
Tarkkailijat eri puolilla maailmaa alkavat olla varmoja siitä, että sotilasliitto Nato on tiensä päässä. Paniikki Euroopassa on ankara. Ukraina on hävinnyt sodan ja Yhdysvaltojen uusi hallinto on ilmoittanut, että hoitakaa itse katastrofinne.
Varapresidentti J.D. Vance kertoi Münchenin puheessaan, että Eurooppa ja Eu lakkasivat kiinnostamasta Yhdysvaltoja. Puhe on saanut aikaan vanhan mantereen eliitin aivohalvauksen. Sen sijaan, että olisi tavalla tai toisella yhdytty rauhan tavoitteluun, on nostettu aiempaakin suurempi sotahuuto.
Osaksi tämä on ymmärrettävää. Eurooppa on petetty. Joe Bidenin provosoima ja aloittama Ukrainan sota piti olla yhteinen ”lännen” projekti Venäjän kukistamiseksi. Varman voiton sotaretki päättyi Ukrainan ja sen kansan tuhoon.
Vielä on jäljellä yllätys, sankari Zelenskyin viimeinen isku, mutta varsinainen sota on jo sodittu.
Trump halusi eroon edeltäjänsä äärettömän kalliista harharetkestä. Hänen oli helppoa olla itsekäs. Mitä väliä Euroopalla! Ei mitään.
Nyt Eurooppa joutuu maksamaan Joe Bidenin konkurssin laskut. Talousromahduksen partaalla huojuvat entiset mahtimaat Saksa, Ranska ja Britannia syyttävät Yhdysvaltoja petoksesta ja ovat oikeassa, paitsi että ne ovat itse pettäneet itsensä.
Ei riitä, että nykymuotoinen Nato ilmeisesti katoaa. Sen lisäksi katoamassa on myös Euroopan unioni, monsteri, joka on syönyt kansallisvaltiojäsentensä sielun ja identiteetin, eikä koskaan ole löytänyt omaansa.
Vanha kunnon Eurooppa, nukkekoti, kaunis kulttuurien ja kielten, erilaisuuksien paratiisi! Sen söi suihinsa läpeensä korruptoitunut unioni.
Euroopan unioni tuhosi Euroopan.
Mikä on nyt unionin identiteetti, muu kuin sota? Ei mikään, sillä mitään muuta yhteen sitovaa unionilla ei ole. Paavo Haavikon sanoin: On päästävä lippujen alle!
Että olisi jotain yhteistä. Että tuntuisi hyvältä ja motivoidulta. Sota yhdistää. On edes pieni toivo varmasta voitosta varman tappion alla. Ukraina on jo uhrattu eikä Euroopan eliitti ajattele hetkeäkään, että hautausmaat ovat jo täynnä. Sijaissodan kauheus on tässä: eivät ole meidän ruumiita.
Tästä eliitin verihumalasta ei hyvää seuraa. Edelleen Haavikkoa: ”Mitkään taistelut eivät mene suunnitelmien mukaan, paitsi hävityt.”
Ja vielä: ”Ne tahtovat ihmisten marssivan sodan ja rauhan puolesta, sodan aikana rauhan puolesta, rauhan aikana sodan puolesta. Kun rivistö on niin pitkä, ei kukaan ehdi nähdä mitä kylttiä edellä kannetaan. Ja se joka on oppinut marssimaan rauhan aikana, on jo marssinut hyvän matkan Sodan pitkää marssia. Siksi on askelten tömistävä, maailman teitten ja siltojen ylitse.”
Voi Eurooppaa oman itsensä hautausmaalla!
17 kommenttia julkaisuun “NUKKEKODIN TUHO”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Sitä minä vain ihmettelen, että millä perusteilla Yhdysvallat vaatii itselleen korvauksia, kun se aloitti koko kriisin Ukrainassa ja on pääsyyllinen? Senhän pitäisi maksaa korvaukset mm. Venäjälle. Todisteita on mielinmäärin.
1. marraskuuta 1993 eräs miljardööri hahmotteli Naton tulevaisuutta otsikkolla ”Kohti uutta maailmanjärjestystä: NATOn tulevaisuus” (koko artikkeli löytynee googlamalla: Toward a New World Order: Thee Future of NATO). Tässä yksi teksikappale käännettynä.
”Tässä suunnittelussa on vain yksi puute: se jättää Japanin huomiotta. Japania pitäisi pyytää Natoon. Silloin meillä olisi uuden maailmanjärjestyksen arkkitehtuurin alku. Se perustuu Yhdysvaltoihin jäljellä olevana suurvallana ja avoimeen yhteiskuntaan järjestäytymisperiaatteena. Se koostuu sarjasta liittoutumia, joista tärkein on Nato ja Naton kautta pohjoista pallonpuoliskoa ympäröivä rauhankumppanuus. Yhdysvaltoja ei kehotettaisi toimimaan maailman poliisina. Kun se toimii, se toimisi yhdessä muiden kanssa. Muuten, Itä-Euroopan miehistön yhdistäminen NATOn teknisiin kykyihin lisäisi huomattavasti kumppanuuden sotilaallista potentiaalia, koska se vähentäisi NATO-maiden ruumispussien riskiä, mikä on tärkein rajoitus niiden toimintahalukkuudelle. Tämä on elinkelpoinen vaihtoehto uhkaavalle maailmanhäiriölle.”
