Kun Donald Trump kiepautti Yhdysvaltain ulkopoliittisen linjan selälleen, monen huolestuneen ihmisen mieleen ja huulille nousi vaatimus ”oikeudenmukaisesta” rauhasta Ukrainassa. Ymmärretään, että rauha täytyy saada, mutta sotaakin pahempaa on ”epäoikeudenmukainen” rauha. Tämä on psykologisesti ymmärrettävää. Kun läntinen sotapropaganda lupasi vuosikausia Venäjän romahtavan ”ihan pian”, kaikki eivät ole pitäneet mahdollisena sitä, mikä nyt näyttää olevan edessä eli rauhansopimus kahden suurvallan sopimilla ehdoilla.
Oikeudenmukainen rauha on sikäli ymmärrettävä tavoite, ettei mikään rauha kestä, jos se tehdään räikeän epäoikeudenmukaisin ehdoin. Kestävä ratkaisu löytyy vain sellaisesta rauhasta, joka toteuttaa kaikkien väestöryhmien keskeiset odotukset. Ukrainassa se tarkoittaa mm. eurooppalaisen ryssävihan aktiivikäytön lopettamista siinä missä juutalaisvihakin on pannassa ja itäisessä Ukrainassa elävien ihmisten hyväksymistä tasavertoisina Euroopan kansalaisina etsimään kaikille riittävän oikeudenmukaista rauhaa.
Vuonna 2014 ns. länsimaat pakottivat ukrainalaisten enemmistön toimimaan kuin itäisiä maakuntia ei olisikaan tai niiden asukkailla mitään kansalaisoikeuksia. Minkäänlainen autonomia ei tullut kysymykseen, vaikka sellainen on ihmiskunnan historiassa ollut usein toimiva ratkaisu ennen täyttä itsenäistymistä tai jotain muuta rauhanomaista ratkaisua. Läntisen avun ehdoksi asetettiin sisällissodan käynnistäminen, vaihtoehtoa ei ollut. Länsi rahoitti kahdeksan vuotta tätä sisällissotaa, joka kärjisti kaikkia ratkaisemattomia ongelmia tavalla, johon Venäjä lopulta vuoden 2022 alussa kyllästyi.
Kenen oikeuksia siis puolustetaan, kun vaaditaan ”oikeudenmukaista” rauhaa? Vaatimus on poliittisesti latautunut ja sillä tarkoitetaan yleensä sitä, että Venäjän on vetäydyttävä sotilaallisesti valtaamiltaan alueilta ja maksettava kaikki jälleenrakennustoimet. Toisin sanoen ajatellaan asiaa vain Ukrainan ”länsimielisten” näkökulmasta ja unohdetaan juuri ne ihmiset, jotka ovat eniten sodasta kärsineet. Ainakin poliitikkojen pitäisi tietää, että niin ei tule tapahtumaan, koska yhden osapuolen kokema eksistentiaalinen uhka jäisi olemaan.
Oikeudenmukaisuus ei ole rauhansopimuksiin kirjoitettua vallan kielikuvia. Se syntyy tavallisten ihmisten suuren enemmistön kokemuksesta, joka ei yksinään edusta mitään tiettyä näkemystä vaan kaikkea yhteistä, mistä ollaan samaa mieltä ja mikä koetaan hyväksi. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on aina kompromissintekoa, koska haluamme jossain määrin ristiriitaisia asioita.
Ainoa asia, josta ei voida tinkiä, on rauhan asettaminen sodan ja väkivallan tilalle. Mistään oikeudenmukaisuudesta ei voida puhua, ennen kuin aseet ovat vaienneet, univormut riisuttu ja kyetään kohtaamaan jokainen asianosainen rauhassa, ilman taskussa puristuvaa nyrkkiä ja vihasta viivaksi sulkeutuvaa suuta.
