
Itävaltalainen kirjailija Robert Musil kirjoitti satakunta vuotta sitten pääteoksensa “Mies vailla ominaisuuksia”. Aiheen tälle näkökulmalle on oletettavasti antanut yhteiskunnallinen kehitys, jossa teollistuminen ja kaupallistuminen hioo ihmisistä pois ne yksilöllisyyden särmät, jotka olivat olleet ominaisia aikaisempien kausien ihmisille. Ihmisistä tulee organisaatioiden puristuksessa vailla särmiä olevia toimijoita, joita sopeutuvaisuus ja tehokkuus hallitsevat.
Vanhemmat meistä ovat voineet havaita saman ilmiön, varsinkin jos ovat viettäneet lapsuutensa maaseudulla. Siellä ihmiset vanhaan aikaan olivat jokainen eri puusta veistettyjä, vahvasti yksilöllisiä, joille muuntuminen joksikin muuksi oli painajaisista suurin.
Presidenttikisasta väistynyt Joe Biden on tai oli tyypillinen “mies vailla ominaisuuksia”. Hän muokkautui uskolliseksi puoluesoturiksi, jolle puolueen etu meni kaiken muun edelle. Bidenistä on sanottu, että hänellä ei ollut omia ajatuksia lainkaan. Hän toimi kuten puolue saneli ja hänen oma lisänsä oli korkeintaan suuri itsetehostus, jonka ylläpito vaati suurpiirteistä suhtautumista tosiasioihin ja totuuteen.
Tästä on viime aikoina tullut paljon todisteaineistoa internetin välityksellä. 1980-luvulla demokraattipuolue yritti vielä kovasti ylläpitää mainetta työväestön puolueena. Niinpä Joe Biden piti puheita näissä merkeissä. Varhain paljastui kuitenkin, etteivät puheet ja ajatukset olleet hänen omiaan. Hän oli sana sanalta kopioinut silloisen brittiläisen labourjohtajan Neil Kinnock’in puheita.
Nykytarkkailija olettanee, ettei ole ollut sotaa, jota Joe Biden ei olisi kannattanut. Tässä hän kuitenkin erehtyy, koska Biden vastusti ensimmäistä Irakin sotaa 1991. Tämä tuskin tapahtui vakaumuksellisuudesta, vaan poliittisen laskelmoinnin takia. Hän ajatteli saavansa kannatusta republikaanien kustannuksella. Tämä laskelma kuitenkin petti ja sen jälkeen Biden on rakastanut jokaista sotaa, jossa Yhdysvallat on ollut osallisena.
Yhdysvalloissa tapahtui 1990-luvulla linjavalinta, jossa ratkaistiin miten maa asennoituisi uudessa maailmantilanteessa, jossa kylmä sota olisi voinut olla ohi. Maa valitsi “Full Spectrum Dominance” -vaihtoehdon neoconien eli uuskonservatiivien muotoilemana. Maailmanherruus, jossa haastajia ei sallittaisi. Mutta olisi virhe otaksua, että valinta oli yksinomaan neoconien, demokraatit heittäytyivät halukkaasti mukaan ja epäilijät, joita puoluejohdossa oli, työnnettiin syrjään.
Demokraatit omaksuivat useissa kysymyksissä linjan jonka mukaan republikaanit lyötäisiin olemalla heitäkin kovempia. Joe Biden oli vaikuttamassa siihen, että Yhdysvalloista tuli uusi vankileirien saaristo, maa jossa vankeja on eniten maailmassa asukaslukuun nähden. Kun vielä Bill Clinton tavattiin housut kintuissa, linja koveni entisestään ja NATO alkoi laajentumiskierteensä vastoin republikaanipresidentti Bush vanhemman antamia sitoumuksia päinvastaisesta.
Miehelle vailla ominaisuuksia korkein kiitos ja saavutus on päästä varapresidentiksi, mikä Joe Bidenin kohdalla toteutui Barack Obaman ollessa presidentti. Presidentiksi ei Joe Bidenia ollut tarkoitettu alunperinkään, ellei demokraattipuolueen sisäpiirin vallanhalu olisi astunut kuvaan. Koska Bidenilla ei ollut omia ajatuksia ja hänen siten ollessaan kiitollinen ohjailtava, sisäpiiri tarttui häneen estääkseen persoonallisempien henkilöiden valinnan.
Vastaava tilanne oli jo v. 2016 kun Bernie Sanders sysättiin syrjään Hillary Clintonin hyväksi. Omaperäisyys oli pahasta. Toimittaja Tucker Carlson paljasti hiljattain, että Bidenin lähipiirissä käytiin kiivas kamppailu v. 2020, koska useat hänen läheisensä ymmärsivät, että hänen terveytensä oli merkittävästi heikentynyt tehden hänet sopimattomaksi tehtävään.
Tämä näkyi ulkopuolisille saakka jo edellisen vaalikampanjan aikana kun vaaliväittelyjä helpotettiin ja Biden oli pitävinään kampanjapuheita yleisölle jota ei ollut, vaan sen tilalla oli pelkkä teleprompteri. Ja tuloksena oli historian suurin äänimäärä, 81 miljoonaa ääntä. Joko Trumpia vihattiin juuri tämän verran tai sitten oli vilppiä mukana.
Mutta Suomen medialle Biden oli ajatusten Tonava tai Mississippi tälle viikolle asti. Saksan suurin poliittinen aikakauslehti Der Spiegel kirjoitti viime viikolla “miksi meille ei ole kerrottu mitään ?” No kyllä teille on kerrottu, jo neljän vuoden ajan, mutta tehän kuuntelette vain itseänne.