Voimalla pitää olla vastavoima, näin säilyy vaakakupit tasapainossa ja rauha.Venäjällä sitä sattui olemaan kaikista massiivisistä pakotettaista aseavuista ja rahallisista tuista huolimatta ukrainalle.Eräs asiantuntija naama vakavana tiedotti Venäjän luhistuvan parissa viikossa.Loppupeleissä tarvittaessa pitävät ydinaseet vaakakupit tasapainossa, kuten kylmän sodan aikana.
Tuli kommentistasi mieleen… ketkä tätä sirkusta oikein pyörittävät? Minulla on semmoinen mielikuva että joukko miljardöörejä pitää rahan keräämistä tarpeettomana ja tylsänä ja ovat keksineet että mitäs jos alkaisin hahmotella maailman tilaa ja tulevaisuutta. Siinä joukossa on paljon tuttuja nimiä kuten Rotschildt ja Rockefeller ja Soros ja uudempana billagates. Paljon on myös tuntemattomia nimiä ja niitä en ymmärrettävästi voi tähän listata. Mutta olishan se kiva jos joku sen listan tekisi.
Tuolta löyty listantynkää ”jenkkilästä”..
…
https://www.youtube.com/watch?v=dCvOPAEkhPM
Peter Phillips julkaisi v. 2018 kirjan ”Giants, The Global Power Elite”, jossa luetellaan vajaa 400 tärkeintä talouselämän vaikuttajaa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. 17 varakkaimman sijoitusyhtiön 199 johtopaikoilla ole päättäjää, eri yhteistyöforumien (esim. WEF) toimijoita ja ideologisia vaikuttajia. Noilla 17 sijoitusyhtiöllä oli kullakin halittavanaan yli triljoonan dollarin varallisuus, kärjessä BlackRock, Vaguard Group ja JP Morgan Chase. Johtajista Phillips nostaa esille mm.: Larry Fink (BlackRock) ja James Dimon (JP Morgan Chase). Ja niin edelleen. Suomalaisista vaikuttajista listoille on päässyt Matti Apunen Evan edustajana Bilderberg Group Steering Comittee.
Elämme historiallisesti merkittäviä aikoja. Nykytilannetta ei voi suoralta kädeltä tulkita jollain analogisella tapahtumalla menneisyydestä. Ainakin omissa ajatuksissani pyörii monia tulkintalinjoja ja niitä näyttää olevan monissa kommenteissa, vaikka olemme useimmat toivekkaita, että parempaan päin ollaan menossa. En halua täyttää näitä palstoja omilla vielä hapuilevilla skenaarioilla, mutta laitan linkin osoitteen kiinnostuneille blogiini
https://svnpohdiskelut.blogspot.com/2025/02/uudelleen-arviointia.html?m=1
Samoin kuin toivon, että toimittajat ja muut kansalaiset tekevät uudelleen arviota Venäjästä, olen itse joutunut nyt tekemään niin Yhdysvalloista. Ajatusmallir voivat muuttua.
”Uudelleen arviointiisi” on helppo yhtyä!
Sota yhdisti EU:n ja venäjäviha yhdisti Suomen persuista vassareihin. Näin käy kun ei ole positiivisia visioita tulevaisuuteen. Läheltä piti mutta nyt näyttäisi helpottavan. Jos Harris olisi voittanut vaalit Yhdysvalloissa ja Saksassa Friedrich Merz niin miehet pakkaisivat jo reppujaan. Ja näyttää todellakin siltä, että Merz voisi olla Saksan seuraava kansleri. Mutta kun Harris ei ole presidentti vaan Trump niin Merzin omilla voimilla ei pitkälle pötkitä. Merz on antanut erittäin sotaisia lausuntoja, taisi esittää 24 tunnin ultimaatumin jonka jälkeen Saksan ohjustoimitukset alkaisivat. Nyt koittavat Zelenskin viimeiset päivät bunkkerissa, kuten edellinen taiteilija hänkin alkaa turvata lapsisotilaisiin viimeisenä oljenkortenaan.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri kävi jo Kiovassa ilmoittamassa mitä lysti tulee maksamaan. Ja maksuvälineiksi eivät kelpaa menetetyt maa-alueet. Samalla tarkastetaan tilit sekä Kiovassa että Washingtonissa. Karhukirjeitä tulee linkoamaan kuten päreitä pärekoneesta aikanaan.
