Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump

MAAN JA TAIVAAN VALTIAS

Mauno Saari

Donald Trumpin mielestä Jumala halusi hänet Yhdysvaltain presidentiksi pelastamalla hänet murhayrityksestä. Virkaanastujaispuheessaan hän otti Jumalan toimeksiannon tosissaan.

Trump ilmoitti, että hänen johdollaan nyt alkaa Yhdysvaltain – ”poikkeuksellisen maan” – kultainen aikakausi. Rajat kiinni, laittomasti maahan tulleiden massakarkoitukset, Panaman kanavan ja ehkä myös Grönlannin haltuunotto, jyrkät tullit Kiinan ja myös Euroopan tuotteille, asevoimien nostaminen ylivoimaiselle tasolle.

Eikä tässä vielä kaikki. Vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen, hyväksytään. Ja USA:n astronautit lähetetään Marsiin.

Virkaanastujaiset rukoussessioineen muistuttivat aika ajoin uskonnollista hurmostilaisuutta. Se sopi hyvin presidentin puheen sanomaan. Hän ei ujostellut kertoa asemastaan maailman johtajana, jonka ehdottamiin diileihin kaikkien on hyvä suostua.

Eurooppa vapisee. On varmaa, että Trumpin linjaukset ovat Davosiin kokoontuneiden 3 000 korkean tason johtajan keskusteluiden pääaihe. Näköpiirissä on monen suuntainen taloussota, jossa Euroopan maiden asema ei ole hääppöinen.

Mutta ensin Donald Trumpin on saatava kuntoon taivaankaikkeuteen nousseella velalla rakennettu oman valtakuntansa talous, ja siihen puheessa luetellut toimet juuri tähtäävät.

15 kommenttia julkaisuun “MAAN JA TAIVAAN VALTIAS

  1. Sillä on muuten hymy huulilla tuossa kuvassa, kun juuri chattailin erään USalaisen kanssa, kysyin miten hänelle saisimme viestin, että hymyilisi joskus! Arvaamaton mies, mutta on kai hänellä , senaatti ja kongressi. Ydinase nappi! Mitä lie uhosi Putinille, että hänen tulee lopettaa sota? Putin on paljon fiksumpi mies kuin hän, joten en heti usko, että hän on peloteltavissa! Luulisin Venäjän jo saavuttaneen, sen mitä lähtivät hakemaan. Ukrainassa yritettiin tehdä fasistien taholta etninen puhdistus. Jossa oli tai on usean muun maan kansalaisia; ukrainalaisia, jota he haluavat tuhota! 2014 suomalainen freelance toimittaja kertoi näkevänsä ruumiita tienvarsilla. Puolan kautta viimein pääsi sieltä pois kivääri otsalla! Oli käydä samoin kuin sille amerikkalaiselle toimittajalle, joka sitten tapettiin yhdysvalloissa, pian saapumisensa jälkeen! Mistä löytäisimme Suomen takaisin?

    https://youtu.be/eCiWlGkmBLE?si=jqcfpm8w4YjVp7sO
    Hyvä puhe Lääkäriltä!

  2. Kaikesta päätellen Trump on laittanut tuulemaan oikein hihat käärittyinä. Trump on todella aiheuttanut medialle julkaistavaa. ”Yhdysvaltojen valtionvelka jatkoi kasvuaan 35 700 miljardiin dollariin”. Kirjoitti Kauppalehti syksyllä. En huomannut mistään esille tuodusta, että presidentti ottaisi asiakseen myös tämän merkityksellisen asian korjaamisen.