Ukrainalaisten on saatava pohtia keskenään, miten yhteinen oikeudenmukaisuuden kokemus löydetään ja jaetaan. Ulkopuoliset häslärit on saatava kauemmas vaikutusvallasta, jos tavoitellaan kaikkien, ei vain ”omien” oikeudenmukaisuutta. Häslärien on itse myönnettävä roolinsa ja tehtävä reilu johtopäätös eli lopetettava sotkeutuminen ukrainalaisten asioihin. Kaiken vilpittömän tuen lisäksi Eurooppa ja Ukraina ovat pullollaan myötätuntoa, joka kumpuaa ryssävihasta ja aselobbareiden tarpeiden tyydyttämisestä, ei rakkaudesta ukrainalaisiin. Tämäkin pitäisi tunnistaa ja myöntää, jos tavoitellaan tosissaan oikeudenmukaista rauhaa.
Olennainen osa oikeudenmukaista rauhaa on karkean sotapropagandan lopettaminen ja korvaaminen normaalilla diplomaattisella menettelyllä. Rauhaa ei voi solmia ilman että Ukrainan hallinnon lisäksi sekä Venäjä että Ukrainan itäisten osien venäjänkielinen väestö tuntevat olonsa riittävän turvalliseksi. Väitteet siitä, että Ukraina on Venäjälle vain suupala ja todellinen tavoite on vähintään kaikkien reunavaltioiden ahmaiseminen, ovat tyhjää propagandaa, olkiukko, jonka Venäjä on toistuvasti kiistänyt.
Euroopan eliitin käyttäytymistä on jo vuosikausia hallinnut militaristinen moodi, jonka lähtökohtana on väite, että Venäjä uhkaa Eurooppaa ja tämä uhka voidaan torjua vain siten, että Ukraina nujertaa sotimalla Venäjän. Vaihtoehtoa ei ole. Militaristinen moodi on hitsattu kiinni useimpien eurooppalaisten johtajien käyttäytymiseen. Kaikki Euroopan kukoistamisen projektit on hyllytetty, kun päähuomio on itse luodun uhkakuvan torjumisessa.
Voikin olla, että sille oikeudenmukaiselle rauhalle niin ukrainan- kuin venäjänkielisille onkin suurimpana uhkana EU:n johdon pakkomielteinen Venäjän-vastaisuus. Historia tuntee tällaisen käyttäytymisen, mutta ainakaan rauhallisiin oloihin se ei ole koskaan johtanut.
Kun seuraa uutisia EU-johtajien ”hätäkokouksista”, syntyy vahva vaikutelma, että eliitillä on suunnitelmia vain ikuisen sodan varalta. Ei edes harkita hallittua rauhantietä, vaan mietitään kuumeisesti, mistään saadaan siirrettyä rahat Yhdysvaltain osuuden korvaamiseen (tätä kirjoittaessani EU himoitsee käydä laittomasti jäädytettyjen Venäjän varojen kimppuun). Näyttää pahasti siltä, että EU aikoo jatkaa sotaa, vaikka Venäjä ja Yhdysvallat päättäisivät sen lopettaa. Todellisuus tulee kuitenkin silmille viimeistään silloin, jos Trump pakottaa Zelenskyin rauhaan. EU-maat ja Yhdysvallat ovat saman sotilasliiton jäseniä. Eivät ne voi olla sodassa tai rauhassa vastakkaisilla puolilla.
29 kommenttia julkaisuun “Oikeudenmukainen rauha Ukrainaan?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
EUn vaaleilla valitsematon johto puuhaa sotaa Venäjää vastaan. Suomen herra taas haluaa muuttaa lakia siten, että suomalainen sotilas voidaan komentaa ulkomaille ”puolustamaan” toista Natomaata. Miksi?
Euroopassa asevelvollisuus on vain seuraavissa maissa: Suomi, Tanska, Viro, Itävalta ja Kreikka. Muissa maissa on vain pieni ammattiarmeija. Jos syttyy sota EUn (Naton) ja Venäjän välille, Ursula von der Lügen tai joku muu vaaleilla valitsematon kahjo voi määrätä kaikki ne 900 000 Suomen (teoreettisen) reservin sotilasta tykinruoaksi rintamalle oli se missä tahansa.
