Olympialaisten kulttuuri-imperialistinen avajaisohjelma esitteli lännen arvomaailmaa

Olympialaisten avajaisohjelma oli kulttuurisesti hämmästyttävän epäsensitiivinen. Se läväytti esiin runsaasti paljasta seksikästä pintaa sekä mieheltä että naiselta, ja siltä väliltäkin. Voin vain kuvitella kiusaantuneisuutta muslimiperheiden kotisohvilla. Heidän ”turvallinen tilansa” taisi rikkoutua hetkeksi. 

Naisen oikeus seksuaalisesti paljastavaan pukeutumiseen tilanteessa kuin tilanteessa on keskeinen länsimainen arvo, jopa ihmisoikeutena pidetty. Se on kuitenkin johtanut naisen kehon entistä pahempaan seksualisoimiseen ja nuorten tyttöjen huonoon vointiin. Lännen ulkopuoliselle maailmalle se näyttäytyy moraalittomuutena – ja tulella leikkimisenä.

Jo can-can -tanssijoiden valkoiset pikkuhousut avajaisissa ylittivät sopivaisuuden rajan, kun ne esitettiin globaalille miljardiyleisölle. Suunnittelija oli kuitenkin tehnyt tässä kohtaa pienen myönnytyksen konservatiivien suuntaan: naiset eivät lopuksi pyllistäneet katsojille, vaikka siihen tanssi yleensä huipentuu. 

Paljon keskustelua on herättänyt avajaisissa nähty henkilöasetelma, jossa keskipisteenä oli sairaalloisen lihava nainen, nettitietojen mukaan lesboaktivisti ja ”fat activist”.  Häntä ympäröi lehtitietojen 17 drag queenia eli naisiksi kornisti liioitellen pukeutuneita miehiä. Oliko asetelma Leonardo da Vincin ”Viimeisen ehtoollisen” parodia vai oliko se antiikin jumalia kuvaava maalaus ”Jumalten pidot”, (joka sekin on da Vincin teoksen muunnelma). Viimein järjestelytoimikunnan puhemies vahvisti 30.7., että da Vincin teos oli suunnittelijan inspiraation yksi lähde, kertoo New York Times. 

Tämän väittelyn varjoon on jäänyt se, että koko ohjelmahan oli muutenkin täynnä länsimaisten arvojen mukaisia hahmoja ja piilovaikuttamista, lukuisten transvestiittien lisäksi muun muassa parrakas trans-nainen iltapuvussa. Ollaanko siis Euroviisuissa vai olympialaisissa?

Lisäksi ohjelman alkupuolella kirjastossa tapahtunut kahden nuoren miehen ja yhden naisen välinen äänetön rakkauskohtaus vihjasi loppuratkaisussaan ”kolmen kimppaan”, tämä pienoisnäytelmä tapahtui otsikon ”Liberté” alla. Siinä esitettiin maapähkinänkuoressa länsimainen käsitys seksuaalisesta  vapaudesta, esimerkkinä maailman nuorisolle.

Miksi valita avajaisten keskeiseksi teemaksi seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät tasa-arvo-ongelmat, kun juuri nämä kysymykset ovat kiistanalaisia Euroopan omissakin maissa ja USA:ssa, puhumattakaan globaalisti?

Outoa oli myös Dionysos-jumalan nostaminen vahvasti esiin, vaikka Olympian kisoja pidettiin  Zeuksen kunniaksi, eikä  Dionysoksen palvonnalla ollut keskeistä osaa kisojen uskonnollisissa tai kulttuurisissa käytännöissä.  (Lähde: Chat GPT). Jos nyt välttämättä halutaan tuoda esille muinaisten kreikkalaisten uskomusjärjestelmää, niin kannattaisi valita edes oikea jumala oikeaan tarkoitukseen. 

Toisekseen, Dionysos oli viinin, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumala, roomalaiselta nimeltään Bacchus. Kuinkahan moni huippu-urheilija on päässyt taitotasolleen dionysosmaisen elämäntavan avulla? Dionysos edustaa hedonismia, nautinnonhalun toteuttamista. Huippu-urheilijan elämä taitaa olla enemmänkin kieltäytymistä.

