Vasemmistoliiton entinen pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi arvostelee kovin sanoin erityisesti vasemmistopuolueita, Sdp:tä ja vasemmistoliittoa, mutta myös vihreitä Suomen liittämisestä osaksi Yhdysvaltain maailmanlaajuista tukikohtaverkostoa. Ja vieläpä tilanteessa, jossa Yhdysvallat tukee poliittisesti ja sotilaallisesti Israelin kansanmurhaa Gazassa.
Mustajärven mielestä päätös antaa Yhdysvaltain asevoimien suvereeniin käyttöön viisitoista tukikohtaa eri puolilta Suomea tuntuu käsittämättömältä. Hän muistuttaa vaalikampanjoinnissa sekä eduskuntavaalien että presidentinvaalien edellä vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin vielä vastustaneen sekä ydinaseiden, ulkomaisten tukikohtien ja ulkomaisten joukkojen pysyvää sijoittamista Suomeen.
”Nyt kanta on muuttunut. Yhdysvaltain tukikohtien perustaminen Suomeen sallitaan, samoin raskaiden aseiden, ammuksien ja asejärjestelmien varastointi Yhdysvaltain tukikohtiin. On vain ajan kysymys, koska Yhdysvallat sijoittaa myös asevoimiaan pysyvästi tukikohtiinsa. Uusi sopimus antaa amerikkalaisille sotilaille vapaan pääsyn Suomeen ilman passia ja viisumia”, toteaa Mustajärvi.
Kaikkein vakavimpana asiana puolustusvaliokunnassa pitkään toiminut Mustajärvi pitää sitä, että vasemmistopuolueet ja vihreät uskovat Orpon hallituksen lupauksiin, ettei ydinaseiden sjoittamisen Suomeen kieltävää ydinenergialakia muuteta.
”Vasemmistoliiton johto tuntuu kokonaan unohtaneen, että presidentiksi valittu Alexander Stubb vaati vaalikampanjansa aikana useita kertoja ydinaseiden kauttakulun sallimista ja siksi ydinenergialakin muuttamista.
Pääministeri Orpo on taas kerran luvannut, ettei ydinenergialakia toistaiseksi muuteta, mutta sanoo lain tarvitsemia muutoksia tarkasteltavan kokonaisuutena uudelleen tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa”, muistuttaa Mustajärvi.
Vasemmiston ja vihreiden olisi Mustajärven mukaan pitänyt Norjan ja Tanskan tapaan myös DCA-sopimuksen hyväksymistä koskevaan lainsäädäntöön sisällyttää ehdoton kielto ydinaseiden sijoittamiseen ja kauttakulkuun. ”Näin ei nyt jostakin syystä ole haluttu tehdä”, toteaa Mustajärvi.
10 kommenttia julkaisuun “Mustajärvi arvostelee vasemmistoa ja vihreitä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hei! Mustajärvi ja Yrttiaho olivat Vasemmistoliiton todelliset rauhan miehet. Onneksi Yrttiaho pääsi Li:n vaalimenestyksen takia takaisin eduskuntaan. Onko nähty TV:n ajainkohtaisohjelmissa ketään kunnon NATO- ja nykyisen ulkopolitiikan vastustajaa? Todellista keskusteluahan ei käydä Suomen ulkopolitiikasta. Evp.kenraali saa esittää lehdistössä sodanjulistuksiaan ja UPI:n johtaja ( EU-parlamenttiin valittuja molemmat) peesaa. Mikähän organisaatio tämä UPI oikein on? NATO-lobbareita, jotka onnistuivat lehdistön tuella pilaamaan Suomen itsenäisyyden. Lisäksi Supo, joka on muka paljastanut useita salahankkeita mm. ns. ” välineellistetty maahanmuutto”, josta ei mitään todisteita ole. Tiedustelutieto muka niin salaista, ettei voi paljastaa. Kaikki tämä em. toiminta on mielestäni välineellistettyä kansalaiamielipiteen muokkausta, jossa välineellistäjiä ovat evp. kenraali, UPI, Supo.
USKOMATONTA TYPERYYTTÄ
Terroristivaltio USA saa perustaa tukikohtia Suomen kamaralle. USA:lta ei vaadita mitään rajoituksia? DCA-sopimus on selvä törkeä maanpetos, johon syyllistyy koko valtaeliitti ja valtamedia. Rikoslaki 12. luku 4 § (21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Samaa mieltä!
”Stubb vaati vaalikampanjansa aikana useita kertoja ydinaseiden kauttakulun sallimista ja siksi ydinenergialain muuttamista.”
Tarvitseeko sitä muuttaa? Yhdysvallathan voi DCA:n mukaan muutoinkin kuskata tänne täysin vapaasti ja kenenkään estämättä mitä lystää. Joku Suomen ydinenergialaki on este niiden mielestä, jotka kuvittelevat Yhdysvaltojen siitä välittävän. Tuskin välittävät edes Stubb ja kaverinsa, vaikka tietäisivät, että Suomeen tuodaan ydinaseita. Oikeuden ja totuuden vastainen Venäjä-vihansa on sitä luokkaa, etten henk.koht. luota näihin missään asiassa paitsi tietty isäntänsä etujen ajamisessa.
Suomessa ei ole enää toimivaa demokratiaa. Missä ovat puolueet, jotka tarjoaisivat äänestäjille poliittisia vaihtoehtoja? Oppositiossa on tyhjiö.