Eräs romaanihenkilö rukoili, että Suomen herrat eivät enää löisi päätään Karjalan mäntyyn. Siitä ei ole vaaraa, sillä Karjalaan ei ole paluuta ainakaan ase kädessä. Mutta ei pitäisi unohtaa edellistä Pultavan reissuakaan. Huonosti kävi silloinkin.
Jos sota laajenee Ukrainan ulkopuolelle, läntiset propagandistit huutavat että mitä me sanoimme, Venäjä on uhka kaikille vapaille yhteiskunnille, jne. Näin he huutavat, vaikka objektiivisesti katsoen olisivat selkeästi itse aiheuttaneet sodan leviämisen – ja kansa uskoo. Suomessakin Venäjä-viha nostatettaisiin siihen pisteeseen, että mielellään miehet menisivät tappamaan ryssiä, suorastaan pyhästä velvollisuudesta. Todellisuus iskisi sitten kohta, ja totuus ehkä vuosien päästä jos sittenkään.
Jos kuuntelee ihmisten puheita tästä aiheesta tai seuraa vaikkapa lehtien yleisönosastoja, on kuin parvi papukaijoja olisi lehahtanut sinne. Se mitä sanotaan tai kirjoitetaan on sanasta sanaa Mediapoolin propagandaa. Riittävällä toistolla se oikea papukaijakin saadaan toistamaan kuulemansa, vaikka se ei itse ymmärrä sanomastaan yhtään mitään. Aivopesty kansalainen eroaa papukaijasta vain siinä, että oppii nopeammin ja myös hieman monimutkaisempia lauserakenteita. 🙂
Tässä ollaan asian ytimessä: kysymys on Venäjän vastaisesta sodasta, ei Ukrainasta.
Seuraavaksi nousee kysymys: miksi EU:n johtavat länsipuolen maat ja USA:n edellinen hallinto vihaavat Venäjää? Onko syy niiden kannattamissa vinoutuneissa arvoissa, jotka eivät arvosta perhettä, äitiyttä eivätkä yhteisöllisyyttä, ajavat alas biologisten sukupuolten merkitystä, kannattavat sukupuolen kirurgisen manipuloinnin epärealistista ideaa, mahdollistavat vapaan pornon sekä promotoivat anaalipenetraatiota jopa alaikäisten seksivalistuksessa?
Miksi Venäjää vihataan ja on vihattu jo kauan? Selitys voi löytyä Neuvostoliiton ajalta. Silloin länsi ja länsi-ihmiset ajattelivat, että venäläiset on köyhiä reppanoita, joilla ei ole kuin vodkaa. Jotenkin täällä ihmiset pitivät venäläisiä alempi arvoisena. Mutta Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän noustua jaloilleen, alkoi vähitellen Putinin johtama kausi ja Neuvostoliiton ajan reppanuudesta ei ole mitään jäljellä. Itsetunto on kohdallaan ja kateutta on nähtävissä ainoastaan Suomi-reppanoissa.
Minä en oikein usko, että nuo sukupuoleen ja muuhun liittyvä woke-aate olisi kovin merkittävä tekijä. Lännen globalistien joukossa on paljon – sanoisin enemmistö niitä, joiden suhde ”wokismiin” on kielteinen tai vähintään yhdentekevä.
Venäjän ja venäläisten vihaan pääsyyllinen lienee jo Neuvostoliiton alkuajoista lähtien ”lännestä” lähtöinen ja sieltä ylläpidetty valenarratiivi, jossa Venäjään ja venäläisiin on liitetty kaikenlaista negatiivista imagoa. Jatkuvan aivopesun kautta valheesta on tullut ”totta”. Kuten nykyisin sanonta kuuluu ”länsi” on voittanut informaatiosodan.
Koko Neuvostoliiton aikaa ei voi kuvata sanalla ”reppana”. Aina 1980-luvun loppuun asti ”länsi” otti Neuvostoliiton vakavasti, sillä olihan se maailman kahdesta supervallasta toinen. ”Reppanavaltio” Neuvotoliitosta tuli vasta kahden heikon hallitsijan myötä. Gorbatshov sen aloitti ja Jeltsin saattoi päätökseen nimittäin Neuvostoliiton/Venäjän alennustilan, jolloin jokainen länsivalta katsoi olevansa oikeutettu Venäjän luonnon- ja muiden varojen ryöväämiseen ja tavalliset venäläiset joutuivat viettämään aikaansa turuilla ja toreilla myymässä vähäistä omaisuuttaan pysyäkseen edes hengissä.