  3. Kyllä, Trump on suunpiäksännän mestari, mies jenkkien makuun.

    Hieman kultivoituneempaa turpakäräjöintiä on tuoreessa Dialogue Works-podcastin jaksossa, jossa Nima Alkhorshidin haastattelema ruotsalainen Håkan Bergmark antaa kyytiä mm. Euroopan byrokraateille ja Natolle. Trump on myös asialistalla, mutta silkkihansikkain.
    Hookkani puhuu niin hyvää jenkkiä, ettei heti arvaisi sweduksi, jos ei tietäisi.

    https://www.youtube.com/live/-rismpoXXyE?si=0BIKbA47dpQ6Ju8o

  4. Trump ei vannonut virkavalaansa käsi Raamatulla, vaikka Melanie T. kirjaa vieressä tarjosi. Saattoi olla symbolinen ele Trumpia vimmaisesti kannattaneelle kristilliselle oikeistolle, jonka Trump on nyt vaihtanut miljardööreihin. Näiden tehtävänä on lisätä Trumpin henkilökohtaista varallisuutta ja palkaksi kaverit saavat maallista valtaa.

    Trump on riisuttu, alaston totuus Amerikan Yhdysvalloista ja sen keskeisestä arvosta eli rahasta. Millään muulla ei viime kädessä ole merkitystä, kaikkein rikkain pystyy lopultakin määräämään tanssin askeleet.

    On turha kuvitella, että Trump tavoittelisi ”Yhdysvaltain” parasta. Hän palkitsee rikkaimmat ja vain nämä, koska haluaa kuumeisesti päästä Muskin tilalle maailman rikkaimpana. Ovi on avoinna sille, joka lupaa Trumpille 500 miljardin henkilökohtaisen potin. Adolf Hitlerin pakkomielteenä olivat kansalliskiihko ja juutalaiset, Trumpilla se, ettei hän ole riittävän rikas. Lebensraum oli mielessä niin Hitlerillä kuin Benjamin Netanjahulla. Mielenkiintoinen sattuma on, että Trump on ilmaissut avoimesti aikeensa vallata Grönlannin, Kanadan ja Panaman kanava-alueen. Suur-Saksa, Suur-Isrel ja MAGA-Yhdysvallat.

    Tulevat neljä vuotta voivat olla hirmuisen taistelun täyttämiä. Kärsijöinä tulevat olemaan samat ihmiset, jotka jo nyt ovat heikoimmalla.

    1. Joku jossain kirjoitti, että Raamattu ei ehtinyt paikalle (jotain sellaista) ja joku toinen, että se ei ollut tarpeen, koska on kyseessä toinen virkakausi. Tuskin Trump sitä karttoi, jos oli kuitenkin puheissaan kristillinen. Mikä lie totuus. Näistä tällaisista vedetään usein johtopäätöksiä – oikeita ja vääriä.

    2. Heikille on tullut mieleen sama asia kuin minullekin.

      Aikoinaan Hitler kertoi aikeensa selväkielisesti kirjassaan ”Taisteluni”. Silti hölmöt länsimaiden poliittiset johtajat (eivät tosin kaikki) uskoivat naiivisti Hitlerin vakuuteluihin. Lopun sitten tiedämmekin.

      Miten Trump liittyy tähän?

      Trump ei ole (tietääkseni) kirjoittanut kirjaa aikeistaan (tokko edes osaisi), mutta ei ole niitä mitenkään salannutkaan. MAGA saattaa pohjimmiltaan tarkoittaa sitä, että Trump aikoo palauttaa Yhdysvaltojen neokolonialismin Amerikkoihin. Toisaalta Trumpin ulkopoliittinen tietämys (myös latinalaisesta maailmasta) on vaarallisen heikkoa.

      Vasta äskettäin hän väitti eräässä haastattelussa Espanjan kuuluvan BRICSiin ja uhkasi tätä sanktioilla. Miten hän sitten suhtautuu vihamieliseksi julistettuihin? Venezuela ja Kuuba saavat olla varuillaan ja miksei Panamakin. Miksi Trump valitsi ulkoministerikseen espanjaa äidinkielenään puhuvan Marco Rubion, joka on pahimmanlaatuinen sotahaukka ja neocon, joka on siunannut kaikki Yhdysvaltojen käymät sodat ja hallitusten vaihdot?

      Minä en ole koskaan luottanut Trumpiin pätkääkään enkä tule luottamaan. Minulle riittää jos hän saa järjettömän Ukrainan sodan loppumaan (tosin epäilen sitäkin).

