NATO UUSII STRATEGIANSA – Saako Suomi tahtomansa?

Eilen julkisuuteen tullut NATO-strategian perustavan laatuinen muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla Suomen asemaan ja maan sisä- ja talouspolitiikkaan. 

Suomi on “etulinjan maana” jo ennen NATO-jäsenyyttä huolehtinut siitä, että militaarisektorin käyttämät varat ovat virallisesti jo ylittäneet kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteesta.

Kansainvälisen käytännön mukaan laskettuna puolustusmenojen BKT-osuus oli 2,1 prosenttia vuonna 2021. Tällöin mukaan luetaan myös sotilaseläkkeet, osa Rajavartiolaitoksen menoista ja ulkoministeriön osuus sotilaallisen kriisinhallinnan menoista. Luvun voi olettaa nousseen selvästi tuosta runsaan vuoden takaisesta.

Suomi on ainakin epävirallisesti ottanut kontolleen Viron ilmatilan valvontaan osallistumisen ja on ollut aktiivinen skandinavisessa ilmatilassa järjestetyissä monenkeskisissä harjoituksissa. Lisäksi Suomi on viileästi asioita tarkastelevalle omituisella aktiivisuudella ottanut Ukrainan puolustamisen omaksi asiakseen. 

Pahasti velkaantunut valtio on käyttänyt epävirallisen arvion mukaan noin 2 miljardia euroa Ukrainan aseapuun, sotilashenkilökunnan koulutukseen, sosiaaliseen tukeen Ukrainassa ja Suomeen tulleiden pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien asumisen ja muiden palvelujen järjestämiseen.

Rauhan rajasta raudan raja

NATOn uusi strategia muuttaa Suomen itärajan erinäisten militarististen piirien toivomaan tilaan. Siitä tulee aktiivinen, raskaasti aseistettu ja varusteltu linnoitus Venäjää vastaan. New York Timesin mukaan NATOn uusi strategia on ilmaistu seuraavasti. Lainausten valinta ja painotukset toimituksen:

• NATOsta on tulossa samanlainen sotaa käyvä liittouma kuin se oli kylmän sodan aikana, ja se on sitoutunut puolustamaan ”jokaista tuumaa” alueestaan 1. päivästä lähtien.

NATO on nopeasti siirtymässä siitä, mitä asevoimat kutsuvat vastaiskujen avulla tapahtuvaksi pelotteeksi, haastamiseen perustuvaan pelotteeseen.

• Aikaisemmin teoriana oli, että jos venäläiset hyökkäävät, jäsenvaltiot yrittävät sinnitellä, kunnes liittoutuneiden joukot, lähinnä amerikkalaiset ja brd-joukot kotimaassa, voivat tulla niiden avuksi ja ryhtyä vastatoimiin venäläisiä vastaan yrittääkseen työntää heidät takaisin. 
• Sen estäminen, pelote haastamalla, tarkoittaa käytännössä vallankumousta: lisää joukkoja pysyvästi Venäjän rajoille, enemmän yhdysvaltalaisten ja liittolaisten sotasuunnitelmien integrointia, enemmän sotilasmenoja ja yksityiskohtaisempia vaatimuksia liittolaisille, joiden mukaan heillä on oltava tietynlaiset joukot ja varusteet, jotta he voivat tarvittaessa taistella ennalta määrätyissä paikoissa…

NATO on nyt lähettänyt pataljoonan monikansallisia joukkoja kahdeksaan maahan sen itäiselle rajalle Venäjän kanssa. Se selvittää parhaillaan tarkemmin, miten nämä joukot voidaan laajentaa prikaatin vahvuiseksi näissä etulinjan valtioissa, jotta pelotetta voitaisiin lisätä, ja jotta maahan tunkeutuvat joukot voitaisiin työntää takaisin heti alusta alkaen. 

Lisäksi se antaa sodan sattuessa tuhatlukuisille lisäjoukoille tehtäväksi siirtyä nopeasti tueksi, uusien yksityiskohtaisten – liikkuvuutta ja logistiikkaa koskevien – suunnitelmien sekä tiukempien valmiusvaatimusten kera”.

Kun tämä amerikkalaislehden kertoma muutos NATOn strategiassa siirretään suomalaiseen todellisuuteen, se tarkoittaa merkittävää lisääntymistä Suomen ns. puolustusmenoissa. Vaikutuksia on myös alueellisesti esimerkiksi kunnallisessa infrassa ja tietoliikennerakenteissa siitä riippuen, miten ja missä ratkaistaan em. lehdessä esitetty kysymys Suomen tulevista tehtävistä NATOn suunnittelukartalla. 

Tuhansien sotilaitten, heidän perheittensä ja kaluston sijoittaminen Suomeen sekä jo isäntämaasopimuksen edellyttämien palveluiden järjestäminen tarkoittaa mittavaa haastetta valtiolle, sotealueille ja kunnille. Ja vaikka noudatettaisiin ns. kierrätysperiaatetta, jonka avulla maassa voidaan pitää vieraita joukko-osastoja niitä säännöllisesti vaihtamalla, kustannukset säilyvät eivätkä suinkaan vähene.

New York Timesin mukaan vuoden 2014 jälkeen NATO päätti sijoittaa neljä pientä, pataljoonan kokoista joukkoa Baltian maihin ja Puolaan. Ajatuksena oli hyökkääjien torjuminen ja toive siitä, että vahvistukset saataisiin paikalle viikon tai kahden kuluttua hyökkäyksestä.

“Venäjän viimevuotisen hyökkäyksen jälkeen NATO lisäsi vielä neljä etulinjan pataljoonaa, jolloin NATOn itäreunalla, johon nyt kuuluvat Romania, Slovakia, Unkari ja Bulgaria, on kahdeksan tällaista joukkoa. Kaikkien kahdeksan taisteluosaston joukkojen kokonaismäärä on kuitenkin vain 10 232, NATO kertoo” lehden mukaan.

NATO suunnittelee nyt, miten se voisi kasvattaa joukkoja prikaatin kokoisiksi. Se tarkoittaisi noin 4 000-5 000 sotilaan sijoittamista kuhunkin maahan.

Suomen kannalta olennainen kysymys kuuluu:

“NATOn johtoportaan on selvitettävä, miten Suomi ja todennäköisesti myös Ruotsi voidaan ottaa mukaan, ja päätettävä, missä niiden joukkojen on sitouduttava kollektiiviseen puolustukseen. Pitäisikö Suomen esimerkiksi kuulua Baltian maat kattavaan päämajaan, arktiset reitit ja High North -alueen kattavaan päämajaan, vai molempiin?”

Hyvä kysymys. Poliitikoilta tuskin saamme siihen vastausta.

Lähde: NYT

+++