Tämän ”lännen” masinoiman Ukrainan sodan tarkoituksena oli nimenomaan palauttaa Venäjällä 1990-luvulla vallinnut heikkouden (”reppanuuden”) tila, jotta ryöväys pääsisi esteettä jatkumaan. Sitä varten piti ensin raivata tieltä vahva hallitsija Putin.
Akanvirran nostama kysymys on mielenkiintoinen ja tärkeä. Olen aika tarkasti samassa käsityksessä kuin pekkah. Tosin woke-aate voi olla siihen vihkiytyneille jopa se tärkein motiivi vihata Venäjää ja siksi siihenkin aiheeseen liittyviä asioita liioitellaan Venäjän mustamaalaamiseksi.
Venäjää vihaavat ovat selvästi rasistisen russofobian vallassa, mikä yksistään selittää käytöksensä lähes täysin. He toki selittävät vihansa konkreettisilla väitteillä (provosoimaton hyökkäyssota, jne.), mutta russofobiastaan johtuen väitteet ovat valheellisia ja vääristeleviä. Lisäksi vaietaan narratiiville kiusallisista totuuksista, ja kaksoisstandardit ovat ahkerassa käytössä.
Miksi tuo kaikki russofobia sitten on levitetty kansoihin mm. median avulla? Pauli Brattico on puhunut länsimaita vaivanneesta itseihailun kulttuurista, joka on johtanut ylivallan ideologiaan. Liekö tuo nyt hellittämässä. Varmaan ainakin vähän, mutta olosuhteiden pakosta.
Ylivallan ideologian myötä länsimaihin (tai niiden näkyviin ja piilossa vaikuttaviin johtajiin) on iskenyt ahneus ja himo mm. Venäjän rikkauksia kohtaan. On myös vallanhimoa, maailmanhallitustavoitteita, jne. mutta tällä hetkellä oletan luonnonrikkauksiin liittyvien taloudellisten tavoitteiden olevan suurin syy siihen, miksi länsi otti Ukrainan haltuun ja yritti (yrittää ehkä vieläkin) sen avulla kaataa Venäjänkin.
”Tosin woke-aate voi olla siihen vihkiytyneille jopa se tärkein motiivi vihata Venäjää ja siksi siihenkin aiheeseen liittyviä asioita liioitellaan Venäjän mustamaalaamiseksi.”
Totta, ja näitä woke-vihkiytyneitä löytyy nähdäkseni eniten toimittajakunnasta ja taiteilijoista kuten näyttelijöistä sekä tietenkin tiedeväestä. Se on osaltaan vaikuttanut tähän informaatiosotaan.
Jos haaveilemme paremmasta tulevaisuudesta eli realistisesta, tosiasiat tunnustavasta ja niistä lähtevästä ulkopolitiikasta, keskeinen vastuu on medialla. Propaganda, jota suomalainen media on syytänyt Mediapoolin määrittelemän suodattimen kautta, täytyisi saada joko hiljenemään tai mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti muutosta tukemaan. Se vaikuttaa äärimmäisen vaikealta projektilta, niin täydellisesti ovat viestintäkanavat sitoutuneet sotapropagandan levittämiseen.
Kaikkein vaikeinta on rikkoa kiusallisista asioista vaikenemisen ”salaliitto”, koska median edustajat voivat aina selitellä, ettei ”kaikesta” voi uutisoida eivätkä resurssit riitä ”kaiken” analysointiin. Jos media ei anna vaihtoehtoiselle viestinnälle mahdollisuutta tulla julkisuuteen, ollaan heikoilla. Siksi on enemmän kuin toivottavaa, että jokin tärkeä media muuttaa politiikkaansa, vaikka sitten vain nöyristelläkseen USA:ta.