  5. Sen ymmärryksen mukaan, jonka olen näistä asioista saanut, Trump ei ole uskovainen kuten tuskin kukaan muukaan maailman tai varsinkaan Yhdysvaltojen johtajista ehkä jotakuta harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta. Tarkoitan kristinuskoa. Uskonnollisuutta ja hengellistä retoriikkaa sen sijaan riittää varsinkin Yhdysvaltojen tapaisessa maassa, mikä on aivan eri asia.

    Yhdysvaltojen pitäminen poikkeuksellisena on vähän huolestuttavaa, mutta toisaalta perinteinen asenne siellä ja osaksi tottakin. Täytyy vain toivoa, että USA lopettaa Trumpin kaudella öykkäröinnin maailmalla. Itsearvostus ja oman maan edun ajaminen kohtuullisessa määrin on hyväksyttävää kunhan toimet (varsinkaan sotilaalliset ja esimerkiksi laittomat talouspakotteet) ja asenteet eivät kohdistu muita vastaan.

  6. Toivon, että tässä julkaisussa ei lähdetä samalle tielle kuin Mediapoolin ylläpitämissä julkaisuissa; presidentti Trump’in mollaamiseen.
    Tottakai Trump heikentää Eurooppaa, ja eurooppalaisten asemaa. Sen takia meillä on EU ja jokaisella maalla oma valtionpäämies. Heidän kuuluu ajatella meidän parasta, ja parantaa euroopan kansalaisten taloutta ja hyvinvointia.
    Make Finland Great Again.

    1. Minustakin on kunnioitettavaa, kun maan presidentti toimii ensisijaisesti oman maan eduksi, toivottavasti tämä näkyy myös rauhaomaisena toimintana ja sotilaallisten liittoumien ja laajenemisien suhteen, niissäkin on perkattavaa.Muistatte varmaankin kun Suomessa eräs politiikko lausui ääneen ”oma kansa ensin ajattelu on vahingollista”

    2. Tuo Trumpin vastaisuus liittynee siihen, että hän ei kuulu siihen suunnitelmaan johon muun muassa Suomi on sitoutunut, mikä se sitten onkaan. ”Oman maan etu ensin” kuulostaa jotakuinkin hyvältä ja julkilausutussa BRICS-hengessä; jokainen maa tehköön kauppaa ja yhteistyötä minkä tahansa toisen maan kanssa aina milloin ko. maiden intressit yhtyvät, parhaalta mitä oma maalaisjärkeni saattaa keksiä. Sen sijaan se, että oman maan etua edistetään globaalisti muiden kustannuksella selittää, sen ohella että koko juttu oli suuri valhe, esimerkiksi miksi ’länsi’ epäonnistui kääntämään maailman ihmisten enemmistön Venäjää vastaan omissa juonissaan. Kun köyhä etelä on joutunut toimimaan rikkaiden maiden omaksi edukseen rakentaman järjestelmän ehdoilla, niin että niiden asioihin on jatkuvasti sekaannuttu kaikin mahdollisin tavoin, tulee todella mieleen että jokainen maa huolehtikoon omista ja vain omista asioistaan. Esimerkiksi Afrikan tilanne tuskin olisi huonompi vaikka mitään kehitysapua ei koskaan olisi annettu, mutta maanosa olisi saanut edes siirtomaajärjestelmän purkamisen jälkeen kehittyä omaehtoisesti. Köyhien maiden taloudellinen nousu ja todellinen itsenäisyys ei varsinaisesti ole rikkaiden maiden edun mukaista.

    3. Sitä samaa minäkin toivon siinä mielessä, ettei suhtauduta Trumpiin kategorisen negatiivisesti (kuin ei myöskään kategorisen positiivisesti). Mielestäni on kuitenkin täysi syy suhtautua häneen(kin) suurella varauksella. Luultavasti hän tekee niin hyviä kuin huonojakin päätöksiä. Toistaiseksi meininkinsä vaikuttaa nähdäkseni enimmältä osin hyvältä, mutta ei siis kaikilta osin. Ajan myötä näemme mihin hän asioita johtaa ja pystyykö toteuttamaan aikeitaan.

Vastaa