Lisäksi perinteisestä ympyränmuotoisesta stadionista luopuminen avajaisten näyttämönä nosti pääosaan Pariisin ja ranskalaisuuden, ei urheilijoita, urheilua ja olympialaisten perinteisiä ihanteita.

Avajaisohjelmalla oli poliittinen sanoma, oma tasa-arvonäkemyksensä, joka ei ole läheskään koko maailman mitassa jaettu. Se mainosti vahvasti tiettyä maailmankuvaa ja individualistista ja sekulaaria ihmis- ja sukupuolikäsitystä.  Se ei vilpittömästi hakenut yhteisiä nimittäjiä kansojen välillä, vaan halusi opettaa globaalille yleisölleen länsimaisia arvoja, tilaisuuden tullen. 

Ohjelman suunnittelija itse, nelikymppinen oletettavasti mies sanoi, että halusi luoda shown, jossa ”jokainen voisi tuntea olevansa edustettu tässä suuressa kokoontumisessa”. Siksi kysyisinkin, vaikka en kristitty olekaan, miten esim. katolinen väestö oli edustettuna ohjelmassa? Tai muslimit? Missä Ranskan monikulttuurisuus? En puhu siis pelkästään ihonväristä. Miksi esim. afrikkalaisia perinteisiä asuja näkyi vain urheilujoukkueilla? Eivätkö Ranskan kansalliset vähemmistöt pidä ollenkaan yllä omia kulttuurisia perinteitään? Ainakaan niitä ei näkynyt. Vai eikö niitä haluttu esille? ”Marseljeesin” lauloi kyllä afikkalaistaustainen nainen, mutta länsimaisessa iltapuvussa.

Muista länsimaisista arvoista oli näkyvästi esillä kulutuksen ihannointi huippumuodin muodossa, huolimatta siitä, että huippumuoti on kaukana tasa-arvosta (egalite!) ja tuhoaa yhteistä planeettaamme. Halpamuoti nimittäin toteuttaa sen nopeaa sesonkikiertoa ja ideoita – ja  kaatopaikat täyttyvät. Pikamuoti kuormittaa nykyään ilmastoa jo enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. 

Pidin lisäksi kuningatar Marie Antoinetten hahmon esitystapaa mauttomana: hänet oli laitettu istumaan pää sylissään. Näin siinä veriroiskeineen amerikkalaistyylisen halvan horror-estetiikan vaikutusta, ja nuoren yleisön kosiskelua. Minusta esitys oli epäkunnioittava murhattua kuningatarta kohtaan, joka oli tunteva ihminen hänkin, ei pelkkä elokuvahahmo, ja häneltä jäi kaksi alaikäistä lasta. Kuvaustapa oli brutaali, ei arvokas. 

Presidentti Putin sanoi sodan alussa toisessa sotapuheessaan: ”Niin, itse asiassa ovat aivan viime aikoihin asti jatkuneet (lännen) yritykset käyttää meitä hyväksi omaksi edukseen, tuhota meidän perinteiset arvomme ja pakkosyöttää meille omia pseudoarvoja, jotka kalvaisivat meitä, kansaamme sisältäpäin, niitä näkemyksiä, joita he ajavat jo aggressiivisesti läpi omissa maissaan ja jotka johtavat suoraan degeneraatioon ja rappioon, koska ovat vastoin itse ihmisen luontoa. Niin ei tule tapahtumaan, se ei ole koskaan eikä keneltäkään onnistunut. Eikä onnistu nytkään.”

Mielestäni olympialaisten avajaiset ilmensivät juuri tällaisia pseudoarvoja: niissä promotoitiin falskeja ja luonnonvastaisia asioita muka arvokkaina. Länsi näytti maailmalle todellisen karvansa:  se ei todellisuudessa kunnioita muita kulttuureja, vaan haluaa levittää omat kulttuuriset näkemyksensä kaikkialle maailmaan, ihmisoikeuksien valepuvussa. Se on kulttuuri-imperialismia. Leopardi ei pääse pilkuistaan…

Nimimerkillä kirjoittava tekijä on toimituksen tuntema.