Poliitikkomme tuskin lähtevät näyttämään muutoksen esimerkkiä, ennen kuin Saksa tekee sen ensin isommin. Kaikeksi onneksi EU ei ole ulkopoliittisesti yhtenäinen saati monoliitti. EU:lla on sodanlietsojan kasvot ja käytös, mutta linjalla ei ole kaikkien jäsenmaiden tukea. Sitäkään ei pidä unohtaa.
Selkeä ja yksiselitteinen analyysi tilanteista, menneistä ja nykyisestä on Jeffrey Sachs:in puheessa Euroopan parlamentissa 19.02.2025. Sen valossa vaihtoehtoja on ollut, mutta niitä ei haluta. Jos Sachs tuo esiin, etteivät USA:n nk. politiikkaa ajaneet kovin kirkkailla aivoilla varustettuja ole, niin mitä on sitten sanottava meidän omista maakuntasarjalaisista hallinnossamme, jotka kuvittelevat olevansa jotain poliittisia napoja selityksineen. Ohessa linkki puheeseen.
https://youtu.be/VjcMoDFU1xg
Tässä suomenkielisin tekstein
https://youtu.be/lfcsRsRBhF0?si=ccDs00tskCdZgc4m
Samma po finska: https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M
Tokihan se tuleva rauha on tärkeä saada, mutta sen sitten sopivat isot pojat. Ja varmaan siitä tulee ihan hyvä kaikkien kannalta. Se ei minua nyt niinkään kiinnosta, kuin se miten täkäläiset herrat menettelee sen jälkeen. Miten menee kaverilla joka sanoi, että kasakka vie kaiken mikä ei ole kiinni, ja naamiot on riisuttu? Miten suhtautuu rauhaan se kaunotar, joka kävi natsin haudalla itkemässä ja sanoi, että venäjän on pakko hävitä ja se häviää? Miten sitten tämä isosuinen lego hammas joka joka käänteessä suitsuttaa pakollista ukrainan voittoa ja teki kymmenen vuoden tukipaketin ukrainalle? nämä tapaukset minua kovasti kiinnostaa.
Vielä palatakseni siihen neuvotteluun taannoin, niin eräs huonosti pukeutunut kaveri näytteli photoshopattuja kuvia, jotka todellakin tuntuivat kiinnostavan. Sanoisinpa, että aika lapsellista.
Ukrainan kohtalon hoitelevat isommat voimat mutta minulle tuli tuota tekstiä lukiessa moneen kertaan mieleen Suomi, tämä armas kotimaamme. Meillä on iso pyykki edessä. Koko kansan Yleisradio on valehdellut kansalle kolme vuotta kuin sika. Politikot kaikista puolueista ovat toimineet kuin vihollisvaltion agentit. Perustuslakia on rikottu mennen tullen kuin se olisi maan tapa. Ihmiset on saatu jaettu eri leireihin josta ne sättivät toisiaan. Median taso kaikenkaikkiaan on täysin tunkiolla. Ja puolet kansasta vihaa rauhanomaista naapurivaltiota.
Mistä löytyy tarpeeksi iso luuta?
Demokratian kannalta erikoinen tilanne, kun sotaisuudelle ei ole ollut poliittista oppositiota ja kaikki sellaiseen viittaava on kiireesti siivottu syrjään. Nyt kun kertomukseen suuresta pahasta on tullut säröä Trumpin presidenttiyden myötä, voisi olla hyvä hetki eurooppalaiselle kansanliikkeelle hulluutta vastaan. Vaikka hyvin näyttää ainakin suomalaisiin uppoavan mitä valtamedia tästä asiasta kirjoittaakaan. Se on päässyt tavoitteeseensa ja asia on mennyt tunteisiin ja tunne vaatii nyt jonkinlaista täyttymystä. EU:n ja kansalliset johtajat jatkavat peitelläkseen jälkiään ja kenties kammetakseen liittovaltiohanketta eteenpäin ”velkavivulla”. Tuon johtajiston ja sitä peesaavan median on päivä päivältä vaikeampi muuttaa kurssiaan. Jos ei suurvaltaa pitäisi ahdistaa nurkkaan ympäröimällä se sille vihamielisellä sotilasliitolla, niin ei poliitikkojen ja lehdistön pitäisi myöskään maalata itseään nurkkaan ties mitä pimeyden asiaa ajaessaan.