DCA -sopimuksen ehdot ovat Suomen kannalta niin onnettomat ja hyvin vaaralliset, että tällaisen tavallisen suomalaisen kansalaisen näkökulmasta tuntuu mahdottomalta käsittää, että niin suuri osa kansanedustajistamme on valmiita noin vain ja ilman kummempaa vastustusta luovuttamaan Suomen maan amerikkalaisten sotilasoperaatioiden leikkikentäksi. Mistä nousee tämä omituisen yksimielinen lapsellinen usko siihen, että on parasta luovuttaa suomalaisen kohtalo USA:n presidenttien osaavaa huomaan sen sijaan, että itse päättäisimme omasta ulkopolitiikastamme perinteisen suomalaisen demokratian keinoin? Demokratian, johon kuuluisi myös vapaa keskustelu eri vaihtoehdoista sekä kansalaisille oikea mahdollisuus osallistua maansa kohtalon kysymyksistä päättämiseen.
Kun tämä Suomen politiikan ulkoistaminen nyt etenee, niin katsoin äsken USA:n vaalidebattia Biden vs Trump. Mietin järkyttyneenä mielessäni – siis ”kumman kaa?… ”
En ymmärrä lainkaan sitä vetovoimaa ja alistuvaa luottamusta, joka suomalaisilla poliitikoilla on näihin USA:n tärkeimpiin presidenttikandidaatteihin. Eräänlaista mutapainia siinä käytiin. Valehtelijoiden klubikin tuli mieleen. Näidenkö käsiin Suomi sitten uskotaan?
Hieman lohtua tuo kuitenkin, että meillä on edes muutama sellainen rohkea ja omin aivoin ajatteleva poliitikko kuin Mustajärvi ja Yrttiaho. Katsoin myös Toni Torpan ohjelman, jossa Tapani Puolimatka keskusteli Paasikiven päiväkirjoista. Sekin oli kyllä hyvä keskustelu, jossa käytiin läpi näitä Suomen nykyisiäkin valintoja kriittisesti.
Puolimatkaa oli ehdolla EU-parlamenttiin kristillisten listalta, mutta ei tullut valituksi, vaikka saikin melko paljon ääniä.
Luulenpa, että vasemmistoliitto tipahtaa seuraavissa vaaleissa pienpuolueeksi, johtuen puolueen johdon käsien pesusta Nato ja DCA asiassa. Li Andersson petti puolueen linjan ja nosti kytkintä ja meni Brysseliin. Aikoinaan Suvi-Anne Siimes teki samankaltaisen tempun hypätessään kaupalliseen johtotehtävään. Johtuuko naisten käsienpesu tajutessaan poliittisen lopputilin tulleen? Jatkossa vasemmiston äänestäjillä on miettimistä, että onko enää yhtään puoluetta ja johtajaa, jota voisi äänestää. Tällä hetkellä saattaa olla Vapauden liitto, jonka teemoina on Suomen pitäminen puolueettomana ja sitoutumattomana maana sekä rakentaa ystävälliset suhteet itään niin Venäjään kuin Kiinaankin.
Mihin tarvitaan Ulkopoliittista Instituuttia, jonka tehtävänä on huumata kansalaiset uskomaan uskomattomia asioita. Lisäksi Suomesta toimitetaan tappovehkeitä koko ajan Alkon liikevaihdon verran!!
Miksi vasemmisto peesaa oikeistoa kaikessa, mikä liittyy Yhdysvaltain suhteisiin? Demareilla on pitkät perinteet CIA:n rahalla toimimisesta, mutta mikä tosiaankin ”pakottaa” Vasemmistoliiton hylkäämät pitkät perinteensä ja alistumaan Yhdysvaltain lakeijaksi siinä missä perinteinen oikeisto? On vaikea keksiä muuta syytä kuin puoluejohdon laskelmointi, että vai parkkeeraamalla SDP:n kylkeen päästään taas joskus hallitukseen. Näinhän puolueet usein toimivat ja Vasemmistoliiton serviili asenne DCA-sopimukseen vahvistavat sen, että Vasemmistoliiton nimeen kirjattua näkemystä sovelletaan jatkossa vain sellaisiin asioihin, joista Pentagon tai Washington eivät piittaa. Siis eräänlaista turvallista vasemmistolaisuutta.
Itseäni harmittaa tällainen alistuminen vain joskus tulevaisuudessa ehkä avautuvan ministerinhomman takia. Jos puolue seuraisi Mustajärven esittämiä minimiehtoja, se voisi myöhemmin sanoa ”vastustaneen” Suomen sotilaallisen ja puolustuspoliittisen itsenäisyyden tuhoamista. Tämän jälkeen se ei niin enää sanoa, vaan valuu samaan kulhoon Yhdysvaltain kansalliset edut etusijalle asettavien porvarillisten puolueiden kanssa. Historiallisen häpeällinen päivä, vaikka ei tietysti Nato-ratkaisuun alistumisen jälkeen. Ei ole liioittelua sanoa, ettei Suomen eduskunnassa ole enää ainuttakaan itsenäisyyden etusijalle asettavaa puoluetta.
1) Valheellinen pitkään jatkunut Mediapoolin, Naton hybridikeskuksen, UPI:n ja vastaavien johtama Venäjä-vastainen propaganda, jonka kansa uskoo. 2) Jos joku poliitikoista tietää enemmän totuudesta ja siitä mikä olisi oikeudenmukaista, hän on hiljaa pelätessään leimautumista ja yhteiskunnallisten asemiensa menettämistä ja vaikenemisellaan vahvistaa propagandaa. 3) Tullakseen valituksi ehdokkaan tai menestyäkseen vaaleissa puolueen on laulettava samaa propagandavirttä, koska kansa luulee sen olevan totta.