Seuraavaksi astuu kuvaan vähintäänkin yhtä kamala vaihtoehto eli Kamala Harris. Tulsi Gabbard, yksi harvoja valopilkkuja Yhdysvaltain politiikassa, katsoi tarpeelliseksi julkaista varoitusvideon eilen, Harrisin mahdollisen ehdokkuuden takia. “Harris on täysin sotahaukkojen käsissä ja häntä ohjailee haukkojen kuningatar Hillary Clinton”, sanoi Tulsi Gabbard.
Demokraattien sisäpiiri on tehnyt oman maalin kieltäytyessään pudottamaan Bidenin ajoissa. Se olisi pitänyt tehdä viimeistään vuotta ennen vaaleja jotta uusi ehdokas saataisiin markkinoitua yleisölle. Ja sekin olisi ollut vaikeaa kun parhaat vaihtoehdot ovat loikanneet riveistä nähdessään kuinka heitä syrjitään.
5 kommenttia julkaisuun “Mies vailla ominaisuuksia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Jos äänestäjille jatkuvasti annetaan väärää tietoa ja puoluejohtajat vaihtuvat joka vaalikausi, tämä voi vaikuttaa talouteen monin kielteisin tavoin:
1. *Epävarmuus ja epävakaus*:
Poliittinen epävakaus johtaa taloudelliseen epävarmuuteen, mikä voi vähentää investointeja. Yritykset ja sijoittajat saattavat epäröidä investoida maahan, jossa poliittinen johto ja politiikat muuttuvat jatkuvasti.
2. *Lyhytjänteinen politiikka*:
Jos puoluejohtajat vaihtuvat usein, hallituksilla voi olla taipumus keskittyä lyhyen aikavälin tavoitteisiin pitkän aikavälin suunnitelmien sijasta. Tämä voi haitata pitkäjänteistä talouskasvua edistäviä hankkeita, kuten infrastruktuurin kehittämistä, koulutusta ja innovaatioita.
3. *Heikko talouspolitiikka*:
Väärän tiedon perusteella tehtävät päätökset voivat johtaa tehottomaan tai haitalliseen talouspolitiikkaan. Esimerkiksi väärät tiedot talouden tilasta tai toimista voivat johtaa väärin kohdennettuihin resursseihin tai tarpeettomiin säästötoimiin.
4. *Luottamuksen menetys*:
Luottamuksen puute poliittiseen järjestelmään voi levitä myös talousjärjestelmään. Tämä voi johtaa kuluttajien ja yritysten varovaisuuteen kulutuksessa ja investoinneissa, mikä voi hidastaa talouskasvua.
5. *Kasvava korruptio ja tehottomuus*:
Väärän tiedon ja epävakauden olosuhteissa korruption ja tehottomuuden riski kasvaa. Hallituksen jatkuva vaihtuminen voi heikentää valvontaa ja vastuullisuutta, mikä voi johtaa julkisten varojen väärinkäyttöön.
6. *Sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo*:
Väärän tiedon leviäminen ja jatkuva poliittinen vaihtelu voivat syventää taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa. Tämä voi johtua siitä, että politiikat eivät kohdennu oikein tai että tiettyjen ryhmien tarpeet jäävät huomiotta.
Näiden vaikutusten vuoksi on tärkeää ylläpitää vakaata ja ennustettavaa poliittista ympäristöä sekä varmistaa, että päätöksenteko perustuu luotettavaan ja totuudenmukaiseen tietoon. Tämä luo edellytykset terveelle talouskasvulle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.
Kuunnelkaa ja jakakaa, erinomainen yhteenveto.
https://m.youtube.com/watch?v=01CyvcPnbpg
Käsittämätöntä, maksamme Yle-veroa pakosta ja totuuden uutisista ja asioista kuitenkin saamme vain yksityisten ihmisten tekemistä sivustoista esim. Naapuriseuran Sanomat, vlogeista, Ilkka Vakkuri.
Iäkkäämmät ihmiset eivät tiedä Ilkoista, Puopoloista, nettilehdistä mitään ja kumartavat Ylen alttareilla. Pitää vaan jakaa ja yrittää kertoa.
On aika turha sotkea tähän Marxia. Ääriliberaali tuo tuskin eläissään oli. Kyse on ihmisen himoista nussia vaikka kanaa. Sen salliminen on ääriliberaalia. Sitä kohden tämä läntinen maailma menee. Loput 7 miljardia ihmistä täällä tuskin haluaa ihan kaikkia ihmisen himoja sallia. En halua edes tietää mitä tämä läntinen ääriliberaali itseään erinomaisena pitävä ihmisen kuvatus verhon takana harrastaa. Lähinnä se on sairasta. Eikä ole kyse rahasta vaan siitä kenellä on oikeus sitä tyhjästä luoda. Ne täällä omistaa kaiken ja päättävät kaikesta. Sen nimittäminen demokratiaksi on yhtä sairasta kuin kanan nussiminen.
Tämä maapallo on käynyt liian pieneksi kaikille aatteille ja hulluille. Tarvittaisiin useampi planeetta, jossa olisi vain yhden aatteen ihmisiä. Jokainen voisi valita itselleen sopivan. Mikäli ei tykkäisi asua siellä, niin siirto toiseen.
Nyt kaikki hullut meuhkaavat täällä uhoten milloin mistäkin asiasta. Jos ja kun UFOt tulevat esille ja julkisuuteen, niin voi olla, että se muokkaa ja muuttaa ajatuksia, toivottavasti ei huonompaan suuntaan.
Ruoka, uni, terveys ja terveydenhoito. Siinä ihmisen perustarpeet. Läheskään kaikki eivät saa niitä.