”…, niin ei poliitikkojen ja lehdistön pitäisi myöskään maalata itseään nurkkaan ties mitä pimeyden asiaa ajaessaan.”
Minusta se nimenomaan on hyvä, että ”jäävät kiipeliin” valehteluista. Se luo pohjan kansalaisille uuden ulkopoliittisen suunnan valinnassa.
Ongelma on siinä, etteivät jää kiinni. Kukaan ei kuuntele.
Tarkoitin sitä, että mentyään valehtelussaan kohtuuttomuuksiin on poliitikkojen jne. mahdoton yhtäkkiä sanoa ’aprillia’ ja aloittaa puhtaalta pöydältä eteenpäin. Nyt pidetään kiinni siitä mitä on sanottu ja nostetaan panoksia. Jos Venäjä todella uhkaisi Eurooppaa, olisi keskusteluyhteyden luominen Venäjään tietysti tärkein ja johdonmukainen turvallisuutta lisäävä toimi. Sen sijaan aiotaan aloittaa ennen näkemätön ja kallis asevarustelu ja puheet ovat, jos mahdollista entistäkin sekopäisempiä.
Vaikka Ukrainaan saataisiin rauha ei siitä automaattisesti seuraa se, että EU palaisi totuuden aikaan. Päin vastoin, kun läntinen oligarkkieliitti näyttää ainakin väliaikaisesti menettäneen ykkös hit maninsa, USA:n, panostaa se todennäköisesti sitäkin kovemmin Euroopan unioniin. Ts. ”humanitaariset” interventiot eri puolilla maailmaa suorittavat nyt eurooppalaiset. Se taas vaatii nykyistäkin tiukempaa tietoisuuden hallintaa.
”Politikot kaikista puolueista ovat toimineet kuin vihollisvaltion agentit. Perustuslakia on rikottu mennen tullen kuin se olisi maan tapa.”
Aivan niin. Kysymys onkin siitä, missä se vihollisvaltio sijaitsee, jos sellainen voidaan nimetä, ja mikä on sen agenda?
Kun Trump nyt näyttää sekoittaen pakkaa varapresidentteineen ja muine asiantuntijoineen, niin hallintomme näyttää tämänkin kehityksen valossa identifioituneen pääasiallisesti globalismiaatteen tukijoukkoihin, eikä siis toimimaan oman kansakuntansa intressien mukaisesti. Tästä lähtökohdasta, voisi lähteä luutimaan pitkin hierarkiaa. Vain luuta puuttuu. Nykyinen porukka ei ole kelvollinen viemään asioita kansakunnan positiivisen kehityksen kannalta eteenpäin. Mistä pakotteet?
”Militaristinen moodi”. Aivan, ja se näyttäisi vallinneen ei vain vuosia vaan vuosikymmeniä. Ranskan Jacques Chirac yhdessä Saksan Gerhard Schröderin kanssa olivat poikkeuksia vastustaessaan Irakin sotaa 2003. Suomen Lipponen ja Ahtisaari kihisivät innosta vaikka ei tositoimiin päästykään. Saksan vihreät kääntyivät militarismiin 90-luvulla, mm. Tuomiojan ystävä ja entinen katutappelija, ”vihreä” Joshka Fischer. Kun Jugoslaviaa pommitettiin oli into kova, silloinkin Schröder vähän toppuutteli mutta joutui vedetyksi mukaan ja sanoi ”rikoimme juuri maamme perustuslakia”. Kun Libyaan mentiin kaikki olivat mukana, lakia rikottiin monissa maissa mm. Norjassa Stoltenbergin toimesta. Suomelta puuttui kalusto ja sekös harmitti mm. mediaa.
