppaa Shanghaissa toimivan alihankkijan kanssa tai päinvastoin, nämä yritykset joutuvat käyttämään rivin välikäsiä ennenkuin raha on kumppanin tilillä, ensin ovat eurot jotka vaihdetaan dollareiksi ja sitten yuaneiksi ja kaikki tapahtuu Setä Samulin valvovan silmän alla. Digitaalinen valuutta poistaa välikäsien tarpeen ja ellen väärin muista Trump on tämän jo huomannut ja kieltänyt digitaalisten valuuttojen käytön. Kiinan keskuspankki tuskin kiellosta piittaa.
Hyvä havainto on senaatin äänestystulos 1998, 80 -19. Se osoittaa että uuskonservatiivien poliittinen linja oli voittanut molemmissa puolueissa. Yhdestä asiasta olen hieman eri mieltä. Yhdysvaltojen asevoimien iskukyky ei ole enää sillä tasolla kuin se vielä oli esim 1990. Tämän on todennut Irakin ensimmäiseen sotaan osallistunut eversti Douglas McGregor. Yhdysvaltojen aseteollisuus sairastui mamuttitautiin koska uskoi, ettei sille löydy haastajia. Niinpä ryhdyttiin hankkeisiin joiden ensisijainen tehtävä oli tyhjentää liittovaltion kassavarat ylihinnoiteltuihin ja kyseenalaisiin asejärjestelmiin. Kiinan ohjuspuolustus kykenee esim. saavuttamaan sekä Guamin saaren kuten Diego Garcian tukikohdan. Tyyneltä valtamereltä lähestyvät lentotukialukset ovat istuvia ankkoja. Yhdysvalloilla ei myöskään ole vastineita Venäjän uusille aseille. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita etteikö Yhdysvallat olisi vaaraksi muulle maailmalle. Se on sitä ennen kaikkea arvaamattomuutensa ja epäluotettavuutensa takia. Raivoissaan se voi tehdä mitä vain. Mutta kaikkien yllätykseksi näyttäisi tässä vaiheessa siltä, että Iranin kanssa on tulossa neuvottelut eikä sota. Kenties Pentagonin kenraalitkin ovat todenneet, että sen seuraukset olisivat arvaamattomat. Iran 2025 painii eri sarjassa kuin Irak 2003.