Näin siinä käy kun on toisille toiset säännöt ja itselle omat. Intian ulkoministeri S. Jaishankar kävi hänkin Münchenissä ja selvensi asiaa: ”Jos minun lähettilääni toimisivat ulkomailla kuten teidän lähettiläänne meillä, keplotellen ja politiikkaan sotkeutuen, täällä nousisi protestien myrsky. On selvää, että teillä on meille eri säännöt kuin itsellenne.”
Ei kannata aliarvioida sitä typeryyden määrää, mitä vielä on jäljellä.
Tuho on totaalinen. Ei vain Ukrainassa vaan lähes jokaisen Euroopan maan politiikassa. Yhtenä rintamana käytiin Venäjän kimppuun, ei kylläkään uljaana rintamana vaan paremminkin haaskalle rientävänä rottalaumana. Nyt savu laskeutuu ja politiikan rauniot paljastuvat. Meillä Suomessa on arvoton presidentti, halveksittava hallitus ja läpimätä eduskunta. Mitä ihmettä me näiden kanssa tehdään?
Nyt tuli USA:sta todella järkevä ehdotus.Ukrainan rauhaturvaajina on syytä olla muitakin kuin läntisiä joukkoja esim Kiinan tai Brasilian, näin tehtynä rauhan tila olisi vakaampi kuin pelkästään Ranskan ja Englannin joukoilla tehtynä.Mainio vastaveto eu manööveriristeille.Kyllä euta nyt virdään kuin sitä kuuluisaa litran mittaa.
Käsittääkseni rauhanturvaajia ei pidä lähettää ennen kuin on sovittu perustavanlaatuisista asioista eli ei sodan keskelle. Venäjä ilmoittikin jo melko kauan sitten, että jos länsimaat lähettävät rauhanturvaajia ilman Venäjän lupaa, nämä ovat laillisia kohteita. Venäjä ei halua mitään väliaikaisratkaisua, sen se on ilmoittanut monta kertaa.
No sehän on selvä, ettei rauhanturvaajia sodan keskelle lähetetä vaan kun asioista on suurvallat Venäjä ja USA sopineet ja tilanne on vakautunut.Pitää siellä olla muitakin valvomassa tilannetta kuin pelkkiä nato maiden edustajia( riskinsä siinäkin olisi), Kiinalla olisi tässä merkittävä vaikutus.
Britit /Keir Starmer sanoo Englannin voivan lähettää rauhanturvaajia edesauttaakseen ukrainan asemaa konfliktin ratkaisussa.Tuohan on selvä eskalointipyrkimys eikä mikään muu, saa nähdä mitä vielä keksivät saadakseen sodan jatkumaan.
Päässä pyörii tuhat ja yksi asiaa. Olo on jotenkin helpottunut, sota on kohta loppu ja sitten alkaa syyllisten etsintä ja rankaisu. Syyllisiin kuuluu kaikki sotaa kannattaneet ja sinne rahaa ja aseita lähettäneet maat. Myös Suomesta.
Huomenna tiistaina alkaa kauan odotettu kokous ja Euroopan myllerrys. Saksa, Ranska, Britit, Puola, Baltian maat ja Skandinavian maat saavat isän kädestä. Jos näiden maiden ihmiset olisivat saaneet heidän huijauksista tarpeeksi, niin koko Euroopassa tulisi kova myllerrys ja kaikki poliittiset johtajat saisivat lähtöpassit. Good Bye!
Luulen, että ihmiset odottavat huomisesta alkaen sotahulluuden lopettamista enemmän kuin joulupukin tulemista.
Ihminen(joka kaiketi politiikkokin on) normaalissa tapauksessa tehtyään virheen myöntää sen ja ottaakseen opikseen ja mikä tärkeintä kehittyäkseen paremmaksi toimijaksi jatkossa.Kun oli täysin päivänselvää, että natsi-saksa oli hävinnyt sotansa puhui hitler radiossa kansalleen edelleenkin varmasta voitosta ja saksan periksiantamattomuudesta ja kansan yhtenäisyydestä, jotain tuttuahan noissa puheissa on.Tilanne on nyt yksiselitteisesti se, että jos(kun) Venäjä ja USA(huom BRICKS maat myös kaupallisesti) löytävät yhteisen tien rauhan, kaupan,talouden ja investointien saralla, niin kenen kanssa eu käy kauppaa, ei taida olla jäljellä muuta kuin se että jäsenvaltioitten kansalaiset leikkaavat hiuksiaan toinen toisiltaan perien kaikki saman 10€ per leikkaus toisiltaan, ja ukrainaa kun täytyy edelleenkin avustaa, he saavat hiustenleikkuut ilmaiseksi.Kuten todettua Venäjälle(Neuvostoliittoon) on moni yrittänyt ja kaikki ovat juosseet verisspäin takaisin, jotka sieltä ovat selvinneet, tämä olisi ollut hyvä muistaa ennenkuin aloitettiin jäjetön touhu ukrainassa.