Kannattaisi muistaa mitä JD Vance sanoi Münchenissä: ”Teitä ei uhkaa Venäjä eikä Kiina vaan uhka tulee rajojenne sisältä”. Luulen, että tämä edustaa Vancea itseään vähintäänkin yhtä paljon kuin Trumpia. He ajattelevat tässä myös omaa maataan. Maiden sisäiset asiat ovat sekaisin ja pitää saada kuntoon. Aasian maat panevat isompaa vaihdetta silmään ja täällä ollaan kuin Hoo Moilanen. Tuttu kuvio kautta historian; sisäinen kriisikehitys johtaa ulkoisten vihollisten etsimiseen, kaava joka ei toimi.
Ukrainalaisten tie takaisin tulee olemaan pitkä ja kivinen. Niin syvälle on propaganda uponnut. Tässä on luultavasti jonkinlaista alemmuuskompleksia mukana. Eivät tiedä keitä ovat. Monet pahimmat sotakiihkoilijat eivät edes osaa ukrainankieltä kunnolla. Zelenskykin on alunperin venäjänkielinen. Sanotaan, että hän murjaisi Vancelle ”lying bitch”, valehteleva narttu, venäjäksi eikä ukrainaksi mutta se voi olla vitsi, murjaisi kuitenkin.
”Kannattaisi muistaa mitä JD Vance sanoi Münchenissä: ”Teitä ei uhkaa Venäjä eikä Kiina vaan uhka tulee rajojenne sisältä”.”
Rajalinjat kollektiivisten globalistien ja meidän heidän agendaansa vastustavien välillä kulkevat nimenomaan maiden rajojen sisällä. Esimerkiksi seuraavasta viedosta, jossa Trump puhuu 4.3. Yhdysvaltain kongressille ”unipartyn” kahtiajako kongressissa näkyy todella selvästi: https://rumble.com/v6q56yi-live-renewal-of-the-american-dream-donald-trump-addresses-joint-session-of-.html?e9s=src_v1_ucp
Valitettavasti täällä Suomessa rajalinja lähes ohittaa eduskunnan. Siellä ei näytä olevan enää kuin yksi puolue Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon … kaikki niin Natoa niin Natoa ja ryssävihaa täynnä.
Tässä vielä suomeksi tekstitetty versio Oval Officen kohtaamisesta. Siinä tulee paremmin esille sisältö silloin, kun puhuvat toistensa päälle. Mediaan on laitettu vain kskustelun kärjistyminen, mutta koko videolta näkee, että Trump puhuu rationaalisesti ja sovinnollisesti, kunnes kuppi menee nurin. Zelenskyi tuntui käyttävän televisioitua tapahtumaa omaan sotapropagandaansa.
https://www.youtube.com/watch?v=RlCHxouRZEg
Rauhankysymykset Ukrainassa, Palestiinassa ja Syyriassa liittyvät laajempiin geopoliittisiin jännitteisiin, ja niiden ratkaisu riippuu pitkälti siitä, kuka pystyy tarjoamaan uskottavat turvatakuut osapuolille.
Ukraina
Turvatakuut:
Länsimaat, erityisesti NATO ja Yhdysvallat, ovat tarjonneet Ukrainalle sotilaallista ja taloudellista tukea, mutta NATO-jäsenyyttä ei ole taattu.
Euroopan unioni tarjoaa poliittista ja taloudellista turvaa, mutta ei sotilaallista suojaa.
Venäjä vaatii turvatakuita itselleen, mm. sitoumusta, ettei Ukraina liity Natoon, mikä loisi ”pelkän rauhan” ilman Ukrainan täyttä suvereniteettia.
Käytännössä oikeudenmukainen rauha vaatisi joko Ukrainan liittoutumista vahvemmin länteen tai Venäjän sitoutumista kansainvälisiin normeihin.
Palestiina
Turvatakuut:
Israelilla on sotilaallinen ylivoima, eikä Palestiinalla ole virallisia turvatakuita suurvalloilta.
Arabimaat (esim. Egypti ja Jordania) ovat aiemmin tukeneet Palestiinaa diplomaattisesti, mutta eivät tarjoa konkreettisia turvallisuustakuita.
Yhdysvallat tukee Israelia, mutta pyrkii myös diplomaattisiin ratkaisuihin.
YK ja EU kannattavat kahden valtion mallia, mutta eivät pysty takaamaan Palestiinalle turvallisuutta.
Oikeudenmukainen rauha edellyttäisi molemminpuolista tunnustamista ja kansainvälistä turvamekanismia, mutta toistaiseksi ”pelkkä rauha” toteutuu aselevoina ja jäätyneinä neuvotteluina.
Syyrian tilanne on kokenut merkittäviä muutoksia viime kuukausina, erityisesti presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen joulukuussa 2024. Tämä muutos on vaikuttanut maan sisäiseen dynamiikkaan ja herättänyt kysymyksiä siitä, kuka tarjoaa turvatakuut eri osapuolille ja millainen rauhan malli on saavutettavissa.
Turvatakuut
Kansainvälinen yhteisö:
Riyadhin kokoukset: Tammikuussa 2025 Saudi-Arabiassa järjestettiin korkean tason kansainvälinen kokous, jossa keskusteltiin Syyrian tilanteesta Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen. Osallistujat, mukaan lukien GCC-maat, EU:n edustajat ja YK:n erityislähettiläs, korostivat Syyrian vakauttamisen tärkeyttä ja ilmaisivat tukensa maan uudelle hallinnolle.
Pakolaisten paluu: YK:n pakolaisjärjestö arvioi, että noin miljoona syyrialaista pakolaista palaa kotimaahansa vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon aikana. Tämä edellyttää kuitenkin turvallisuuden ja peruspalveluiden takaamista palaajille.
Alueelliset toimijat:
Turkin rooli: Turkki on jatkanut sotilaallisia toimia Koillis-Syyriassa kurdijohtoisia SDF-joukkoja vastaan, pitäen heitä PKK:n jatkeena. Tämä on johtanut jännitteisiin ja humanitaarisiin huoliin alueella.
Ottaen huomioon, että USA:n agendalta puuttuu Taiwan , niin voisin olettaa, että Suurvallat ovat neuvottelemassa globaalin a rauhaa.
Kyllä oikeudenmukaiseen rauhaan pitäisi kuulua myös Ukrainan armeijan sotarikosten tuominen vihdoin päivänvaloon.
Kun rauhansopimus on tehty ja pantu käytäntöön, niin sitten alkaa EU-luusereiden tappelu vähän joka asiasta.
Luulen, että Venäjä ei taivu rauhaan, ellei pakotteita poisteta ja Venäjän sijoitusvarantoja vapauteta.
Jos miettii sotaa, niin suurin häviäjä on Ukraina, sotilaiden tuhoutuminen ja koko maan infran rakentaminen uudelleen. Myös venäläisiä on kaatunut paljon, kaikki liikaa.
Muissa EU-maissa sotilaita on kaatunut vain vähän, mutta talous on romahtanut kaikissa EU-maissa.
Mikä tulee olemaan Venäjän suhtautuminen tuleviin EUn asioihin, on se, että luottamus on mennyt pitkäksi aikaa, ja luusereita tulevat olemaan nämä EU-maat.
Vähän samaa ajattelin kuin nimimerkki VOM. Pari ajatusta kuitenkin. Tosiaan, tuo kauhistelu, että Venäjä sitä ja tätä, jos se ”voittaa” Ukrainassa, on tietenkin hölynpölyä. Toisaalta tuosta kauhistelusta – niin olkiukko kuin se onkin – voi pahimmassa tapauksessa seurata itseään toteuttava todellisuus, jos Venäjän kukistamiseen pyrkivät Euroopan Nato-maat onnistuvat kärjistämään Ukrainan tilannetta ja/tai järjestämään Venäjän muille rajoille kyllin vaarallisia sotilaallisia uhkia. Niin vaarallisia, että Venäjä katsoo velvollisuudekseen ja oikeudekseen puuttua niihin, vaikka toki aluksi vain vaatimalla niiden poistamista.
Kiitos Heikki! Eipä tuohon ole mitään lisättävää!